Viestejä

Päivämiestä ei ole vielä tälle uudelle vuodelle tullut, josta voisi lukea puhujainkokouksesta, mutta saarnamiehet tuovat jatkuvasti terveisiään puhujainkokouksesta, joissa on ollut kuulemma yksimielistä ja hyvä henki.
Siellä on puhuttu 70-luvun hoitokokouksista siihen tyyliin, että ne ovat olleet siunauksellisia niille, jotka ovat tehneet parannusta ja kirousta niille, jotka ovat paaduttaneet sydämensä.
Tätä palstaa luetaan ja seurataan, koskapa puhuja kertoi, etä maailmassa käydään kovaa keskustelua asiasta, vaikka meillä omassa piirissämme sitä ei käydä.
Huvittavaa, etteivät he uskalla kertoa sitä, että mistä he tietävät muualla käytävän tätä hoitokokous keskustelua. Hyvin harvoin kuulee mainittavan tästä keskustelukanavasta. Varmaankin ei haluta, että seurakunta tietäisi tämän olemassolosta edes mitään.

Tupakanpoltosta ei uskalleta keskustella, mutta videoista kylläkin.
Nyt kanta on sellainen, että televisio ja video voi olla uskovaisellakin, mutta sisältö ratkaisee.
Koska Jumalan valtakunta ei voi olla väärässä, ei se ollut väärässä hoitokousvuosinakaan ja sen takia ei voi Jumalan valtakunta pyytää anteeksi vääryyksiin joutuneilta.
Ylilyonnit taas ovat yksittäisten seurakuntalaisten aikaansaamia, jolloin Jumalan valtakunta ei voi ottaa vastuuta yksittäisten henkilöiden tekemisistä.
Maan päällä on vain yksi Jumalan valtakunta ja se ei siis erehdy koskaan. Eriseurat tarkoittaa sitä, että ollaan oikealla tiellä, niinkuin raamattu todistaakin, että eriseurat on oleva aina keskellänne.
Monet puhujat ovat narsisteja luonteeltaan ja heitä on vielä nytkin puhujina keskuudessamme.
Nimiä en kehtaa mainita, mutta heistä vaijetaan visusti.
10656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Teidän keskeltänne nousevat hirmuiset sudet, jotka eivät laumaa säästä.
Ymmärtääkseni tarkoittaa näitä eriseuran päämiehiä(perustajia)

Äänestä
  • Maalaispoika

    Liittynyt: 18 Mar 2007
    Viestejä: 42

    Lähetetty: Tii Tam 06, 2009 16:50 Viestin aihe:

    --------------------------------------------------------------------------------

    Kommentoin lyhyesti Voittosen alustusta puhujainkokouksessa. Ensiksi haluan sanoa, että alustus oli kokonaisuudessaan varsin hyvä ja siinä oli monia viisaita toteamuksia. Alustuksen pääpointti oli 70-luvun analyysissä ja sellaisena haluan sitä nyt lukea.

    Lainaus:
    Sen vuoksi heidän tulee pysyä Jeesuksessa ja Jumalassa ja olla yhtä uskossa ja rakkaudessa.

    Kuka tässä käskee ja ketä? Kyse on siis siitä, miten yksimielisyys ymmärretään. Mihin se perustuu? Auktoriteettiinko? Kuuliaisuuteen? Asia on tärkeä, koska vastaus muokkaa teologista esiymmärrystä ja osaltaan ohjaa toimintoja. Minä ajattelen niin, että yksimielisyys ja rakkaus ovat niitä ihmeitä ja lahjoja, jotka jumala evankeliumilla luo keskuuteemme. Yksimielisyys syntyy Hyvän Paimenen äänestä. Se ei synny eikä kaipaa taakseen minkään eikä minkäänlaisen organisaation toimia ja päätöksiä. Keskustelut opista –tiestä ja matkasta- ovat luonnollisia ja niitä tarivitaan, mutta yksimielisyys ei ole päätös eikä perustu päätöksiin.
    Myöskään oppia ei päätetä. Se on. Kaikki perustuu puhtaan, terveellisen opin saamaan tilaan julistuksessa ja toiminnoissa.

