Satuin lukemaan tuosta aspergerista ja aloin todella epäilemään että minulla voisi olla tuo.
Sosiaalisessa elämässä olen aina ollut silleen jotenkin mukana, mutta kuitenkin out. Eli tuntuu että olen seurannut kaikki tapahtumat vierestä/ulkopuolisena. Olen tähän ikään asti yrittänyt opetella sosiaalisuuden taitoja mutta ne ovat silti vielä heikommala tasolla kuin monella älykkäällä 15-vuotiaalla.
Eräs henkilö kuvaili minua kerran "flegmaattiseksi pötkyläksi". Tiedän että henkilö ei tarkoittanut pahalla vaan yritti valaista minulle miten käyttäydyn. Tämän koin kuitenkin hieman loukkaavana, koska olen aina todellisuudessa yrittänyt parhaani sosiaalisuuden suhteen.
Koulussa lisäksi on aina vaikeuksia hahmottaa asioista kokonaisuudet jne. Joissain asioissa saatan olla kaikkia muita parempi esim. jonkin ulkoa opetellun matemaattisen kaavan soveltamisessa. Sitten kun taas pitäisi nähdä metsä puilta niin ongelmia tulee.
Minulla on kavereita, muutamia ihan hyviäkin. Kuitenkin tulee vieläkin monesti huomattua että kun he tulevat vaikkapa kyläilemään mun luona ja keskustelemme siinä joistain asioista, jossain vaiheessa menen "sekaisin" ja se näkyy kavereitten naamalla oudoksuvana ja ihmettelevänä virnuiluna. Ja kun se ei tapahdu siksi että lipsauttaisin jonkin nolon asian tai muuta vastaavaa, vaan siksi että yksinkertaisesti keskusteluni logiikka on niin epänormaali että he alkavat ihmettelemään.
Puhelimessa osaan puhua luontevasti erittäin harvoin. Yleensä alotan puhumaan Aina toisen päälle yhtäaikaa. Lisäksi minulla ei ole mitään hajua milloin lopettaa. Monesti omasta mielestäni järkevää olisi lopettaa nyt, mutta vastapuoli jatkaakin juttelua vielä seuraavat 5 minuuttia.
Lisäksi minulla ei ole koskaan ollut tyttöystävää. Jäljestäpäin mietittynä siihen olisi ollut mahdollisuuksia, monesti ovat kivat tytöt tulleet jutteleen juurikin sillä mielin, mutta enhän minä sitä ole paikan päällä tajunnut. Katselen vaan "onnellisenkateellisena" varattuja pareja ja haaveilen. En vain osaa toimia kun tilanne tulisi omalle kohdalle.
Alkoholi tekee minusta jossainmäärin normaalimman. Se näkyy siinä että sellaiset tyypit jotka eivät jaksa selvinpäin keskustella mun kanssa lainkaan, näkevät minut silloin minut erittäin mielenkiintosena juttukumppanina. Niinpä oikeastaan ainoat elämän järkevät ja antoisat keskustelut olen käynyt kännissä. Tuntuu kummalliselta siinä mielessä, että jos aspergerkin on fyysinen vika/neurologinen poikkeavuus, niin miten silloin alkoholi voi antaa mahdollisuudet nähdä normaali maailma? Tulee mieleen että voisivatko kaikki nämä oireet olla sittenkin esim. huonon itsetunnon ja liian jännittämisen syytä, jotka taas helpottuvat viinalla?
Sosiaalisessa elämässä olen aina ollut silleen jotenkin mukana, mutta kuitenkin out. Eli tuntuu että olen seurannut kaikki tapahtumat vierestä/ulkopuolisena. Olen tähän ikään asti yrittänyt opetella sosiaalisuuden taitoja mutta ne ovat silti vielä heikommala tasolla kuin monella älykkäällä 15-vuotiaalla.
Eräs henkilö kuvaili minua kerran "flegmaattiseksi pötkyläksi". Tiedän että henkilö ei tarkoittanut pahalla vaan yritti valaista minulle miten käyttäydyn. Tämän koin kuitenkin hieman loukkaavana, koska olen aina todellisuudessa yrittänyt parhaani sosiaalisuuden suhteen.
