En ole

ajatellut ja ottanut huomioon, että voisit olla kiinnostunut minusta. Olet aina ollut sen verran etäinen ja ylivarovainen lähellä ollessani ja aktiivisempi muualle. En osaa tulkita sinua alkuunkaan, mutta jotenkin tuntuu, että jotain on ilmassa. Olet kiinnostava ihminen, mutta en tiedä miten näissä olosuhteissa sinuun voisi tutustua paremmin ja edetä ilman, että jompi kumpi tuntisi menettävänsä kasvonsa.

Miten aikuiset ja fiksut ihmiset voivat olla näin typeriä?!
10766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Miten aikuiset ja fiksut ihmiset voivat olla näin typeriä?!"

Samaa olen pohtinut usein... :D

Äänestä

välttämättä ole, voisi olla vaikka ylikorostunutta i t s e s u o j e l u v a i s t o a .

Äänestä

Niin kuin sanoit, kasvojen menettäminen on niin suuri pelko. Se on suurempi kuin halu tutustua ihmiseen, josta on aidosti kiinnostunut ja josta sydän sanoo, että 'toi on ihana'.

'Fiksut ihmiset' yleensä pohtivat asioita ja ovat harkitsevaisia. Jos on elämänkokemusta, niin on myös virheitä, joista haluaa ottaa opikseen. Itselläni ainakin näin. Samaa mokaa ei tehdä kahta kertaa. Onko fiksua hypätä suinpäin jonnekin, josta ei tiedä? Vai onko se vain pelkuruutta? En osaa sanoa.

Eli jos yhtään lohduttaa, niin aikuisten ja fiksujen ihmisten 'typeryyttä' on ilmassa muuallakin.

Äänestä
  • Mun täytyy saada tuntea olevani miehelle jotain ainutlaatuista, tärkeää jolloin en voi tehdä aloitetta. En halua vaikuttaa helpolta ja tyrkyttää itseäni.

    En halua sellaista suhdetta, että olisin miehelle vain "joku". Haluan olla tärkeä.

    Kyllä mies tekee aloitteen jos olen hänelle arvokas ja ainutlaatuinen. Ei hän silloin halua luopua minusta.

    Jos miehelle on samantekevää, olenko olemassa hänen elämässään vai en, olen silloin yhdentekevä.

    Minä haluan antaa kaikkeni miehelle ja olla onnellinen ja se onnistuu vain silloin, jos minulla on se tunne, että olen arvokas ja ainutlaatuinen.

    NÄin se vaan on.

    Äänestä

  • eräs nainen. kirjoitti:

    Mun täytyy saada tuntea olevani miehelle jotain ainutlaatuista, tärkeää jolloin en voi tehdä aloitetta. En halua vaikuttaa helpolta ja tyrkyttää itseäni.

    En halua sellaista suhdetta, että olisin miehelle vain "joku". Haluan olla tärkeä.

    Kyllä mies tekee aloitteen jos olen hänelle arvokas ja ainutlaatuinen. Ei hän silloin halua luopua minusta.

    Jos miehelle on samantekevää, olenko olemassa hänen elämässään vai en, olen silloin yhdentekevä.

    Minä haluan antaa kaikkeni miehelle ja olla onnellinen ja se onnistuu vain silloin, jos minulla on se tunne, että olen arvokas ja ainutlaatuinen.

    NÄin se vaan on.

    Jatkuvuus on tärkeä asia. En ikinä voisi luottaa mieheen, jolle olen yhdentekevä (ei tee aloitetta).

    en hakua olla "joku"

    Äänestä

  • eräs nainen. kirjoitti:

    Jatkuvuus on tärkeä asia. En ikinä voisi luottaa mieheen, jolle olen yhdentekevä (ei tee aloitetta).

    en hakua olla "joku"

