Haluaisin olla vl

Olen vanhoillislestadiolaisesta kodista ja entinen uskovainen. Vanhoillislestadiolaisuudessa oli paljon hyvää.
Uskovaiset olivat jotenkin aidon vilpittömiä ja he osasivat iloita pienistäkin. Joskin tuolloin se tuntuikin hyvin teennäiseltä. Syy, miksi ajauduin uskosta, oli se, ettei minulla itsellä ole koskaan ollut sellaisia kunnon ystäviä, joiden kans olis voinut jakaa ilot ja surut.
Silloin tällöin iltakylissä, joissa kuitenkin koin oloni hyvin yksinäiseksi ja usein kovin ulkopuoliseksikin.

Seuroissa käymiset rupesivat vähenemään ja kuvioihin rupesi tulemaan enemmän epäuskoisia kavereita. Epäuskoinen maailma tuntui houkuttelevalta. Tuntui, kuin minut oltaisiin otettu avosylin vastaan. Sain hetkessä valtavasti kavereita ja jatkuvasti oli menoa suuntaan jos toiseen. Usko meni ja tavallinen epäuskoinen arki tuli eteen. Sain huomata, että epäuskoisessa maailmassa ne ihmiset vasta teennäisiä ovatkin. Aineilla pitää saada ilo aikaan, eikä siltikään ollut hauskaa. Tappelut olivat tavallisia. Välejä selvitettiin vähän väkivaltaisemmin.

Itse kuitenkin menetin uskon, enkä kykene tekemään parannusta, koska omantunnon ääneni on vaimennettu. Olen käynyt seuroissa, mutta ne puheet eivät enää avaudu minulle, kuin ennen. Ihmisistä kuitenkin huokuu sellainen rauha, jonka itsekin haluaisin sydämelleni. Mutta olen niin heikko ja huono, että aina vain pitää hukuttaa uudelleen ja uudelleen ikävä olo muutamaan tuopilliseen. Nytkin tarkoitettu tipaton tammikuu jäi vain haaveeksi. Miten pitäisi toimia, että parannuksen teko helpottuisi. Olen kyllä rukoillut, että saisin parannuksen armon.
16651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mistä ihmeestä sinä tuon saman tekstin aina tänne tuot? Etkö ole löytänyt mistään apua ongelmaasi tässä samojen avaustesi välillä?

Äänestä
  • No sorryyy...Teksti on mulla word tiedostona, niin helppo copittaa. Laitan tän avauksen aina välillä, et noi mun kaverit voi lukea miten surkiasti näillä uskonsa menettäneillä menee. KAIKKI maailman ihmiset tosiaan vaan ryyppää ja tappelee. VAIN ME ei.

    Äänestä

  • En muuten tasan oo aiemmin ite kirjottanut tästä aiheesta. Nimittäin uskon kieltäminenkin on minulle kohtuu tuore asia. Ei kovinkaan pitkästi taaksepäin, kun vielä epäröin ottaa epäuskoisten kutsua vastaan. Että se siitä.

    Äänestä

  • puhua niin usein kun siihen on tarvetta ja pyytää apua.
    Äläkä yritä estää kenenkään parannuksen tekoa.

    Olen ollut samalla paikalla kun tämä avaaja,sillä ymmärrän tätä avaajaa.
    Olen monta kertaa pyytänyt apua niemttömänä täältä, ennen kun asiat järjesty.

    Olin kieltänyt uskoni, eikä ne ensin meinannu mitenkään mennä tasapainoon.
    Olin ensin niin niin heikko että piti vaan ensin nimetömänä saada puhua.
    Uskalsin kuitenkin netin kautta puhua, ja sain vahvistusta siitä, se auttoi eteenpäin.

    Ei sitä saa ketään tyrmätä jos on tällaisella asialla kun tämä avaaja.

    Äänestä

  • eksynyt lammas.. kirjoitti:

    En muuten tasan oo aiemmin ite kirjottanut tästä aiheesta. Nimittäin uskon kieltäminenkin on minulle kohtuu tuore asia. Ei kovinkaan pitkästi taaksepäin, kun vielä epäröin ottaa epäuskoisten kutsua vastaan. Että se siitä.

    tästä asiasta, taivaaassa iloitaan sinusta nyt jo, että olet katunut näitä askeleistasi.
    Se se on hyvä merkki.
    Tervetuloa seuraamme!

    Äänestä

Ei ne kaikki "epäuskoiset" ole kuvaamasi kaltaisia. Et nähtävästi ole kovin kristityssä seurassa liikkunut. Minun ei-vl ystäväni osaavat pitää hauskaa ilman aineitakin.

Äänestä
  • Jumala on herättänyt tämän avaajan ymmärtämään asioita vähän syvemmin, että missään muualla ei ole autuutta kun Jumalan Valtakunnassa.
    Siitä olen iloinen.

    Kuoleman tullessa näistä epäuskosista ei ole kovinkaan paljon auttajaksi.
    Se kun voi tulla koska vaan, sellaisella hetkellä kun ei arvaakaan.

    Äänestä

lyhyempi kuukausi. Monet viettävätkin helmikuun tipattomana, koska loppianen on vasta tammikuun puolella. Toiset aloittavat tipattoman loppiaisesta.

Tekemisemme pitää määrätä, mitä teemme ja jätämme tekemättä. Tehdessämme jätämme tekemättä. Eli tee mitä aina kulloinkin haluat äläkä tee sitä, mitä inhoat. Varo farisealaista hapatusta(Vl-parannus).

Äänestä
  • Antaako se iloa jos omalla voimalla pystyy tekemään oikein, kuten fariseukset ja kirjanoppineet?
    Kun se ei kuitenkaan auta kuoleman tullessa, eikä anna sitä oikeaa onnea elämään.
    Se tulee vasta parannuksenteon kautta.

    Äänestä

kansasi, että saisit palaamisen armon. Usko on Jumalan antama lahja. Kuitenkin armoevankeliumi on tarjolla juuri kaikkein huonoimman ja heikoimman tuntoiselle. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Jumalan valtakunnassa kuulutetaan eläväksi tekevää evankeliumia , uskottavaksi.

Äänestä
  • Jumala on luvannut kuulla lastensa rukoukset, siis haluan minäkin rukoilla puolestasi.

    Jumala on luvannut kuulla myös todellisen etsijän huokauksetkin. Saat yhtyä pyyntöön´: Tulkoon Sinun valtakuntasi. Luther selitti Vähässä Katekismuksessa sen tarkoittavan pyyntöä, että se Valtakunta lähestyisi meitäkin.

    Äänestä

Ei vanhoillislestadiolaisilla ole sen kummempaa rauhaa kuin muillakaan ihmisillä. Jokainen joutuu kamppailemaan elämässään ja etsimään rauhaa. Jotkut vl:t ovat rauhan löytäneet, jotkut eivät. Joidenkin "rauha" perustuu sinisilmäiseen seurakuntauskoon, jota elämä ei ole vielä ehtinyt järkyttää. Seuroissa käydessä voi myös vaikuttaa siltä kuin kaikilla olisi rauha. Sillä hetkellä voi niin ollakin, onhan seuroissa pyhä ilmapiiri, mutta arki se on jokaisella vastassa.

Sanot menettäneesi uskon. Minusta tuntuu, ettei sinulla ole koskaan varsinaista uskoa ollutkaan, kuten ei monella muullakaan vl-kasvatuksen saaneella. On vain riippuvuus vl-yhteisöstä. Minun on vaikea kuvitella, että jos todellisen uskon löytää, sitä mitenkään voisi menettää. Jumalan ote ihmisestä on vahva.

Etsin itse Jumalaa ja "oikeaa" uskoa. Minua on auttanut se, että aloin puhua kotona yksin ollessani Jumalalle ikään kuin ihmiselle. Kirjoista on ollut paljon apua, joskin ne voivat johtaa myös harhaan. Paras kirja on ollut Sinikka ja Mikko Aallon "Armo kadoksissa?". Pyydän myös jatkuvasti kristittyjen esirukouksia. Netissä on rukouspalveluita ja esim. Radio Deillä on rukouspuhelin. Nämä neuvot eivät tietenkään sovellu sinulle, jos ajattelet, että vl on ainoa oikea seurakunta.

Ihmissuhteiden puute on minullekin ongelma. Toisaalta se on ollut hyvä asia. On pakon edessä saanut oppia, että ei minua kukaan ihminen voi pelastaa. Vain Jumala voi. Meidät vanhoillislestadiolaiset on opetettu liian riippuvaiseksi ihmisistä. Ajattelen, että kun Jumalan avulla opin sietämään yksinäisyyttä ja itseäni, kykenen sen jälkeen myös antoisiin ihmissuhteissiin.

Äänestä
  • kyyneleet alkoi virrata, kun luin tämän avauksen.

    Tiedän, että uskon kielätminen on vaarallista, siitä on omat kokemukset.

    Kun kielsin uskoni ja halusin omistaa uudeleen tämän uskon entisenä vl:nä,se olikin niin vaikeaa että en meinannut millään jaksaa uskoa, vaikka siunatti moneen kertaan.
    Aina oli vaan epävarma tunne eikä ollut oikein varma omasta autuudesta.

    Rukoilin ja olin ahdistunut pitkään.
    Pyysin tälläkin palstalla moneen kertaan, että minun edestä rukoiltais.
    Kaikki entinen uskonelämä tuntui kaukaiselta, vaikka en ollut kaukankaan ei-vl.
    Tuntui että kaikki pimeni kerralla kun kielsin uskoni.

    Nyt olen jaksanut selvittää asiani ja tällä hetkellä tunnen iloa, että saan vielä tänä päivänä olla uskomassa.

    Kiitos kaikille jotka olette muistaneet.

    Äänestä

  • kieltäneet uskon kirjoitti:

    kyyneleet alkoi virrata, kun luin tämän avauksen.

    Älä välitä näistä tyhmistä kirjoituksista täällä.
    Täällä saa aina monenlaista ja epäreiluakin vastaanottoa, ei niistä kannata välittää...

    Äänestä

  • kieltäneet uskon kirjoitti:

    kyyneleet alkoi virrata, kun luin tämän avauksen.

    Tiedän, että uskon kielätminen on vaarallista, siitä on omat kokemukset.

    Kun kielsin uskoni ja halusin omistaa uudeleen tämän uskon entisenä vl:nä,se olikin niin vaikeaa että en meinannut millään jaksaa uskoa, vaikka siunatti moneen kertaan.
    Aina oli vaan epävarma tunne eikä ollut oikein varma omasta autuudesta.

    Rukoilin ja olin ahdistunut pitkään.
    Pyysin tälläkin palstalla moneen kertaan, että minun edestä rukoiltais.
    Kaikki entinen uskonelämä tuntui kaukaiselta, vaikka en ollut kaukankaan ei-vl.
    Tuntui että kaikki pimeni kerralla kun kielsin uskoni.

    Nyt olen jaksanut selvittää asiani ja tällä hetkellä tunnen iloa, että saan vielä tänä päivänä olla uskomassa.

    Kiitos kaikille jotka olette muistaneet.

    Itseänikin nuorena veti määrätty maailmallinen asia niin puoleeni, etten voinut sitä vastustaa ja menetin uskoni.
    Onneksi sain palaamisen armon. Yleisemmin siinä käy niin, että sille tielleen jää.
    Vaikka etsis parannuksen sijaa itkien, ei sitä välttämättä enään saa. Tästä raamatun kertomuksesta on seuroissa sanottu.
    Ja ei-uskovaiselle kuuluu sana: sinä päivänä, kun kuulet Jumalan kutsun;älä paaduta sydäntäsi.Voi mennä etsikon aika ohi.
    Avaajalle lupaan rukoilla puolestasi.

    Äänestä

  • kieltäneet uskon kirjoitti:

    kyyneleet alkoi virrata, kun luin tämän avauksen.

    Tiedän, että uskon kielätminen on vaarallista, siitä on omat kokemukset.

    Kun kielsin uskoni ja halusin omistaa uudeleen tämän uskon entisenä vl:nä,se olikin niin vaikeaa että en meinannut millään jaksaa uskoa, vaikka siunatti moneen kertaan.
    Aina oli vaan epävarma tunne eikä ollut oikein varma omasta autuudesta.