Koulussa lisäksi on aina vaikeuksia hahmottaa asioista kokonaisuudet jne. Joissain asioissa saatan olla kaikkia muita parempi esim. jonkin ulkoa opetellun matemaattisen kaavan soveltamisessa. Sitten kun taas pitäisi nähdä metsä puilta niin ongelmia tulee.
Minulla on kavereita, muutamia ihan hyviäkin. Kuitenkin tulee vieläkin monesti huomattua että kun he tulevat vaikkapa kyläilemään mun luona ja keskustelemme siinä joistain asioista, jossain vaiheessa menen "sekaisin" ja se näkyy kavereitten naamalla oudoksuvana ja ihmettelevänä virnuiluna. Ja kun se ei tapahdu siksi että lipsauttaisin jonkin nolon asian tai muuta vastaavaa, vaan siksi että yksinkertaisesti keskusteluni logiikka on niin epänormaali että he alkavat ihmettelemään.
Puhelimessa osaan puhua luontevasti erittäin harvoin. Yleensä alotan puhumaan Aina toisen päälle yhtäaikaa. Lisäksi minulla ei ole mitään hajua milloin lopettaa. Monesti omasta mielestäni järkevää olisi lopettaa nyt, mutta vastapuoli jatkaakin juttelua vielä seuraavat 5 minuuttia.
Lisäksi minulla ei ole koskaan ollut tyttöystävää. Jäljestäpäin mietittynä siihen olisi ollut mahdollisuuksia, monesti ovat kivat tytöt tulleet jutteleen juurikin sillä mielin, mutta enhän minä sitä ole paikan päällä tajunnut. Katselen vaan "onnellisenkateellisena" varattuja pareja ja haaveilen. En vain osaa toimia kun tilanne tulisi omalle kohdalle.
Alkoholi tekee minusta jossainmäärin normaalimman. Se näkyy siinä että sellaiset tyypit jotka eivät jaksa selvinpäin keskustella mun kanssa lainkaan, näkevät minut silloin minut erittäin mielenkiintosena juttukumppanina. Niinpä oikeastaan ainoat elämän järkevät ja antoisat keskustelut olen käynyt kännissä. Tuntuu kummalliselta siinä mielessä, että jos aspergerkin on fyysinen vika/neurologinen poikkeavuus, niin miten silloin alkoholi voi antaa mahdollisuudet nähdä normaali maailma? Tulee mieleen että voisivatko kaikki nämä oireet olla sittenkin esim. huonon itsetunnon ja liian jännittämisen syytä, jotka taas helpottuvat viinalla?
Vastaukset 7
Vanhimmat
sitten muita ikäviä vaikutuksia. Itse tapasin poikaystäväni kun käytin paljon rauhoittavia lääkkeitä, ne rentoutti, hah.
Kyllä assi kokee sosiaaliset tilanteet eri lailla eikä siitä pääse mihinkään. Siellä missä muita ei hyväksytä niin nt:t inhoavat asseja, mutta jos on hyväksyvä yhteisö niin sitten ei ehkä ole ongelmia.
No tuota, ajattelin nyt yrittää vastata, koska on vähän niinkuin oma lehmäkin ojassa tämän asian kanssa.
Jos nyt aluksi totean, että olen kaksi vuotta seurustellut (ja täysin rakastunut) mieheen jolla on aika selvästi aspergeri.. aluksi asiaa vain epäilin, mutta nyt olen jokseensakin varma. En ole lääkäri tai psykologi, mutta tunnen kultani.
Alun alkaen rakastuin hänessä juurikin siihen tyypilliseen älykkyyteen, avoimmuuteen (asiat esitetään niinkuin ne ovat) Puheliaisuuteen ( omista mielenkiinnonkohteista useinkin), herkkyyteen, rauhallisuuteen, Lahjakkuuteen ( on lahjakkain tuntemani ihminen omalla alallaan) ja "empaattisuuteen"... Heitto merkit empaattisuuden kohdalla ovat siksi että tiedän ettei tuo piirre tule hänestä luonnostaan. Tuo "empaattisuus" perustuu lähinnä siihen että hän tuntee ja on opetellut minut läpikotaisin.
