onnelliset?

Pääsin yllättämään itseni tuossa jokin aika sitten.
Tiedossa oli juhlat joihin minut ja mieheni oli kutsuttu. Porukkaa oli tulossa paljon ja ajattelin jäädä kotiin sillä en viihdy isossa joukossa.
mutta, mutta...
Sieluni silmin saatoin nähdä mieheni palaamassa kotiin viideltä aamuyöllä, "pimpiltä" haisten ja kliseisesti huulipunaa paidankauluksessa!!!
Olin sata prosenttisen varma, että jollen lähde mukaan mieheni törmää jossain vaiheessa ex:äänsä ja lähtee vähän vanhoja muistelemaan!!!

Järkytyin näistä tunteista sillä en ole ikinä ennen ollut kenestäkään mustasukkainen saati näin vainoharhainen!!!
Että, näinkö vähän luotan mieheeni?!

Tosin sitä luottamusta ei ole lisännyt se, että mieheni tunnusti ryntäävänsä välittömästi "tumpulle" jos joku kaunis nainen keikistelee lähettyvillä.
(Eihän se pettämistä ole mutta tuon tunnustuksen olisin mielelläni jättänyt kuulematta.)
Tai se, että mieheni silloin tällöin vertaa minua erinomaiseen ex:äänsä...

Mieheni on minusta erittäin mustasukkainen, jos joku katsookaan päin mieheni on sata varma, että olen jotenkin keimaillut tälle satunnaiselle vilkaisijalle tai jotain vastaavaa...

Onkohan mustasukkaisuus tarttuvaa lajia kun jo nyt tunnen näin... Kohta varmaan ratsaan ukon kännykän, sähköpostin ja taskut...
(mieheni harrastaa tätä jo...)
3746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen seurustellut vuoden ihanan miehen kanssa, olemme kihloissa ja odotan esikoistamme. Olemme melkein alusta asti asuneet yhdessä, joten suhteemme on erittäin tiivis ja vakaalla pohjalla.
Suhteen alussa olin kovin mustasukkainen pienistäkin asioista, mutta niin oli miehenikin. Oma mustasukkaisuuteni johtui siitä, että useimmat entiset suhteeni loppuivat miehen valheisiin, pettämiseen ym, enkä siis osannut luottaa enää keneenkään. Mieheni taas pelkäsi, että lähtisin jonkun muun matkaan, vaikka se ei olisi ikinä tullut edes mieleeni. Kumpikin meistä tarkisti toistemme puhelimet ym.
Mustasukkaisuutemme meni siihen pisteeseen, että joko eroaisimme tai sitten istuisimme alas ja setvisimme tilanteen perinpohjin. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Molemmille selvisi, että rakkautta suhteessa on yllinkyllin, mutta mustasukkaisuudelle on tehtävä jotain. Päätimme siis kumpikin vaihtaa kännykän numerot salaisiksi (ettei exät ym soittele), poistimme vanhat sähköpostiosoitteet ja loimme uuden, yhteisen osoitteen. Sovimme myös, että jos lähdemme ulos hauskanpitoon, lähdemme yhdessä, EI siis erikseen. Kaikkihan tietää, mitä yökerhossa voi tapahtua...varsinkin muutaman lasillisen jälkeen.
Jonkun mielestä ehkä kuulostaa hullunkuriselta, mutta auttoi meitä ja nyt olemme erittäin onnellisia ja kumpikin luotamme toisiimme 100%sti. Tuleva lapsi tulee vielä vahvistamaan suhdettamme.
Toivottavasti sinullakin asiat paranevat :) Onnea ja tsemppiä!

Äänestä
  • Tiedätkö, että jokaisella on oltava myös omaa tilaa. Ensin on symbioosi, sitten eriytyminen ja sitten erilainen symbioosi jossa kummallakin on omaa tilaa.

    Äänestä

  • Liittonne ei varmasti kestä tuollain pitkään, tai ehkä pitkään mutta loppu kolkuttaa jo ovella.
    Ette luota toisiinne koska ette voi antaa toisillenne omaa elämää. Lapsen syntymän jälkeen rupeatte varmasti kaipaamaan aikaa myös itsellenne...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


että näin meillä... kirjoitti:

Pääsin yllättämään itseni tuossa jokin aika sitten.
Tiedossa oli juhlat joihin minut ja mieheni oli kutsuttu. Porukkaa oli tulossa paljon ja ajattelin jäädä kotiin sillä en viihdy isossa joukossa.
mutta, mutta...
Sieluni silmin saatoin nähdä mieheni palaamassa kotiin viideltä aamuyöllä, "pimpiltä" haisten ja kliseisesti huulipunaa paidankauluksessa!!!
Olin sata prosenttisen varma, että jollen lähde mukaan mieheni törmää jossain vaiheessa ex:äänsä ja lähtee vähän vanhoja muistelemaan!!!

Järkytyin näistä tunteista sillä en ole ikinä ennen ollut kenestäkään mustasukkainen saati näin vainoharhainen!!!
Että, näinkö vähän luotan mieheeni?!

Tosin sitä luottamusta ei ole lisännyt se, että mieheni tunnusti ryntäävänsä välittömästi "tumpulle" jos joku kaunis nainen keikistelee lähettyvillä.
(Eihän se pettämistä ole mutta tuon tunnustuksen olisin mielelläni jättänyt kuulematta.)
Tai se, että mieheni silloin tällöin vertaa minua erinomaiseen ex:äänsä...

Mieheni on minusta erittäin mustasukkainen, jos joku katsookaan päin mieheni on sata varma, että olen jotenkin keimaillut tälle satunnaiselle vilkaisijalle tai jotain vastaavaa...

Onkohan mustasukkaisuus tarttuvaa lajia kun jo nyt tunnen näin... Kohta varmaan ratsaan ukon kännykän, sähköpostin ja taskut...
(mieheni harrastaa tätä jo...)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu