Hei,
olen 20-vuotias, biologiselta sukupuoleltani nainen ja tunnen olevani mies.
Olen tuntenut olevani mies noin 4 vuotta. Tunne on vahvistunut ja olen tullut siihen tulokseen, että tilanne ei voi jatkua näin. Tutkimuksiin hakeutuminen tuntuu nyt vielä kuitenkin liian suurelta askeleelta.
Tunnen olevani aivan umpikujassa. En pysty millään näyttämään mieheltä ulkoisesti vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin. Perheeni on käyttäytymistäni vastaan, mutta en ole heille puhunut mitään ajatuksistani. Elän jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa itsenäni, mutta sieltä tullaan rymisten alas sosiaalisissa tilanteissa ja silloin kun katson peiliin ja näen naisen vartalon. Pakenen ahdistusta syömällä.
Onko mitään vinkkejä, neuvoja miten kannattaisi toimia? Onko samassa tilanteessa olevia?
olen 20-vuotias, biologiselta sukupuoleltani nainen ja tunnen olevani mies.
Olen tuntenut olevani mies noin 4 vuotta. Tunne on vahvistunut ja olen tullut siihen tulokseen, että tilanne ei voi jatkua näin. Tutkimuksiin hakeutuminen tuntuu nyt vielä kuitenkin liian suurelta askeleelta.
Tunnen olevani aivan umpikujassa. En pysty millään näyttämään mieheltä ulkoisesti vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin. Perheeni on käyttäytymistäni vastaan, mutta en ole heille puhunut mitään ajatuksistani. Elän jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa itsenäni, mutta sieltä tullaan rymisten alas sosiaalisissa tilanteissa ja silloin kun katson peiliin ja näen naisen vartalon. Pakenen ahdistusta syömällä.
Onko mitään vinkkejä, neuvoja miten kannattaisi toimia? Onko samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Luultavasti tilanne pahenee ajan kanssa, niin sillä on tapana toimia. Itselläni tuli lopulta seinä vastaan, kun en todella enää tunnistanut itseäni peilistä. Kaikki läheiset oli alussa vastaan, mutta kuoleman edessä hain lähetteen tutkimuksiin. Pelkäsin todella itsaria, ellen olisi ottanut tätä askelta.
Nyt vuosia kaiken jälkeen kaikki ovat hyväksyneet minut itsenäni. Paitsi yksi....jota en tapaakaan enää koskaan.
Kysy itseltäsi voitko jatkaa elämääsi naisena tai siis päällisin puolin naisena naisen roolissa. Vai onko se ylivoimaista? Kysymys on oleellinen, sillä sitä sinulta tutkimuksissa joka tapauksessa ensiksi kysytään. Ellet pysty vastaamaan, ei kannata lähteä prosessiin.
Läheisten mielipiteet eivät tässä ratkaise, kyse ei ole huutoäänestyksestä tai konsensuksesta. Älä ole kiltti tyttö, vaan itsesi tunteva poika.
Kiltin tytön syndrooma, eli se, että ottaa liikaa muiden mielipiteet huomioon ja samalla kieltää itsensä, voi yhtä hyvin olla transpojalla kuin transtytölläkin. Transpojalla opittuna mallina ja transtytöllä sisäänrakennettuna.
aikanaan. Olisin ollut valmis prosessiin 15-vuotiaana (jos se olis ollut mahdollista), mutta en olis kehdannut kertoa sukulaisille enkä luokkakavereille vielä silloin. Niinpä jatkoin teeskentelyä pitkähiuksisena tyttönä.
Hyviä neuvoja tullut jo aiempana, joten en niitä rupea toistamaan.
Jos tunnet, ettet voi muiden ihmisten takia lähteä prosessiin, sinun on aika ruveta miettimään enemmän omaa itseäsi. Itse elin kieltäymyksessä todella pitkään, sinnittelin, mutta lopulta viha yllätti. Olin vihainen itselleni, etten uskaltanut elää OMAA elämääni niin kuin haluan. Olin vihainen kun olin ylläpitänyt niin pitkään valhetta sekä itselleni että muille. Olin vihainen kun tunsin hukanneeni vuosia elämästäni kurjuudessa, vaikka olisin voinut ajat sitten lähteä tavoittelemaan onnellisempaa, oikeaa elämää.
Kysy itseltäsi haluatko elää valheessa ja itseinhossa vielä kovinkin kauan. Etkö muka ansaitse olla oma itsesi? On ihan luonnollista pelätä paljon prosessiin lähtöä, mutta jos tiedät sen ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi, miksi pitkittäisit sitä? Se ei ole itsekkyyttä. Se ei ole ajattelemattomuutta lähimmäisiäsi kohtaan. Se on juuri se, minkä ansaitset.
Itse pelkäsin kaapista tuloa hullun lailla, mutta se oli vain pakko tehdä. Transsukupuoliselta vaaditaan suurta rohkeutta, mutta kyllä sen rohkeuden vain pystyy jostain kaivamaan, kun tajuaa, että kyseessä on oma kallisarvoinen elämä. Tuskin kukaan haluaa elämäänsä tuhlata kärsien väärässä kehossa.
Mieti asioita ja kerää rohkeutta. Jos et tunne pystyväsi kertomaan lähimmäisillesi suoraan kasvosta kasvoihin, kirjoita heille kirje. Siinä saat sanotuksi kaiken mitä tahdot sanoa ja saat rauhassa hioa kirjeen juuri sellaiseksi kuin haluat.
Toivottavasti löydät rohkeutta hakea lääkäriltä lähetteen transtutkimuksiin. Mielikuvitusmaailma riittää vain harvoille, etkä senkään avulla pysty pakenemaan todellisuutta, kuten olet jo itsekin huomannut.
Sinulla on oikeus olla oma itsesi ja onnellinen.
Dnsimmäinen ulostulo on se vaikein, koska silloin kuulet itsekin ensimmäistä kertaa oman äänesi kertovan asian toiselle. Tavallaan sen jälkeen asia on jo ulkona maailmasssa, ei enää vain sisälläsi. Siitä voi päästä kyyneleetkin.
Sen jälkeen, kerta kerralta, ulostulo helpottuu. Ehkä opit tavallaan ne oikeat sanat, jotka sopivat juuri sinulle. Itse huomasin jossain vaiheessa, ettei asiasta kertominen tuntunut enää juuri miltään. Vain tavallaan tosiasian toteamiselta.
Kiitos paljon kaikista viesteistä. Niistä oli todella apua.
Tiedän kyllä etten halua elää tässä kurjuudessa, mutta minun täytyy vielä enemmän miettiä, mikä on oikea ratkaisu minulle.
Tiedän, että se on minun elämäni eikä muiden, minun pitää olla rohkea. Siitä kertomisesta perheelle..tuntuu, ettei se olisi mulle edes ylitsepääsemättömän vaikeaa. Se olisi, kuten yhdessä vastauksista sanottiin, tosiasian toteamista.
"Oikea ratkaisu sinulle"? Kuulostaa siltä kuin miettisit mikä on oikea ratkaisu muille ihmisille.
Kieltämättä minua ärsyttää se, miten vanhemmat saavat omat lapsensa matelemaan edessään, mutta sinun pitää itse ruveta sitä selkärankaa kasvattamaan. Sinulla ei ole paljoa vaihtoehtoja. Jos olosi on, tai ainakin ennen pitkää tulee olemaan, surkea koko ajan, niin vaihtoehtona on korjaus-hoidot tai kuolema. En tiedä onko kuinka moni jaksanut olla surkea pitkään, ja sitten katuvaisena vanhalla iällä yrittää korjauttaa itseään, vaikka se saattaa olla jo liian myöhäistä (esim. leikkauksista toipuminen vaikeampaa).
Hakeudu tutkimuksiin salaa. Niin minäkin tein. Sanoin lähteväni kaverin luo yöksi, ja matkustinkin Helsinkiin n.kerran kuussa. Raha ei tule olemaan ongelma, sillä olen helevetin köyhä opiskelija, mutta olen tähänkin asti pärjännyt, sillä hormoonit ja leikkaukset tulee ensin. Ja sossu tukee, jos tuntuu ettei muualta rahaa saa. Kelakin auttaa, joten sellaista ei tarvitse murehtia.
Epäröidä voi vaikka koko elämänsä. Mutta jos hakeudut tutkimuksiin ja puolen vuoden päästä pääset hormooneille, et uskokaan miten nopeasti elämänlaatu paranee. Jo alle vuodessa fyysiset muutokset on sellaisia, ettet uskoisikaan.
Joten lakkaa ajattelemasta muita ihmisiä. Se on ongelma jonka kohtaat kun sen aika tulee. Sitä ennen käytä aika hyödyksesi ja hanki transsukupuolisuus-diagnoosin jotta pääset elämässäsi eteenpäin.
"En tiedä onko kuinka moni jaksanut olla surkea pitkään, ja sitten katuvaisena vanhalla iällä yrittää korjauttaa itseään, vaikka se saattaa olla jo liian myöhäistä (esim. leikkauksista toipuminen vaikeampaa)."
Aikaisemmin hoitovaihtoehto ei ollut mahdollinen tai hyvin vaikeaa. Jotkut siis joutuivat väkisin odottamaan vaikka ei olisi halunnutkaan ja ikää kertyi. Nykyisillä nuorilla transsukupuolisilla on vaihtoehdot käytettävissä ja siksi minuakin ihmetyttää miksi ei lähdetä prosessiin. Oma olotila paranee eikä muita vaihtoehtoja kannata laskea kovinkaan vahvoiksi. Toisaalta nykyisin leikkaukset ovat rutinoituneet ja niistä selviää hyvin peruskuntoinenkin vaikka ikää olisikin jo reilusti.
ilmoittautuu yksi ,terveyden tila ei enää salli operaatiota,asia on tutkittu.Mutta nuoret ja terveet älkää venyttäkö operaatiota liian pitkälle.
Suomessa ei olekaan pakko mennä leikkauksiin, jos sitä tarkoitit. Tutkimuksiin ei terveydentilalla ole vaikutusta, ellei sitten ole kyse psyykkisestä sairaudesta joka on este diagnoosille. Hormonihoidollekin on vain jotkin sairaudet esteenä (esimerkiksi herkkyys veritulppiin). Muutahan ei tarvitakaan uuden sukupuolen vahvistamiseksi. Aika rapakuntoisena minäkin selvisin hyvin jopa genitaalien korjausleikkauksesta, terveydentilankaan ei tarvitse olla mitenkään poikkeuksellisen hyvä. Eli siitä vaan kaikki TODELLA sukupuoliristiriitaa kärsivät lähetettä hakemaan (seikkailijat älkööt vaivautuko tukkimaan muutenkin ruuhkaisia tutkimuspaikkoja).