Joulu loppui loppiaiseen

reetta5

Nyt se joulun aika loppui ja alkoivat ns "härkäviikot".
Joulukuusen pakkasin laatikkoon kynttilöistä ja välkehtivistä koristeista. Etsin pienet oksa sakset joilla katkoin kuusen oksat jätesäkkiin ja sitten säkki roskikseen.

Viljelty tanskalainen kuusi ei karissut, hieman oli hajuhaittaa, metsän nelijalkaiset ystävät olivat käyneet kuusi viljelyksillä ikäänkuin tervehdyskäynnillä lannoittamassa kuusien juuria, outo haju jäi tervehdyskäynnistä kuuseen.

Alma-tädin ajatuksia muistelin miten hän joulun jälkeen totesi:"Mitähän sitä taas tiedetään kun ensi joulussa ollaan?"

Taivaalla on tuikkinut kirkkaana koko alkuvuoden Venus kasvavan kuun liepeillä. Minulla on Vanhanaikainen Yliopiston almanakka käytössä kun surffailen Ursan sivustoilla ja tuijotan yötaivaan tähtitaivasta.

Talvipakkasia on pidellyt, hiihtämäänkin harrastelijat pääsevät, luistellakin voisi lähi jääradalla, mutta ikä haittaa sitä harrastusta.
Elämä on mielenkiintoista, mutta tämä ikääntyminen ei niin mukavaa ole. Nyt ainakin tuntuu siltä kun on flunssainen olo ja antibiootti kuuri menossa. Kyllä tästä taas selvitään, huomenna on jo paremmin. Pahus kun ne mainostaa tipatonta tammikuuta, menin halpaan jätin valkoisen rommi puteluksen hankkimatta, nyt sitä juodaan hunajateetä.

7

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13.01.09

      Nuutin päivään!!

    • Muistan lapsuudestani äitini sanonnan, että aattoonsa joulu loppuu, siis huomiseen.
      Loppiaisen jälkeistä päivää pidettiin nuutinpäivänä ja silloin kuljettiin nuuttipukkeina.

      En tiedä onko Nuutti-nimi tullut allakkaan vasta jälkeenpäin, nykyään kun nuuttipukit kiertelevät vasta silloin.

      Joulukuusen pidän monasti vielä paljonkin jälkeen loppiaisen ellei neulaset kovin varise,
      samoin ulkovaloja polttelen, minä kun en niitä paljon ennen joulua laittele.

      Joulukuusen oksat myöskin saksin, mutta poltan ne tuvan pesässä, tietysti siitäkin tulee saasteita, mutta iloisesti ainakin palavat.

      • Knut on vanha pohjoismainen miehen nimi, jota aikanaan vietettiin Knut Lavardin muistoksi 7.1 mutta siirrettiin myöhemmin 13.1. vietettäväksi.

        Suomalaisessa almanakassa on ollut tuo nimi Knut. Muistaakseni 1885 tuo nimi "suomennettiin" kuin oma nimimerkkini, Nuutiksi.

        Knut muuten merkitsee ylpeää tai viisasia.


      • ennenkin

        Meillä lakaistiin Nuutti-pukiksi pukeutuneena joulu ulos nuutinpäivänä joka oli 20 päivää joulun jälkeen.
        Ruotsiksi tjugondag Knut, se kyllä oli 13 tammikuuta. Karkkeja kertyi aina mahtavat määrät.
        Oma jouluni loppuu vieläkin silloin. Vien taas joulukoristeet talteen ensi vuoteen, jos Luoja suo.
        Olen kotoisin saaristosta. Nuutti-pukkeja ei nykyisellä asuinseudulla enää näy.


    • Fanni

      Siilinjärveläiset: Loppiaisena on päivä tuvan lämmittämisajan verran pitempi.

      Vimpelissä: Jos loppiaisena tuiskuaa, niin tuiskuaa joka päivä matinpäivään asti.

      Kärkölässä: Jo nyt loppui loppiainen; tutta rukkiin, kaali kuppiin, sontatalikko käteen !

      Sysmässä alkoivat selkäviikot ja reikäleivät.

      Mouhijärvellä härkäviikot ja läpileivät.

      Mainitsemasi rommipullon johdosta muistin oman rommipulloni. Tarkistaessa huomasin sen olevan melko vajaan, ihme kyllä. Sitten muistin tehneeni rommikakun.
      Totta puhuen taatelikakku on rommikakkua paljon parempi, jos jättää puolet rasvasta ja sokerista pois. Taatelia voi käyttää niidenkin edestä ja arvioida jauhomäärän. Sellainen teos oli minun tämänvuotinen joulukakku, koska rommiputeli oli täysin unohtunut. Pitänee maistaa, onko väljähtynyt.

      • Atolfia

        kuusi ulos kannetaan. Emme sitä vielä hävitä, vaan laitamme sen pihalle lintujen ihmeteltäväksi. Kun kevät koittaa, mieheni pienii sen muovisäkkiin ja roskiksiin.

        Viime jouluna kuusi alkoi kasvaa, joten taisi olla sisällä melkein tammikuun loppuun. Tämän viimeisen joulun kuusi on hieman huonompaa sorttia, saa nähdä miten kestää Nuuttiin saakka.

        Söimme tänään viimeiset laatikot, joten sen puolesta tuli jouluruoat loppiaisena lopetettua.

        Mukavia nuo sanonnat eri paikkakunnilta. Arvostan todella tuollaista perinnettä, niin myös kaikenlaisia sananlaskuja ja arvoituksia.
        Niitä ei nykyään koulussa harrasteta, joten taitavat jäädä unholaan meidän mukanamme.

        Rommi jäi tänä jouluna ostamatta, mutta aina konjakkia kaapista löytyy lääkkeeksi, jos tarvis on.


      • salomaansaarni*
        Atolfia kirjoitti:

        kuusi ulos kannetaan. Emme sitä vielä hävitä, vaan laitamme sen pihalle lintujen ihmeteltäväksi. Kun kevät koittaa, mieheni pienii sen muovisäkkiin ja roskiksiin.

        Viime jouluna kuusi alkoi kasvaa, joten taisi olla sisällä melkein tammikuun loppuun. Tämän viimeisen joulun kuusi on hieman huonompaa sorttia, saa nähdä miten kestää Nuuttiin saakka.

        Söimme tänään viimeiset laatikot, joten sen puolesta tuli jouluruoat loppiaisena lopetettua.

        Mukavia nuo sanonnat eri paikkakunnilta. Arvostan todella tuollaista perinnettä, niin myös kaikenlaisia sananlaskuja ja arvoituksia.
        Niitä ei nykyään koulussa harrasteta, joten taitavat jäädä unholaan meidän mukanamme.

        Rommi jäi tänä jouluna ostamatta, mutta aina konjakkia kaapista löytyy lääkkeeksi, jos tarvis on.

        aittapolku ummessa, niin ummessa se saa olla koko seuraavan vuoden. Tulee niin huono vuosi, että aitassa ei ole mitään haettavaa. Meillä hipsi hieman lunta, mutta ei ollut aittapolku ummessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe