Suosittelen

jos et ole katsonut tanskalaista filmiä nimeltä Martha, niin kannatta etsiä jostakin. Elokuva, joka on valmistunut 60-luvun lopulla kertoo s/s Marthan seikkailuista välimerellä. Porukka syö ruuhtinallisesti aluksella ja varsinkin juo. Alus ei kuitenkaan tuota omistajalle muuta kuin miinusta ja siksi hän tekeekin yllätysmatkan Pireukseen tutkimaan tilannetta.... Hauska komedia, kannatta katsoa, jos et ole vielä nähnyt!
121595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

saaminen voi olla vaikeaa.
Tosin kopioita liikkuu laivaporukoilla.

Äänestä
  • työskentelee aluksella joka poikkeaa myös Tanskassa, ystävällisesti joululahjaksi hankki kyseisen elokuvan dvd-versiona. Tosi hauska filmi.

    Äänestä

  • Kyllä ainakin jossain vaiheessa MEPAn kautta sai hommattua. Itse katselen sitä sillin tällöin. On se vaan aina hyvä. Joskus katsellessa otettu hernesoppaa ja punssia. Hieno romantiikaratas. Lundqvistin Penelope samaa tyyliä. Hyviä hetkiä filmin kera toivottaa Seilori70.

    Äänestä

  • seilaa kirjoitti:

    Kyllä ainakin jossain vaiheessa MEPAn kautta sai hommattua. Itse katselen sitä sillin tällöin. On se vaan aina hyvä. Joskus katsellessa otettu hernesoppaa ja punssia. Hieno romantiikaratas. Lundqvistin Penelope samaa tyyliä. Hyviä hetkiä filmin kera toivottaa Seilori70.

    saa sitä tilata esim CDON.COMista. Ihan härmän teksteillä jopa.

    Äänestä

  • Tuborgg kirjoitti:

    saa sitä tilata esim CDON.COMista. Ihan härmän teksteillä jopa.

    Kiinnostava aihe, ei näitä aidossa ympäristössä kuvattuja laivaelokuvia ole kovin paljoa. Joskus 70-luvulla tuli telkkarissa 50-luvulla kuvattu amerikkalainen elokuva joka oli kuvattu rahtilaivassa, siinä oli paljon otoksia myös konehuoneesta (höyrylaiva).

    Tämä s.s Martha tuntuu tosi kiinnostavalta ja CDON.COMistahan se löytyi, tilasin sen ja nyt odotellaan levykkeen tuloa.

    Kiitos kaikille asiasta kirjoittaneille!

    Äänestä

  • Tuborgg kirjoitti:

    saa sitä tilata esim CDON.COMista. Ihan härmän teksteillä jopa.

    ....tosiaan tekstitys suomeksi. Jos on,tilaan,kas kun tanskin kieli ei oikein taivu.

    Äänestä

  • se se on.

    Äänestä

Löytyiskö tätä enää mistään, kovasti olen etsinyt mutta ei tule vastaan. Kerran nähnyt laivalla ja tekisi mieli saada itselle omaksi.

Äänestä

Olis tosi kiva saada se jostain. Sama kun Arielin matka.

Äänestä

Filmi on jopa Youtubissa katsottavissa, toki ilman tekstitystä, melkoista kohellusta on kyllä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosi hauska kirjoitti:

jos et ole katsonut tanskalaista filmiä nimeltä Martha, niin kannatta etsiä jostakin. Elokuva, joka on valmistunut 60-luvun lopulla kertoo s/s Marthan seikkailuista välimerellä. Porukka syö ruuhtinallisesti aluksella ja varsinkin juo. Alus ei kuitenkaan tuota omistajalle muuta kuin miinusta ja siksi hän tekeekin yllätysmatkan Pireukseen tutkimaan tilannetta.... Hauska komedia, kannatta katsoa, jos et ole vielä nähnyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu