Gazan hamasilaisia taluttavat eivät ole lähelläkään Gazaa.
Gazassa toimivat Hamasin joukkueenjohtajat eivät ole tehneet mitään 1,5 miljoonaisen väestönsä ruokkimiseksi, terveydenhoidattamiseksi, kouluttamiseksi, ei mitään. Ei ole ollut tarkoituskaan. Kaikki väestönhuolto on ollut enemmän tai vähemmän satunnaista ulkopuolista apua. Sitäkin on häiritty, koska Gazan väestö on suunniteltu "uhriksi Allahille".
Allahilla ratsastaville militanteille Gazan väestö tai alue ei edusta mitään inhimillistä tai kansallista arvoa, siis samassa merkityksessä kuin länsimainen kansalaisvaltio on johtajilleen ja kansalaisilleen, kuten Suomessa, Ruotsissa, Kanadassa jne.
Palestiina sotii Israelia vastaan vain rakettiaseilla, päivittäin. Rakettiase (kts. Stalinin urut) on aika epätarkka, joten ampujalle laukaisu on tärkeämpää kuin kohdevaikutus. Rakettiaseiden toimittajallekin vanhentuneiden rakettien, joilla ei saa hengiltä kuin puoli rivitalollista kerrallaan, on sinänsä hyvä business. Asetoimittaja ei toimita Gazan hallinnolle puolustusaseita väestön suojelemiseksi, koska "Allah on valinnut" Gazan väestön uhrattavaksi vääräuskoisten vastaisessa taistelussa, Allahin maanpäällisen Keskuskomitean kunniaksi.
Israel on estänyt rakettiaseiden kuljetuksen Gazaan alueensa kautta. Hamas on jyrkästi tuominnut Israelin saarrosta. Gazan alueen väestön elintarvikehuoltoa Hamasin johtajat eivät ole omalta kohdaltaan tuominneet, jos eivät kiittäneetkään.
Sivistyneen maailman pelastustoimet tullaan estämään, koska se on vastoin Allahin tahtoa ja tarpeetonkin, koska muslimisoturi hoitaa omansa, naiset ja pikkutytöt.
GAZAN PUUHEVONEN
3
185
Vastaukset 3
- homo-erectus
pikkupojan pylly on marttyyyrin palkkio.
..anteeexi, 300... laivastoko yritti estää avustuslaivan pääsyn gazaan?
- s-koda
Joo joo onhan se paljon "sivistyneempää"murhata täysin ylivoimaisella sotakoneistolla ihmisiä (siis lähimäisiämme)niinkuin meidän uskomme opettaa.Ei tarvitse liata käsiään millään kivien heitolla niinkuin tekevät "vääräuskoiset" muslimit.Jos nyt nekään on kaikki edes muslimeita. Ovat vaan sattuneet syntymään väärään paikkaan.Siis ei ole vuosiin ollut mitään mahdollisuuksia kunnolliseen koulutukseen, sairaan hoitoon eikä muutenkaan ihmisarvoiseen elämään.Niillä nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä elämässään eteenpäin. Siis siellä on nälkä,jano,sairaudet,kylmyys yöllä ja saarron takia ei pääse pois ja kuka ottaisi ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99959Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?158912- 64740
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 50638
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.39580Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30577Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32572Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20543- 31541
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee472539- 6506
- 43493
- 72490
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 31475
- 44471
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 365444