Tuossa vuoden 2007 loppupuolilla yhtäkkiä hoksasin, että kohtahan koittaa 2010-luku. 90-luvun lamavuosien vesana tulen täysi-ikäiseksi vasta seuraavalla, vielä hämärän peitossa olevan vuosikymmenen alussa (aikaa siihen on päälle vuosi). Ehkä olen vain hieman typerä, mutta jostain syystä tämä ajoittain ahdistaa minua. Nyt vuoden päästä olemme yhä lähempänä, itse asiassa vuoden päässä, tuosta hieman pelottavastakin vuosikymmenestä. Joskus ajatellen, että olisinpa syntynyt aikasemmin. Toisaalta, jos olisinkin maailmaan putkahtanut vuonna 1982, 1972 tai vaikka vielä aikaisemminkin, niin olisinko silloisessakin nuoruudessani ollut hiipivä pelko perseessä tulevista vuosikymmenistä?
Tyhmäähän tällaista on surkutella, eihän kukaan pysty vaikuttamaan omaan syntymähetkeensä. En tiedä, että onko muilla ollut tällaista kompleksia, eli syntynyt liian myöhään ja aika kulkee liian lujaa eteenpäin kohti tuntematonta.
Tulevaisuus ahdistaa
2
382
Vastaukset 2
- Syntymistäs
et tosiaankaan itse suunnitellut, turha sillä päätäs vaivata :) . En voi sille mitään, mutta eläydyin tekstiisi hyvin (oon jo vanhempi) ja suorilta tuli mieleeni sanoa: "Anna tiesi Herran haltuun, kyllä hän sen tekee", suora lainaus Raamatusta. Ota tai jätä. (Mun turva on tuossa, mihin vihjaan. Olin erittäin ahdistunut tulevaisuudesta nuorena. Ajattelevaiset ja älyään käyttävät varsinkin ovat. Nyt en ole ahdistunut, mutta toki, tiedän, että tuntematonta ON. Jos lohduttaa, AINA on syytä olla ollut ahdistunut. ... Ennen 2. maailman sotaa,kun ehkä enteitä oli, ennen jotakin suurta lamaa, lieneekö ollut 1939; kaikenlaista historiasta löytyy, you know.) - En tiä, miksi tää sulkuihin tuli :o
elämme tavattoman jännittäviä aikoja maailmanhistoriassamme; mihin suuntaan tämä maailma on menossa, saammeko ratkaistua globaalit ongelmat, mitä tiede ja teknologia tulevat saamaan aikaan ja onko ylipäätään elämää tällä planeetalla sukupolvemme jälkeen! Pelottavaa - kyllä, mutta myöskin HYVIN MIELENKIINTOISTA!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 110685
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?64516- 39506
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät37442Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha71437Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!21419- 152414
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6394- 20371