Hei, olen 17-vuotias tyttö. Sain juuri pari päivää sitten tietää olevani raskaana. Kerroin vanhemmilleni, he olivat ehdottomasti abortin kannalla. Itse haluiaisin pitää lapsen (isää ei kyllä olisi..) Minua pelottaa vain synnytys kamalasti. Luin demissä keskustelua synnytyksestä, ja siellä sanottiin, että se sattuu tosi paljon, paikat repeää ym.
Haluiain nyt siis ehkä vanhempien mielipiteitä asiasta, ja synnytyksen kokeneitten..
Kiitos kaikille!!
Haluiain nyt siis ehkä vanhempien mielipiteitä asiasta, ja synnytyksen kokeneitten..
Kiitos kaikille!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Synnytys on erilainen jokaisella, jokainen kun on erilanen.
Synnytystä ei kannata pelätä. Jos sitä alkaa etukäteen pelätä, niin menee koko raskausaika pelätessä.
Ensinnäkin haluaisin korjata sitä näkemystä, että kaikki synnytykset olisivat kamalia kauhutarinoita. Ei ne ole, mutta positiivisia muita kannustavia juttuja ei kukaan kerro.
Ehkä halutaan värittää omia kokemuksia niin, että kuunteleva osapuoli alkaisi jollain tavalla arvostaa, että "kun on kokenut sitä ja on kokenut tätä.."
Sitten synnytykseen..
Synnyttäjälle on tarjolla erilaisia puudutuksia, joista voi valita minkä haluaa. En ole kokeillut mitään muuta kuin epiduraalia ja olen tyytyväinen, muuta en tarvinnut. Se poisti pahimmat kivut ja auttoi rentoutumaan, mikä puolestaan nopeutti avautumisvaihetta.
Avautumisvaihe koetaan monesti kaikkein kipeimmäksi. Pitää olla tietyn verran auki ennen kuin puudutusta voi saada, jottei se pysäyttäisi synnytyksen edistymistä.
Joistakin ponnistusvaihe on kaikkein kipein, minusta se tuntui vain siltä, että olis kakkahätä.
Paikat voi revetä, tai sitten ei. Jos repeää tai välilihaa leikataan, ommellaan siihen tikit synnytyksen jälkeen ja kaikki ok. Muutama viikko menee haavojen paranemiseen.
Täällä yksi positiivinen synnytyskokemus. Synnytys oli todella helppo niihin kauhukertomuksiin verrattuna! Haluisin jo toisen vaavin, mutta koulu on kesken..
Kiva kuulla jotain positiivistakin.. Kuinka vanhoina olette muut saaneet lapsia? Mitä mieltä ootte mun tapauksesta, pystynkö huolehtimaan lapsesta, vaikka aika nuori olenkin? En haluis tehä aborttii, se varamsti harmittais jälkeen päin..
Itse olin 24 kun tyttäreni syntyireilu vuosi sitten. Lapsenhoito on työtä 24h vuorokaudessa ja vaikka olisitkin "vapaalla" jos saat jonkun hoitamaan lastasi, ajatukset eksyvät usein kotiin! Jos päätät pitää vauvan, tulet tarvitsemaan paljon vanhempiesi tukea sillä yksin se tuskin tulee helppoa olemaan varsinkin jos haluat käydä koulut loppuun ym. Itselläni synnytys oli aika helppo ainakin verrattuna synnyttäneisiin tuttuihini; koko homma eka supistuksista uuteen elämään kesti vain 9 h...tutuilla tuo aika on ollut järkiään vuorokauden luokkaa. Avauduin nopeasti jne. Tunnen nuoren pariskunnan joista äiti oli vielä 16v. kun heidän lapsensa syntyi, ja he ovat mielestäni esimerkillisiä vanhempia. Poika on pari vuotta vanhempi. Mutta mieti nyt tarkkaan itsellesi "toimintasuunnitelma", mitä muuta vielä haluat mahdollisesti tehdä ja milloin, kouluun ehdit toki vielä lapsensaannin jälkeenkin mutta kynnys lähteä voi olla korkeampi kun pitää järjestää hoitopaikka, opintotuki ei tahdo riittää edes yhden elatukseen saati kahden jne. Ja jos apua on tarjolla lapsenhoitoon kun esim. sinun täytyy käydä asioilla, lääkärissä tai vaikkapa vain nukkua valvotun yön jälkeen tai saada siivottua, homma on hyvin hanskassa. Tietysti myös asumisasiat täytyy miettiä. Helppoa huolehtiminen ei aina ole vaikka olisi puolisokin ja ikää enemmän kuin sinulla! Tosin kypsyys ei aina ole iästä riippuvaista ja raskausaika valmistaa äitiyteen. Mutta vanhempien tuki olisi hyvä saada. Mieti tarkaan mitä teet, sillä vauva on sinusta riippuvainen pieni ihminen! Tsemppiä jos päätät tulla äidiksi!
