Masennus

Kaiken kaikkiaan ei vituta olla masentunut. En tiedä miksi en toivo ollenkaan parempaa. Tässä hetkessä elämässäni ei ole mitän vikaa, ainakaan omasta mielestäni. Katto pään päällä ja lämmintä ruokaa tarjolla. Kavereita ei kiinnosta nähdä yhtään. Suurin toiveeni olisikin, että pääsisin heistä lopullisesti eroon. Aina kun heitä näen niin he vaikuttavat niin omahyväisiltä ja eivät ikinä kysy mitä minulle kuuluu vaikka tietävät tilanteeni. Vai eivätkö sitten vain halua ottaa sitä puheen aiheeksi? Ylipäänsä muiden kuin lähipiiriin kuuluvien ihmisten näkeminen on rasittavaa. Näen aina muissa ihmisissä jotain sellaista jota vihaan. Tämäkin on selitetty sillä, että se olisi jonkinlainen puolustus mekanismi, sille häpeän itseäni niin etten halua näytttäytyä. Koinkin koulussa olevani naurun alainen ja sen takia en yleensä halua kokeilla mitään. Päässäni on aina jokin hyvä tekosyy itselleni miksi ei tarvitse mennnä jonnekkin tai yrittää jotakin. Ei ihme etten osaakkaan mitään kun en koskaan yritä. Muutenkin koen, että aivoni toimivat koneen lailla; aina samalla tavalla oli tilanne mikä tahansa. Kaikki tämä psykologin mielestä johtuu huonosta itsetunnostani ja siitä etten (yllätys yllätys) anna itseni yrittää. Miksi yrittää kun tietää olevansa huono, ei kiinnosta ja tietää, että muut saa vain hyvät naurut. Siksi kai asiat eivät kiinnosta kun pelkään olevani huono? Ja miksi yrittää kun on väsynyt ja tulos olisi entistä huonompi. Millään en usko, että tekeminen vain virkistää masentunutta. Kaiken kukkuraksi tuntee, että korvat ja silmät ovat eri paria, joka yö tulee nähtyä painajaisia ja en pysty hallitsemaan syömistäni. Ei ihme, että olen ylipainoinen ja häpeän itseäni.
Tuntisi itsensä edes jotenkin erikoiseksi, mutta kun vaan on niin klassinen masennus tapaus...
Huoh sanon minä. Puolitoista vuotta sinnittelin, mutta sitten alkoi lukiokin olla jo liian paljon.
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mikä olisi elämäsi ihannehetki, onnellisuuden huippu? mitä kaikkea siihen sisältyisi?

esim. teemme seurustelukumppanini kansa pitsaa, ja nauramme ja on lämmintä, ja on perjantai-ilta, vietämme rauhallista koti-iltaa ja... no blaat.

Äänestä

...kirjoittamisen lahja. Ja sanot,ettet osaa mitään. Ei kaikki osaaminen ja tekeminen tarvitse olla ns fyysistä. ja asioita voi tehdä silloin kuin huvittaa.
Mentaalisesti taidat olla hyvinkin ajatteleva ja lahjakas kaveri.

Tiedäthän että osaamista on monenlaista.

Tsemppiä sinulle! Lämpöä ja valoa iltaasi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moottorisahaitsemurhaaja kirjoitti:

Kaiken kaikkiaan ei vituta olla masentunut. En tiedä miksi en toivo ollenkaan parempaa. Tässä hetkessä elämässäni ei ole mitän vikaa, ainakaan omasta mielestäni. Katto pään päällä ja lämmintä ruokaa tarjolla. Kavereita ei kiinnosta nähdä yhtään. Suurin toiveeni olisikin, että pääsisin heistä lopullisesti eroon. Aina kun heitä näen niin he vaikuttavat niin omahyväisiltä ja eivät ikinä kysy mitä minulle kuuluu vaikka tietävät tilanteeni. Vai eivätkö sitten vain halua ottaa sitä puheen aiheeksi? Ylipäänsä muiden kuin lähipiiriin kuuluvien ihmisten näkeminen on rasittavaa. Näen aina muissa ihmisissä jotain sellaista jota vihaan. Tämäkin on selitetty sillä, että se olisi jonkinlainen puolustus mekanismi, sille häpeän itseäni niin etten halua näytttäytyä. Koinkin koulussa olevani naurun alainen ja sen takia en yleensä halua kokeilla mitään. Päässäni on aina jokin hyvä tekosyy itselleni miksi ei tarvitse mennnä jonnekkin tai yrittää jotakin. Ei ihme etten osaakkaan mitään kun en koskaan yritä. Muutenkin koen, että aivoni toimivat koneen lailla; aina samalla tavalla oli tilanne mikä tahansa. Kaikki tämä psykologin mielestä johtuu huonosta itsetunnostani ja siitä etten (yllätys yllätys) anna itseni yrittää. Miksi yrittää kun tietää olevansa huono, ei kiinnosta ja tietää, että muut saa vain hyvät naurut. Siksi kai asiat eivät kiinnosta kun pelkään olevani huono? Ja miksi yrittää kun on väsynyt ja tulos olisi entistä huonompi. Millään en usko, että tekeminen vain virkistää masentunutta. Kaiken kukkuraksi tuntee, että korvat ja silmät ovat eri paria, joka yö tulee nähtyä painajaisia ja en pysty hallitsemaan syömistäni. Ei ihme, että olen ylipainoinen ja häpeän itseäni.
Tuntisi itsensä edes jotenkin erikoiseksi, mutta kun vaan on niin klassinen masennus tapaus...
Huoh sanon minä. Puolitoista vuotta sinnittelin, mutta sitten alkoi lukiokin olla jo liian paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu