Moi!
Tämä voi kuulostaa uskomattomalta, mutta on kuitenkin valitettavasti tositarina. Luullakseni en ole ainut tämän tarinan "allekirjoittanut".
Olipa kerran päivä, jolloin tapasin tulevan lapseni äidin, rakastuin ja menin naimisiin. Silmäterä syntyi ja kasvoi. Suureksi osaksi isän (eli itseni) hoitamana, koska mielestäni pienen lapsen paikka on kotona,ei päivähoidossa. Vuodet vierivät ja liitto ajautui umpikujaan, jonka seurauksena tuli (kuten varsin yleistä) avioero.
Jo asumuserosta alkaen alkoi myös väsytystaistelu suurta rikollista, eli eronnutta isää kohtaan. Enhän suostunut hyväksymään minua viisaampien ihmisten sanelemia isyyden ehtoja. Silmäterän toinen huotaja (yhteishuoltotilanne) oli vakaasti sitä mieltä, ettei toiselle huoltajalle (minulle) kuulu mikään muu lapsen hoitoon, elämään, kasvatukseen ja arkeen kuuluva asia, kuin elatusavun maksaminen ja "ilmaisena lapsenvahtina oleminen" tarpeen vaatiessa. Tähän kuoroon yhtyivät myöskin paikkakunnan lastenvalvoja, sosiaalitoimi yleensä, perheneuvola, päivähoitotoimi jne.
Hyvä on, koetetaan kasvaa erilleen lapsen arjesta. Ei kysellä kuulumisia, ei käydä katsomassa, ei haeta päivähoidosta... muistetaan vaan hoitaa elatusapu aikanaan, jottei silmäterän äiti saa syytä olla luovuttamatta lasta tapaamiseen. Niin ja kaikki todellakin "lapsen edun nimissä", viranomaisten siunaamana.
Aikaa kului jälleen. Lapsi kasvoi ja joutui näkemään, sekä kokemaan elämässään toinen toistaan epämiellyttävempiä "isäpuolia", joilla oli tapana vaihtua vähintään parin viikon välein. Toisinaan hänet laitettiin valitsemaan, haluaako yllätyslahjan (jonka saa) lähtemällä uudelle "isäehdokkaalle" viikoksi, vaiko meneekö oman isänsä luo. Koskaan ei selvinnyt, mitä ne saamatta jääneet yllätyslahjat olisivat olleet ja sekös viisivuotiasta harmitti.
Varsin usein isän luo tullessa silmäterästä oli tullut kävelevä aikapommi, johon ei voinut edes koskea. Jos isä epähuomiossa kysyi jotain kuulumisia, niin viisivuotias muuttui silmänräpäyksessä täysin hallitsemattoman raivon vallassa riehuvaksi "kaistapääksi". Osansa saivat lemmikkieläimet, lähietäisyydellä sattumalta olevat ihmiset, viherkasvit, irtain tavara jne. Ainut konsti saada tilanne rauhoittumaan oli jopa tuntejen holding. Valitettavasti tähänkään ei apua mistään saanut, koska asia ei kulunut "etävanhemmalle". Lapsen etu oli jälleen kerran viranomaisten mielestä se, että "lähivanhempi" päättää lapsen hoidon, tuen jne -tarpeista. Hmm, etävanhemman mielestä mitään tarvetta minkäänlaisiin tukitoimiin ei ollut, joten asia jäi omille harteille.
Aikaa kului jälleen. Pahimmista käytöshäiriöistä selvittiin, vaikkakin paljon se itseltä "sivustakatsojanroolissa" vaati.
Alkoi eskari. Silmäterä aloitti intoa puhkuen tulevan kymmenvuotisen urakkansa. Tosin pettyen, sillä eskarissa häntä alettiin kiusata, eikä aikuiset siihen puuttuneet. Päätelmä; toisten kiusaaminen onkin siis hyväksyttävää, vaikka toisin oli isä opettanut. Lisää käytösongelmia, tälläkertaa eskarin aikuisiin suunnattuna. Negatiivista palautetta, muttei taaskaan mitään mahdollisuuksia hankkia lapselle apua.
Kuoliniskun alkua... Useiden erityyppisten yritysten jälkeen, lastenvalvoja ei enää yrittänytkään saada luopumaan yhteishuollosta ja tapaamisista, vaan ilmoitti elatusavun tarkastamattajättämisen menevän käräjille. Asia kuitenkin saatiin hoidettua virastokäynnillä, elatusapu nousi ja kaikki olivat taas tyytyväisiä. Olihan kaiken pahan alku ja juuri suorittanut jälleen isyyden ainoan velvollisuutensa, rahan.
Eronneen isän isyys on siis lyhyen mittakaavan mukaan: ole kunniallinen huoltaja ja hoida elatusapusi sosiaalitoimelle täysimääräisenä, sekä ajallaan. Järjestä lapselle miellyttävää laatuaikaa kaikkine lisukkeineen aina silloin, kuin se sattuu lapsen äidille sopimaan. Muista olla puuttumatta lapsesi asioihin. Muista olla huolehtimatta lapsesi hyvinvoinnista. Muista olla kyselemättä lapsesi päivähoitoasioista, koulusta, tai muustakaan, mikä ei sinun ja lapsesivälisen laatuajan aikana tapahdu.
Luovutusvoitto... Tuli päivä, jolloin voimavarat oli loppuunpoltettu. Enää ei ollut, mistä ammentaa. Enää ei ollut ymmärrystä, voimia ja energiaa olla etävanhempi... siksi siis oli pakko sanoa; "hyvästi lapseni. Valitettavasti ei tule enää laatuaikaa, sillä voimavarani eivät riitä. On aika antaa korkeamman tahdon tapahtua ja hyväksyä viimein viisaampien sanelemat isyyden ehdot. Siispä maksan elatusapuni. Toivottavasti siis muistat minua joka kuukauden ensimmäinen arkipäivä, kun äitisi hakee kauan kaipaamansa siiderilastin. Siitä tiedät isäsi hoitaneen velvollisuutensa sinua kohtaan...
*raskas huokaus*

Vastaukset 20
Vanhimmat
miten oot jaksanu sekoomatta tai tappamatta ketään? Ei ole kyllä näköjään isällä paljon oikeuksia tässä maailmassa, jota sosiaaliämmät hallitsee. Uskon kyllä juttus, vähän samansuuntaista on tapahtunut lähipiirissäni.
Älä kuitenkaan anna periks, tee kaikkes että saat lapses turvaan siltä ryyppäävältä h....lta.
Me isät tuetaan sua ja meitä on paljon.
TSEMPPIÄ JA TOIMINTAA NYT HETI.
Kiitos kannustuksesta!
Niin, todellakin, miten ihmeessä tässä on tähänkään asti jaksanut? sitä olen miettinyt useaan otteeseen itsekin.
Varmaan koskaan ei unohdu ne sadat valvotut yöt, mitkä oon tullut mietittyä, mikä on lapsen paras ja mitä kannattaisi yrittää asioille tehdä ja mitkä asiat tekisivät tilanteen entistä huonommaksi. Olisiko lapsen etu vaatia häntä asumaan luokseni? Olisiko se äidin riistämistä lapselta, vai pelastus epäsuotuisasta elinympäristöstä? Mitä uskaltaa sanoa sosiaalitoimistossa ja mitä ei? Jos sanoo, ettei jaksa, niin meneekö viimesetkin mahdollisuudet vaikuttaa edes niihin jokatoiseen viikonloppuun? Jos puhuu huumesekoiluista, lapsen nukuttamisesta miesystävien säängyissä, saunottamisesta äijäporukoissa, miesystävien tappouhkailuista... meneekö siinä viimesetkin mahdollisuudet pitää lapsi maahdollisimman paljon poissa noista ympyröistä äitinsä suuttuessa?
Ohjenuora on tähän saakka ollut: lapsi ensin, itse sitten, älä kysele mitään, älä kommentoi mihinkään, älä koskaan kieltäydy ottamasta lasta, älä vaadi mitään, ole aina valmiina varautuneena pahimpaan parasta toivoen... Toimii niin kauan, kuin jaksaa vaan niellä kaiken niskaan heitetyn loan ja seurata lapsen tuskaa kuitenkaan voimatta puuttua mihinkään.
Lapsi ymmärtää kyselemättömyyden välittämättömyytenä ja kiinnostuksetomuutena. Puolustamattomuuden äidin "temppuja" vastaan kykenemättömyytenä, voimattomuutena, haluttomuutena suojella... ei lapsi ymmärrä, mitkä voimat kaiken takana on, ei "sidottuja käsiä", ei vallitsevien käytäntöjen sanelemia toimintamalleja, tai muitakaan "aikuistan asioita". Lapsi vaan pettyy kerta toisensa jälkeen jäädessään ilman apua ja tukea, vaikka sitä tahtoo... Helvetillistä seurattavaa!
Täytyy vaan toivoa, että tästä selviää suuremmitta sekoamisitta niin itse, kuin lapsi. Kunhan hän kasvaa aikuiseksi, hän ehkä saattaa ymmärtää. Pilattua lapsuutta vaan ei saa enää takaisin...
Mistä auttava taho, kun itse ei enää jaksa?
En halua jättää lasta "oman onnensa nojaan", mutten jaksa enää olla hänelle se kaikenkantava isäkään...
Hei hiirulainen! ! ! Luulenpas että tää on taas niitä "se huora ja mä kunnon isä"! Tässä on vain sun näkemyksesi tästä asiasta ja huomaan että kirpaisee jätkää maksaa panojensa seurauksia! ! ! En usko juttuas että nukutetaan vieraiden miesten sänkyssä! Vihjailet vähän kuin vieraat miehet panee tytärtä kun äiti makaa sammuneena pillu levällään! ! ! Ei nämä jutut näin mene joten otappas toinen huikka pullostasi ennekuin vaivut syvemmälle itsesääliisi! ! ! Tällä on niin helppo hakea myötätuntoa kertomatta asioiden oikeata laitaa. Lauri tietää ongelman ytimen ja se on lapsi ja hänen huoltajuus. Molemmat yrittää satuttaa toistaan lyömällä lapsen avulla. Oletko varma että et ole itse pilaamassa lapsen lapsuutta! ! !
on auttaa lastasi ja hakea todisteitaa näihin juttuihin joita olet tuonut julki.
Niin itse olen paljon tekemisissä näiden asioiden kanssa joten aina täytyy olla todisteet ja joku joka tekee valituksen lapsen huonosta kasvuympäristöstä. Ja niihin hyvin painavina tekijöinä ovat juuri nuo jatkuvasti vaihtuvat "isä" ehdokkaat sun muut elämän tavat jotka ei ole lapselle terveellisiä.
Sinä olet lapsesi biologinen isä ja myös se vastuu on vain sinulla.Älä vähättele sitä työtä mitä sosiaali"tädit" tekevät vaan he tekevät työnsä/päätökset saamiensa tietojen mukaan. Ei voi tehdä päätöksiä jos ei ole siihen myös todistettavia tietoja ja jos niin on tehty niin valvo että siihen tulee muutos.
(Voihan olla poikkeus tapauksiakin että työ ja päätökset on vääriin uskottuihin perusteluihin nojautuvaa)
Siis voimia sinulle ja hae esiin todisteet pöydälle ja lapsesi asia hoidetaan lain mukaisesti oikein.
En kenenkään lapsen haluaisi voivan niin honosti kuin juuri meidän tämänhetkinen kasvatti tyttö voi. Ottaen huomioon ne eletyt vuodet äitinsä holtittomassa kasvuympäristössä, siis mikä surkea elämä. Ei lapsi itse kykene valitsemaan eikä valittamaan ja vielä jos on kieltoja, uhkauksia ja pelko menettää se mitä hänellä on.
Tytön elämän tausta on jotakuinkin samanlainen sillä erolla että isä on myös täysin vastuun kantamiseen kelpaamaton.
Jos et hae apua lapsellesi nyt ja heti niin on selvää että ihmis elämä on tuomittu tuhoon tai ainakin pitkä kamppailu edessä löytää itsensä.
Kas, tätä juuri odotinkin. Prikulleen sama asenne on paikkakunnan sosiaalipuolella, sekä muissa instansseissa, joiden puoleen olen kääntynyt. Tuomitaan, ennenkuin on edes otettu asioista selkoa. Kyse ei ole itsesäälistä, tai sympatian hakemisesta, vaan avunpyynnöstä... Koeta tässä sitten taistella lapsen puolesta, kun ei edes avunpyyntöä kuunnella.
Itsekään en väitä olevani mister täydellisyys, joten löytyy sitä sanomista itsestänikin. Tässä(kin) tilanteessa mielestäni pitäisi kaivaa esiin kaikki luurangot kaapeista, molemmin puolin.
Kiitos nyt kuitenkin tästäkin mielipiteestä, joka tosin tuntuu olevan varsin yleinen. Valitettavasti vaan lapsen etu on aika kaukana tämän asenteen omaavilla.
Samaa mieltä. Velvollisuuspa hyvinkin, jota parhaan kykyni mukaan olen tähän saakka koettanut toteuttaa. Valitettavasti vaan tuloksetta. Tai ei aivan, vaan joka kerta jonkin asian otettuani esille, on lapsi joutunut kantamaan seuraukset. Toisinsanottuna uhkaus "lastasi et näe" on laitettu täytäntöön. Mieti siinä sitten, kumpi on oikea menettelytapa. Tonkia asioita ja laittaa lapsi kärsimään seuraukset, vaiko vaan olla hiljaa ja koettaa pitää lapsi tällätavoin mahdollisimman paljon poissa kyseisistä kuvioista. Jälkimmäinen vaihtoehto on ollut tähän saakka toimivin, valitettavasti vaan voimavarani ei enää vuosien jälkeen riitä tähän.
En vähättele sosiaalitanttojen työtä, kunhan he vaan tekisivät sen myös. Virkaa kun voi hoitaa töitä tekemällä ja töitä "tekemällä".
Olen tasan tarkkaan perillä näistä mahdollisista seurauksista lapselle, sillä työskentelen itsekin kasvatusalalla. Vieläpä nimenomaan ns "ongelmalasten/nuorten" kanssa! Tieto lisää tuskaa ja jos en olisi tietonen näistä mahdollisista seurauksista, ei nämä asian myöskään näin paljoa satuttaisi.
Todisteet. Juuri niitä saisi, jos lapsen saisi juttelemaan asioistaan perheneuvolaan, tai muualle. Lapsi osaa kyllä itse kertoa, kuinka häntä kohdellaan ja missä oloissa. Itse olen jäävi toimittamaan minkäänasteisia todisteita entoisen vaimoni elämästä. Kiitos ex-vaimon draamateatterista sosiaalitoimistossa, asia on tähän saakka tulkittu "vainoharhaiseksi kyttäämiseksi", josta syystä en esimerkiksi voi koskaan kysellä lapseni kuulumisia. Muutamaan otteeseen olen erehtynyt sen tekemään, josta on jälleen seurannut "tapaamiskarenssi". Äitinsä kun kysyy, että "kyselikö isi mitään?" johon lapsi tietenkin vastaa, että "kyseli". Seurauksena edellämainittu karenssi joka kerta.
"Jos et hae apua..." Siitähän tässä juuri on kyse! Apua ei ole vuosiin saanut, vaikka sitä olen kuinka yrittänyt hakea.
Lienee vaikea ymmärtää, kuinka loppuunpalanut näiden asioiden kanssa olen... Itselleni tosin ei ole väliä, kunhan lapsi vaan saisi tarvitsemansa avun. Itsellä vaan enää ei ole voimia.
Kiitos kuitenkin.
Hei!
Aika kamalan "kuuloista" textiä, siitä mitä lapsesi joutuu kokemaan. Kummallista, että täällä lintukodossa, hyvinvointi suomessa lapset joutuvat olemaan todistajina monenlaisessa jutussa. Ihmetyttää ettei, tarha tai eskari ole huomannu mitään poikkeavaa äidin alkoholin käytössä, yleensä se ikävä kyllä heijastuu myös lapseen. Oletko miettinyt tekeväsi ilmoituksen lastensuojeluun, entä oletko esittänyt huolesi eskariin??
Minusta sinun kannattaa olla rehellinen niille sosiaali tantoille...kerro niille huolesi onhan nyt kyseessä lapsesi ja hänen tulevaisuus!!!Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen, eikä alkoholistia.
Joten noudata vaan sitä ohjenuoraasi lapsi ensin ja muut sitten.
Voimia tulet tarvitsemaan, älä luovuta!!!
Eli fakta paukahtaa tiskiin tuossa sulle. Mikäli hiukankaan välität lapsestasi et todellakaan milloinkaan sano "hyvästi lapseni"! Lakkaat sen kyynelehtimisesi, seisot suorana ja teet selväksi että isän luona on aina ovet auki lapselle. Usein unohdetaan että ihmiset varttuvat ja alkavat ajattelemaan omilla aivoillaan joten jos menetät lapsesi niin katso peiliin! Hopealle jäät aivan varmasti huoltajuuskiistoissa mutta vanhemmuus on iso ja vastuullinen taakka kannettavaksi joten luulenpa kuitenkin ettei kukaan äiti tahdo estää lastaan tapaamasta isäänsä. Lapset vieraantuu mutta eivät koskaan unohda. Joku päivä ovellesi koputetaan ja oven takana seisoon sinun lapsesi ehkäpä jo täysi-ikäisenä mutta lapsesi kuitenkin. Nyt tsemppaat ja ryhdyt sellaiseen viisytystaisteluun että stalingradin piirityskin oli lasten leikkiä tulevaan! ! !
Ps: Toista mielessäsi: Jo nyt on p**kele! ! ! Huomaatko sieltä se lähtee.
Todella uskomatonta skeidaa tuo Laurin juttu. Kenellekään isälle, joka
on oikeasti kohdannut sosiaaliviranomaisia huoltajuusasioissa, ei ole
jäänyt epäselväksi, ettei mies ole heidän mielestään edes ihminen.
Jaksamisesta sen verran, että ns. huoltajuuskiistassa osapuolena ollut
mies ja siitä edes likimäärin täyspäisenä selvinnyt on todellinen superisä
ja supermies. Kyse ei nimittäin ole mistään aidosta kiistasta vaan ainoastaan
törkeästä vallankäytöstä isää vastaan. Se on helposti kenen tahansa ymmär-
rettävissä lukemalla vanhempien vaatimuksia ja miettimällä kuinka kohtuulli-
sia tai kohtuuttomia ne olisivatkaan toisinpäin käännettynä eli jos äiti hy-
väksyisi esittämänsä vaatimukset itseensä kohdistuviksi niin OK. Näin ei
kuitenkaan käytännössä koskaan ole, eihän siitä muuten ns. kiistaa tulisikaan.
Lapsen etu on näissä asioissa lain mukaan ensisijainen, mutta todellisuudessa
sitä ei ajattele ainakaan viranomaiset.
Hetken jo luulin, että luen mieheni kirjoittamaa tarinaa; missä välissä hän on täällä käynyt??? - vaan ei ollut, mutta paljolti samanlainen tapaus on täälläkin, tässäkin tapaaja-perheessä.
Alkoholilla tai tiuhaan vaihtuvilla isäehdokkailla ei tosin ole lukua tässä kuviossa, mutta kuitenkin: isän tehtävä, isän vastuu on se, että hän maksaa elatusmaksut ajallaan ja toimii lapsenlikkana. Tapaamissopimus on tehty ja sitä se nainenkin onneksi noudattaa, isä saa siis lapsensa säännöllisesti. Mutta mitään muuta ei. Paitsi jos lasten äidillä on lapsenlikasta puute.
Jos koulusta on vapaata, ja äidillä töitä, isä saa lapset luokseen - hakee aamulla ja palauttaa illalla. Sen ajan lapset olisivat isän mukana töissä, sillä vapaata ei isälläkään ole.
Kuka hullu tähän suostuu??? Isän ehdotus, että lapset ovat koko koululoman ajan hänellä, siis myös yötä , silloin isä voisi olla kunnolla lasten kanssa työpäivän jälkeen (isä hommaisi lapsenlikan päivän ajaksi) - tämä ei kelvannut äidille.
Ei sitten.
Ei pitäisi luovuttaa. Mutta kun ei jaksa tapella. Ei jaksa pyytää ja aina saada vastauksesi EI KÄY; EN ANNA SINUN TAVATA LASTANI YHTÄÄN ENEPÄÄ KUIN ON PAKKO - niin juuri: "lastani". EI : "lastasi".
Sossutädit huutavat kyllä isälle isän vastuusta mutta käytännössä se vastuu on juuri se elatusmaksujen maksaminen. Muuhun ei tapaaja-ero-isällä ole oikeutta eikä velvollisuutta.
Ikävä kyllä tilanne on näin.
Milloin sossutädit heräävät huomaamaan, että myös isä on lapselle tärkeä, myös erotapauksessa!! Milloin tajuavat, että ihan oikeasti on vastuuntuntoisia ja kasvatukseen ja arjen asioihin lapsen kanssa kykeneviä ja ennenkaikkea haluavia isejä!? Miksi aina ollaan äidin puolella ja ymmärretään äitiä?? Milloin ymmärrettäisi isää tai edes lasta?
Just!
Tuo viimeinen lause (Milloin ymmärrettäisi isää tai edes lasta? ) kiteyttää koko jutun pointin. J a täsmennettynä vielä "millon ymmärretään asiat LAPSEN näkökulmasta?!"
Luoja. Kuinka paljon mahtaakaan olla lapsia, joiden isät saa tuontuosta lapsen äitien uusilta miesystäviltä tappouhkauksia, äideiltä tapaamiskarensseja, sukulaisilta piittaamattomuushaukkuja jne?
Toivottavasti ei paljon, mutta hyvä kuitenkin tietää olevansa yksi muiden joukossa. Muutamaan otteeseen jo alkanut epäillä omaa todellisuudentajua.
Valitettavasti nyt on kiidettävä töihin.
Kiitos kuitenkin.
Moi,
se on kumma että tällaisia juttuja on ja kuulee/lukee paljon. Mulla oli vähän samanlainen juttu, raha kelpas ja hoitoapu silloin kun äiti vaati. Soitto vain ja mentävä oli tai kuuli uhkauksia ettei lapsi enää pääsisi luokseni. Kiitos uuden kumppanini ja hän ymmärryksen, jonka avulla asia käännettiinkin päinvastoin. Kipeää teki ja monet riidat, mutta homma muuttui siten että sanoin ettei vaan käy ja sanelin tapaamisehdot. Alkuu pari hasardia (lapsi ei tullut=äiti ei päästänyt) mutta kaipasi itse kuitenkin jossain vaiheessa hoitoapua, ja sitkeästi sanelin ehdot. Nyt toimii suht OK.
Älä menetä toivoa, ole sitkeä ja koeta kestää!
Kirjoita suurimman päivälehden yleisönosastolle tuo sama kirjoituksesi. Tee asiasta julkinen. Kysy suoraan asianomaisilta instansseilta lehden palstalla.
Eikö tuonne lapsesi äidin luokse voisi sossutädit tehdä tarkastuskäyntejä, eikö naapurit esimerkiksi ole kuulleet/ nähneet mitään jne. Tuossa täytyy laittaa kova kovaa vastaan. Täysin pöyristyttävää. Ei kai voi olla lapsen etu, ettei hän näe toista vanhempaansa, ja että aikuinen ihminen sortuu noin säälittävään ja itsekkääseen käytökseen kuin tapaamisoikeudella kiristämiseen. Ja että lapsi oireilee. Myös sinä olet vanhempi, kai sinäkin voit alkaa hommaamaan apua lapsen oireilulle. En vain tiedä mistä päästä lähteä kyselemään. Ei kai sossutädit voi kaikesta päättää, pakkohan on löytyä muitakin tahoja. Löytyykö netistä hakusanalla Lastensuojelu tms. tai ihan vain neuvolasta osaisivat neuvoa eteenpäin?
Ellei mikään muu auta, niin yritä sinnitellä lapsesi elämässä, kunnes hän alkaa itse tajuamaan jotakin ja tahtomaan luoksesi. VOIMIA!
Kiitos jälleen...
Valitettavasti en ehdi tämän enempää vastaamaan enää tähän, mutta lukase edellisten vastausten vastaukset. Niistä selviää paljon.
Nyt taas töihin.
Hei!
Olen pohtinut poikani kanssa juuri samaa asiaa,
hänellä aivan sama tilanne. Raha kelpaa baareihin ja kaikkeen humpuukiasioihin", mutta aina mitä hän tekee on väärin.Poika on ihan epätoivoinen nuori, jonka elämä menee risaseksi,kun lapsi on hänelle tärkeä. Eikö ymmärretä, että se isäkin voi olla hyvä ja kunnonihminen, hänkin on sanonut joskus, että jättää kaiken,kun aina vaan on motkotusta. Lapsenvahdiksi hän kelpaa, että äiti pääsee juhlimaan ja ostaa lapselle vaatteet, kun äidille kelpaa lämpönsä menettäneet kirppisvaatteetkin, että olen kanssasi samaa mieltä,kai se oikeus joskus voittaa!!
Luulin Suomea oikeusvaltioksi, uskon täysin kertomuksesi. Pakko olla lujana vaan ja vaatia oikeuksia. Suomessa nainen ja mies ovat tasavertaisia kasvattajia lain mukaan mutta laki ei tietenkään ota huomioon että monet päättäjistä ovat sosiaalitanttuja, samoja jotka jakavat "harkinnanvaraista" toimentulotukea heille samalla jättäen suomalaisettukea todella tarvitsevat heitteille (eläkeläiset-vanhuus). Kyllä kirjoitatamaasi tapauksiin pitää saada stoppi! onko mitään yhdistystä liittyen isien tasavertaisiin oikeuksin saada lapsi itselleen avioeron jälkeen?
Mitä ihmettä päivähoitotiimi oikein sanoi? minäkin tulen paremmin juttuun hoitajien kanssa kuin vaimo ja vien/haen lapseni tarhasta yhtä usein kuin vaimoni. Rupeaa tulemaan kaikenlaista mieleen kun vaimo ei anna..halua...kiinnosta seksi ja jos antaa niin armosta ja no thänks, Kyllä se niin on että lapsi on ykkönen mun elämässä ja varmasti vaimonkin mutta ei mitään etuoikeuksia naiselle tyttären kasvatuksessassa jos joskus tulee ero.
... ottaa yhteyttä Sosiaaliministeriöön. Sieltä saa apua.
Ihan alkoi itkettää kun luin tarinasi. Miten joku äiti voi olla noin kamala ja miten huonot oikeudet isällä voi olla lastaan kohtaan. Kehottaisin sinua tulostamaan tarinasi ja siihen tulleet vastaukset ja lähettämään ne lapsesi äidille ja hänen vanhemmilleen. Ehkä se pistää edes hieman ajattelemaan miten vahva tahto sinulla on ollut ja miten paljon lastasi rakastat. Voimavarat ovat rajallisia minulta saat tuen päätökseesi.
Et tosiaankaan ole ainut "allekirjoittanut",jos ehdit,lue äitien jutuista kohta ÄIDIT/uusi rakas,kirj."moikka",tarinani meni vahingossa sinne puolelle,mutta haitanneeko tuo mitään,vaikka olenkin mies,uskon,että,kaikki lapsistaan välittävät,tervejärkiset äidit,tuomitsevat jyrkästi lapsen käyttämisen koston välikappaleena ja lyömäaseena,ja vielä ystävä hyvä,älä MILLOINKAAN anna periksi,vaikka vaikealta tuntuukin,lapsi on sinun,ja sinä olet lapsen ainoa, oikea isä,TSEMPPIÄ !!
surullista miten jotkut äidit käyttävät lasta pelinappulana...miksi isä ei saisi lastaan tavata?vaikka suhde olisi mennyt kuinka huonosti isän ja äidin kohdalla,on lapsi siihen syytön ja kuitenkin isä on myös ollut lasta maailmaan saattamassa...
eron hetkellä isälle ei tosiaan jää muuta kuin maksaminen ja taistelut lapsen näkemisestä,tosin löytyy poikkeuksia ja jos esim. isä on suhteessa lyönyt äitiä,en kyllä silloin antaisi lasta nähdä,ties vaikka lasta lyö jos oikein onnistuu suututtamaan...
tämä tietysti vain minun mielipiteeni...