Tässä osa Aini Linjakummun jutusta Kaltiossa:
"Uskonnolliset yhteisöt politiikan tekijöinä -lestadiolaisuus suomalaisena ääriliikkeenä"
...
Lestadiolaisuus "poliittisena" yhteisönä
Lestadiolaisten ja muiden uskonnollisten yhteisöjen - myös jyrkän linjan uskonnollis - poliittisten ryhmien - rakentumisella on monessa mielessä yhtäläisyyksiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lestadiolaiset liikkeet olisivat samanlaisia kuin esimerkiksi jotkut ääri-islamilaiset tai -juutalaiset ryhmät, jotka ovat todistetusti tehneet väkivaltaisia tekoja. Yhtäläisyys syntyy oman opin ja yhteisön korostamisena samalla kun tehdään eroa muihin.
Historiansa aikana lestadiolaisuus on usein kuohuttanut elinympäristöään. Yhteiselo ei-lestadiolaisten tai harhaantuneiden lestadiolaisten kanssa on monta kertaa aiheuttanut pienempiä ja suurempia konflikteja. Mistä konfliktit syntyvät? Mitä on lestadiolaisuuden poliittisuus?
Lestadiolaisuuden poliittisuutta voidaan tarkastella kahdella tavalla. Ensinnäkin voidaan miettiä, miten se esiintyy virallisen politiikan kentällä. Pyrkivätkö lestadiolaiset vaikuttamaan eduskunnassa, puolueissa tai erilaisissa poliittisissa organisaatioissa; pyrkiikö liike tietoisesti muuttamaan valtiollista politiikkaa omien uskonnollisten arvojensa mukaisesti?
Vastaus on "kyllä", tosin vain rajoitetussa määrin. Perustamisensa aikoihin 1800-luvun puolivälissä lestadiolaisuus oli radikaali liike autonomisessa Suomessa. Nykyisin liike on kuitenkin pitkälti mukautunut valtiolliseen politiikkaan ja toimii olemassa olevien poliittisten kanavien kautta. Puoluesitoutumisessaan lestadiolaiset ovat maltillisia, edustaen lähinnä konservatiivista oikeistoa ja keskustaa samalla kun pidetään etäisyyttä radikaaleiksi luokiteltuihin ryhmiin.
Virallinen politiikka on kuitenkin vain yksi tapa nähdä liikkeen poliittisuus ja mahdollinen konfliktisuus. Tärkeämpi aspekti on "epävirallinen politiikka", joka ilmenee arkipäivän käytännöissä ja toiminnassa. Poliittisuus syntyy erojen tuottamisena ihmisten ja ryhmien välille. Erojen politiikka sisältää myös konfliktin siemenet: ristiriidat syntyvät kun erilaisuus konkretisoituu sosiaalisen elämän käytännöissä.
Uskonnolliset opit, kiellot ja kehotukset ovat lestadiolaisuuden tunnusmerkkejä ja riittejä, joilla se erottuu muista uskonnollisista tai yhteiskunnallisista ryhmistä. Television, tanssimisen tai ehkäisyn kielto eivät ole vain esimerkkejä yksittäisen uskovaisen elämän perusopeista. Ne ovat samalla esimerkkejä tavoista, joiden avulla ylläpidetään sisäistä yhtenäisyyttä ja rakennetaan omaa samanmielisten uskovien yhteisöä eli "Jumalan valtakuntaa".
Uskonnolliset riitit ovat osa lestadiolaisten kilvoittelua itsensä kanssa. Riittien kautta muodostetaan henkilökohtainen uskonkokemus. Vanha naisliikkeen tunnuslause "henkilökohtainen on poliittista" sopii hyvin myös lestadiolaisuuteen. Henkilökohtaisen elämän valinnat ja teot ovat poliittisia tekoja suhteessa ympäristöönsä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi vegaani kilvoittelee itsensä kanssa - ja tekee henkilökohtaisen politiikkaa --oikeanlaisen ravinnon muodossa, lestadiolainen kilvoittelee uskonnollisten määräysten kautta.
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus "laskeutuu" myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat väärää oppia ja väärää totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään oikeanlaista elämää oikeiden arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina. Liike edustaa yhteiskunnallista arvokonservatismia, joka erityisesti Yhdysvalloissa on tullut tärkeäksi yhteiskunnallis-poliittisen vaikuttamisen väyläksi. Perhekeskeisyyden korostaminen sekä seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien tiukka valvonta ovat yhteistä niin lestadiolaisuudelle kuin amerikkalaisille uusmoralistisille liikkeille.
...
Tää on ollut Kaltiossa 1/2000 lukekaa loppujuttu sieltä.
http://kaltio.posiona.net/index.php?134
"Uskonnolliset yhteisöt politiikan tekijöinä -lestadiolaisuus suomalaisena ääriliikkeenä"
...
Lestadiolaisuus "poliittisena" yhteisönä
Lestadiolaisten ja muiden uskonnollisten yhteisöjen - myös jyrkän linjan uskonnollis - poliittisten ryhmien - rakentumisella on monessa mielessä yhtäläisyyksiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lestadiolaiset liikkeet olisivat samanlaisia kuin esimerkiksi jotkut ääri-islamilaiset tai -juutalaiset ryhmät, jotka ovat todistetusti tehneet väkivaltaisia tekoja. Yhtäläisyys syntyy oman opin ja yhteisön korostamisena samalla kun tehdään eroa muihin.
Historiansa aikana lestadiolaisuus on usein kuohuttanut elinympäristöään. Yhteiselo ei-lestadiolaisten tai harhaantuneiden lestadiolaisten kanssa on monta kertaa aiheuttanut pienempiä ja suurempia konflikteja. Mistä konfliktit syntyvät? Mitä on lestadiolaisuuden poliittisuus?
Lestadiolaisuuden poliittisuutta voidaan tarkastella kahdella tavalla. Ensinnäkin voidaan miettiä, miten se esiintyy virallisen politiikan kentällä. Pyrkivätkö lestadiolaiset vaikuttamaan eduskunnassa, puolueissa tai erilaisissa poliittisissa organisaatioissa; pyrkiikö liike tietoisesti muuttamaan valtiollista politiikkaa omien uskonnollisten arvojensa mukaisesti?
Vastaus on "kyllä", tosin vain rajoitetussa määrin. Perustamisensa aikoihin 1800-luvun puolivälissä lestadiolaisuus oli radikaali liike autonomisessa Suomessa. Nykyisin liike on kuitenkin pitkälti mukautunut valtiolliseen politiikkaan ja toimii olemassa olevien poliittisten kanavien kautta. Puoluesitoutumisessaan lestadiolaiset ovat maltillisia, edustaen lähinnä konservatiivista oikeistoa ja keskustaa samalla kun pidetään etäisyyttä radikaaleiksi luokiteltuihin ryhmiin.
Virallinen politiikka on kuitenkin vain yksi tapa nähdä liikkeen poliittisuus ja mahdollinen konfliktisuus. Tärkeämpi aspekti on "epävirallinen politiikka", joka ilmenee arkipäivän käytännöissä ja toiminnassa. Poliittisuus syntyy erojen tuottamisena ihmisten ja ryhmien välille. Erojen politiikka sisältää myös konfliktin siemenet: ristiriidat syntyvät kun erilaisuus konkretisoituu sosiaalisen elämän käytännöissä.
Uskonnolliset opit, kiellot ja kehotukset ovat lestadiolaisuuden tunnusmerkkejä ja riittejä, joilla se erottuu muista uskonnollisista tai yhteiskunnallisista ryhmistä. Television, tanssimisen tai ehkäisyn kielto eivät ole vain esimerkkejä yksittäisen uskovaisen elämän perusopeista. Ne ovat samalla esimerkkejä tavoista, joiden avulla ylläpidetään sisäistä yhtenäisyyttä ja rakennetaan omaa samanmielisten uskovien yhteisöä eli "Jumalan valtakuntaa".
Uskonnolliset riitit ovat osa lestadiolaisten kilvoittelua itsensä kanssa. Riittien kautta muodostetaan henkilökohtainen uskonkokemus. Vanha naisliikkeen tunnuslause "henkilökohtainen on poliittista" sopii hyvin myös lestadiolaisuuteen. Henkilökohtaisen elämän valinnat ja teot ovat poliittisia tekoja suhteessa ympäristöönsä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi vegaani kilvoittelee itsensä kanssa - ja tekee henkilökohtaisen politiikkaa --oikeanlaisen ravinnon muodossa, lestadiolainen kilvoittelee uskonnollisten määräysten kautta.
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus "laskeutuu" myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat väärää oppia ja väärää totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään oikeanlaista elämää oikeiden arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina. Liike edustaa yhteiskunnallista arvokonservatismia, joka erityisesti Yhdysvalloissa on tullut tärkeäksi yhteiskunnallis-poliittisen vaikuttamisen väyläksi. Perhekeskeisyyden korostaminen sekä seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien tiukka valvonta ovat yhteistä niin lestadiolaisuudelle kuin amerikkalaisille uusmoralistisille liikkeille.
...
Tää on ollut Kaltiossa 1/2000 lukekaa loppujuttu sieltä.
http://kaltio.posiona.net/index.php?134
Vastaukset 5
Vanhimmat
oli aika hyvin kirjoitettu. Voin olla kyllä samaa mieltä oikeastaan kaikista.
En ole moisesta lehdestä kuullut ikinä enkä ole Ainiin kirjoitusta lukenut. Miksi minun pitäisi nyt historiassa se lukea? Silmäilin kyllä, että lestaadiolaisuutta pidetään siinä vääränä, mutta millä perusteella? Tuomiokirkkoseurakunnan näyttely 'Tuhat tietä taivaaseen' hyväksyy todennäköisesti kaikki muut uskonnolliset itsensäilmaisut paitsi lestadiolaisuuden.
sivistymätön. Ei siinä niinkään sanottu, että lestadiolaisuus on väärin, vaan puhuttiin poliittisesta vallankäytöstä. Miksi noin katkerana?
Hyvä kirjoitus, liisi. Samaa mieltä olen. Enpä olisi paremmin voinut asiaa ilmaista.
ja analyyttista pohdintaa lestadiolaisuudesta. Varmasti osuu kohteeseensa.