masennustako?

Elämässäni on tapahtunut viime vuosina aika paljon kaikenlaista. Nykyään useimmiten näen itseni rumana ja vastenmielisen näköisenä, ja koen etten onnistu oikein missään, että minusta ei ole oikeasti mihinkään. Lukio menee päin jotain, eikä mikään oikeen kiinnosta. Mulla on kavereita, mutta aina kuitenkin tuntuu yksinäiseltä.. En ole ikinä seurustellut, ja olen miettinyt mistä se voisi johtua. Iltaisin on usein kaikista pahin olo, ja kaikki huoleni pyörivät päässä.
En osaa edes selittää tuntemuksiani!! Miten se voikin olla näin vaikeaa... Olen siis 17vuotias. Muille ihmisille olen ihan "normaali". Esitän aina että kaikki on hyvin, enkä kerro murheistani muille. Olen luonut ikäänkuin "kuoren", mitä en muille raota. Kukaan kavereistani ei varmaan uskoisi jos sanoisin että olen masentunut... Vai olenko masentunut? Onko tämä sittenkin ihan normaalia murrosiässä? On kuitenkin päiviä jolloin on tosi hyvä fiilis, mitkään murheet ei paina ja peilistä katsoo ihan nätti ja hauska tyttö.

Oon kyllä aatellut, että voisin mennä puhumaan jollekkin, esim. terkkarille. Kertooko hän vanhemmilleni? En halua että kukaan perheestäni saa tietää, sillä toinen vanhemmistani sairastaa vakavaa masennusta ja toisen kanssa en ole paljon edes tekemisissä.

kiitos vastanneille! toivottavasti tästä tajusi edes jotain.. (:
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Terveydenhoitajaa sitoo samat salassapitovelvollisuudet kuin muitakin hoitoalan ihmisiä. Tosin voisin suositella, että ottaisit suoraan yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon. Sillä tavalla kaikki sujuu nopeammin.

Äänestä

Nykyaikana etenkin nuoret ottavat niin suuret ulkonäköpaineet, että varmasti se haittaa monia turhaan.

Mene ihmeessä puhumaan terkkarin kanssa! Se auttaa varmasti ja voit vielä varmistaa, ettei hän puhu vanhemmillesi. Puhuminen voi auttaa, ja se olisikin parempi kuin lääkkeittein popsiminen.

Toivottavasti voit itkeä, joka auttaa kun työstät ongelmia. Minäkin käyn vielä juttelemassa terkkarin kanssa, vaikka olen melkein puolet sinua vanhempi opiskelija. Mulla ongelmat ovat menneet niin pahoiksi, että keskusteluapu ei ole auttanut (eikä oikeaa terapiaa ole annettu), vaan pahimmat ahdistuspiikit on pitänyt leikata tunne-elämää latistavilla antidepressanteilla.

(Pääosa opiskelijoista hakee varmasti reseptejä ehkäisypillereihin tai apua seksuaalisuuteen. Elämässäni ei ole mahdollisuutta seurusteluun, eikä seksuaaliseen kanssakäymiseen, joten ehkäisyvehkeiden sijasta haen tunteita ehkäiseviä lääkkeitä.)

Äänestä

Ole niin kiltti ja mene suoraan mielenterv.toimistoon hakemaan apua.Mutta voit käydä toki terveydenhoitajalla.Mene jompaan kumpaan paikkaan ja pyydä apua.Sinä olet avun tarpeessa ja nuori ihminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miijuu kirjoitti:

Elämässäni on tapahtunut viime vuosina aika paljon kaikenlaista. Nykyään useimmiten näen itseni rumana ja vastenmielisen näköisenä, ja koen etten onnistu oikein missään, että minusta ei ole oikeasti mihinkään. Lukio menee päin jotain, eikä mikään oikeen kiinnosta. Mulla on kavereita, mutta aina kuitenkin tuntuu yksinäiseltä.. En ole ikinä seurustellut, ja olen miettinyt mistä se voisi johtua. Iltaisin on usein kaikista pahin olo, ja kaikki huoleni pyörivät päässä.
En osaa edes selittää tuntemuksiani!! Miten se voikin olla näin vaikeaa... Olen siis 17vuotias. Muille ihmisille olen ihan "normaali". Esitän aina että kaikki on hyvin, enkä kerro murheistani muille. Olen luonut ikäänkuin "kuoren", mitä en muille raota. Kukaan kavereistani ei varmaan uskoisi jos sanoisin että olen masentunut... Vai olenko masentunut? Onko tämä sittenkin ihan normaalia murrosiässä? On kuitenkin päiviä jolloin on tosi hyvä fiilis, mitkään murheet ei paina ja peilistä katsoo ihan nätti ja hauska tyttö.

Oon kyllä aatellut, että voisin mennä puhumaan jollekkin, esim. terkkarille. Kertooko hän vanhemmilleni? En halua että kukaan perheestäni saa tietää, sillä toinen vanhemmistani sairastaa vakavaa masennusta ja toisen kanssa en ole paljon edes tekemisissä.

kiitos vastanneille! toivottavasti tästä tajusi edes jotain.. (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu