Onko Waldstein-sonaatti kuinka paljon vaikeampi kuin Pateettinen. Olen soittanut P:tta jonkun vuoden ja jotenkin menee läpi suht hyvällä temmolla. Onko vaikeusero hirveä? Kommentoikaa jos teillä on omakohtaista kokemusta.
Pateettinen vs Waldstein/pianomusaa
vlad
211533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Moi !
Waldsteinin hyvä tulkinta vaatii mielestäni aika paljon enemmän näkemystä.
Selvästi haastavampi.
--
Jos puhut Beethovenin Pathetiquesta, niin sehän tarkoittaa suomeksi "mahtipontinen" eikä suinkaan "pateettinen". Oletko soittaessasi huomannut siinä olevan jotain ikävää, pateettista jne.
Jaa, kiitos tiedosta. Olenkin ihmetellyt nimeä, koska ei se teos suinkaan omaan korvaan pateettiselta kuulosta, hyvän soittajan soittamana siis.
Sinänsä nimi ei olisi ollut yllättävä Pateettisenakaan, koska Beethoven itsekin osoitti joitakin omia teoksiaan kohtaan yllättävää kritiikkiä. Ja tämä Pathetique on kuitenkin ainakin helpoimmasta päästä säveltämistään 32 sonaatista.
Beethoven itse taisi pitää eniten Appassionatastaan.
Pateettinen tarkoittaa mahtipontista ja (yli)tunteellista. Niin sanakirjassakin lukee.
Ja mitä Waldstein sonaattiin tulee, on se Beethovenin vaikeimpia sonaatteja soittaa, tietenkin Hammerklavier sonaatin jälkeen.
Pateettinen nyt viittaa kai vaan sonaatin alkujohdantoon.
Kuuntele joskus kyseinen teos!
Klassisten sävellysten nimet eivät ole läheskään aina säveltäjän itsensä antamia. Esim. Kuutamosonaatista voi sanoa, että ensiosan tunnelma kuvaa pikemminkin lyijynraskaita pilviä kuin kuulasta kuutamoa. Monesti nimiin liittyy jälkipolvien romantiikan nälkää enemmän kuin säveltäjän tarkoitusta.
Mitä tulee Pateettiseen, niin nimi lienee tässä tapauksessa Beethovenin itsensä antama. Se kuvaa kuitenkin korkeintaan ensimmäistä osaa, lähinnä alkujohdantoa. Toinen ja kolmas osa viittaavat tuskin luonteellaan mihinkään pateettiseen. Niin erilaisia ne ovat.
Pateettinen = mahtipontinen. Koko sonaatti on luonteeltaan jatkuvaa majesteettisuutta, että en käsitä, miten sitä voi pitää muuna kuin pateettisena. Kyllähän ne osat ovat erilaisia, mutta ei se pateettisuus häviä minnekään. HUOM! Pateettisuus ei tarkoita säälittävää, ikävää jne...
> HUOM! Pateettisuus ei tarkoita säälittävää,
> ikävää jne...
Ei periaatteessa. Englannin sanalla "pathetic" kuitenkin on hyvin monelle englantia puhuvalle juuri tuontyyppinen merkitys. Kun Suomessakin omaksutaan asioita englannin kielen kautta, voi tuon sivumerkityksen olettaa valtaavan hiljalleen alaa täälläkin.
Esimerkki vastaavasta kehityksestä on sana "sovinistinen". Sovinismilla (šovinismilla, chauvinismilla) on alun perin ymmärretty (yltiö-)isänmaallisuutta. Sitten joku lanseerasi merkitykseltään isänmaallisuudesta tuntuvasti poikkeavan termin "sovinistisika" – ja sen myötä sovinismi merkitsee nykyään ennemminkin miesasiamiesten ajatusmaailmaa, johon isänmaallisuus ei välttämättä liity juuri mitenkään! Väittivätpä (vanhentuneet) sanakirjat sitten mitä tahansa.
Yritänkin tällä hetkellä sivistää tuota heppua. (huoh) Kyllä tämä Suomi on niin toivottoman amerikkalaistunut että...
No, hieno sonaatti joka tapauksessa. Olen soittanut sitä 70-luvulta saakka, esittänytkin joskus epävirallisemmissa puitteissa. Pateettinen tai ei, inhimillisen kokemuksen kirjo tuntuu olevan rikkaasti mukana näissä sävelissä. Beethoven on elämän tuntija ja tulkki!
olet soittanut sitä?
c-mollissahan se lähtee, kehittely a-mollissa.Adagio cantabile As-duurissa ja rondo jälleen c-mollissa
Siis kehittely C-duurissa :).
Olen muuten amatööri. Tarpeenani ei ole esiintyä täällä erehtymättömänä friikkinä. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut musiikin teoriasta, vain sen verran, mitä kotimusisointiin tarvitaan. Hyvä, että on huippuja niin taidoiltaan kuin tiedoiltaankin, mutta vapauttavaa ja antoisaa on musiikin harrastuskin. Sen verran olen ammatiksenikin musiikkia tehnyt, että pidän amatöörin asemasta rakkaan harrastuksen kohdalla enemmän. Työssä jouduin soittamaan asiakkaiden toiveiden mukaan, nyt saan soittaa mitä haluan...
Muuten musiikin kohdalla lähes pilataan koko asia kun aina ensimmäiseksi todetaan soittiko hän hyvin vai huonosti. Korkea taide alistetaan näin inhimillisen kilpailun ja suorittamisen tasolle. Antoisampaa ja monesti korrektimpaa olisi keskustella esitetyn musiikin minuun tekemästä vaikutuksesta, mitä säveltäjä minulle puhui, millaisia muutoksia sävelteos piti sisällään jne. Tämä on tietenkin melko vaativaa keskustelua. helpompi sanoa vain: huono, tai LOISTAVA.
Päästän sinut piinasta, olen itsekin amatööri. =) Minulla on tuo Grande Sonate Pathetique vielä vaiheessa ja epäilenkin, että sormieni kehnon motoriikan takia se vaiheeseen luultavasti jääkin. Joo, taidamme lukea samoja nuotteja (viittaan tällä noihin sävellajeihin)!
"Sovinismi merkitsee ennemminkin miesasiamiesten ajatusmaailmaa"
wtf??
Juu ja Waldstein viittaa naapurin Minnaan, joka on kivenkova feministi, suoraan pystymetsästä.
Monien Beethovenin sonaattien esityksessä minua kiusaa nykyään nopeus. Varsinkin nuoret pianistit tuntuvat pelkäävän hitaampia tempoja. Musiikkia pitäisi saada kuitenkin kuulla. Liian nopea tempo häivyttää sävellykseen sisältyviä asioita. Emil Gilels soitti Waldsteinin 70-luvulla ja teos hengitti koko ajan luonnollisella tavalla. Minkäänlaista pakottamista ei ollut, vaikka tempo oli nopea. Soinnin tasaisuus ja laatu oli kaiken aikaa unohtumattoman häikäisevä.
Pateettisessa W. Kempfin tempot miellyttävät. Riittävä, mutta ei hurja, eikä missään nimessä pakottava, eteenpäin rynnivä. Nämä teokset vaativat harkintaa, elämänkokemusta ja selkeää näkemystä. Kyse on saarnasta tai filosofiasta, ei urheilusta.
Väärin, vaikeat kappaleet tulee soittaauseinmiten niin nopeasti kuin mahdollista. Siitä sen hyvän soittajan tunnistaa. Paras pianisti onkin Georges Cziffra tai Glenn Gould.
Ok, tehdään sitten niin.
Tiettyihin kappaleisiin "sopii" mielestäni kuitenkin reipas tempo hyvin. Tavallaan kultaa virtuositeetin.