Kun olemme yhdessä, tai minä puhun niin hän varmistaa ettei ympärillä ole mitään häiritseviä tekijöitä ja keskittyy vain minuun. Samoin jos kerron hänelle jotain hän muistaa sen.. tai sanon vaikka omaavani huonon itsetunnon, hän muistaa mainita että olen kaunis.
Kultani puheen epälooginen eteneminen oli alussa jotenkin haastavaa seurata, mutta älykäs ihminen kyllä pysyy perässä. Samoin kun olen nyt oppinut että hän palaa edelliseen aiheeseen kyllä ajallaan.
Meillä on ollut erittäin paljon ongelmia, kuten hänellä on ollut aikaisemmissakin ihmissuhteissaan. Tiedän että hän rakastaa minua, mutta se empatian puute on välillä todella raskasta.. samoin se että toinen karttaa kosketusta tai kääntyy pois.
Jos on ollut liikaa sosiaalista kanssa käymistä tai hän on väsynyt, niin suusta tulee mitä tahansa.. välillä todella loukkaaviakin asioita. Silloin hän myös kiukuttelee ja vetäytyy pitkiksi ajoiksi. Nyttemmin kun olen ymmärtänyt mistä on kysymys, niin en ota noita tilanteita niin raskaasti.
Arki on muutenkin haastavaa, miehelläni ei ole mitään tarvetta suunnnitella tulevaisuutta, eikä hän pidä mihinkään lähtemisestä, tai minkään rutiinin rikkomisesta.
Vaikeinta on kuitenkin nähdä miten olen hänelle täysi arvoitus, ja keskustellessamme huomata miten erillaiset näkemykset, ja kokemistavat meillä on. Samoin kun on vaikea katsella miten vaikeaa toisen on sopeutua itselle välillä hyvinkin helppohin asioihin, ja vakaviin unihäiriöhin.
Tämän suhteen ylläpitäminen on vaatinut aika paljon, varmasti meiltä molemmilta.
Tohon alkoholi asiaan voin sanoa että tunnen pojan kanssa jolla on todettu asperger ja hän sanoi olevansa kaikista lähimpänä normaalia ollessaan kännissä. Samaa on sanonut mieheni.
Neuvoni on, noihin "tyttö" asiohin ja muihin on että annat ihmisten tutustua sinuun, ja muistat ottaa toisen huomioon; Kysyä millanen päivä oli ja yrittää jakaa toisen mielenkiinnonkohteet. Paras paikka varmasti olisi internet.. Vaikutat fiksulta ja tekstisi on sujuvaa, joten voisit alkaa vaikka kirjoitella jonkun kivan tytön kanssa. Jos sinulla tosiaan on asperger, sitä ei ehkä kannata läväyttää heti ensin pöytään, vaan vasta sen jälkeen kun tyttö on sinuun tutustunut. Ajan myötä asian esille ottaminen käy vaikeammaksi, joten turhaan sitä ei tietenkään kannata pitkittää. Niinkuin sanoin epäilen todella vahvasti että miehelläni on asperger, ja nyt 2-vuoden jälkeen olen aika varma että jollei hän ole saanut virallista diagnoosia (ja jättänyt sitä kertomatta) niin hän ainakin asiaa epäilee. Toivon vaan itselleni voimia ottaa asia hänen kanssaan puheeksi.
En ole kävelemässä tästä suhteesta pois, ja vaikka tuo lista nyt aika vaikealta kuulostaa niin jokaisessa suhteessa on omat vaikeutensa. Enkä vaihtaisi miestäni pois.
Ehkä tästä oli nyt jotain apua.
Kaikkea hyvää!:-)
AS on neurologinen poikkeavuus jota ei nykytietämän perusteella vielä ihan täysin ymmärretä. Olen itse työskennellyt henkilöiden kanssa joilla on AS ja oma näkemykseni alkoholin vaikutuksesta on tällainen: AS:ssä aivojen kehityksessä on tapahtunut häiriö, mikä on saanut aivosolut kehittymään ja asettumaan eri tavoin kuin normaalisti (ns. rigidi hermoväylämuodostelma). Alkoholi vaikuttaa kaikkiin ihmisiin niin että se laukaisee tiettyjä hermosoluja joita me muuten harvemmin käytämme (siksi teemme asioita humalassa mitä emme raittiina tekisi). Kun alkoholi vaikuttaa AS-aivoissa samalla tavalla niin hermoimpulsseja syntyy myös tämän rigidin järjestelmän ulkopuolella (eli aivot toimivat lähemmin "normaalien" aivojen tapaan.
Assi on usein ujo ja estynyt ja alkoholi voi vapauttaa tästä ongelmasta. Samoin se vapauttaa muitakin ihmisiä.
Neurologisesta ihmeellisyydestä lienee turhaa spekuloida. Kaikki on enemmän, tai vähemmän neurologista.
Alkoholin rentouttavaan vaikutukseen ei vain pitäis jäädä kiinni.
mitään, mutta seurailen duunissa 14-16-vuotiaita autisteja päivittäin, ja heidän käytöksensä on sitä luokkaa, etten voi kuvitella kenenkään heistä elävän ns. normaalia aikuisuutta. Joku höpöttää mielikuvitusvuoropuhelua jatkuvana solkena, toinen on hiljaa ja kävelee edestakaisin,joku taas päästelee omituisia suhisevia ääniä ja heijaa itseään eestaas..
Tämä on mun käsitykseni autismista. Nyt sitten tulen tähän sivustolle missä autistit höpisevät keskenään diagnooseista ja tunnelmistaan.SIIS HÄH??? Tiedostaako autisti tilansa näin hyvin vai? Kommunikoiko hän muiden kanssa aikuisena ihan normaalisti vaikkei kouluiässä näin tehnyt?
Millainen sinä olit yläaste-iässä? Oliko mainitsemissani käytösmalleissa mitään sinulle kuulunutta? Noin hyvin kuvailet ja kerrot fiiliksistäsi, niin vaikea kuvitella, että sulla mitään kovin suurta klikkiä päässä on.Jospa oletkin vaan ujo, nörtti mammanpoika , joka ei nyt vaan saa aikaseksi heittäytyä itsevarmaksi "naistenmieheksi" =) Aloita vaikka siitä, että ajattelet: Ihan sama mitä muut tekemisistäni ajattelevat.Olen normaalimpi kun teen asioita, jotka nyt tuntuvat ihan hulluilta ideoilta.Kohta olen vanha kääkkä ja sitten v-i-tut-taa kun olen nysväillyt kotona ja miettinyt olenko jotenkin viallinen vai en.
Hyvä tuuri, pääsen vastaamaan tähän viestiin ensimmäisenä. ;)
Äääh... Autismia aika paljon eritasoista. Käsittääkseni jaetaan näin: low-function, high-function, asperger, subkliininen asperger(on jo ns. normaali, kenelle ei anneta diagnoosia).
Useimmat kirjoittavat palstalaiset lienevät asperger-ihmisiä, kuten itsekin olen.
Voin sanoa, että olen melko normaali ihminen, hieman omalaatuinen, yksin viihtyvä ja ujo... Mieleltäni suhteellisen terve ihminen...
Olen kuullut, että vaikeastikin autistiset pystyvät kirjoittamaan esim. nettiin melko hyvin ja muutenkin siis kirjoittamalla pystyvät ilmaisemaan itseään.
He voivat ilmaista itseään hyvinkin älykkäästi, mikä on itselleni ollut aikamoinen yllätys.
"Aloita vaikka siitä, että ajattelet: Ihan sama mitä muut tekemisistäni ajattelevat.Olen normaalimpi kun teen asioita, jotka nyt tuntuvat ihan hulluilta ideoilta."
Parasta on lähteä selvittelemään omia motiivejaan ja oman käytöksensä syitä. Myöskin pitäisi tavoitella elämää oman tahdon ja halun kautta.
Mä olen aina luullut että autistinen tyyppi on aina enempivähempi niin ns. outokäytöksinen, että hän erottuu samantien katukuvasta.
Tuntuu vaan niin kummalliselta, että ihminen tiedostaa ongelmansa kokoajan, tietää miten parantaisi elämänlaatuaan, huomaa missä pitäisi toimia toisin, mutta silti ei toimi niin.
Nohh..maailma on ihmeellinen..ja ihmisen anatomia vielä ihmeellisempi. Hyvää keväänjatkoo sullekin ja rohkeutta elämään! :)