Jatkis: Kauhujen Saari 2

Aika kului, mutta painajaiset, eivät jättäneet häntä rauhaan, eivät jättäisi koskaan. Vain joskus harvoin kauneimmat muistot palasivat uniin, joista herääminen todellisuuteen teki kipeämpää kuin kaikki painajaiset yhteensä ja sai hänet kaipaamaan noita menetettyjä hetkiä, niin että sydän oli pakahtua. Vain poikansa vuoksi hän jaksoi päivän kerrallaan.
Pojassaan hän näki menetetyn kumppaninsa piirteet, hymyn ja kirkkauden silmissä. Hän oli nähnyt pojan ensimmäiset askeleet, kuullut ensimmäisen sanan, nähnyt tämän kasvavan ja menevän ensimmäiselle luokalle. Hänellä oli pojan jokainen piirros tallella, jokainen kirjoitelma ja todistus.
Hermostuneena hän seisoi ikkunassa peläten pahinta ja huokaisi sitten helpotuksesta, kun poika saapui iloisesti hymyillen takaisin kotiin.
Hän toivoi, että Jill olisi ollut hänen kanssaan ja ollut osa pojan elämää, tämän tärkeinä hetkinä.

Pojalla ei ollut kovinkaan montaa ystävää, eikä häntä haluttanut ystävystyä kenenkään kanssa, sillä tiesi että hän joutui sen ystävän kuitenkin jättämään, kun he taas kerran muuttaisivat. He olivat alati liikkeellä, eivätkä viipyneet yhdessä paikassa koskaan vuotta pidempää aikaa. Hän tiesi, miksei isä halunnut olla yhdessä paikassa liian pitkään ja kulki tämän kanssa minne ikinä tämä menisi. Hän tiesi, mitä äidille oli tapahtunut ja he kävivät joka vuosi, tämän haudalla.
Poika tiesi, ettei voisi jättää isäänsä yksin tai tämän sydän murtuisi, sillä poika oli ainoa asia koko maailmassa, jonka vuoksi tämä enää jaksoi elää.

****

Oli kolea ja sateinen loppusyksyn ilta, kun Tommy palasi kotiin. Hän oli vihainen, sillä koulun öykkäri oli koko päivän vain kiusannut ja hän oli joutunut hillitsemään itsensä, ettei olisi päästänyt sisällään olevaa voimaa valloilleen, sillä isä oli kieltänyt käyttämästä sitä julkisesti. Tänään hänen oli ollut erityisen vaikea pitää tuo voima aisoissa ja kovin voimakkaana hän oli sen tuntenut.
Onneksi eräs opettaja oli tullut väliin ja öykkäri oli saanut jälki-istuntoa ja lisäksi erotettu jalkapallojoukkueestaan vähäksi aikaa, mikä tuskin viilentäisi tämän tunteita.

”Tommy, miten päivä meni.” Kuului lämmin ääni toisesta huoneesta.
”Huonosti.” Tommy vastasi äreästi ja muisti vasta sitten, että oli hänen syntymäpäivänsä.
”Se poika kiusasi sinua taas?” Jon kysyi ja ilmaantui eteiseen, missä Tommy riisui kenkiään.
”Se taas.” Tommy vastasi ja nosti katseensa isäänsä ja kysyi. ”Miten sinä aina tiedät?”
Jon ei vastannut, vaan katsoi poikaansa lempeästi hymyillen.
”Tule keittiöön, kun ehdit.” Hän sanoi vaihtaen puheenaihetta ja kääntyi pois ovelta.
Tommy mutisi jotakin joon tapaista ja nosti takkinsa naulakkoon ja painui viemään reppunsa yläkertaan.

****

Huoneessaan hän vilkaisi tietokonettaan, jonka oli jäänyt auki hänen lähtiessään kouluun. Näytölle oli ilmestynyt pieni ikkuna, joka kertoi hänen saaneen viestin.
Hän napsautti ikkunaa ja viesti aukesi.

Tommy, joudun pilaaman syntymäpäiväsi, mutta kerro isällesi, että teidän on lähdettävä heti, sillä ne ovat tulossa.
Wesley

Tommy luki viestin moneen kertaan, varmistaakseen, ettei siinä ollut mitään muuta. Tuo viesti huolestutti häntä, sillä Wes ei koskaan pilaillut hänen kanssaan ja lisäksi isäkin tunsi tämän hyvin. Oli parasta pyytää isä ylös ja näyttää viesti tälle.

****

Alhaalla Jon seisoi keittiössä ja katsoi pöytää, jonka oli saanut katettua. Hän halusi varmistaa, ettei mitään puuttunut, sillä halusi kaiken olevan täydellistä poikansa syntymäpäivänä, tarkalleen ottaen tämä täytti viisitoista vuotta.
Hänen ajatuksensa katkaisi kilahdus ja melkein saman tien hän tunsi kipua reidessään. Hän kumartui katsomaan ja nappasi siitä irti pienen metallisen esineen, jonka nähdessään hän kauhistui.
Hän tunsi miten tuo voimakas lääke alkoi vaikuttaa ja kompuroi ovelle varoittaakseen poikaansa. Hänen luomensa painuivat hetkeksi kiinni ja hän sai ne vain vaivoi auki ja melkein samalla hetkellä kaikki valot räsähtivät rikki kokot talossa ja pimeys ympäröi hänet.
”Tommy Pakene! Pakene heti!” Jon karjui niin lujaa kuin keuhkoista lähti ja joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa pysyäkseen pystyssä, sillä kaikki väikkyi hänen silmissään kummallisesti. ”Tommy… Tom..” Hän sopersi, astahti askelen edemmäksi, jolloin ote ovenkarmista irtosi ja hän lysähti lattialle. Viimeinen mitä hän ajatteli, oli että Tommy pääsisi pakoon ja sen jälkeen hän ajelehti paksuun tummaan pilveen.

