eilisestä. Tämä ikävä on jo syönyt minut sisältä. Älä ajattele minun enää. Minä en ole enää se minä. En halua kiinnittää sinua pelkkään varjoon. Olisin halunnut antaa itseni kokonaisena, mutta katosin jonnekin ikävän ja rakkauden rajamaille. Ansaitset enemmän.
Olen vain
varjo,
301705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
puolikas. Mitä tapahtuu kun kaksi puolikasta pistetään yhteen?
kokonainen?
Arvosta itseäsi. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan.
minulle noin juuri noilla sanoilla joskus...
ansaitsen enemmän och så vidare. Jatkuva ikävöinti lamauttaa, syö itsetuntoa, ei jaksa aina ymmärtää miksi "jäi tuleen makaamaan". Anteeksi yölliset sanani. Kirjoitan ne ensi kerralla vain itselleni.
jonnekin purettua, edes tänne. Ikävöinti todella syö itsetuntoa. En tajunnut itse sitä aikaisemmin, mutta nyt totuus lävähti vasten kasvoja, kun olen taas menossa huonompaan suuntaan häntä ikävöidessäni. Olen muutaman kerran ollut tuntuvasti humalassa ja se ei ole yhtään hyvä juttu. Tajusin, että on yritettävä tehdä jotain muuta, josta saa toisia ajatuksia. Muuten tulen hulluksi. Onneksi keväällä on uutta ajateltavaa.
ensin tunteet vie pilviin ja nostaa itsetunnon taivaisiin....ikävä ja aika yhteisvoimin laskee itsetuntoa... samalla hitaasti kiduttaen.
tee toiselle näin. Olet itsekäs.
Tuo on ihan yhtä ilkeää kuin sanoa toiselle:
"Niin kauan kun rakastan sinua en voi olla yhteydessä sinuun."
Nämä olivat erään nuorenmiehen viimeiset sanat eräälle tyttölapselle. Se tyttö kuoli.
Ei kestänyt valheita enää.
kenellekään mitään. Olin yksin. Vain minä ja nuo sanat...ja ikävän sekainen itsesääli, joka pulppusi ulos.
mitä ja ketä ajattelee, sinä et voi sitä sanoa toiselle.
Oikea rakkaus kestää kaiken.
ja tavallaan kai ne itselleni osoitinkin.
jotain muuta kuin eilen...Miten toisen ajattelemisen voisi yhtäkkiä lopettaa...ei mitenkään. Entäs jos haluaa toisen vaikka miten "ei kokonaan", ei silloin voi ansaita enempää, missään, koskaan...ei ihmistä voi korvata toisella. Sekin aika tulee kun sieltä rajamailta palataan. Ja ainakin minä olisin valmis sitä odottamaan.
erääseen kirjeeseen noin.. ihmistä (henkilöä) ei voi korvata.
ikävän kohdetta ei voi itse päättää tai vaihtaa. Tietysti ikävän ja rakkauden rajamailta palataan.... Rakkauden keskiöön tai kokonaan toiseen ympyrään.
lopuksi elämää sinne, rakkauden ja ikävän rajamaille.. ei ole tarvetta edes yrittää vaihtaa ketään, en minä halua vaihtaa henkilöiden aikaansaamia tunteita. Jokainen on oma itsensä, monta rakastan ja monta ikävöin, ketään en korvaisi tai vaihtaisi.
kokenut mitä on raastava, kiduttava ikävä. Ehkä et ole käynyt siellä takametsien rajamailla. Tai sitten ymmärsit tahallasi väärin. Ei ihmisiä tai tunteita vaihdeta, mutta suurin rakkaus (se koskettavin) vaihtaa joskus kohdetta. Ikävää on niin monenlaista. Onneksi aika muuttaa sitä ja kipu lievenee.
kokenut sellaisen ikävän, kasvoin ikävän kanssa.. ehkä siksi suhtaudun siihen vähän eri tavalla. Minun mielestäni kaikki rakkaudet ovat "yhtä suuria" niinkuin sanoin ihmistä eikä sen aikaansaamia tunteita voi korvata. Jokainen on omanlainen täydellinen kokonaisuus.
jokainen tuntee, ikävöi ja ajattelee yksilöllisesti. Taitaa tapoja tuntea ja kaivata olla yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Joskus voi olla hyväksi käsitellä tunteensa ja sitä kautta päästä niistä irti, jos ne aiheuttaa itselle pahaa oloa. Elämässä pitää myös kasvaa.. myös tunne-elämässä..
hän oikein tahtoo?
Ajat häntä vain kauemmaksi tuollaisella...
olisi ikävä, jos hän olisi lähelläni. Hän on kaukana. Mistä SINÄ tiedät mitä hän ajattelee minusta tai tahtoo?
tiedäkään.
Kuulostat vain niin itsesäälissä rypevältä että mietin että onko sille oikeasti aihetta. Onko hänellä samanlainen ikävä sinua?
aamuyön itsesäälissä. Kuten itse aiemmin sanoin...jotain itsesääliä se kai oli. Se oli suden aikaan. Se pyrki ulos ja pääsi ulos, joten päivän myötä mieli on tasoittunut. Se siitä tällä areenalla...en jaksa tätä nettiä nyt.
eikö olisi hyvä vihjata hänelle että ikävä on.
...
kenellekään vihjailla sellaista jos toinen ei välitä niin ei välitä. Ei siinä vihjailut auta. Ei auta muu kun hyväksyä raaka todellisuus ja unohtaa. Toivoa että pian löytää uuden ja paremman.
toinen ansaitsee "enemmän" ja toinen ei saisi ajatella häntä.
Ehkäpä hän ei tiedä välittääkö se toinen vai ei, vain olettaa niin.
Kuulostaa tosi omituiselta itsesääliltä koko homma jossa sillä toisella ole osaa eikä arpaa.
naimisissa olevien suhde muun kuin puolison kanssa?? Muita syitä miksi ei voi olla yhdessä? Löytyykö niitä satoja tuhansia miljoonia triljoonia?
tunne ja et enää koe samalla tavalla, niin se että kokee aina välillä noin on huomionarvoista. Ei sun tarvi tota hänelle kertoa, mutta muista kertoa itsellesi. Ei katoa mihinkään, jos kunnioittaa omia tunteitaan.
Älä ikinä enää päästä suustasi "ansaitset enemmän". Ehkä ansaitsen ja niin sinäkin.
tekstiä sinulla. Kiitos. Nuo yölliset aavet meni jo. En aio koskaan enää ajatella, etten riittäisi. Muistan taas miksi haluan olla minä enkä kukaan muu. Tämä tästä ikävästäni tällä sektorilla.