Tunnustan

Hei.

Tunnustan nyt ensimmäistä kertaa ääneen, että kärsin masennuksesta. Tätä on jatkunut niin kauan etten edes muista.

No eipä paljon helpottanut, mutta tulipahan uuden vuoden lupaus lunastettua.
Tai no varsinainen lupaus on siis se, että kerään säälittävät energian rippeeni ja haen apua. Ihan oikeasti. Nyt. Ei enää vuosien tuskailun ja väsymyksen mitätöintiä yhden hyvän päivän varjolla. Ei enää sen äänen kuuntelua, joka sanoo että apua hakiessa saan kuulla tän olevan normaalia ja nolaan itseni.

Osaako joku kertoa, mitä on odotettavissa ensimmäisellä (opiskelu)psykologikäynnillä?
Mihin pitää osata vastata kun on vaikea kerätä ajatuksia kokoon koko asiasta?

Ahdistaa myös ajatus siitä, että en osaa tuoda henkistä surkeuttani esille. Oon aina korrekti muiden edessä, eikä minkäänlaista murtumista tai julkista itkemistä tule tapahtumaan. Kun on näin kauan esittänyt "normaalia" ja hyvinvoivaa, miten ihmeessä pystyn ilmaisemaan toiselle pahan oloni siinä mittakaavassa kuin sen koen?! En ole varmaan eläessäni puhunut syvällisesti kenellekään "synkistä asioista"...varsinkaan henkilökohtaisista. Voinko luottaa siihen, ettei julkisivuni johda masennukseni vähättelyyn...? Yritän kuitenkin puhua mahdollisimman rehellisesti vaikka koossapysyvältä näytänkin.

Tulipa aika selitys...
Jos jollain on samanlaisia kokomuksia, olisi kiva kuulla...:7
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos sinulle ehdotetaan läälehoitoa niin sitä ei kannata pelästyä, usein ne auttaa että elämä alkaa sujumaan normaalisti, ilman turhia paineita.

Äänestä

kärsii samasta sairaudesta, niin masennus on sairaus jolle voi tehdä jotain. Ihan ensimmäiseksi sun pitää hakeutua lääkärin puheille ja sitä kautta erikoislääkärille joka osaa asiansa. Tämä on asia josta toipumisesi voi alkaa niin että vuosienkien päästä voit täydellä syyllä ajatella että vuonna 2009 elämäsi kääntyi parempaan suuntaan. Elämä on ainutkertainen, sitä ei pidä tuhlata kun apua on saatavilla. Itse olin aikoinaan ja useitakin kertoja syvästi masentunut mutta nyt ikäihmisenä osaan todella arvostaa menneitä vaikeitakin vuosia. Ilman muiden ihmisten apua en istuisi tässä tsemppaamassa sinua, oletan sinun vielä olevan nuori. Lääkkeet on avuksi, niitä ei ole syytä pelätä!!! Aloita uusi elämä tänään!!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tiredofit kirjoitti:

Hei.

Tunnustan nyt ensimmäistä kertaa ääneen, että kärsin masennuksesta. Tätä on jatkunut niin kauan etten edes muista.

No eipä paljon helpottanut, mutta tulipahan uuden vuoden lupaus lunastettua.
Tai no varsinainen lupaus on siis se, että kerään säälittävät energian rippeeni ja haen apua. Ihan oikeasti. Nyt. Ei enää vuosien tuskailun ja väsymyksen mitätöintiä yhden hyvän päivän varjolla. Ei enää sen äänen kuuntelua, joka sanoo että apua hakiessa saan kuulla tän olevan normaalia ja nolaan itseni.

Osaako joku kertoa, mitä on odotettavissa ensimmäisellä (opiskelu)psykologikäynnillä?
Mihin pitää osata vastata kun on vaikea kerätä ajatuksia kokoon koko asiasta?

Ahdistaa myös ajatus siitä, että en osaa tuoda henkistä surkeuttani esille. Oon aina korrekti muiden edessä, eikä minkäänlaista murtumista tai julkista itkemistä tule tapahtumaan. Kun on näin kauan esittänyt "normaalia" ja hyvinvoivaa, miten ihmeessä pystyn ilmaisemaan toiselle pahan oloni siinä mittakaavassa kuin sen koen?! En ole varmaan eläessäni puhunut syvällisesti kenellekään "synkistä asioista"...varsinkaan henkilökohtaisista. Voinko luottaa siihen, ettei julkisivuni johda masennukseni vähättelyyn...? Yritän kuitenkin puhua mahdollisimman rehellisesti vaikka koossapysyvältä näytänkin.

Tulipa aika selitys...
Jos jollain on samanlaisia kokomuksia, olisi kiva kuulla...:7

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu