Mikä hävittää hyvinvointivaltion?
7. 2. 2008 kello 12:22 J. P. Roos
Tässä blogissa on pääasiassa ollut työttömyyskorvausten, toimeentulotuen, asumistuen kaltaiset etuudet, niin kuin oikein onkin kun puhutaan perustoimeentulosta. Useimmat kirjoittajat ovat kantaneet huolta erilaisista rajoituksista ja puutteista, niin kuin allekirjoittanutkin. Jotkut ovat sitten taas kantaneet huolta siitä että valtio (ja kunnat) joutuisivat elättämään kaikenlaisia lusmuja joille ei pitäisi mitään antaa (esim juopot joille ei saa antaa mitään).
Yksinkertainen tosiasia on kuitenkin se, että perustoimeentulo ei suomalaisen sosiaaliturvan kokonaisuudessa ole mitenkään merkityksellistä: se ei maksa juuri mitään ja se ei heiluta suomalaista hyvinvointivaltiota nyt tai tulevaisuudessa
Käykääpä vaikka katsomassa Otakantaa-sivustoja joilla myös toivotaan kansalaisilta kannanottoja SATA-komitean toimeksiantoon. Tuoreimman tilastotiedon mukaan suomalaisista sosiaalimenoista ruhtinaalliset 0.9% kuluu toimeentulotukeen, 1% asumistukeen, työttömyysturvaan (ml ansiosidonnaiset työttömyyskorvaukset) 6.4% ja sairausvakuutus 8.1%. Leijonanosan sosiaalimenoista vievät (jo nyt) ansioeläkkeet (36%). Tulevaisuudessa erot ovat vielä hurjempia.
Toisin sanoen: suomalaisen hyvinvointivaltion kohtalonkysymys eivät ole perustoimeentulo eikä myöskään sosiaalipalvelut (niihin menee 12.6 % sosiaalimenoista), vaan eläkemenot ja terveyspalvelut. Kaikki se näpertely joka tähän mennessä on kohdistettu perustoimeentuloon on lähinnä kiusantekoa: luodaan turhia väliinputoajaryhmiä, suljetaan pois ryhmiä jotka tarvitsisivat eniten apua (esim 300 päivää kauemmin sairastavat!). Kelan tutkija Pertti Honkanen on esittänyt havainnollisen laskelman: perheessä jossa toinen puoliso on pitkäaikaistyötön eli saa työmarkkinatukea, toisen puolison ei yksinkertaisesti kannata olla töissä ennen kuin hän ansaitsee reilusti yli 3000 euroa bruttona. Siis reilusti yli suomalaisten keskitulojen! Pelkän toimeentulotuen, asumistuen, työmarkkinatuen ja lapsilisien yhdistelmä tuottaa n. 100 euroa vähemmän nettotuloja kuin 3000 euron bruttotulot toisella puolisolla toisen ollessa työtön! Tottakai tässä on erona se, että edellisessä tapauksessa yhteiskunta valvoo tarkkaan kaikkea mitä perhe tekee, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa ihmiset saavat vapaasti itse päättää miten rahansa käyttävät eikä kukaan kontrolloi mitään. Toisaalta on epäilemättä mukavampaa olla kahdestaan kotona (lasten kanssa) kuin tehdä jotain paskahommia.
Eli sanoisin asian näin: SATA komitean ei missään nimessä pidä kantaa huolta siitä miten pakottaa ihmisiä töihin! Ja komiteassa olevat ansioperustaisen sosiaaliturvan “vartijat” (heidän perustehtävänsä on pitää huoli ettei ero perustoimeentulon ja ansioperustaisen sosiaaliturvan välillä supistu) voisivat pikemminkin miettiä sitä, miten pitkäaikaistyöttömät saadaan järkevän toiminnan piiriin eikä tällaista estetä typerillä määräyksillä (kuten opiskelukielloilla!). Pakottamisen sijasta riittää erinomaisesti se, että työn tekemistä ja muutakaan toimintaa ei estetä turhilla rajoituksilla.
Entä sitten eläkkeet ja terveydenhoito, jotka yhdessä nyt muodostavat yli 51 % sosiaalimenoista ja tulevat kasvamaan? Tämä ei kuulu SATA-komitealle eikä myöskään minun toimeksiantooni, mutta silti pari kommenttia. Laskennallisesti tilanne on seuraava: tällä hetkellä jo n. 50 % suurista ikäluokista on eläkkeellä, joten mitään valtavaa lisäystä ei ole tulossa. Eläkeikä on noussut joten eläkkeelle siirtyminen hidastuu jonkun verran. Eläkeläiset ovat selkeästi terveempiä joten myös keskimääräiset terveydenhoitokustannukset tulevat olemaan alhaisempia kuin aikaisemmin.
Se mistä tässä yhteydessä ei ole lainkaan puhuttu, ovat eläkerahastot. Suomessa on tällä hetkellä rahastoituna työeläkkeitä varten n. 120 miljardia euroa. Kansainvälisesti tämä on erittäin iso summa. Venäjän öljyrahasto on suunnilleen saman kokoinen. Ranskassa eläkerahastot ovat n 30 mrd euroa. Norjassa vielä muutama vuosi sitten kuuluisa öljyrahasto oli vain vähän isompi kuin suomalaiset eläkerahastot mutta nyt on tullut reilusti kaulaa (Norjan rahastot ovat yli 300 mrd €). Silti eläkerahastot ovat erittäin merkittäviä. Niiden arvioidaan laskennallisesti kattavan n kolmanneksen kokonaiseläkevastuusta, mutta käytännössä siis eläkekulut saavat nousta tosi reilusti ennen kuin Osku Pajamäen sukupolvi joutuu maksamaan ahneiden suurten ikäluokkien eläkkeitä. Jostain syystä vain tästä ei puhuta. Ollaan ikään kuin eläkerahastoja ei olisi tai niitä ei voisi koskaan käyttää siihen tarkoitukseen mihin niitä on kerätty. Tämä on erittäin mielenkiintoinen ilmiö. Esimerkiksi edellisessä blogissa mainitsemassani Nordic Model-raportissa eläkerahastoja ei oteta huomioon muuten kuin valtionvelan laskennassa. Huomattakoon kuitenkin, että näitä rahastoja ei saa käyttää muihin kuin eläkkeisiin, ei siis vaikkapa valtionvelan maksuun. Tästä saamme kiittää sitä, että eläkerahastot ovat yksityisessä hallinnassa: jos ne olisivat olleet valtion rahastoja, niin tuskinpa niitä enää olisi olemassa.
Toisin sanoen, ilman todella rajua maailmanlaajuista talouskatastrofia suomalainen hyvinvointivaltio ei ole taloudellisesti uhattuna. Ainoa uhka mikä siihen kohdistuu on juuri tuo johtavien talousasiantuntijoiden (Korkman, Honkapohja, Sailas &co) into purkaa hyvinvointivaltio ennen kuin siihen on mitään tarvetta. Ja silloin kun purkaminen kohdistuu siihen osaan hyvinvointivaltiota joka maksaa kaikkein vähiten ja jolla ei taloudellisesti ole mitään merkitystä, niin perusteena ovatkin aivan muut asiat kuin ne joita julkisuudessa esitetään.
Voiko hyvinvointivaltion pelastaa vain hävittämällä sen?
4. 2. 2008 kello 21:42 J. P. Roos
Tiedeakatemian juhlaseminaarissa maanantaina 28.1.Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio totesi avauspuheenvuorossaan jotenkin niin, että suomalainen hyvinvointivaltio on erinomainen asia, mutta se ei ole nykymuodossaan elinkelpoinen. Resurssit, niin taloudelliset kuin työvoima eivät riitä. Julkista taloutta ja sektoria on supistettava voimakkaasti. Raivio toivoi itse asiassa että tutkijoiden pitäisi kertoa tämä kansalle, kun se ei muuten ymmärrä. Nykytilannehan on se, että kaikki poliitikot, jopa kokoomuslaiset joutuvat vastentahtoisesti puolustamaan hyvinvointivaltiota, kun avoin vastustus olisi poliittinen itsemurha. Vain ns talousasiantuntijat (esim ETLA:n Nordic Model raportti jonka kirjoittajina ovat mm. Bengt Holmström, Seppo Honkapohja, Sixten Korkman ja Juhana Vartiainen) uskaltavat sanoa suoraan, että ainoa tapa pelastaa hyvinvointivaltio on panna se käytännössä lihoiksi. Tai niin kuin Heikki Patomäki on todennut, kyse on vain hieman naamioidusta uusliberalismista (jota sitäkään Suomessa ei kukaan julkisesti kannata, paitsi ehkä Nalle Wahlroos).
Tiistai-aamuna kuuntelin kuinka VVMn Jaakko Kuusela ja Heikki Patomäki keskustelivat aiheesta Ylen ykkösessä. Kuuselan mukaan mitään olennaista hyvinvointivaltion supistusta tai purkamista ei ole tapahtunut. Universalismi vallitsee mm. koulutuksessa ja terveydenhoidossa ja laman aiheuttaman pikku notkahduksen jälkeen kaikki on nyt hyvin. Ja missään nimessä meillä ei ole seurattu mitään kansainvälisiä malleja vaan tehty ihan omat, Suomeen sopivat ratkaisut.
Suomalainen hyvinvointivaltio on hyvin lyhyt Suomen historian vaihe. Merkittävimmät hyvinvointivaltiolliset uudistukset toteutettiin Suomessa 1960- -1980-luvuilla. Tuloksena oli hyvinvointivaltio, jossa vallitsi täystyöllisyys, kattava työttömyysturva, universaali ja toimiva sairausvakuutusjärjestelmä, kohtuulliset eläkkeet, hyvin toimiva koulujärjestelmä mutta melko heikko perusturvajärjestelmä (alhainen toimeentulotuki) jolla kuitenkin oli vähän käyttäjiä. Sitten tuli lama. Laman johdosta ja sen varjolla tehtiin melko rajuja leikkauksia järjestelmään. Työttömyysturvaa supistettiin, eläkkeitä leikattiin, terveydenhuoltojärjestelmän annettiin rapistua ja eriytyä (työterveydenhoito on paljon paremmalla tasolla kuin terveyskeskushoito), koulujärjestelmää heikennettiin ja eriytettiin, perusturvaakin heikennettiin (ns. asumisen omavastuu). Kuusela on siis nähdäkseni väärässä kun hän sanoo, ettei mitään olennaista ole tapahtunut. Eikä tässä ole kyse minun mielipiteestäni vaan erittäin perinpohjaisesta tutkimustiedosta! Se, seurattiinko tässä uusliberalistista yleisohjelmaa on vaikeammin näytettävissä, mutta kyllä Patomäen kirjassaan esittämä todistusaineisto minua kuitenkin vakuuttaa.
Nyt olemme siis siinä tilanteessa että meillä on vain kahdenlaisia reformeja: niitä jotka vetävät pohjan pois hyvinvointivaltiolta (purkavat universaalisuuden, jyrkentävät eriarvoisuutta, luovat marginaaliväestöä ja halpatyömarkkinoita) ja niitä joiden luvataan säilyttävän hyvinvointivaltion, mutta jotka eivät itse asiassa niin tee: kurjistavat universaalietuuksia ja palveluita mm ns “tuottavuusohjelmien” kautta, heikentävät eläkkeiden rahoituspohjaa, alentavat veroja jne. Eli siis oikeastaan hitaammat ja nopeammat purkumallit. Ei ole mitään keskeistä poliittista voimaa, joka todella haluaisi puolustaa ja kehittää hyvinvointivaltiota. On vain ristiriita sen välillä mitä puolueet tietävät kansan haluavan ja sen välillä mitä he oikeastaan haluaisivat tehdä. Siis vähän saman tilanne kuin NATOn suhteen: jos kansaa ei olisi niin olisimme jo NATOssa. Eli Patomäki on siinä väärässä että demokratialla ei olisi enää merkitystä
Mutta ovatko Raivio, Korkman, Sailas, Wahlroos &co sitten oikeassa? Onko ainoa mahdollisuus pelastaa edes jotain hyvinvointivaltiosta purkaa sen keskeiset tukipilarit? Olenko vastuuton yliopistotutkija kun en yritä vakuuttaa teitä blogini lukijoita siitä että meillä ei ole vaihtoehtoa? Sanoisin että vastaus riippuu hyvin pitkälle siitä, kuinka vankkaa hyvinvointivaltion kannatus Suomessa todella on. Jos tarpeeksi moni on todella oikeasti valmis pitämään kiinni hyvinvointivaltion perusteista, hyväksymään mm korkean verotuksen ja suuren julkistalouden osuuden ja suosimaan kohtuullista tuottoa pääomalle huippuvoittojen sijasta niin suomalaisella hyvinvointivaltiolla on mahdollisuudet säilyä. Tietysti tämä riippuu myös ulkoisista tekijöistä. EU:n vaikutus sosiaalipolitiikkaan on yhä voimakkaampaa. Jos Suomen talouden perusteet todella romahtavat niin silloin menee hyvinvointivaltiokin. MUTTA itse olisin sitä mieltä, ettei meidän suomalaisten kannata itse oma-alotteisesti hävittää juuri niitä hyvinvointivaltion perusteita, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä.
7. 2. 2008 kello 12:22 J. P. Roos
Tässä blogissa on pääasiassa ollut työttömyyskorvausten, toimeentulotuen, asumistuen kaltaiset etuudet, niin kuin oikein onkin kun puhutaan perustoimeentulosta. Useimmat kirjoittajat ovat kantaneet huolta erilaisista rajoituksista ja puutteista, niin kuin allekirjoittanutkin. Jotkut ovat sitten taas kantaneet huolta siitä että valtio (ja kunnat) joutuisivat elättämään kaikenlaisia lusmuja joille ei pitäisi mitään antaa (esim juopot joille ei saa antaa mitään).
Yksinkertainen tosiasia on kuitenkin se, että perustoimeentulo ei suomalaisen sosiaaliturvan kokonaisuudessa ole mitenkään merkityksellistä: se ei maksa juuri mitään ja se ei heiluta suomalaista hyvinvointivaltiota nyt tai tulevaisuudessa
Käykääpä vaikka katsomassa Otakantaa-sivustoja joilla myös toivotaan kansalaisilta kannanottoja SATA-komitean toimeksiantoon. Tuoreimman tilastotiedon mukaan suomalaisista sosiaalimenoista ruhtinaalliset 0.9% kuluu toimeentulotukeen, 1% asumistukeen, työttömyysturvaan (ml ansiosidonnaiset työttömyyskorvaukset) 6.4% ja sairausvakuutus 8.1%. Leijonanosan sosiaalimenoista vievät (jo nyt) ansioeläkkeet (36%). Tulevaisuudessa erot ovat vielä hurjempia.
Toisin sanoen: suomalaisen hyvinvointivaltion kohtalonkysymys eivät ole perustoimeentulo eikä myöskään sosiaalipalvelut (niihin menee 12.6 % sosiaalimenoista), vaan eläkemenot ja terveyspalvelut. Kaikki se näpertely joka tähän mennessä on kohdistettu perustoimeentuloon on lähinnä kiusantekoa: luodaan turhia väliinputoajaryhmiä, suljetaan pois ryhmiä jotka tarvitsisivat eniten apua (esim 300 päivää kauemmin sairastavat!). Kelan tutkija Pertti Honkanen on esittänyt havainnollisen laskelman: perheessä jossa toinen puoliso on pitkäaikaistyötön eli saa työmarkkinatukea, toisen puolison ei yksinkertaisesti kannata olla töissä ennen kuin hän ansaitsee reilusti yli 3000 euroa bruttona. Siis reilusti yli suomalaisten keskitulojen! Pelkän toimeentulotuen, asumistuen, työmarkkinatuen ja lapsilisien yhdistelmä tuottaa n. 100 euroa vähemmän nettotuloja kuin 3000 euron bruttotulot toisella puolisolla toisen ollessa työtön! Tottakai tässä on erona se, että edellisessä tapauksessa yhteiskunta valvoo tarkkaan kaikkea mitä perhe tekee, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa ihmiset saavat vapaasti itse päättää miten rahansa käyttävät eikä kukaan kontrolloi mitään. Toisaalta on epäilemättä mukavampaa olla kahdestaan kotona (lasten kanssa) kuin tehdä jotain paskahommia.
Eli sanoisin asian näin: SATA komitean ei missään nimessä pidä kantaa huolta siitä miten pakottaa ihmisiä töihin! Ja komiteassa olevat ansioperustaisen sosiaaliturvan “vartijat” (heidän perustehtävänsä on pitää huoli ettei ero perustoimeentulon ja ansioperustaisen sosiaaliturvan välillä supistu) voisivat pikemminkin miettiä sitä, miten pitkäaikaistyöttömät saadaan järkevän toiminnan piiriin eikä tällaista estetä typerillä määräyksillä (kuten opiskelukielloilla!). Pakottamisen sijasta riittää erinomaisesti se, että työn tekemistä ja muutakaan toimintaa ei estetä turhilla rajoituksilla.
Entä sitten eläkkeet ja terveydenhoito, jotka yhdessä nyt muodostavat yli 51 % sosiaalimenoista ja tulevat kasvamaan? Tämä ei kuulu SATA-komitealle eikä myöskään minun toimeksiantooni, mutta silti pari kommenttia. Laskennallisesti tilanne on seuraava: tällä hetkellä jo n. 50 % suurista ikäluokista on eläkkeellä, joten mitään valtavaa lisäystä ei ole tulossa. Eläkeikä on noussut joten eläkkeelle siirtyminen hidastuu jonkun verran. Eläkeläiset ovat selkeästi terveempiä joten myös keskimääräiset terveydenhoitokustannukset tulevat olemaan alhaisempia kuin aikaisemmin.
Se mistä tässä yhteydessä ei ole lainkaan puhuttu, ovat eläkerahastot. Suomessa on tällä hetkellä rahastoituna työeläkkeitä varten n. 120 miljardia euroa. Kansainvälisesti tämä on erittäin iso summa. Venäjän öljyrahasto on suunnilleen saman kokoinen. Ranskassa eläkerahastot ovat n 30 mrd euroa. Norjassa vielä muutama vuosi sitten kuuluisa öljyrahasto oli vain vähän isompi kuin suomalaiset eläkerahastot mutta nyt on tullut reilusti kaulaa (Norjan rahastot ovat yli 300 mrd €). Silti eläkerahastot ovat erittäin merkittäviä. Niiden arvioidaan laskennallisesti kattavan n kolmanneksen kokonaiseläkevastuusta, mutta käytännössä siis eläkekulut saavat nousta tosi reilusti ennen kuin Osku Pajamäen sukupolvi joutuu maksamaan ahneiden suurten ikäluokkien eläkkeitä. Jostain syystä vain tästä ei puhuta. Ollaan ikään kuin eläkerahastoja ei olisi tai niitä ei voisi koskaan käyttää siihen tarkoitukseen mihin niitä on kerätty. Tämä on erittäin mielenkiintoinen ilmiö. Esimerkiksi edellisessä blogissa mainitsemassani Nordic Model-raportissa eläkerahastoja ei oteta huomioon muuten kuin valtionvelan laskennassa. Huomattakoon kuitenkin, että näitä rahastoja ei saa käyttää muihin kuin eläkkeisiin, ei siis vaikkapa valtionvelan maksuun. Tästä saamme kiittää sitä, että eläkerahastot ovat yksityisessä hallinnassa: jos ne olisivat olleet valtion rahastoja, niin tuskinpa niitä enää olisi olemassa.
Toisin sanoen, ilman todella rajua maailmanlaajuista talouskatastrofia suomalainen hyvinvointivaltio ei ole taloudellisesti uhattuna. Ainoa uhka mikä siihen kohdistuu on juuri tuo johtavien talousasiantuntijoiden (Korkman, Honkapohja, Sailas &co) into purkaa hyvinvointivaltio ennen kuin siihen on mitään tarvetta. Ja silloin kun purkaminen kohdistuu siihen osaan hyvinvointivaltiota joka maksaa kaikkein vähiten ja jolla ei taloudellisesti ole mitään merkitystä, niin perusteena ovatkin aivan muut asiat kuin ne joita julkisuudessa esitetään.
Voiko hyvinvointivaltion pelastaa vain hävittämällä sen?
4. 2. 2008 kello 21:42 J. P. Roos
Tiedeakatemian juhlaseminaarissa maanantaina 28.1.Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio totesi avauspuheenvuorossaan jotenkin niin, että suomalainen hyvinvointivaltio on erinomainen asia, mutta se ei ole nykymuodossaan elinkelpoinen. Resurssit, niin taloudelliset kuin työvoima eivät riitä. Julkista taloutta ja sektoria on supistettava voimakkaasti. Raivio toivoi itse asiassa että tutkijoiden pitäisi kertoa tämä kansalle, kun se ei muuten ymmärrä. Nykytilannehan on se, että kaikki poliitikot, jopa kokoomuslaiset joutuvat vastentahtoisesti puolustamaan hyvinvointivaltiota, kun avoin vastustus olisi poliittinen itsemurha. Vain ns talousasiantuntijat (esim ETLA:n Nordic Model raportti jonka kirjoittajina ovat mm. Bengt Holmström, Seppo Honkapohja, Sixten Korkman ja Juhana Vartiainen) uskaltavat sanoa suoraan, että ainoa tapa pelastaa hyvinvointivaltio on panna se käytännössä lihoiksi. Tai niin kuin Heikki Patomäki on todennut, kyse on vain hieman naamioidusta uusliberalismista (jota sitäkään Suomessa ei kukaan julkisesti kannata, paitsi ehkä Nalle Wahlroos).
Tiistai-aamuna kuuntelin kuinka VVMn Jaakko Kuusela ja Heikki Patomäki keskustelivat aiheesta Ylen ykkösessä. Kuuselan mukaan mitään olennaista hyvinvointivaltion supistusta tai purkamista ei ole tapahtunut. Universalismi vallitsee mm. koulutuksessa ja terveydenhoidossa ja laman aiheuttaman pikku notkahduksen jälkeen kaikki on nyt hyvin. Ja missään nimessä meillä ei ole seurattu mitään kansainvälisiä malleja vaan tehty ihan omat, Suomeen sopivat ratkaisut.
Suomalainen hyvinvointivaltio on hyvin lyhyt Suomen historian vaihe. Merkittävimmät hyvinvointivaltiolliset uudistukset toteutettiin Suomessa 1960- -1980-luvuilla. Tuloksena oli hyvinvointivaltio, jossa vallitsi täystyöllisyys, kattava työttömyysturva, universaali ja toimiva sairausvakuutusjärjestelmä, kohtuulliset eläkkeet, hyvin toimiva koulujärjestelmä mutta melko heikko perusturvajärjestelmä (alhainen toimeentulotuki) jolla kuitenkin oli vähän käyttäjiä. Sitten tuli lama. Laman johdosta ja sen varjolla tehtiin melko rajuja leikkauksia järjestelmään. Työttömyysturvaa supistettiin, eläkkeitä leikattiin, terveydenhuoltojärjestelmän annettiin rapistua ja eriytyä (työterveydenhoito on paljon paremmalla tasolla kuin terveyskeskushoito), koulujärjestelmää heikennettiin ja eriytettiin, perusturvaakin heikennettiin (ns. asumisen omavastuu). Kuusela on siis nähdäkseni väärässä kun hän sanoo, ettei mitään olennaista ole tapahtunut. Eikä tässä ole kyse minun mielipiteestäni vaan erittäin perinpohjaisesta tutkimustiedosta! Se, seurattiinko tässä uusliberalistista yleisohjelmaa on vaikeammin näytettävissä, mutta kyllä Patomäen kirjassaan esittämä todistusaineisto minua kuitenkin vakuuttaa.
Nyt olemme siis siinä tilanteessa että meillä on vain kahdenlaisia reformeja: niitä jotka vetävät pohjan pois hyvinvointivaltiolta (purkavat universaalisuuden, jyrkentävät eriarvoisuutta, luovat marginaaliväestöä ja halpatyömarkkinoita) ja niitä joiden luvataan säilyttävän hyvinvointivaltion, mutta jotka eivät itse asiassa niin tee: kurjistavat universaalietuuksia ja palveluita mm ns “tuottavuusohjelmien” kautta, heikentävät eläkkeiden rahoituspohjaa, alentavat veroja jne. Eli siis oikeastaan hitaammat ja nopeammat purkumallit. Ei ole mitään keskeistä poliittista voimaa, joka todella haluaisi puolustaa ja kehittää hyvinvointivaltiota. On vain ristiriita sen välillä mitä puolueet tietävät kansan haluavan ja sen välillä mitä he oikeastaan haluaisivat tehdä. Siis vähän saman tilanne kuin NATOn suhteen: jos kansaa ei olisi niin olisimme jo NATOssa. Eli Patomäki on siinä väärässä että demokratialla ei olisi enää merkitystä
Mutta ovatko Raivio, Korkman, Sailas, Wahlroos &co sitten oikeassa? Onko ainoa mahdollisuus pelastaa edes jotain hyvinvointivaltiosta purkaa sen keskeiset tukipilarit? Olenko vastuuton yliopistotutkija kun en yritä vakuuttaa teitä blogini lukijoita siitä että meillä ei ole vaihtoehtoa? Sanoisin että vastaus riippuu hyvin pitkälle siitä, kuinka vankkaa hyvinvointivaltion kannatus Suomessa todella on. Jos tarpeeksi moni on todella oikeasti valmis pitämään kiinni hyvinvointivaltion perusteista, hyväksymään mm korkean verotuksen ja suuren julkistalouden osuuden ja suosimaan kohtuullista tuottoa pääomalle huippuvoittojen sijasta niin suomalaisella hyvinvointivaltiolla on mahdollisuudet säilyä. Tietysti tämä riippuu myös ulkoisista tekijöistä. EU:n vaikutus sosiaalipolitiikkaan on yhä voimakkaampaa. Jos Suomen talouden perusteet todella romahtavat niin silloin menee hyvinvointivaltiokin. MUTTA itse olisin sitä mieltä, ettei meidän suomalaisten kannata itse oma-alotteisesti hävittää juuri niitä hyvinvointivaltion perusteita, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yksinkertainen tosiasia on kuitenkin se, että perustoimeentulo ei suomalaisen sosiaaliturvan kokonaisuudessa ole mitenkään merkityksellistä: se ei maksa juuri mitään ja se ei heiluta suomalaista hyvinvointivaltiota nyt tai tulevaisuudessa
Mutta kuinkahan paljon huostaanotottojen kulut horjuttavat?