    Se että sanot noin kertoo sinusta sen että kuka vain joka riittävästi mielestäsi osoittaa kuinka tärkeä olet hänelle on sinulle oikea ja sopiva.
    Ja luotettava, tähän kohtaan kuuluu röhönaurut.
    Ymmärrätköhän pikku prinsessa nyt ollenkaan mistä oikeissa tunteissa on kysymys?
    Se ettei uskalla kertoa omia tuntemuksiaan tai tehdä aloitetta on myös voitava myöntää eikä pakoilla minkään selitysten taakse.
    Siltä tuo kertomuksesi ainakin kuulostaa.
    On tietysti hieno asia jos voi olla onnellinen kenen tahansa kanssa.
    Se onko ihminen silloin kovin aito on sitten arvoitus mutta onneksi vain ihmisen itsensä ongelma sitten viimekädessä. Ja tod. näk. myös puolison...
    Onnea ja menestystä.

    Äänestä

  • ketä kusetat? kirjoitti:

    Ei nainen voi tehdä aloitetta koska silloin on miehen silmissä helppo. Miehet tulkitsevat, että harrastan seksiä jokaisen vastaantulijan kanssa ja kohtelevat huonosti.

    No toi mun metodi on toiminut rakkaussuhteissa, en tiedä mitä suhteita sulla on.

    Mulla on kai oikeus ja velvollisuus olla sellaisen miehen kanssa, joka tekee mut onnelliseksi ja noi asiat mitkä mainitsin ovat mulle tärkeitä.

    Tarkoitatko sä ihan oikeasti että mä en saisi uskoa rakkauteen ja haluta olla miehen silmissä arvokas ja ainutlaatuinen.

    Miksi se mies ei tekisi aloitetta jos olisi kiinnostunut minusta? Sano yksikin syy siihen . Sellaista ei ole.

    ole kovin fiksu kyllä.
    Et ymmärtänyt yhtään mitä sanoin.
    Parempi niin. Sinun on helpompi olla.
    Haluta olla rakastettu ja rakastaa on kaksi aivan helvetin eri asiaa.
    Halu olla rakastettu on jokaisella pikku piiperolla jo syntymästä asti.
    Se osaako rakastaa toista vai keskittyykö vain siihen että itse on rakastettu ja paapottu on kaksi eri asiaa.
    Ymmärsitkö yhtään?
    Kuulostat siltä että sinulle merkitsee vain se että olet se rakastettu ja paapottu pikku prinsessa. Et ole tuntenut sitten vielä rakkautta keneenkään.
    Kaikki eivät siihen edes pysty.
    Kanssasi on varmaankiin helvetillistä elää pitkän päälle...

    Äänestä

  • aloitteenteko (kummalta tahansa) tai lähempi tutustuminen ei saisi tuntua julkiselta itsemurhalta.

    Taisin tavoittaa...

    Äänestä

  • muttamutta kirjoitti:

    aloitteenteko (kummalta tahansa) tai lähempi tutustuminen ei saisi tuntua julkiselta itsemurhalta.

    Taisin tavoittaa...

    Asioiden pitäisi mennä luontevasti, mutta minkäs teet jos eivät ne mene.
    Tulee liikaa epäselvyyksiä, kuluu liikaa aikaa ja siteen asiat saattavat mennä jopa solmuun.

    Aloitteen tekeminen on hankalaa, jos/kun ei tiedä toisen ajatuksista mitään.

    Ei ole niitä helpoimpia asioita tässä elämässä kenellekään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

n->m kirjoitti:

ajatellut ja ottanut huomioon, että voisit olla kiinnostunut minusta. Olet aina ollut sen verran etäinen ja ylivarovainen lähellä ollessani ja aktiivisempi muualle. En osaa tulkita sinua alkuunkaan, mutta jotenkin tuntuu, että jotain on ilmassa. Olet kiinnostava ihminen, mutta en tiedä miten näissä olosuhteissa sinuun voisi tutustua paremmin ja edetä ilman, että jompi kumpi tuntisi menettävänsä kasvonsa.

Miten aikuiset ja fiksut ihmiset voivat olla näin typeriä?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu