Menestystä vaihteeksi

Audi sijoittui hienosti viidenneksi jättäen Mercedeksen taakseen!!!

"Kauppalehti 2008
Pekka Lassila/KL


Ruotsalaistutkimuksen mukaan kaikista tyytymättömimpiä autovalintaansa ovat Seatin, Renaultin ja Nissanin ostaneet ihmiset.

Kovin hyvää arvosanaa autolleen - suhteessa parhaimpiin- eivät myöskään antaneet Suzukin, Peugeotin, Opelin tai Fordin ostaneet.

Tyytyväisimpiä autoonsa taas ovat BMW-kuskit. Bemari otti kyselyn mukaan kärkisijan viime vuoden ykköseltä Subarulta.

BMW:n ja nyt kolmanneksi sijoittuneen Subarun lisäksi erittäin hyvin pärjäsivät myös Toyota, Honda ja Audi.

Kyselyn teki ruotsalainen Vi Bilägare-lehti. Lehti tiedusteli mielipiteitä vuosina 2001-2007 valmistetuista malleista.

Kyselyssä kartoitettiin esimerkiksi auton laatua, ominaisuuksia, taloudellisuutta, huoltoa ja jälleenmyyntimahdollisuutta. Kyselyyn otti osaa 11 000 vastaajaa.

Testistä kertoi Dagens Nyheter.


Nämä merkit pärjäsivät hyvin...(suluissa edellisen vuoden sijoitus)

1) BMW (2)
2) Toyota (3)
3) Subaru (1)
4) Honda (4)
5) Audi (6)
6) Volvo (5)
7) Mercedes (7)
8) Mazda (9)
9) Saab (8)
10) Volksvagen (17)
Lähde: Vi Bilägare"
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Audi voittoon mersusta! kirjoitti:

Audi sijoittui hienosti viidenneksi jättäen Mercedeksen taakseen!!!

"Kauppalehti 2008
Pekka Lassila/KL


Ruotsalaistutkimuksen mukaan kaikista tyytymättömimpiä autovalintaansa ovat Seatin, Renaultin ja Nissanin ostaneet ihmiset.

Kovin hyvää arvosanaa autolleen - suhteessa parhaimpiin- eivät myöskään antaneet Suzukin, Peugeotin, Opelin tai Fordin ostaneet.

Tyytyväisimpiä autoonsa taas ovat BMW-kuskit. Bemari otti kyselyn mukaan kärkisijan viime vuoden ykköseltä Subarulta.

BMW:n ja nyt kolmanneksi sijoittuneen Subarun lisäksi erittäin hyvin pärjäsivät myös Toyota, Honda ja Audi.

Kyselyn teki ruotsalainen Vi Bilägare-lehti. Lehti tiedusteli mielipiteitä vuosina 2001-2007 valmistetuista malleista.

Kyselyssä kartoitettiin esimerkiksi auton laatua, ominaisuuksia, taloudellisuutta, huoltoa ja jälleenmyyntimahdollisuutta. Kyselyyn otti osaa 11 000 vastaajaa.

Testistä kertoi Dagens Nyheter.


Nämä merkit pärjäsivät hyvin...(suluissa edellisen vuoden sijoitus)

1) BMW (2)
2) Toyota (3)
3) Subaru (1)
4) Honda (4)
5) Audi (6)
6) Volvo (5)
7) Mercedes (7)
8) Mazda (9)
9) Saab (8)
10) Volksvagen (17)
Lähde: Vi Bilägare"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu