olen tosi ihastunut yhteen mieheen, jota olen tapaillut jo jonkin aikaa, ei nähdä usein, oikeastaan todella harvoin ja usein kännissä, joskus kyllä selvinkin päin. Ongelma on se, että tykkään hänestä niin paljon, että hyväksyn suunnilleen kaiken, odotan vain, että hän olisi valmis joskus seurustelemaan, vaikka jotenkin tunnen, ettei hän tule ikinä olemaan ja käyttää minua vain hyväksi tavallaan..
silti vain odotan ja toivon.
En uskolla kysyä suoraan, koska pelkään, että hän sanoo ettei enää nähdä. Sitä en kestäisi tässä elämän tilanteessa, koska oikeastaan tämä mies on enää ainut syy miksi elän, jos se pienikin mitä meillä on loppuu, ei jäljelle jää enää mitään.
Tämä mies tuli elämääni ihan yllättäen juuri silloin kun olin lopussa ja valmis kuolemaan, ja tämä juttu on antanut jonkinlaista toivoa, mutta nyt pelkään niin paljon, ettei tästä tulekkaan mitään.
Mies ei todellakaan tiedä miten rikki olen, eikä tarvitsekkaan tietää, haluan olla hänen seurassaan vain iloinen, että hänkin olisi..
en vain tiedä mitä tehdä..
kaikki varmaan sanoisivat, että unohda..mutta en pysty, ja tämä mies on vain niin erilainen, hän on omalla tavallaan surumielinen ja hänessä on jotain mitä en osaa edes sanoa.
En pysty enää katselemaan muita, mikään tai kukaan muu ei vain enää kiinnosta..
Jos otan riskin ja kysyn, niin sitten olen joko maailman onnellisin tai teen itsemurhan..
onhan molemmat ihan hyviä vaihtoehtoja tässä tilanteessa ja kuitenkin kuolemankin jälkeen ei sitten ole mitään..
no, mutta mitä minun kannattaisi tehdä siis?
täytyy kuitenkin lisätä, että mies on sanonut jonkin aikaa sitten, että olisin hänen mielestään täydellinen tyttökaveri jos hän olisi valmis seurustelmaan ja muillekkin hän on sanonut että pitää minusta, mutta voi olla, että hän vain sanoo tai jos hän ei enää pidäkkään..
silti vain odotan ja toivon.
En uskolla kysyä suoraan, koska pelkään, että hän sanoo ettei enää nähdä. Sitä en kestäisi tässä elämän tilanteessa, koska oikeastaan tämä mies on enää ainut syy miksi elän, jos se pienikin mitä meillä on loppuu, ei jäljelle jää enää mitään.
Tämä mies tuli elämääni ihan yllättäen juuri silloin kun olin lopussa ja valmis kuolemaan, ja tämä juttu on antanut jonkinlaista toivoa, mutta nyt pelkään niin paljon, ettei tästä tulekkaan mitään.
Mies ei todellakaan tiedä miten rikki olen, eikä tarvitsekkaan tietää, haluan olla hänen seurassaan vain iloinen, että hänkin olisi..
en vain tiedä mitä tehdä..
kaikki varmaan sanoisivat, että unohda..mutta en pysty, ja tämä mies on vain niin erilainen, hän on omalla tavallaan surumielinen ja hänessä on jotain mitä en osaa edes sanoa.
En pysty enää katselemaan muita, mikään tai kukaan muu ei vain enää kiinnosta..
Jos otan riskin ja kysyn, niin sitten olen joko maailman onnellisin tai teen itsemurhan..
onhan molemmat ihan hyviä vaihtoehtoja tässä tilanteessa ja kuitenkin kuolemankin jälkeen ei sitten ole mitään..
no, mutta mitä minun kannattaisi tehdä siis?
täytyy kuitenkin lisätä, että mies on sanonut jonkin aikaa sitten, että olisin hänen mielestään täydellinen tyttökaveri jos hän olisi valmis seurustelmaan ja muillekkin hän on sanonut että pitää minusta, mutta voi olla, että hän vain sanoo tai jos hän ei enää pidäkkään..
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei nopeasti saa sammutetuksi. puhallat vain tuleen, varmastikin vielä kytee...ja syttyy. muista, ei vettä! ainakaa hukkumiseen eikä muuhunkaan...
voiko tää olla totta... mulla on just samanlainen tilanne kuin sulla! :( itekkään en tiedä mitä tehdä tän miehen suhteen, en haluaisi menettää häntä...
meitä on kaksi :(
kumman ratkaisun puolelle ite taivut enemmän?
olen miettinyt niin paljon ja tuntuu, että pitäisi seuraavan kerran kun nähdään niin kysyä vain suoraan..
on tosiaan niin vaikeaa, kun haluaa pitää kiinni edes niistä harvoista yhteisistä hetkistä. Olen aina niin onnellinen sen hetken kun hän on vieressäni, ja koko yön kun hän nukkuu tuijotan vain häntä ja ajattelen, että jos ei enää nähdäkkään niin haluan, että muistan jokaisen piirteen hänestä.
Toisaalta tämä epätietoisuus on todella raskasta, kun ei voi tietää..
en haluaisi myöskään olla liian tungetteleva, vaan tahtoisin antaa aikaa, että hän itse päättäisi, mutta sitten pelkään, että jos hän antaakin vain olla, kun huomaa etten yritä tarpeeksi..
Voi ei..Mulla oli samanlainen tilanne kans kerran..siis niin samoja tunteita ja mietteitä oon miettinyt ja elänyt..
Sitten jotenkin meidän tapauksessa mä vaan tajusin, että ei..juttu ei tule koskaan toimimaan..juttua ei tule koskaan olmaan sellaisena kuin sen haluaisin olevan..
itkin aika vitun paljon! :)
En kysynyt mieheltä mitään suoraan, koska se olis ollut kuin oven laittaminen lukkoon. Nyt se ovi vain on kiinni muttei lukossa kuitenkaan...tiedätköhän mitä tarkoitan..
Ja oon aika todella varma, että vaikka olisin kysynytkin, niin vastaus olisi ollut epämääräinen..joten mun tapauksessa asiat puhui puolestaan..sanoja ei tarvittu..
Mä vain jätin yhteydenpitämisen ja voin sanoa, että sattui aivan sairaasti kun huomasin, ettei hän soitellut tai tekstaillut perääni...tuli olo etten ollut merkinnyt mitään....silloin ekan kerran elämässääni joskus myös itkin oikeasti ääneen..ja tuli mietittyä kyllä tosi synkkiä ajatuksia..
silloin koin että se mies oli jotain niin täydellisen ihanaa...hänellä oli kiinnostava ja jännittävä työ, kiinnostavat jutut, komea, salaperäinen, turvallinen...täydellinen! se jota olin etsinyt aina!
Mutta sitten näin jälkeenpäin olen myös tajunnut että ihastuin myös johonkin jota ei edes ollut olemassa..taisin päästä tuntemaan hänestä vain yhden puolen, sen parhaan puolen.. en kokonaisuutta.
Ja hassujen sattumien kautta tapasin kyseisen miehen nyt muutamien vuosien jälkeen... tunne oli jotenkin jännä kun näin hänet. Olin pettynyt, hän ei ollut enää yhtä kiinnostavan kuuloinen, ei niin komea mitä muistin... :) Olen tavannut hänen jälkeensä oikeasti kiinnostavampiakin miehiä!
Ja täytyy sanoa, että naisen jonka sydän on särkynyt saa uudeleen loistamaan vain uudet miehet jotka antaa rakkautta. Oli ne sitten hyviä ystäviä tai uusia seurustelusuhteita.
tsemppiä sulle, ole vahva! :)
siltä ettet itse ole valmis suhteeseen. Ajattele kuinka paljon odotuksia kasaat suhteeseen jo nyt? Ei elämää saa elää toisen vuoksi vaan oman itsensä takia. Sinulla on selkeästi ongelmia ja parisuhde ei ole ratkaisu. Kuinka kauaksi aikaa rakastumisen tunne kantaa? Kun suhteessa koittaa arki (ja se tulee ennemmin tai myöhemmin!) ongelmat tulevat jälleen pintaan. Itsemurha ei ole ratkaisu. Sinun täytyy hakea apua noille itsetuhoisille ajatuksillesi.
Rakasta itseäsi!
Mulla on sama ongelma, mut oon jos suhteessa. Mies on ihana ,mutta tässä joulun jälkeen oli jotenkin kylmä ja sen oloinen että yks ja sama tulinko katsomaan häntä. Pitää varmaan soittaa ja kysyä et haluuko nähä mua enää...
*jo
Itsemurha. Siis itsemurha jos ei ihana mies ala seurustella kanssasi? Mitäs jos opettelisit rakastamaan itseäsi ensin. Yksikään suhde ei sinua paranna, eikä yksikään mies kestä sellaista painetta että nainen vetää itsensä jojooon jos ei homma toimikaan. Mietipä sitä. Ehkä se mies pelkää niitä odotuksia mitä sinulla hänen suhteensa on?