    Lainaus:
    Ei ainoastaan taloudellinen ahdinko, vaan myös ja ennen kaikkea moraalinen rappio jäytää vakavasti elämää. Monet tunnustavat olevansa eksyksissä, tietämättä, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Seurauksena tästä on, etteivät kaikki ajan henkisen ja moraalisen ristivedon keskellä löydä elämälleen merkitystä ja oikeita kiinnekohtia.

    Tämä on ajan kuvauksena totta, mutta se voi perustua väärään teologiseen esiymmärrykseen. On selvää, että kristityt haluavat elää elämää, joka kestää moraalisen tarkastelun ja omantunnon arvioinnin. Mutta sittenkään korkea moraali ei ole kristittyjen n o t a, eikä perustu erityiseen ilmoitukseen vaan yleiseen. Usko ei anna eikä luo omaa moraalia. Moraali on kaikille ihmisille yhteinen. Eksyksissä olevaa ihmistä ei johda valkeuteen korkea moraali, vaan armo. Toisaalta ei ole tavannut koskaan ihmistä, joka pitäisi oikeana huonoa moraalia. Se, ettei oikean moraalin mukaan toimita ja eletä, on sitten kokonaan eri juttu.

    Lainaus:

    Hän ei pysynyt totuudessa, koska hänessä ei ole totuutta. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä (Joh.8:44). Uuden testamentin mukaan tämä on vastustaja, joka vastustaa Jumalan pelastustekoja, estää evankeliumin julistamista ja houkuttelee ihmistä luopumaan Jumalasta päästäkseen hänen herrakseen.

    -Ajatus on oikea, mutta voisi olla hyödyllistä tarkentaa, mihin Satana houkuttelee. Yhtäältä syntielämään rikkomalla käskyjä, mutta –ja mikä on paljon vakavampaa-rakentamaan toista, omaa tietä autuuteen. Saatana julmimmillaan viekoittelee väärään valkeuteen. Valheen isänä Saatana narraa seuraajansa aina noudattamaan lakia. Kaikki viimeisen sadan vuoden aikana esiintyneet hajaannukset ja eriseurat ovat lakiliikkeitä. Jumalan seurakunnan ja Saatana työn erottaa toisistaan aina yksi ja sama asia: laki. Ja tämä ja vain tämä on teologisesti tärkeä pointti. Moraalittomuus on toki vakava asia sekin, mutta uskovainen ei ole epäuskoiseen verrattuna sen edessä mitenkään erityisessä asemassa. Myös epäuskoisella on edellytykset Jumalan luomistyön perusteella arvioida ja arvostella moraalia. Armon valo ei tuo siihen mitään lisää eikä mitään uutta. Herkkyyttä ehkä tuo. Mutta lain ja evankeliumin oikea erottaminen ei ole mahdollista ilman Jumalan erityistä armoa ja mielisuosiota. Valtakuntaa ei kukaan löydä järjen valolla, mutta oikean moraalin löytää.
    Miksi tämä on vakava asia. Siksi, että ns. 70 –luku nosti esille Luterilaisuudelle vieraan raamattufundamentalismin. Juuri siinä ei tehdä raitista eroa regimenttien ja armon ja luonnon välille. Voittosen ajatus lapsi ja nuorisotyön ja rauhanyhdistysten rakentamisen ja toiminnan kaikinpuolisen vilkastumisen siunauksellisuudesta joutuu tätä kautta hiukan kiusalliseen valoon. Ei niissä sinänsä mitään pahaa ole, mutta Voittonen tarjoilee niitä lääkkeeksi luulotautiin.
    Lopputulema on se, että toimintamuotoja ei enää nähdä selvästi osaksi evankeliumin työtä ja tarvetta syventää raamatun tuntemusta ja ymmärtämistä, vaan sosialisaatiota. Niissä opetetaan vanhoillislestadiolaista kulttuuria suojamuuriksi pahaa maailmaa vastaan. Tarvitaan vahvaa saarnaa järjen vangitsemisesta, kuuliaisuudesta seurakunnalle ja ajatusta kollektiivisesta omastatunnosta, ennen kuin kyselijöille voidaan perustella, että korvakorut on syntiä, mutta rannerenkaat ei. Ja vikaan mennään.

    Lainaus:

    Synti ja sen seuraukset ovat kohdistuneet koko ihmiskuntaan. Synti on turmellut ihmisen luonnon. Hänen sisimmästään, "sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalan pilkkaamiset. Nämä ihmisen saastuttavat." (Matt. 15:19-20) Kaikki nämä ovat Jumalan pyhän lain, kymmenen käskyn lain rikkomisia. Joka hylkää elämän turvalliset viittamerkit ja rikkoo moraalin normit, joutuu tottelemattomuuteen Jumalan tahdolle, ikuisen turmion väärälle tielle.

    Jälleen oikea deskriptio, mutta kuka ei ole hylännyt käskyjä tai rikkonut moraalin normeja? Matteuksen evankeliumin lainaus osoittaa, että puhtaana pysyvää ihmistä ei ole olemassa. Tässä ei voi välttyä ajatukselta, että alustajan mukaan ihminen voi oikeilla valinnoilla pysyä elämän tiellä. Siis posse non peccare. Näin ei luterilaisessa teologiassa ole. Koska Matteuksen opetus on totta, saamme nähdä ympärillämme ja itsessämme syntiä ja huonoa moraalia. Lääke siihen on armo, ei ryhtiliike.

    Lainaus:
    Usko ilmenee elämässä.

    Tähän pitää sanoa, että kyllä ja ei. Usko ilmenee elämässä, mutta elämä ei ole oikean uskon viimesijainen tuntomerkki. Myös fariseuksen elämä voi olla esimerkillistä. Jos ajatus ymmärretään perusteluksi lestadiolaisen kulttuurin rakentamiselle, ollaan hakoteillä.

    Lainaus:
    Kilvoituksessamme koemme myös syvästi uskon ja järjen välisen taistelun. Jumalan kieltäminen ajattelun lähtökohtana on nostanut ajassamme väkevästi päätään. Erityisesti luonnontieteiden ja uskontojen välisessä keskustelussa taisteleva ateismi on pyrkinyt murtamaan kristillisen uskon perustan ja leimaamaan kaikki uskonnot harhakuvitelmiksi, vieläpä vaarallisiksi. Uskonelämän jatkuva kuvaaminen vanhanaikaiseksi ja jopa vastenmieliseksi saattaa sammuttaa kilvoittelevan mielen. Samalla on vaarana, että vieraannumme ajattelussamme ja elämässämme kristillisyyden perusnäkemyksistä ja opetuksesta. Henkilökohtainen usko ei enää silloin olekaan yhteistä uskoa Jumalan lasten kanssa. Etäännytään Jumalan lasten "yhdenkaltaisesta kalliista uskon vanhurskaudesta" ja "yhdenkaltaisesta puheenparresta" (2. Piet.l: 1, 1. Kor.l: 10) ja lopulta menetetään suurimmat aarteet: usko ja hyvä omatunto, Jumalan valtakunta ja Herra Jeesus Kristus.

    Jälleen pitää sanoa, että kyllä ja ei. Luonnontieteet asettavat maailmankuvallemme kovan haasteen, mutta asia täytyy kohdata sillä kentällä, jossa keskustellaan tiedosta ja tieteistä. Jokin epämääräinen pelko- tai kuuliaisuusvaatimus johtaa vain älylliseen epärehellisyyteen. Tieteellisen maailmankuvan päällä lepäävä teologinen maailmankuva on koko ajan arvioinnin tilassa. Se tarkentuu ja muuttuu tietämisemme mukana. Tietenkin on joitain perusolettamuksia, joita ei tiedolla voi kumota, kuten esimerkiksi ajatus maailman luomisesta.
    On tarkkaan erotettava toisistaan yleisen ja erityisen ilmoituksen maailmat. Yhteinen puheenparsi ei koske mitään muuta kuin erityisen ilmoituksen maailmaa. Amerikkalainen fundamentalismi on vakava harhaoppien kokonaisuus, jolta pitää uskovaisia varjella. Pelkään pahoin, että amerikkalaiset veljemme eivät aina oikein ymmärrä tätä asiaa. Siellä kun teologian osaaminen on vielä ohuempaa kuin Suomessa.

    Lainaus:
    Pysyäksemme ja vahvistuaksemme uskossa me haluamme - kuten kirkkomme vanha kristinoppi neuvoo - "ahkerasti käyttää Jumalan sanaa, Herran pyhää ehtoollista, rukousta ja kristittyjen keskinäistä yhteyttä" (KO 77). Elävän uskon säilyminen on aina kilvoituksen asia. Sisällöltään se on ensisijaisesti uskonluottamusta: synnin poispanemista ja syntien anteeksiantamuksen uskomista. Kilvoitus tulee ilmi omantunnon talouden hoitamisena (Ap.t.24: 16). Omantunnon hoitamiseen kuuluu keskeisesti rippi, taivaallisen Isän lapsilleen suoma armoetu.

    Voittonen on myös vanhan katekismuksen mies. Ok, mutta missä on teologinen pohdinta siitä prosessista ja ”kritiikistä”, joka uuden katekismuksen laatimista siivitti suhteessa Voittosen lainaamaan kirjaan. Ei kaikki, mitä kirkossa tehdään, ole liberalismin ja luopumuksen heijastusta. Esim. uusi Luthertutkimus tuottaa koko ajan sellaista –hyvää- materiaalia, jossa pietismin ja sen vanavedessä kulkevan reformoidun teologia harhapolut joutuvat uudelleen tarkasteltaviksi. Tämä prosessi olisi tervetullutta myös vanhoillislestadiolaisuuteen.
    On nimittäin sanottava, että vaikka katekismus sanoo mitä, ihmisellä ei ole mahdollisuutta omin toimin ja voimin pysyä uskossa. Edes ahkera ripittäytyminen –mikä sinänsä on oikein – ei varmista uskossa pysymistä. Kyse on ihmeestä, jossa kaikki voima, aktiivisuus ja toiminta on Jumalan puolella ja hänen varassaan. Kun ihmisellä on uskon lahja, hän haluaa kilvoitella. Järjestys on tämä ja vain tämä. Joskus aina kysytään: miten ihminen pysyy uskomassa. Ainoa oikea vastaus kysymykseen on: ei mitenkään. Mutta kun hänellä uskon lahja on, hän haluaa kuulla Hyvän paimenen ääntä. Tutustua siihen paremmin ja paremmin ja ihmetellä koko ajan, miten kaukana oma, syntinen mieli on Jumalan tahdosta.

    Lainaus:
    Sekä johtokunnan että aikaisemmin työvaliokunnan kokouksessa todettiin, että käännöskysymys on meille tärkeä ja herkkä asia. Kaikessa tulee toimia niin, että keskinäinen rakkaus säilyy. Laajan keskustelun päätökseksi todettiin, että ensisijassa käytetään edelleen vanhaa kirkkoraamattua. Mikäli kuitenkin tekstiksi otetun kohdan vanhan kirkkoraamatun kieli tuottaa ymmärtämisvaikeuksia ja tekstin sisältö muissa käännöksissä ei opillisesti johda väärinymmärryksiin, näitä käännöksiä voitaisiin käyttää. Näissä tilanteissa vuoden 1938 käännös olisi nyt ensisijainen, jotta siirtymä olisi vähäisempi käännös periaatteiden eroista johtuen.

    Tätä kannanottoa oli vaikea uskoa todeksi, ellei olisi itse kuullut. Ei kait Voittonen todella tarkoita, että puhujainkokous tai jokin muu SRK:n kokous PÄÄTTÄÄ, mitä käännöstä kentällä voidaan ja saadaan käyttää. Jos niin on, kyse on esikoislestadiolaisen huoneenhallitusopin yhdestä versiosta. Asia on kuoleman vakava. Eikö ”suosituksen” pitäisi olla se, että lukekaa kaikkia käännöksiä ja avatkaa kuulijoille koko ajan sitä ihmeellistä tulkinnan ja tulkitsemisen maailmaa, joka Raamattuun aina kätkeytyy. Ja miten ihmeellinen on se viisaus, että ilman uskonvanhurskauden avainta mikään käännös ei avaa eteemme Jumalan armon kirkkautta Kristuksessa. Vapaushan tässä vallitsee ja uskomisen ilo eikä tuollainen pöhöttynyt hierarkkinen tekopyhyys.
    Lainaus:

    Huoli lastemme ja nuortemme uskonelämästä oli osaltaan taustana vanhoillis¬lestadiolaisuuden oman lapsi- ja nuorisotyön merkittävään laajentumiseen kolme vuosikymmentä sitten. Raamattuluokkien ja päiväkerhojen syntyyn 1970-
    luvun puolessa välissä vaikutti ratkaisevasti maassamme koettu kulttuurimurros. Erityisesti 1960-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa perinteiset elämänkäsitykset ja arvot asetettiin kyseenalaiseksi. Edellä mainitsin, mikä oli lastemme ja nuortemme tukemisessa kristillisyyden toiminnallinen vastaus tähän maamme syvään henkiseen, hengelliseen, sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen, mikä koettiin 1960-luvunjälkipuoliskollaja 1970-luvulla. Murros jatkui itse asiassa 1990-luvun alun talous lamaan saakka. Tämä muutos ja vastauksena siihen koettu toiminnan laajentuminen ja monipuolistuminen sekä uusien rauhanyhdistysten, leirikeskusten ja Ranuan kansanopiston rakentaminen on muistettava, kun nyt keskustellaan vanhoillislestadiolaisuudesta 1970-luvulla.

    Huoli on varmaan aito, mutta sen voisi tulkita myös epäluottamukseksi Jumalaa ja evankeliumin voimaa kohtaan. Voi nimittäni kuitenkin olla niin, että ovela Saatana laittoi tähän virustorjuntaohjelmaan itseensä viruksen.

    Lainaus:
    Vailla merkitystä eivät ole puutteistaan ja tapahtuneista virheistä huolimatta mainitulla vuosikymmenellä käydyt sielunhoidolliset keskustelut. Näissä keskusteluissa purkautuivat ensinnäkin seurakunnan elämää pitkään häirinneet maallistumisilmiöt. Näiden ohella aikaisemmat kristillisyydessä koetut hajaannukset olivat jättäneet jälkensä, jotka ulottuivat osin vuosikymmenien taakse.

    Varmasti keskusteluissa tapahtui positiivisia asioita. Jumala hoiti. Mutta tämä ei ole ongelma. Ongelma on se, miksi ”sielunhoidollisissa keskusteluissa” syntyi niin rumaa jälkeä, että edelleen, 40 vuoden kuluttua keskustelupalstat täyttyvät katkerista vuodatuksista. Tähän kysymykseen olisi pitänyt vastata. Tai ehkä siihen yritettiin vastata. Vastuu vieritettiin ”inhimillisiin ylilyönteihin”, joihin hoitajat joutuivat, mutta ennen kaikkea hoidettavien epäuskoon ja kovakorvaisuuteen, kun eivät ”totelleet” seurakuntaa. Tiedän, että tämä tulkinta ei osu kymppiin ja se kuluttaa elämää niin kauan, että totuus kerrotaan kaikkien korville.

    Lainaus:
    Viime aikoina käydyssä keskustelussa on unohdettu, että 1970-luvulla irtautui
    kristillisyydestä pienehkö ryhmittymä, joka organisoitui elokuussa 1977 nimellä Suomen Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys ry. On myös unohdettu, että kristillisyyteemme tunkeutunut uudenheräyksen ajattelutavan ja hengen vaikutus murtui marraskuussa 1979 keskeisen vaikuttajan saatua parannuksen armon.

    Tämä lausunto tärkeä ja osuva. Mutta miksi Voittonen ei kertonut, mitä opillisia ilmiöitä kristillisyyden keskuuteen ko. hengen vaikutuksesta syntyi. Ja tämän asian kertomatta jättäminen on myös vakava asia. Minua inhottaa siihen liittyvä tasapainoilu ja peli. Voittosella oli kaikki avaimet käsissään laukaista jännittynyt ilmapiiri nostamalla esiin vaikkapa seuraavat harhat: oppi huoneenhallituksesta, oppi seurakunnan yhteisestä omastatunnosta, oppi vapaasta ratkaisuvallasta, oppi henkiparannuksista ja lain kolmannesta käytöstä.
    Näiden asioiden julkinen purkaminen puhujien kanssa ja seurakunnissa on täysin kesken. Väitän, että siinä on yksi syy sisäiseen liikehdintään ja pahoinvointiin, jota rakkaan liikkeemme keskellä tänään koemme.
    Kyse on niin syvistä ja vakavista opin harhoista, että niitä ei millään alustuksilla ja vuosikokousartikkeleilla korjata. Vaaditaan pitkää, rauhallista ja armollista asioiden avaamista niin, että kaikki pysyvät mukana.
    Sinänsä on oikein ja totta, että Jumala valtakuntansa ja lapsensa varjeli, ja monella paikkakunnalla toimittiin taitavasti, mutta kokonaisuus pitää sisällään myös sellaisia menettelytapoja, jotka eivät unohtamalla mielestä poistu.

    Lainaus:
    Nuorten on joskus vaikeata ymmärtää verkkokeskustelujen maailman petollisuutta ja suoranaista valheellisuutta. Nimimerkkien takaa voidaan puhua sitäkin, mikä ei ole totta. Väärien mallien ja esikuvien vaarat meidän tulee tunnistaa myös henkilökohtaisessa elämässämme, avioliitossamme, kodeissamme kuin kaikkialla muuallakin.

    Miten kun minulla on koko ajan sellainen tunne, että ongelma ei mitenkään erityisellä tavalla ole nuorissa. Paljon suurempi ongelma on jääräpäisissä, vallanhaluisissa ja lainomaisissa vanhoissa miehissä. Onneksi Jumala on luonut internetin kanavaksi, jossa voidaan asioista puhua suoraan, kontrollin ohi ja ilman pelkoa. Se, että samoilla kanavilla puhutaan myös soopaa ja levitetään valheita, on tietenkin totta. Mutta se on kaikille etukäteen tiedossa ja siihen voi varautua olemalla kriittinen.

    Mutta miten varautua siihen Saatanan toimintaan, jossa Jumalan nimen takaa puhutaan valheita ja eksytetään ihmisiä lain orjuuteen. Historia osoittaa, että myös sitä on tapahtunut ”kaikkein pyhimmissä paikoissa”, ja tuskin mekään siltä varjellumme.
    Olisi toivottavaa, että Voittosen alustuksen innoittamina rauhanyhdistykset käynnistäisivät avoimet keskustelut 70 –luvusta. Erityisen tärkeää keskustelu olisi puhujille. Rakkaus iloitsee totuudesta ja totuus tekee vapaaksi.

    Äänestä

  • Mopin palstalla kirjoitti:

    Maalaispoika

    Kiitän kovasti sinua tästä suurenmoisesta viestistä puhujainkokouksesta.
    Tämä antaa ymmärrystä meille täällä runsain määrin.

