Myönnän olevani ns vaikea ihminen, en kestä toisia aina, en kestä jos joku ruokapöydässä ryystää, syö näkkäriä, juo ko sika kaukalosta, en kestä että pieritään kesken kaiken - en kestä etteivät ihmiset voi peseytyä - en kestä tyhjänpäiväistä jutustelua - haluan itse valita seurani ja siitä tullaankin aiheeseen:
kun vanhenen ( jos en kuole ) en suin surmin halua vanhainkotiin tai " palvelutaloon" lue - rahastuslaitokseen - haluan elää omassa kodissani.
Mutta entä jos en pysty?
Kotihoito/kotisairaanhoito?
En kyllä kestäisi että joku tekoreipas ihminen tulee ovestani kertomaan, mitä voin/saan/ pitää/ ei pidä tehdä.
Eli minun on parasta olla itsekseni.
Siedän kyllä muita ihmisiä, mutta en kaikkia enkä ymmärrä, miksi pitäisi?
Eivät kaikki nuoretkaan järjestään rakasta kanssaihmisiään vain sen takia että ovat nuoria???
Ajatus siitä, että oma koti täytyisi myydä ja muuttaa jonnekin huitsin nevadaan " palveluiden" ääreen on kammottava - kotini ei ole iso eikä kallis, mutta ompahan minun jossa minulle rakkaita esineitä, rakkaita valokuvia lapsista ja lastenlapsista.
kun vanhenen ( jos en kuole ) en suin surmin halua vanhainkotiin tai " palvelutaloon" lue - rahastuslaitokseen - haluan elää omassa kodissani.
Mutta entä jos en pysty?
Kotihoito/kotisairaanhoito?
En kyllä kestäisi että joku tekoreipas ihminen tulee ovestani kertomaan, mitä voin/saan/ pitää/ ei pidä tehdä.
Eli minun on parasta olla itsekseni.
Siedän kyllä muita ihmisiä, mutta en kaikkia enkä ymmärrä, miksi pitäisi?
Eivät kaikki nuoretkaan järjestään rakasta kanssaihmisiään vain sen takia että ovat nuoria???
Ajatus siitä, että oma koti täytyisi myydä ja muuttaa jonnekin huitsin nevadaan " palveluiden" ääreen on kammottava - kotini ei ole iso eikä kallis, mutta ompahan minun jossa minulle rakkaita esineitä, rakkaita valokuvia lapsista ja lastenlapsista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
huolta kunnostasi, niin voit olla kauan kotona. Itse olen sanonut lapsille, että vanhainkotiin vaan ihan hyvällä omatunnolla, kun en itse selviä. Ystävättäreni on 88 ja hiljattain hän alkoi saada ruoan kotiin. Siivooja käy ja hän käyttää taksiseteleitä. Omaiset hoitavat laaskut. Jos niin huonosti käy, että dementoituu, niin muualle on muutettava. Muuten voi käydä niin, että lähtee pakkasessa puolialasti harhailemaan, vai liekö tuosta haittaa, jos hankeen menehtyy.
Mummoni ja pappani asui viimevuoteen asti kotona, kun ei ollut ongelmia ja äitini (heidän vanhin tyttärensä) kävi hoitamassa heitä. Mummullani todettiin vuonna 2006 Alzheimerin tauti. Pappani on ollut sokea alle 20 vuotiaasta ja sillä oli se kuulo todella hyvä 75 vuotiaaksi asti, mutta sen jälkeen se huononi. Se ei enää erota mistä suunnalta se ääni oikein tulee, jos normaaliäänellä puhuu. Viimevuonna täytti 80 vuotta, että hyvässä iässä se pappa on. Mummoni on 78 vuotias.
No viimevuonna tuli se heidän kauhulla odottama muutto eteen. Äitini ei enää jaksanut hoitaa, kun kukaan muu ei näistä "kivoista" sisaruksista vaivautunut käymään omien vanhempien tykönä hoitamassa heitä myös! Ressi meni niin suureksi, että ei saanut enää öitä toinen nukuttua kun murehti maailman asioita. Silloin me sanottiin, että nyt on pakko! Se on pakko ruveta kahteleen vanhuksille uus asumispaikka! Mikä parasta nämä tosi "kivat" sisarukset pisti hanttiin, mutta meillä räjähti koko perhe sille asialle niin suostuivat sitten.
Mummuni halusi lähteä vaikka se sanoi silloin kun vielä muisti ettei ikinä lähde mihinkään kotoaan. Sen näki siitä ettei se enää jaksa ja on tajunnut sen itsekin. Mummuni lähti ensimmäisenä kotoaan. Pappa jäi sinne vielä kun pisti niin hirveesti hanttiin. Mummuni asuu vanhainkodilla nyt ja on viihtynyt! Vanhainkodin työntekijät sanoivat sitä iloiseksi ja paikan väriläikäksi.Juttelee ja naureskelee hirveästi. En muista milloin mummu olisi kotonaan jutellut ja naureskellut tuolleen.
Papan kanssa oli todella kova käden vääntö. Se väitti pärjäävänsä yksin siellä kotonaan vaikka mummu lähti. No annoimme sen kokeilla sitä. kolme kuukautta meni ja se suostui muuttoon palvelutaloon. (Kävi se äiti sitä auttamassa siellä toki sen 3kk.n aikana!). Noin 4kk sitte pappani muutti vanhustentaloon ja tais yllättyä kuinka kiva siellä on asua. Ei oo valittanu ja saa joka päivä eri ruuat eikä tarvi todellakaan sitä leipää tehä aina. Se kun sanoi elävänsä kotonaan leivällä ja piimällä. :)
Mitä tästä opimme? Vaikka se kuulostaa ihan kauhialta niin se luulo ei ole kokemuksen väärti jos näin sanoisin. Molemmat on tykänny asua omilla tahoillaan. En oo kuullut yhtään valitusta kummaltakaan. Kummallakin on omat tavarat mukana ja me hoidetaan niitten taloa että se pysyy kuivana ja asiat on järjestyksessä.
Eli ei se maailma siihen kaadu jos joutuu kotoa lähtemään. Uskon kyllä, että se on ihan kauhea paikka, kun ikänsä on asunut samassa paikassa niin siihen paikkaan liittyy paljon kokemuksia ja muistoja, mutta minunkin mummon ja papan tapauksessa ei ollut enää vaihtoehtoa. Se oli pakko.
Jos lähtisi käppäilemään yöpuvussa pakkaseen niin luulen, vaikkei tiedä - että onnellisena kuolisi.
Asuin aiemmin taloyhtiössä, missä oli useampikin osakas, täysin kotipalvelun varassa. Kyllä meitä naapureita peloitti useinkin.
Karkailivat talvipakkasilla sukkasillaan bussipysäkille, takista ei tietoakaan.
Ruuat jäivät usein syömättä, ei kenelläkään ollut aikaa auttaa ja katsoa että ihminen syö. Helloista oli poistettu onneksi mahdollisuus saada niitä päälle, tulipaloa pelkäsimme sitä ennen.
Joskus jututimme kotisairaanhoitajia, etteikö heitä saisi jonnekin hoitoon?
Olivat kuulema parhaasta päästä, eli parempikuntoisia kuin monet muut.
En kyllä omalle kohdalleni tuollaista toivoisi, vaan jonnekin palvelutaloon ehdottomasti.
sama asia jota olen aina toivonut, että saisi terveenä kuolla.
Mutta voi yrittää valmistautumista.
Lähiomaiseeni kitui palvelutalon jälkeen "viimeistelyhallissa" pari vuotta.
Omaan toimintaani on vaikuttanut muukin kuin tuon ajattelu.
Yritän tasapainoilla kunnosta huolehtimisen (ml. elämäntavat ja ravinto) ja elämän nautintojen välillä.
Jos viimemainitut ovat hallitsevassa roolissa niin nautinta-aika lyhenee ja loppu on todennäköisesti kivuliaampaa.
Askeesipainotteinen elämä on puolestaan ikävää, mielestäni.
Tavoitteenani olisi kuukahtaa punttisalille maastavetotangossa kunnolliset raudat.
Kaikki mahdolliset testamentit on tehty jo vuosia sitten.
Samoin vähäiseen omaisuuteen liittyvät järjestelyt
Joten puhtaalla omallatunnolla voin repiä rautaa hupenevilla voimillani.
oli lämmöllä kirjoitettu. Kiitos sinulle, kun kerroit isovanhempiesi tarinaa.
Omaa kohtaloani en osaa vielä ajatella, kun toistaiseksi olen hyväkuntoinen ja toimintakykyinen. Isäni päätyi lyhyiden vaiheiden jälkeen luokseni, mutta kerkisi olla vain viikon ennen kuolemaansa. Äiti oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin. Olin sinä talvena jatko-opiskelemassa ja istuin päivät koulunpenkillä.
Kolmen kuukauden aikana matkustimme veljeni kanssa vuorotellen viikonloppuisin 500 km ja haimme isän sairaalasta kotiinsa käymään. Pyhäiltana taas junaan ja maanantaiaamuna opiskelemaan.
Kun olimme tyhjentäneet isän ja äidin omakotitalon ja myyneet sen, niin tunsin, että ihminen selviää mistä vain. Suru tuli vasta paljon myöhemmin.
On paljon ihmisiä, jotka eivät kaipaa lähelleen luusereita.