Lapsi on loppuiän projekti. Se ei kestä 20 vuotta, vaan koko elämän.
Sitä on vaikea käsittää, vaikka sen käsittääkin.
Yhtäkään päätöstä et voi tehdä ilman, että sinun aina ajateltava toista ihmistä: pientä lasta, joka on riippuvainen sinusta. Ei yksin siitä, että saa ruuan ja unet ajallaan yms. huoltojuttuja, vaan myös siltä kannata, että jokin päätös tai elämäntilanne ei traumtisoi lasta.
Opiskelu itsessään on vaativaa. Lapsen kanssa se on vielä vaativampaa.Jostakin on otettava aika opintoihin. Jos yöllä, on päivällä väsynyt eikä jaksa koulussa eikä lapsen kanssa. Jos päivällä, jää lapsi huomioimatta.
Jokainen muutto, paikkakunnan vaihto - kaikki asiat. Niissä on huomioitava lapsi.
Minä tein lapseni vanhempana kuin sinä, ja parisuhteeseen. Eroon se kuitenkin päätyi ja koska koulut oli käymättä, hankin ammatin lapset helmoissani.
Lapsille se oli rankkaa. Oli se minullekin. Oli jo silloin, mutta minulla ei ollut auttajia, tukijoukkoa. Olin uupunut. Yksinhuoltajuus itsessäänkin on vaativaa, kun yksin olet vastuussa ihan kaikesta mitä kotiin ja arkeen tulee.
Ja siihen päälle opiskelu...
Minä olin jo kuitenkin sitä ennen huolehtinut kodista ja asunut jo kotoa pois, ennenkuin lapset tein.
Asutko sinä vielä kotona? Jos asut, muutos on iso, Niin iso ettet sitä osaa edes kuvitella. Siksi ymmärrän vanhempiesi ehdotuksen abortista.
Kyse on kuitenkin sinun elämästäsi ja sinun päätöksestäsi. Ja sinun vastuustasi. VAstuu lapsesta. Se on iso, mielettömän iso vastuu. Niin iso, ettei sitä käsitä edes.
Lapsen saannissa;lapsen kanssa olemisessa pienin pelko, pienin kipu ja tuska on siinä synnytyksessä.
Enemmän on sitten kunlapsi on.
Juttelin vielä uudelleen vanhempieni kanssa.. Sanoivat, että päätös on minun! Jos luulen olevani tarpeeksi vanha huolehtimaan lapsesta ja haluan sen pitää, he auttavat tarvittaessa.
Äidilleni se oli aika kova paikka, se on aina ollut sitä mieltä että lapsia vasta avioliitossa. Isä tuskin ymmärsi asiaa, miten sen pikkutyttö voi olla raskaana?? Asun vielä kotona vanhempieni kanssa,mietin kyllä pitäisikö muuttaa omaan asuntoon, vanhemmatkin kun kärsivät lapsesta jos se huutaa ja joutuisivat väkisinkin auttamaan.. Toisaalta taas asunto maksaisi, ja jos on muutenkin tiukkaa.. Olen toista vuotta sosiaali ja terveys alalla. Tämän vuoden ehtisin suorittaa loppuun, vauvan tulon jälkeen ajattelin pitää pienen tauon ja sitten ehkä vuoden(?) päästä mennä suorittamaan koulu loppuun..?
...jos tahdot kirjoitella asiasta sellaisten kanssa, jotka ovat painineet ihan samojen ongelmien kanssa, niin tule foorumille osoitteessa www.nuoretaidit.net. Meillä keski-ikä on noin 20 vuotta, joten joukossa on monta opiskelijaäitiä, joilta voi kysellä. :)
Siitä olen kyllä erimieltä että synnytyksessä kipu on pienin ongelma. Itselläni oli ponnistusvaiheen kipu niin sietämätön ja koko ponnistusvaihe pitkittyi puolentoista tunninmittaiseksi. Mitään kipulääkitystä en saanut eikä annettu siinä vaiheessa vaikka huusin ja anelin. Repesin, leikattiin väliliha ja autettiin imukupilla. Että näin.
Tosin kun lapsena saa lapsen niin silloin voi olla se lapsen kanssa oleminen suurempi juttu kuin synnytyskipu.Itse elin ensi nuoruutta ja kokeilinasioita, matkustelin jne. Nyt olen kypsä vanhemmaksi ja olemaan kotona hoitamaan lasta. Silti tylsäähän tämä on välillä niin että pää meinaa hajota, että revi siitä sitten huumoria.
Silti lapsi on lahja ja olen onnellinen puoelstasi teet minkä päätöksen tahansa. Se on sinun itse ratkaistava =)
"Lapsen saannissa;lapsen kanssa olemisessa pienin pelko, pienin kipu ja tuska on siinä synnytyksessä.
Enemmän on sitten kunlapsi on. "
Ilmaisin kait itseni epäselvästi. Tuolla kommentilla tarkoitin sitä, kun alkuperäinen kirjoittaja pohti synnytyskipua, että lapsen saamisessa - lapsen kanssa olemisessa se synnytyskipu on pienintä kipua.
Sitten kun lapsi on maailmassa, kaikki se mitä arki tuo mukanaan -on tai voi olla- kipeämpää, rankempaa.
Synnytyskipu on vain "alkusoittoa" sille kaikelle mitä edessä on.
Tämäkin on tietenkin vain minun kokemukseni. Toisilla on helpompaa ja saavat apua enemmän.
Kun lapsen tekee /saa nuorena, moni nuoruuteen liittyvä asia jää kokematta. Esim. minulta tuollainen huoleton matkustelu, tietty itsekkyys ja itsekeskeisyys.
"Tosin kun lapsena saa lapsen niin silloin voi olla se lapsen kanssa oleminen suurempi juttu kuin synnytyskipu.Itse elin ensi nuoruutta ja kokeilinasioita, matkustelin jne. Nyt olen kypsä vanhemmaksi ja olemaan kotona hoitamaan lasta. Silti tylsäähän tämä on välillä niin että pää meinaa hajota, että revi siitä sitten huumoria."
No ei ihan näinkään.. Minäkin olen kypsä olemaan kotona ja hoitamaan lasta, kotona ei ole tylsää lapsen kanssa, joka oppii koko ajan kaikkea uutta! Ei tässä mistään tartte huumoria repiä. En ole matkustanut koskaan minnekään, mutta minulla ei ole siihen tarvettakaan.
Synnytyskipu ja lapsen hoitaminen eivät minsuta ole mitenkään verrattavissa keskenään.. Tai ehkäpä sittenkin on.. Synnytys oli helppo ja kotona on aivan ihanaa lapsen kanssa!!! By The Way: olen 18v.
Ei muuten muutkaan saa ponnistusvaiheessa mitään kipulääkettä.
pois vanhempiesi luota tässä saumassa. Tarvitset apua viimeistään sitten, kun vauva on syntynyt. Jos vanhempasi eivät suorastaa lykkää sinua lähtemään, älä lähde ennen kuin lapsi on vähintään vuoden ikäinen. Vauvan kanssa on raskasta yksin!!
Jos kiinnostaa lukea muitten NUORTEN äitien kokemuksia niin se on se sama osote: www.nuoretaidit.net ja sieltä löytyy tarinat. Siellä on myös mun tarina nimellä mamma85.
Olin 18 kun tulin raskaaksi ja minulla oli silloin poikaystävä, josta myöhemmin tuli aviomies 7 vuodeksi. Tiesin kuitenkin etten ole valmis äidiksi ja koko raskaus oli vahinko. Joten raskauteni päättyi aborttiin, enkä ole koskaan katunut päätöstäni. Tällä hetkellä olen toisen kerran naimisissä ja vuoden vaihteessa on laskettu aika ensimmäiselle lapselle. Vaikka olen jo 33 v, en harmittele että odotin vauvakuumetta niin pitkään. Vauva on toivottu eikä ole mitään pelkoja, koska olen valmis kokemaan kaiken mitä lapsen tuleminen maailmaan vaatiikin. Tottakai minua jännittää ja käyn läpi tunteita joita ensisynnyttäjille yleensä syntyy, mutta kaikki tuntuu toisarvoiselta lopputuloksen nähden. Tässä on minun tarinani. En kehota sua missään tapauksessa hankkiutua eroon lapsesta, koska seuraukset voivat olla ikäviäkin. Mutta pidän tärkeänä, että lapsi on toivottu ja haluttu.