***

Tommy huomasi, miten kaikki valot, jopa hänen huoneestaan räsähtelivät rikki ja hän jäi pimeyteen. Seuraavaksi hän kuuli isänsä huudot ja tömähdyksen.
”Isä.” Tommy sanoi hiljaa, sillä arvasi tämän hajoittaneen lamput. Hän uskaltanut liikahtaakaan paikaltaan ja hätkähti, kun hiljaisuuden keskeltä kuului kuinka alhaalla avattiin ovi ja joku astui sisälle.
Nopeasti Tommy painoi läppärin kannen kiinni ja sulloi koko koneen reppuunsa. Hän haparoi pimeässä kaapilleen, josta kaivoi toiset kengät, sillä tiesi, ettei voisi mennä alakertaan, niin kauan kun siellä oli tuo joku. Mahdollisimman hiljaa hän veti lenkkarit jalkaansa, otti kaapista hupparinsa, nappasi reppunsa ja syöksyi ikkunalle, avasi sen ja kirosi, kun siitä pääsi aivan pieni narahdus. Välittämättä siitä, hän luikahti ulos pienelle tasanteelle ja loikkasi siitä korkeaan puuhun, joka kasvoi ikkunan vieressä. Kuin marakatti, hän kapusi alas ja juoksi pakoon. Pihalta kuului huutoa, sillä nuo tunkeutujat huomasivat saaliinsa karanneen, mutta Tommy ei jäänyt sitä kuuntelemaan, vaan jatkoi juoksuaan.
Hän pysähtyi vasta monen korttelin päässä hengähtämään ja suunnisti kohti ostoskeskusta, jonka liepeillä nuoret usein hengailivat kavereidensa kanssa. Hänen matkansa pysäytti siilipäinen, kookas nuorukainen, joka mulkoili häntä vihaisesti.
”Anna olla nyt Jeff.” Tommy sanoi ja vilkuili hermostuneena taakseen.
”Tai mitä, sinä kerrot opelle vai.” Jeff irvaili.
”Jeff, minulla ei ole aikaa tähän.” Tommy ärähti.
”Oho, hiiri sai hepulin.” Jeff jatkoi ärsyttämistään. ”Saat maksaa, siitä hyvästä, että minut erotettiin joukkueesta.” Hän ärisi viimein.
”Olen pahoillani siitä, okei.” Tommy sanoi katsellen yhä hermostuneesti ympärilleen ja yritti livahtaa tiehensä, mutta Jeff esti ja hieroi nyrkkejään siihen malliin, että kohta iskisi sen Tommyyn. ”Päästä minut menemään tai joudun satuttamaan sinua.” Hän sanoi viimein ja tuijotti Jeffiä kasvot vakavina.
”Sinä satuttaisit minua.” Jeff sanoi halveksien ja naurahti. ”Joo just, millähän lihaksilla arkajalka?” Hän kysyi sitten tuhahtaen ja lähestyi uhkaavasti Tommya.
Tommy ei vastannut, vaan väisti Jeffin nyrkkiä ja ennen kuin tämä ehti iskeä uudestaan, hän katsoi tähän tiukasti, jolloin tämä lennähti metrin verran taaksepäin, vaikkei Tommy ollut edes koskenut häneen.
”Mikä helvetin friikki sinä olet?” Jeff älähti ja katsoi melkein peloissaan Tommya.
”Et halua tietää.” Tommy sanoi ja jätti pojan maahan ja tämän kaverit ihmettelemään, suunnaten itse puolijuoksua kohti ostoskeskusta.
Hän pysähtyi syrjäiselle kahvilalle ja kaivoi läppärinsä esille, sillä halusi kertoa Wessille, mitä oli tapahtunut.
”Ne tulivat, minä pakenin, enkä tiedä mitä ne tekivät isälle.” Hän viestitti.
”Pysy liikkeellä ja etsi käsiisi Logan, hän osaa auttaa sinua.” Wes vastasi.
”Sen teen. Mistä löydän Loganin?” Tommy kysyi.
”En voi sanoa sitä tässä, sillä keskusteluamme voidaan seurata.” Wes sanoi.
”Ok. Etsin hänet omin päin.” Tommy sanoi.
”Ok. Pitää mennä.” Wes vastasi.
”Minun myös. Nähdään.” Tommy sanoi ja sulki ikkunan kirjauduttuaan ulos.
Hän katseli ympärilleen ja ihmetteli kun ihmiset liikehtivät joukolla ulospäin. Hän itse kiiruhti ulos ihmisjoukon mukana ja näki vasta siellä, että useamman korttelin päässä hehkui loimottava valo ja jostakin kaukaa kuului paloauton pillien vinkuna. Hän arvasi, että se oli heidän talonsa, joka paloi ja lysähti polvilleen kosteaan asfalttiin.
”Isä.” Hän sanoi hiljaa ja painoi päänsä alas. Nostaessaan jälleen katseensa, hän näki suuren mustan kiiltelevän auton, joka seisoi paikallaan. Sen sisälle ei voinut nähdä, sillä lasit oli pimennetty, mutta hän arvasi kyllä, että ne olivat ne tyypit, jotka olivat hänen perässään. Tommy nousi ja katosi ihmisvilinään ja päästyään läpi tuon ihmismassan, hän huomasi jotakin, joka nojasi ostoskeskuksen betonista seinää vasten. Hän suunnisti kohti moottoripyörää, kirjoitti lapun, jonka kiinnitti seinään, nousi pyörän selkään, käynnisti sen ja suuntasi pois koko asuinalueelta ja kuuli takaansa, kun Jeff karjui jotakin hänen peräänsä. Hän tiesi, ettei olisi enää tällä asuinalueella turvassa, etenkin jos isä… Niin sitä hän ei halunnut ajatella loppuun, sillä syvällä sisimmässään, hän tiesi, että isä oli yhä elossa. Hän tiesi sen samoin, kuin isä tiesi asioita hänestä kysymättä, tiesi mistä milloinkin hänet löytää.

Jatkakoon, ken tahtoo...