    Maalaispojan kirjoitus on omana avauksenaan Mopin palstalla keskustelua opista-osiossa.

    Toivon vl:länä minäkin, että maalaispojan erittäin valaiseva ja oikealla uskonymmärryksellä avautunut pohdinta saavuttaisi puheenjohtajammekin (alustajana puhujainkokouksessa).

    Äänestä

  • tavoittaa puheenjohtajamme kirjoitti:

    Toivon vl:länä minäkin, että maalaispojan erittäin valaiseva ja oikealla uskonymmärryksellä avautunut pohdinta saavuttaisi puheenjohtajammekin (alustajana puhujainkokouksessa).

    Olen kuullut Voittosen seuraavan tarkasti keskustelupalstoja.

    samassa hengessä eikä uskon ja opin ymmärryksessä vl-liikkeen valtavirran kanssa.

    Äänestä

  • huomautus kirjoitti:

    samassa hengessä eikä uskon ja opin ymmärryksessä vl-liikkeen valtavirran kanssa.

    Tiedänpähän vain että maalaispoika on oikein rakas veli. Eikä maalaispoika ole ainut joka näin puhuu ja ajattelee.

    Äänestä

Ennen erotettiin suoraan "ilman eri puhuttelua" siksi, että kotona oli televisio.

Äänestä
  • kaivaa haudoista kaikki ne, jotka erotettiin uskonyhteisöstä tv:n takia. Pitäähän heille oikaista, että turhaan erotettiin, vai miten tämä asia hoidetaan? Ilmeisesti vaietaan kuoliaaksi tai sanotaan, ettei koskaan ole ketään tv:n vuoksi erotettu. Tämän valehtelun srk:n pomot kyllä parhaiten osaavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puhujainkokouksesta kirjoitti:

Päivämiestä ei ole vielä tälle uudelle vuodelle tullut, josta voisi lukea puhujainkokouksesta, mutta saarnamiehet tuovat jatkuvasti terveisiään puhujainkokouksesta, joissa on ollut kuulemma yksimielistä ja hyvä henki.
Siellä on puhuttu 70-luvun hoitokokouksista siihen tyyliin, että ne ovat olleet siunauksellisia niille, jotka ovat tehneet parannusta ja kirousta niille, jotka ovat paaduttaneet sydämensä.
Tätä palstaa luetaan ja seurataan, koskapa puhuja kertoi, etä maailmassa käydään kovaa keskustelua asiasta, vaikka meillä omassa piirissämme sitä ei käydä.
Huvittavaa, etteivät he uskalla kertoa sitä, että mistä he tietävät muualla käytävän tätä hoitokokous keskustelua. Hyvin harvoin kuulee mainittavan tästä keskustelukanavasta. Varmaankin ei haluta, että seurakunta tietäisi tämän olemassolosta edes mitään.

Tupakanpoltosta ei uskalleta keskustella, mutta videoista kylläkin.
Nyt kanta on sellainen, että televisio ja video voi olla uskovaisellakin, mutta sisältö ratkaisee.
Koska Jumalan valtakunta ei voi olla väärässä, ei se ollut väärässä hoitokousvuosinakaan ja sen takia ei voi Jumalan valtakunta pyytää anteeksi vääryyksiin joutuneilta.
Ylilyonnit taas ovat yksittäisten seurakuntalaisten aikaansaamia, jolloin Jumalan valtakunta ei voi ottaa vastuuta yksittäisten henkilöiden tekemisistä.
Maan päällä on vain yksi Jumalan valtakunta ja se ei siis erehdy koskaan. Eriseurat tarkoittaa sitä, että ollaan oikealla tiellä, niinkuin raamattu todistaakin, että eriseurat on oleva aina keskellänne.
Monet puhujat ovat narsisteja luonteeltaan ja heitä on vielä nytkin puhujina keskuudessamme.
Nimiä en kehtaa mainita, mutta heistä vaijetaan visusti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu