juttuja.
Minä en halua lapsia tähän hulluun maailmaan kärsimään ja synnytyskin tommosta, hyi hirveetä!
Miksi naiset haluaa lapsia? Siksikö kun niin kuuluu tehdä ollakseen "normaali" yhteiskunnan jäsen?
-Nainen 28 v-
Minä en halua lapsia tähän hulluun maailmaan kärsimään ja synnytyskin tommosta, hyi hirveetä!
Miksi naiset haluaa lapsia? Siksikö kun niin kuuluu tehdä ollakseen "normaali" yhteiskunnan jäsen?
-Nainen 28 v-
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lapsen teko on karmeeta.
Ainoa mukava vaihe siinä on se ensimmäinen steppi peiton alla.
Lapsen kehittyessä masussa elämää rajoitetaan ja rajoittuu monin tavoin. Vaikka FAS-lapsesta ei olisi riskiä, niin silti elämä suppenee.
Kun tulee synnytyksen aika, joutuu pois mukavasta työympäristöstä, joskus parikin kuukautta ennen laskettua aikaa. Tästä kärsivät niin työnantaja kuin työtoverit. Tästä seuraa toisinaan vakavia säröjä ihmissuhteesee, koska työtoverit joutuvat tekemään sinunki työsi.
Kun tulee itse synnytyksen aika, niin vaihtoehtona on suurinpiirtein repeytyä tai tulla leikatuksi. Joka tapauksessa puuha sattuu ihan kamalasti. Eikä puudutusta saa aina vaikka haluaisi. Ja teet sen kotona tai sairaalassa, niin aina teet väärin jonkun mielestä.
Synnytyksen jälkeen elämäsi on suht rajoitettua, syntyvästä lapsesta kun ei voi varmasti etukäteen tietää, onko se päälakihalkioinen, autistinen vai kolmijalkainen. Nämä ovat elämän pikku yllätyksiä, joihin äidin on vain sopeuduttava tai muuten on huono äiti.
Huono äiti sitä on kuitenkin, kun mies ei kestä koliikkivauvan parkumista ja ottaa eron. Tai kun paikat väljenee ja yhdyntä ei tunnu samalta kuin ennen. Tai kun äiti kulkee kakkavaipoissa pari vuottakin synnytyksen jälkeen.
Kun lapsi varttuu, niin työihmissuhteet säröilee edelleen. Äiti kun joutuu olemaan yllättäen poissa töistä, kun pikkukersalle tulee hiukan nuhaa ja ei voi muka olla päiväkodissa tms.
Nainen 28 v, jos harrastat seksiä, niin pidä huoli siitä, että ehkäisy toimii. Parempi vaikka tuplaehkäisy, siis pillerit kondomi. Itse teen niin, vaikka ei ole vakituista miessuhdettakaan juuri nyt. Voihan joku vaikka raiskata.
Toinen nainen, 33 v.
Mukavaa lukea joskus totuus.
helpotti ja moneen kuukauteen nauratti ,kiitos:)
Kerro!
Onk se noi kauheeta?
Riippuu aika monesta asiasta. Jos otat synnytyksestä kunnolla selvää ei sen kauheaa pitäisi olla.
Mutta riskinsä on ihan kaikessa :)
Oma synnytykseni ei ollut kauheaa vaikka en epiduraalia tai spinaalia halunnut, sattuihan se mutta itsepähän halusin, ja en myöskään saanut miten kamalia repeämiä eikä episiotomiaa tehty, omasta mielestäni se oli helppo synnytys, istumaankin kykenin heti synnytyksen jälkeen ja kävelin kuten ennenkin.
Harvemmin noita "hirveyksiä" tapahtuu, ainakin kun tilastoja katsotaan. Ja kun osaa pitää omat puolensa ja esittää toiveensa niin kyllä kaikki aika varmasti hyvin menee!
No ei se yleensä ole. Ja paljon riippuu asenteestakin. Synnyttäminen on ehkä alkukantaista, erilaista, miksi sitä nyt haluaakaan sanoa ja luonnon vietävänä siinä tavallaan on mutta vain hyvällä tavalla olen sen kokenut. Mutta ei siis kamalaa jos sitä ei tieten tahtoen sellaisena halua ottaa tai jos ei sitä sellaiseksi tahallaan tehdä. Viimeksi mainittuun vaikuttaa kyllä sitten hoitohenkilökuntakin.
Nämä tosi harvinaiset hirvittävän vaikeat synnytykset ovat asia erikseen.
Ja lisään vielä että klisee vaikka on, se palkinto on jotain niin mahtavaa että siinä ainakin iso osa kivuista ja epämukavuuksista unohtuu saman tien. Ja se MÄ TEIN SEN -fiilis lapsen tullessa ulos... Sellainen itsensä voittanut olo tai sinnepäin. Ei voi sanoin kuvailla. Ihmetystä se herättää vielä useammankin lapsen jälkeen miten upea se tunne onkaan.
..aika erikoinen tapaus olet, ellei vietit ala viemään lastenteon suuntaan jossain vaiheessa elämääsi. Se on meidän ihmisten tarkoitus tällä planeetalla, sitä ei kakskasin tämän hetkinen mielipide muuta miksikään.
Minä sitä paitsi ajattelin muinoin samalla tavalla, aikani. Mutta ;)
Vietti lasten tekemiseen ei ole sellainen, että se tulee ja kysyy sinulta olalle koputtaen "haluatko vai etkö". Se kun "syttyy päälle", niin sinua viedään yhtä luonto-emon talutusnuorassa, kuin synnytyksenkin aikana.
"Normaali yhteiskunnan jäsen" (mikälie se onkaan...) on jokainen, oli lapsia tai ei. Se on ihan omasta korvien väliköstä kiinni. Miten siis haluat lokeroida itsesi?
Minä olin yhtä "normaali" ennen lapsia kuin nytkin, eikä yhteiskunta vieläkään määrittele minua lastenteon jälkeen; määrittelen itse ja pidän muiden mielipiteet muiden mielipiteinä.
Synnytys on karmean kuuloista hommaa, mitä sitä peittelemäänkään. Minä olisin ollut kiitollinen, jos joku olisi 1.lasta odottaessani sanonut asian suoraan, kun kaikki lähinnä vain kiertelivät ja kaartelivat kysellessäni kaikenlaista. Minulle kaunisteltiin liikaa.
Kaikessa karmeudessaan se on silti yksi upeimmista tapahtumista naisen (ja miehen) elämässä. Siinä on parhaimmillaan luonto-äidin vietävänä niin täysin, että muuttuu kuva omasta itsestäkin täysin.
Tämä hullu maailma ei muutu paremmaksi, jos sinä täällä turvallisehkossa suomessa kiukutellen päätät olla tekemättä lapsia elämäsi aikana. Siitä lasten syntymisestä tulee huolehtimaan kaikki mm. kolmannen maailman maat, joissa (kiitos katolisen kirkon ja paavin jne jne) ehkäisy on kirous ja lapsia syntyy joka minuutti tuhansittain kärsimään, naisia kuolee laittomiin abortteihin...lista on kammottava.
Harkitse siis vaihtoehdoksi adoptiota? Meillä siitä oli puhetta vielä silloin, kun elimme luulossa ettei omia lapsia voida saada. Ajatuksissa se on vieläkin.
tosiaan tämmönen erikoinen tapaus, myönnän.
Olen tunneasioiden suhteen kontrollifriikki, en pidä ajatuksesta että ihminen menettää tavallaan "hallinan " itsestään rakastumisen myötä ja seksissä.
Lisäksi synnytys on aina pelottanut minua juuri siksi että nainen menettää hallinan itsestään ja ajautuu luontoemon kuljetettavaksi kovine kipuineen.
Olen erakkoluonne, olen aina viihtynyt yksin, matkustellut maailmalla yksin ja elän tämmöstä taiteilija elämää, piirrän ja maalaan.
Luulen että lapsuuteni koulukiusattuna ja alkoholistiperheessä on vaurioittanut minua.
Hienoa että aihe herätti keskustelua, kyllä jotkut naiset on aidosti huolissaan siitä millaiseen maailmaan lapsia saavat varsinkin jos oma tie on ollut kovin kivinen niin ei halua oman lapsensa kärsivän samoja asioita tietenkään.
Evoluutio toimii juuri tuolla tavalla. Luonto valikoi sen hetkiseen tilanteeseen sopivimmat geenistöt. Hyvähän se vain on.
Vaikutat hyyyvin paljon samantyyppiseltä, kuin minä olen. Boheemi-luonne taiteiluineen, mutta vastoin yleistä renttukuvitelmaa olen minäkin ns. kontorllifriikki tunteiden kannalta.
Ajatus itsehallinnan menettämisestä on kammottava, vaikka toisaalta kiehtookin. Kuitenkin haluan itse olla päättäjänä, missä ja milloin sen menettäisin...kuin se muka olisi mahdollistakaan aina :)
Synnytyksen aikana kontrollin menettää luonto-emolle ja SE on se, mikä koko jutusta tekee aivan Helvetin hienon kokemuksen. Missään muussa tapahtumassa elämäsi aikana et voi tuntea samaa.
Luonto-emon vietävänä käsikirjoitus on sinun ulottumattomissasi ja alistuminen sen ehtoihin on yksinkertaisesti uskomaton tunne varsinkin tällaiselle kontrollifriikille. Sitä ei tule unohtamaan koskaan ja kuten sanoin, sen jälkeen kuva omasta itsestäkin muuttuu paljon, ellei jopa täysin. Minulla muuttui valtavasti.
Vaikka kokemus voi olla tapahtumahetkellä aivan hirvittävä ja paniikkia pukkaa päälle, niin et todennäköisesti tule ajattelemaan sitä sillä tavoin enää tunnin kuluttua tapahtuman loppumisesta.
Minä kiukuttelin ambulanssissa, kuinka en Ikinä halua sinne kotteroon synnyttää ja niin kuitenkin kävi, että tyttö tuli ulos alta puolentoista tunnin ja nimenomaiseen kotteroon. Kestoltaan synnytys oli järjettömän lyhyt mutta tapahtuma itsessään niin huima, ettei sitä olisi voinut kontrolloida kukaan muu mitenkään paremmin, kuin luonto-emo itse. Minulla jäi olo, että olin ikään kuin välikappaleena ja työvälineenä jossain niin hurjassa tapahtumassa, etten taida käsittää sitä vieläkään täysin.
Luonto-emo nappasi mukaansa silloin kysymättä lupia ja sen tien muuttui minullakin käsitys luonto-emon "käsikirjoituksista" :)
Oma lapsuuteni lähentelee kuvaukseltaan samaa kuin sinun. En ollut koskaan nähnyt ehjää perhettä tai saanut kokea mitä on olla, kun on isä johon voi luottaa ja jolta tietää saavansa apua, lohtua, tukea jne.
Koen, että isäni anti enemmänkin opetuksen siitä, mitä kannattaa välttää loppuun asti, vaikka kuinka sanotaan, miten nainen hakee usein lapsilleen oman isänsä kaltaisen isän (tai kumppanin itselleen).
Minä näen tapauksessani asian siis toisin ja nautin hämmennyksissäni joka päivä kun saan nähdä, miten mieheni leikittää lapsia, huolehtii hyvin ja silmin nähden rakastaa näitä rajattoman paljon. Ennen kokematonta minulle siis.
Historian ei tarvitse toistaa itseään, mutta niin on helpompaa antaa tapahtua jos oikeuttaa sen yleisen kuvitelman turvin. Siksi sellaiset kannattaakin unohtaa ja olla oma itsenäinen perheyksikkö tapoineen.
Minä tiedän tarkalleen, mitä en halua lasteni kokevan vanhemmiltaan ja se on jo ihan hyvä pohja lähteä sekä kehittämään itseään ihmisenä ja vanhempana, että suunnittelemaan lastensa kasvatusta.