Äidin mielenterveysongelmat

Tarvitsisin neuvoa ihmisiltä joilla on kokemusta läheisten mielenterveysongelmista. Kyse on äidistäni ja en tiedä miten häntä auttaisin.

Äitini on noin 45-vuotias, mies ja neljä lasta.

Hän on aina ollut jollain tavalla epästasapainoinen. Muista lapsuudesta paljon riitaa, fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä, uhkauksia hypätä esim. liikkuvasta autosta, jättää meidät kaikki, tappaa itsensä jne. Äitini on myös aina suhtautunut isääni kuin isäni olisi "roskasanko". Häneen äitini on purkanut oloaan lyömällä, haukkumalla, heittelemällä tavaroilla jne. Usein isällä oli itku lähellä kun äiti oikein mollasi. Koskaan isäni ei ole äitiäni vastaan noussut, sillä itse kokemuksesta tiedän että sillä asia vain pahenisi.

Isäni on aina seissyt äitini rinnalla ja äitini on hyvinä hetkinä oikein ihana ihminen. Joskus tulee näitä pahoja romahduksia ja mielialat heittelevät sekunneissa äärilaidasta toiseen.

Pikkuveljeni 20.v kuoleman jälkeen äitini on syyllistänyt tästäkin isääni, meitä, veljeni avopuolisoa jne. Hän väittää ettei kukaan muu sure kuin hän ja jos erehdyt nauramaan kun hänellä on huono olla saa päälleen huudot ja haukut. Me muut lapset ollaan 17, 25 ja 27 vuotiaita.

Äitini kiukuttelee kuin pieni lapsi ja aivan tyhjänpäiväisistä arkisista asioista isälleni oikeastaan koko ajan. Mikään mitä isäni sanoo ei ole oikein. Kävimme veljeni kuoleman jälkeen pari istuntoa terapiassa ja sielläkin äiti onnistui syyllistämään isää päästämällä suustaan valkoisia valheita omaksi edukseen. Isä ei asioita korjannut, eikä siellä paljoa uskaltanut puhua sillä kaikki olisi kaatunut päälle kotona. Lisäksi äitini on toistuvasti haukkunut isääni tunteettomaksi kun hän ei koko ajan itke kuollutta poikaansa, mutta terapiassa kun isäni itki huusi ja löi äiti isääni tästä kotona, "kun sinäkin siellä vain vollotit".

Äitini on ominut veljeni kuoleman omakseen, hän toistuvasti sanoo että veljeni oli vain hänen poikansa ja itkee ainoan poikansa perään sanoen ettei hänellä ole enää mitään kun ei ole poikaa. Hän ei antanut meidän muiden päättää mistään hautajaisiin liittyvistä asioista, sillä veljeni oli hänen poikansa ja hän päättää silloin kaikesta. Isälleni hän raivosi kun tämä ei "tehnyt mitään", vaikka todellisuudessa hän ei antanut isälleni mitään muita vaihtoehtoja kuin ne jotka oli itse päättänyt.

Äitini on myös jollain tavalla vainoharhainen, hän kuvittelee meidän muiden jatkuvasti haukkuvan häntä. Isälleni en voi soittaa sillä jos äiti näkee että olen isälleni soittanut alkaa suuret kuulustelut ja epäilyt mistä on puhuttu hänen selkänsä takana. Hän ei myöskään luota yhteenkään ystäväänsä vaan haukkuu ja kehuu näitä vuorotellen. Äitini myös haukkuu ja levittelee juoruja meistä lapsista meille toisillemme ja ulkopuolisille. Joskus tulee sellainen olo että hän yrittää tarkoituksella pilata meidän hyviä välejämme. Äitini on välillä täysin toimintakyvytön, eli ei saa mitään aikaiseksi. Silti hän huutaa ja raivoaa isälleni jos tämä on hetkenkin tekemättä mitään.

Äitini on myös sen jälkeen kun me lapset pikkuhiljaa muutimme pois kotoa alkanut keräämään kaikkea mahdollista kotiinsa ja hänestä on tullut hyvin ahne. Jos juot maitoa jääkaapista kylässä ollessasi saattaa hän huonona päivänä vaatia siitä rahaa tai uuden maidon...

Isäni jaksaminen on huolestuttavaa. Veljeni kuolema oli hänelle hyvin raskas asia ja on edelleen. Hänellä ei ole ystäviä, koska äitini terrorisoi kaikki ihmissuhteet eikä anna isäni puhua kenenkään kanssa seisomatta itse vieressä tai valittamatta jälkikäteen paljonko puhumiseen meni työaikaa. Hän ei voi myöskään puhua näistä asioista äitini kanssa, sillä äitini alkaa aina marttyyriksi jos hänelle huomauttaa jostain hänen käytökseensä liittyvästä ja kostaa kaiken kahta pahemmin meille kaikille. Hän ei kykene rakentavaan keskusteluun itseensä kohdistuvista asioista, mutta puuttuu kyllä meidän muiden pieniinkin virheisiin hanakasti.

Oma jaksaminen alkaa olla kortilla. Vanhemmillani on maatila joka rapistuu vuosi vuodelta enemmän, niinkuin isänikin. Äiti ei maatilan töissä enää auta oikeastaan lainkaan ja isäni on ylityöllistetty ja henkisesti hyvin väsynyt.

Äitini on minulle rakas, mutta toivoisin hänen saavan asiansa järjestykseen ja lopettavan muiden ihmisten elämien pilaamisen. Pelkään isäni kuolevan hyvin nuorena ja hän vanhenee silmissä. Äitinikin näkee tämän ja on asiasta sanonut minullekin, mutta seuraavassa lausessa hän saattaa haukkua isääni ja hänen puhumattomuuttaan ja saamattomuuttaan.

Veljeni kuoli sydänkohtaukseen jonka voimakas lääkitys oli aiheuttanut. Hänellä oli ahdistuneisuutta, uniongelmia jne ja hän kärsi meistä lapsista eniten äitini ja isäni väleistä, sekä ainaisesta pelosta äitini mielenoikkuja kohtaan. Pikkusiskoni 17v on alkanut oireilla, hän ei nuku ja hän kokee hyvin raskaasti kaikki pienetkin riidat. Hän on todella ahdistunut ja peloissaan isämme jaksamisen puolesta.

Tämä on pieni osa siitä millainen äitini/elämämme on ja toivottavasti joku jaksaa tämän lukea.

Toivon apua miten tällaisessa tilanteessa voisi toimia?

Puhuminen voisi auttaa, mutta äitini tuntien hän päivän kahden päästä kaataa kaiken taas isäni niskaan ja heittäytyy täysin marttyyriksi. Pelkään myös että hän tekee itselleen jotain jos painostamme häntä liikaa.