Minä olen ns. pois poikennut jo muutama vuosikymmen sitten, samoin on osa sisaruksistani. Vain yksi veli ja kaksi siskoa on enää uskomassa. Siskojen ja heidän perheittensä kanssa ei ole sen isompaa ongelmaa, kyläillään ja soitellaan sen, mitä heidän isohkojen lapsiperheidensä pyöritys antaa myöten. Jos ei muuta niin tekstaria ja sähköpostia vaihdetaan. Mutta veli, hän oli ennen niin sukurakas, ja minun kanssa etenkin tuli hyvin toimeen, jopa senkin jälkeen kun olin jättänyt uskoni. Hänen mentyään naimisiin yhteydenpito väheni ja pikku hiljaa lakkasi miltei kokonaan meihin kaikkiin ei-uskovaisiin sukulaisiin. Ainoastaan äidin hautajaisissa viime vuonna nähtiin, ja silloinkin hänestä oli vaikea saada irti juttua. Siskoilta olen kysynyt asiaa, ja he ovat kertoneet, että se on veljeni ja hänen perheensä (vaimon) päätös, etteivät paljoa yhteyttä pidä. Ei ole kuulemma enää vanhoillislestadiolaisuuden vaatimus, vaan enemmänkin henkilökohtainen valinta. Sille kun kuulemma siskon mukaan löytyy perustelu rammatusta. No, niin kait se on, eikä kait sitä voi toista pakottaa ja väkisin tuppautua. Mutta kyllä se ihan näin aikamiehenkin vetää välillä apueaksi kun ennen niin rakas velipoika on kuin elävältä kuollut.
ikävä velipoikaa
kun ei pidä yhteyttä
6439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
seuroihin. Ehkä siellä läheisyys taas palautuu.
Samalla voit taas kokea, kuuluuko siellä Jumalan Sanan ääni, vai onko se hengellistä puoskarointia. Jääkö Jeesus oikealle paikalleen saarnoissa, vai opetetaanko ihmisoppia.
Se on vielä pahempaa kun hylkäävät omat lapsensakin.Siihen pitäisi tulla joku muutos kyllä vaikka suomen lakiin.Totta että ei uskovatkin hylkäävät joskus mutta kun lestoilla se on sääntö että jos ei lapsi ole uskossa niin ei saa tarjota ruokaa,kahvia tai yösijaa.Hyvä että ovetsa saa sisälle mennä,
Eivät minua ole vanhemmat, eivät siskot eivätkä monet muut sukulaiset hylänneet, vain tuo yksi veli. Eikä se minun kokemukseni mukaan sääntö ole, ainakaan enää.
Ja sinulle, joka ehdotit seuroihin menemistä. Kokeiltu on, mutta ei veljen takia. Ei puhuttele Jeesus enää eikä mikään muukaan siellä. Enkä minä ole valmis sieluani myymään vain saadakseni olla veljeni kanssa. Kyllä minä oletan, että hän hyväksyisi minut tällaisena kuin olen, eikä asettaisi ehdoksi takaisin uskoon kääntymistä tai sen teeskentelemistä.
"lestoilla se on sääntö että jos ei lapsi ole uskossa niin ei saa tarjota ruokaa,kahvia tai yösijaa."
Meillä ei ole tuota sääntöä huomattu, voi voi (huom. sarkasmi)
..halua tulla kummiksi kellekään sisarukseni lapsista ja kerroin myös siitä. Sana on kiertänyt. Kaksi kummilasta, poika ja tyttö eri perheistä riittävät. Meillä rullaa ihan samalla tavalla, kuten aina. Itse en ole ollut koskaan erityisen sosiaalinen. Samaan joulupöytään mahdun joka iikan kanssa.
Erottuani vl-liikkeestä erosin myös kirkosta. Sen jälkeen ilmoitin siskoni perheelle, jonka lapsen kummi olin, etten enää kuulu kirkkoon enkä halua virallista kristillistä kummiutta (enkä siihen kait kelpaakaan). Niinpä minua ei enää kummiksi mainita, mutta silti olen lapselle aika läheinen ja vietän paljon aikaa hänen kanssaan. Äiti tuosta kirkosta ja sen instituutioista eroamisesta ei tykännyt, mutta ei silti hylännyt, vaan yritti parhaansa mukaan ymmärtää.