Jostakin luin, että ensimmäisen lapsen odotukseen liittyy myös aikuistumisen viimeinen kriisi... Haluaisin kuulla, onko täällä kellään kokemuksia raskauden aiheuttamasta kriisistä vai ovatko kaikki pelkästään onnellisia?
Meille sattui yllätysraskaus, eli joudutaan molemmat vähän vielä toipumaan ja sulattelemaan tuota yllätystä. Viikkoja kasassa vasta 7.
Olen aina halunnut lapsen ja toivonut sitä ja yllätyin ihan hirveästi kun nyt, kun todella olen raskaana, olenkin tosi peloissani tulevaisuudesta. Pärjätäänkö me lapsen kanssa? osataanko? Jne.
Olen mielenteveyskuntoutuja ja viime aikoina ollut vaan kotona kun työssäkäynti ja opiskelu ei ole onnistunut. Nyt sitten pelottaa mm. se, kuinka kovasti vauva muuttaa arkea... Ihan hullua! Siis minä, joka olen kotona paljon, en biletä, tee uraa tms. pelkään nyt kuinka vauva muuttaa elämän... En siis joudu luopumaan mistään mistä monet muut joutuvat.
Ehkä se suurin pelottava asia on vastuu. Sen näkee isona möykkynä vaikka järjellä tajuaa että eihän se niin mene. Eiköhän se vauvan kanssa ole päivä kerrallaan elämistä ja tietyllä tapaa aika yksinkertaista elämää kuitenkin. Kai siihen vastuuseen kasvaa siinä sivussa?
Eniten tässä tuntuu ikävältä se, kun KAIKKI ovat ainoastaan onnellisia raskaudesta ja tuntuu ettei kellään ole tällaisia asioita. Hävettää, olen ilmeisesti jotenkin tosi outo ihminen. :(
Sekin vielä, että mulla on paljon positiivista kokemusta lapsista ja heidän hoitamisestaan, eli uskoa siihen kyllä löytyy että osaan olla lasten kanssa, enkä mitenkään "inhoa" esim. pikkulapsia niin kuin joillain saattaa olla. Mutta niin..kaipa tää taas tulee siihen vastuuseen ja lähinnä siihen ahdistavaan käsitykseen vastuusta mikä mulla on.
Meille sattui yllätysraskaus, eli joudutaan molemmat vähän vielä toipumaan ja sulattelemaan tuota yllätystä. Viikkoja kasassa vasta 7.
Olen aina halunnut lapsen ja toivonut sitä ja yllätyin ihan hirveästi kun nyt, kun todella olen raskaana, olenkin tosi peloissani tulevaisuudesta. Pärjätäänkö me lapsen kanssa? osataanko? Jne.
Olen mielenteveyskuntoutuja ja viime aikoina ollut vaan kotona kun työssäkäynti ja opiskelu ei ole onnistunut. Nyt sitten pelottaa mm. se, kuinka kovasti vauva muuttaa arkea... Ihan hullua! Siis minä, joka olen kotona paljon, en biletä, tee uraa tms. pelkään nyt kuinka vauva muuttaa elämän... En siis joudu luopumaan mistään mistä monet muut joutuvat.
Ehkä se suurin pelottava asia on vastuu. Sen näkee isona möykkynä vaikka järjellä tajuaa että eihän se niin mene. Eiköhän se vauvan kanssa ole päivä kerrallaan elämistä ja tietyllä tapaa aika yksinkertaista elämää kuitenkin. Kai siihen vastuuseen kasvaa siinä sivussa?
Eniten tässä tuntuu ikävältä se, kun KAIKKI ovat ainoastaan onnellisia raskaudesta ja tuntuu ettei kellään ole tällaisia asioita. Hävettää, olen ilmeisesti jotenkin tosi outo ihminen. :(
Sekin vielä, että mulla on paljon positiivista kokemusta lapsista ja heidän hoitamisestaan, eli uskoa siihen kyllä löytyy että osaan olla lasten kanssa, enkä mitenkään "inhoa" esim. pikkulapsia niin kuin joillain saattaa olla. Mutta niin..kaipa tää taas tulee siihen vastuuseen ja lähinnä siihen ahdistavaan käsitykseen vastuusta mikä mulla on.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla toinen raskaus ja olen huomannut, että olen tullut ihan samanlaiseksi kuin edellisessä raskaudessa. Normaalielämässä pärjään ihan ok mutta raskausaikan pelot alkavat ottaa yliotetta...pääasiassa syömiseen liittyvät pelot...ruokamyrkytyspelko noin lyhyesti sanottuna (liittyy vauvan menetyksen pelkoon...listeria...tokso jne.)...sitä tulee vähän liian ylisuojelevaksi syntymätöntä lasta kohtaan. Samaa ahdistustahan tuo on kuin sinulla...vääristynyt vastuun kantamisen taakka. Viimeksi tapahtui ihan sama ilmiö, mutta se meni vähitellen ohi lapsen synnyttyä ja alettua itsenäistyä.
Eikä ole lainkaan totta, että kaikki olisivat yksinomaan onnellisia raskausaikana. Raskaushormonit tuovat monille ongelmia...eivät ehkä kerro sitä sinulle...
huomaat vuosien päästä että hei..mä tein sen sittenkin ..lapsi kasvaa siin sun mukana..ei sun tarttee oikeestaan mistään luopua,ja jos nyt esim joku aattelee et dokaus ja piletys jää pois,ni ei se ole vaarallista..päinvastoin. en ikinä aatellu esikoisen aikana et menetin jotain kun muut läks ja minen päässy. sain paljon enemmän kuin ne.. samaa uskon nytkin.. olen jo 36v ja uskon myös tuohon aikuiseks kasvamiseen ainakin omal kohallani..en ole varmast ikin kyl valmis jos muilta kysytään :D
onnea matkaan sulle,se on elämäsi paras tie..