Kyllä peräpuikko on sitten kaunis auto.
Saab 96
Mikke
4305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Loistava auto! Tunnelma parasta! Vielä kun saisi joskus maallattua ton oman metallihohto viininpunaseks niin aikun ois herkku puikkoo!
Totta joka sana. Minulla yrittää valmistua tallissa (tai no ei tällä hetkellä tallissa, kun on hiekkapuhallettavana) '78 kustomikuuppa. Suunnitelmissa kaikkea kivaa, jota en kerro, mutta kaikin puolin pirun hauska auto, paitsi näkyvyys on juuri sitä 40-luvun autolle tyypillistä;).
Neljätoista vuotta sitten pääsin eka kerta rautariipun siltä puolelta Virosta Suomeen. Lukion kakaroita kun oltiin, niin ensiksi vertailtiin tietysti tyttöjen kauneutta. Muistan kuitenkin huomanneen, että maailman rumin auto on vanha pyöreä Saabi. Näin sen silloin eka kerta livenä. 80-luvun loppu oli ilmeisesti kyseisen auton totaalista lama-aikaa. Myöhemmin katsoin Saabeja jo toisin silmin. Nyt, itse sukkulan omistaneena, tietäen 96-sen syntyhistorian ja 50-60-luvun elämäntavan, annan sille täyden kunnioitukseni. Olkoon vanhuus niille aikansa kaunotarille armollinen!
Juu, projektina Saab 97 -72, menossa entisöintiin