    Rukoilin ja olin ahdistunut pitkään.
    Pyysin tälläkin palstalla moneen kertaan, että minun edestä rukoiltais.
    Kaikki entinen uskonelämä tuntui kaukaiselta, vaikka en ollut kaukankaan ei-vl.
    Tuntui että kaikki pimeni kerralla kun kielsin uskoni.

    Nyt olen jaksanut selvittää asiani ja tällä hetkellä tunnen iloa, että saan vielä tänä päivänä olla uskomassa.

    Kiitos kaikille jotka olette muistaneet.

    Mene seuroihin ja älkäkä välitä näistä vl-vastaisista kannnanotoista

    Pyydä Jumalalta voimaa että jaksasit uskoa.
    Ja pyydä joltakin vaikka puhujalta tai papilta, tai keltä vaan uskomassa olevalta, kun käyt seuroissa että saisit puhua heidän kanssa mieltä painavista asioista.

    Ja kysy että saaatko sinä vielä uskoa, ja pyydä että he siunais sinulle kaikki synnit anteeksi.
    Kerro heille hätäsi, kyllä he ymmärtää.
    Ja käy uskomassa olevien luona kylässä, vaikka puhjuien tai pappien, he ilahtuu suuresti kun kuulee, etä haluat vielä uskoa.

    Taivaassa Enkelitkin iloitsee kun saat parannuksen armon.

    Lyyleri ja pakkulakin on vl:iä... Satun tietämään :)

    On se kyllä sekin mahdollisuus, että Internetissä on SRK:n sivu, ja siellä on puhelin-numeroita, että voit vaikka soittaa ja kertoa murheesi.
    Voit soittaa uskovaiselle vaikka keskellä yötä, jos hätä tulee.

    Olen itsekin kerran joutunut tähän tilanteeseen, että olen keskellä yötä joutunut soittamaan eräälle vl:llä kun tuli hätä.

    Haluan avaaja rukoilla sinun puolestasi. Kaikkea hyvää sinulle ja Hyvää Uutta Vuotta!

    terv.Eräs vl

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

eksynyt lammas.. kirjoitti:

Olen vanhoillislestadiolaisesta kodista ja entinen uskovainen. Vanhoillislestadiolaisuudessa oli paljon hyvää.
Uskovaiset olivat jotenkin aidon vilpittömiä ja he osasivat iloita pienistäkin. Joskin tuolloin se tuntuikin hyvin teennäiseltä. Syy, miksi ajauduin uskosta, oli se, ettei minulla itsellä ole koskaan ollut sellaisia kunnon ystäviä, joiden kans olis voinut jakaa ilot ja surut.
Silloin tällöin iltakylissä, joissa kuitenkin koin oloni hyvin yksinäiseksi ja usein kovin ulkopuoliseksikin.

Seuroissa käymiset rupesivat vähenemään ja kuvioihin rupesi tulemaan enemmän epäuskoisia kavereita. Epäuskoinen maailma tuntui houkuttelevalta. Tuntui, kuin minut oltaisiin otettu avosylin vastaan. Sain hetkessä valtavasti kavereita ja jatkuvasti oli menoa suuntaan jos toiseen. Usko meni ja tavallinen epäuskoinen arki tuli eteen. Sain huomata, että epäuskoisessa maailmassa ne ihmiset vasta teennäisiä ovatkin. Aineilla pitää saada ilo aikaan, eikä siltikään ollut hauskaa. Tappelut olivat tavallisia. Välejä selvitettiin vähän väkivaltaisemmin.

Itse kuitenkin menetin uskon, enkä kykene tekemään parannusta, koska omantunnon ääneni on vaimennettu. Olen käynyt seuroissa, mutta ne puheet eivät enää avaudu minulle, kuin ennen. Ihmisistä kuitenkin huokuu sellainen rauha, jonka itsekin haluaisin sydämelleni. Mutta olen niin heikko ja huono, että aina vain pitää hukuttaa uudelleen ja uudelleen ikävä olo muutamaan tuopilliseen. Nytkin tarkoitettu tipaton tammikuu jäi vain haaveeksi. Miten pitäisi toimia, että parannuksen teko helpottuisi. Olen kyllä rukoillut, että saisin parannuksen armon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu