On se

miten joillekin tuntuu sitikka olevan niin suuri asia että viitsii kaiket päivät viettää palstalla puhumassa kaikkea potaskaa autosta, josta ei oikeasti tiedä mitään. Ja jota ei omien sanojensa mukaan edes halua ajatella. No, kai tuolle provo-pellellekin joskus löytyy töitä, eikä enää riitä aikaa notkua koneella. Saattaa joskus vielä saada itselleen kavereitakin, ehkä jopa tutustuu naiseen. Sanalla sanoen saattaa päästä kiinni elämänsyrjään.
5284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En voisi kuvitella tylsempää ajankulua, kuin roikkua päivä- ja iltakaudet jonkun automerkin keskustelupalstalla, varsinkin jos tuo merkki ei edes kiinnosta, ja vielä lisäksi etsiä uusia ja vanhoja tilastoja ja testituloksia linkitettäväksi. Mutta kai sitten on hienoa nähdä omat hengentuotteensa netissä.

Äänestä

kuinka joku on niin tietämätön autoista että sitikan ostaa.

Äänestä

näin se menee.

Äänestä

ostaa jos maitoakin on saatavilla?

Äänestä

niitä jotka jaksavat vuodesta toiseen ihmetellä noita provoja. Meitä ihmisiä on näet moneen junaan ja jotkut jää asemallekin. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain ihmeellistä kirjoitti:

miten joillekin tuntuu sitikka olevan niin suuri asia että viitsii kaiket päivät viettää palstalla puhumassa kaikkea potaskaa autosta, josta ei oikeasti tiedä mitään. Ja jota ei omien sanojensa mukaan edes halua ajatella. No, kai tuolle provo-pellellekin joskus löytyy töitä, eikä enää riitä aikaa notkua koneella. Saattaa joskus vielä saada itselleen kavereitakin, ehkä jopa tutustuu naiseen. Sanalla sanoen saattaa päästä kiinni elämänsyrjään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu