Poikamaiset tytöt ja tyttömäiset pojat

Olen 16-vuotias tyttö ja aika poikamainen. En tykkää mistään hörhelöistä tai kimalteista, enkä kulje korkokengissä tai pukeudu hameisiin. Inhoan meikkaamista, enkä ikinä kuluta peilin edessä 15 minuuttia kauempaa. Juttuni eivät ole kovin naisellista tasoa ja olen muutenkin kova pelleilemään. Olen aika persoonallinen, tosin kovin ujo ja vieraassa seurassa hiljainen. Sekin johtuu siitä, ettei omalaatuisia juttujani oikein ymmärretä.

Mitä mieltä olette poikamaisista tytöistä ja tyttömäisistä pojista?
Tekeekö jonkinasteinen poikamaisuus/tyttömäisyys vastakkaisesta sukupuolesta kiinnostavan tai vähemmän kiinnostavan?
Onko persoonallista ja massasta poikkeavaa henkilöä vaikea lähestyä?
Mitä mieltä olette henkilöistä, jotka erottuvat hyvin muista?
286542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

No vastailen nyt näin tyttönä, joten en sitten tiedä mitä mieltä pojat ovat poikamaisista tytöistä.

Mutta minun mielestäni pojan/miehen täytyy olla sellainen miehekäs eikä mikään neiti. Tietenkään ei tarvitse olla paljoa lihaksia ja omasta mielestäni liika on liikaa niissäkin. Ei siis mitään hirveitä muskeleita, mutta hyvä olisi jos olisi edes vähän treenattu... Oma mieheni saisi olla sellainen ihan tavallinen tallaaja, kiinnostunut ehkä jostain autoista tai muusta miesten jutuista mutta aikaa täytyisi myös jäädä minulle ja hän hemmottelisi minua aina joskus. :)

Äänestä

Se niin riippuu...ja roikkuu...

Kyllä mä paljonkin pidän sellaisista poikatytöistä, jotka ekana tulee mieleen... mutta kun se ei varmaan ole koko totuus. niitä kun on niin monenlaisia: on mopoista tykkääviä maastohousuisia "jätkiä," ja taiteellisia solmiota ja kauluspaitaa käyttäviä "androgyynejä."

Ajatus tyttömäisestä pojastakin tuntuu ensialkuun mielenkiintoiselta, mutta sitten muistuu mieleen yksi kuva moisesta jonka näin tässä lomalla... yyy se oli mauton tyttöpoika! mutta joo olisi varmaan kiva shoppailla, yms. sellaisen tyttöpojan kanssa.

minä en tiedä onko massasta poikkeavaa ihmistä vaikea lähestyä... kun itselle se on vaikeaa oli kuka tahansa. :D joskus oon kyllä nähnyt "persoonallisia" ihmisiä, jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta heidän identiteettinsä on niin vahva, että se vetää hiljaiseksi. en ehkä uskoisi "kelpaavani" sellaiselle ihmiselle.

massasta erottautuminen on pääsääntöisesti positiivinen juttu, mutta joidenkin kohdalla se on niin mautonta tai wnb-yrittämistä, että kannattaisi haudata koko juttu... eikä erottautuminen muutenkaan ole aina positiivinen asia kun tarkemmin miettii. joku voi erottautua ärsyttävästi!

Äänestä

Njööh... Mä oon silleen aika poikamainen tyttö... Mut sit toisaalta kun mun tyyli on tämmönen.. no mitä täänyt on.. no sanotaan emoks ( ;( ) Ni tähän tyyliin ainaki tytöil kuuluu se ett meikkii on.. ei ny liikaa mut melko paljon. Mut onhan niit meikkaavii poikiakin

Äänestä
  • Itte oon todella poikamainen tyttö ja siihen alkaa tottumaa ku kaikki ihmiset luulee pojaksi ja tulee usein kysymää että ootko tyttö vai poika.

    En tykkää pitää mitää tyttöjen kukkapöksyjä tai hameita.Vaatteet yleensä ostan poikien tai miesten puolelta koska ne sopii enemmän mulle ku naisten vaatteet.

    Must sil ei oo mitää väliä näytätkö tytöltä vai pojalta jos ite tykkäät omasta tyylistä.

    Äänestä

Ite oon poika ja oon huomannu tykkääväni ihan samalla tavalla niin tyttömäisistä, kuin poikamaisistakin tytöistä. Riippuu tietenkin tapauksesta.

Äänestä

Mä oon poikamainen tyttö ja pukeudun lähes täysin kuin poika, hiukset lyhyet jne. oon 14 v. mua ollaan monesti luultu pojaks julkisilla paikoilla esim kaupassa :I ... entäs seurustelu sit? pelkään etten ikinä sais ketään poikaa josta oikeesti tykkään :( koska pukeudun ku poika.. *huokaus* :(((

Äänestä
  • mä oon huomannu et tunnen enemmän vetoa poikamaisiintyttöihin kuin muihin : ) kyllä mahiksia löytyy
    t: 14 v poika :)

    Äänestä

  • fdfdfdfd kirjoitti:

    mä oon huomannu et tunnen enemmän vetoa poikamaisiintyttöihin kuin muihin : ) kyllä mahiksia löytyy
    t: 14 v poika :)

    No täällä kans 15v poikamainen tyttö. Ulkonäöltäni olen ihan normi tytön nkäköinen, vaatteet vaan ei ole naisellisia, enkä meikkaa. Pukeudun yleensä huppariin ja mukaviin lököttäviin farkkuihin. inhoan pillifarkkuja ja farkkuleggingsejä mitä nykyään melkein kaikki tytöt pitää.
    Sellaset poikatytöt on rumia, jotka yrittämällä yrittää olla poikamaisia. Mun mielestä siis. En oikeastaan aiemmin kunnolla ajatellut oelvani poikamainen. Pukeudun vaan sellaisiin vaatteisiin joista tykkään. Jotkut kattoo mua oudosti, mutta siihen totuin jo ala-asteella koulukiusaamisen takia.
    Vaatteiden lisäks olen kiinnostunut mopoista ja mönkijöistä. Siitäkin saan outoja katseita välillä kun puhun käytävällä kuinka sain mönkijääni uuden bensahanan. Tällasta tää on.

    Äänestä

  • minä 16v kirjoitti:

    No täällä kans 15v poikamainen tyttö. Ulkonäöltäni olen ihan normi tytön nkäköinen, vaatteet vaan ei ole naisellisia, enkä meikkaa. Pukeudun yleensä huppariin ja mukaviin lököttäviin farkkuihin. inhoan pillifarkkuja ja farkkuleggingsejä mitä nykyään melkein kaikki tytöt pitää.
    Sellaset poikatytöt on rumia, jotka yrittämällä yrittää olla poikamaisia. Mun mielestä siis. En oikeastaan aiemmin kunnolla ajatellut oelvani poikamainen. Pukeudun vaan sellaisiin vaatteisiin joista tykkään. Jotkut kattoo mua oudosti, mutta siihen totuin jo ala-asteella koulukiusaamisen takia.
    Vaatteiden lisäks olen kiinnostunut mopoista ja mönkijöistä. Siitäkin saan outoja katseita välillä kun puhun käytävällä kuinka sain mönkijääni uuden bensahanan. Tällasta tää on.

    Toi aloitus ois voinu olla melekeen mun kirjottama! :D oon ite aika poikamainen, ainakin mun kasvonpiirteet on jotenki "komeat" ja vartalo on aika poikamainen ja käyn vielä salilla eli muskeleitakin löytyy. en voisi ikinä pukeutua joihinki hörsöihin, vähän oikeesti ärsyttää kun jotku huomauttelee mun vaatteista. mulla on aika omanlaatuiset jututki ja monesti tuntuu ettei kukaan oikeen ymmärrä... mutta tärkeintä että on ite tyytyväinen itseensä ja on just semmonen ku on, sen mä oon oppinu. :)

    Äänestä

  • strange girl kirjoitti:

    Toi aloitus ois voinu olla melekeen mun kirjottama! :D oon ite aika poikamainen, ainakin mun kasvonpiirteet on jotenki "komeat" ja vartalo on aika poikamainen ja käyn vielä salilla eli muskeleitakin löytyy. en voisi ikinä pukeutua joihinki hörsöihin, vähän oikeesti ärsyttää kun jotku huomauttelee mun vaatteista. mulla on aika omanlaatuiset jututki ja monesti tuntuu ettei kukaan oikeen ymmärrä... mutta tärkeintä että on ite tyytyväinen itseensä ja on just semmonen ku on, sen mä oon oppinu. :)

    Aika sairas opetus. Sitten sarjamurhaajatki voi vaan olla ihan tyytyväisii itteensä ja olla sellasii kuin ne on. Yhteiskunta vaatii toimiakseen sen, että tappaminen on kielletty ja valitettavasti poikatytötkään eivät juuri edistä sen toimivuutta. Ihmisellä on tarve luoda tiettyjä käyttäytymismalleja eri ryhmille, kuten sukupuolille ja poikamaisesti pukeutuva tyttö on niin sanottu hylkiö tämän teorian mukaan. Hyvä teoria, mutta en halveksi poikatyttöjä, tai sen koommin sarjamurhaajiakaan, koska minua ei kiinnosta yhteiskunnan toimivuus. Olen sen verran välinpitämätön ihminen.

    Äänestä

  • erwauyhtttttipo kirjoitti:

    Aika sairas opetus. Sitten sarjamurhaajatki voi vaan olla ihan tyytyväisii itteensä ja olla sellasii kuin ne on. Yhteiskunta vaatii toimiakseen sen, että tappaminen on kielletty ja valitettavasti poikatytötkään eivät juuri edistä sen toimivuutta. Ihmisellä on tarve luoda tiettyjä käyttäytymismalleja eri ryhmille, kuten sukupuolille ja poikamaisesti pukeutuva tyttö on niin sanottu hylkiö tämän teorian mukaan. Hyvä teoria, mutta en halveksi poikatyttöjä, tai sen koommin sarjamurhaajiakaan, koska minua ei kiinnosta yhteiskunnan toimivuus. Olen sen verran välinpitämätön ihminen.

    Mitä ihmettä vertaat sarjamurhaajia ja poikatyttöjä toisiinsa hä?`? :DDD

    Äänestä

  • Voi hyvänen aika... herätkäätte! Ei nykyisin yhteiskunta ja ihmiset enää niin pintaliitäjiä ole, että vain vaatteita katsotaan. Mutta jos asiasta muodostuu ongelmaa, yritä tuoda luonnepuoltasi enemmän esille? Ehkä ihmiset näkevät sinusta nyt vain sen pintakuoren?

    Äänestä

  • 16v kirjoitti:

    Voi hyvänen aika... herätkäätte! Ei nykyisin yhteiskunta ja ihmiset enää niin pintaliitäjiä ole, että vain vaatteita katsotaan. Mutta jos asiasta muodostuu ongelmaa, yritä tuoda luonnepuoltasi enemmän esille? Ehkä ihmiset näkevät sinusta nyt vain sen pintakuoren?

    paskapuhetta. nyky-yhteskunta se vasta pintaliitoa onki

    Äänestä

Meinasin kirjottaa, että pukeudun jokseenkin poikamaisesti ja luonne, muuten........Mut päätellen muista vastauksista, en taida ollakkaan poikatyttö, tai lähelläkää..:) With all the reapect.

Äänestä

Minä olen poika ja tykkään Hello Kitty -pikkuhousuista!

Äänestä
  • mä olen poika ja käytän tyttöjen kenkiä sukkiksii ja pikkareita eikä mua haittaa yhtään

    Äänestä

  • tyttöpoika1313 kirjoitti:

    mä olen poika ja käytän tyttöjen kenkiä sukkiksii ja pikkareita eikä mua haittaa yhtään

    Mää oon poika ja käytän myös sukkahousuja ja sen lisäksi tiukkoja nahkalegginsejä ja hyvin elämä sujuu.

    Äänestä

Mä oon poikamainen tyttö ja oon saanu kokea sen ku joku saattaa tuijottaa kun kaupan pihaan ajan mopolla(täällä kun harvemmin tytöt ajelee enduroilla) ja koulussa joskus kaverit äijäksi sanovat ja en oikein mistään röyhelöistä, hameista ja tiukoista housuista pidä...Mä pukeudun sellaisiin vaatteisiin mistä tykkään ja olen kiinnostunut mopoista. Minusta on hyvä kun ihmiset uskaltaa poiketa massasta. Itse kyllä pidän enemmän miehekkäämmistä pojista, mutta jokaisella on oma mielipiteensä.

Äänestä
  • Mä en oikeen osaa selittää tätä mut mä yritän.

    Osaan olla sekä tyttömäinen että poikamainen eli mä niinku sekotan ne ja joskus ku pukeudun tosi poika maiseks ni tulee kommentteja esim. lasketellessa mä oon jonossa mun takana on pieni poika ja sen isä, poika yrittää ohittaa mut ja isä sanoo " anna pojan mennä ekaks" mä käännyn ja sanon " anteeks, mut mä en oo poika" ton voi viel ymmärtää, ku on kypärät ja kaikki. toinen esimerkki: Kesälerillä leiri porukassa ei näy muita ku poikia ja ohjaaja laskee kaikki pojat kattoo listaa ja tokasee "miten täällä on yks poika enemmän ku mitä listassa lukee" ja taas kerran "mä en oo poika". mut nykyään pukeudun silleen sekalaisesti että ei luultas pojaks.

    Äänestä

Oon ihan yheksänkymmentäyheksänprosenttisesti hetero poikatyttö.
Tyylini on aika hipihtävä grunge, eli aika poikamainen.
Usein saa kuulla, yleensä galleriassa, että olenko poika vai tyttö.
Lentoemäntä luuli minua pojaksi.
Ääneni on matala ja käheä.
Joku ''hetero''tyttö oli joskus salaa rakastunut minuun, koska luuli minua pojaksi.
Peilin eessä menee aikaa pääosin hiuksiin.
En meikkaa, paitsi joskus vähän puuteria ettei naama kiillä.
Kuuntelen Nirvanaa ja Gunnareita, ja siitäkin saan jostain helvetin syystä kuulla.
Ja tottakai koulussa pyörii huhuja että olen lesbo.
Tai emo (hyi).
En tajua mitä nykyajan tytöt näkee niissä h&mmän ja onlyn persoonattomissa rääsyissä.
Ja tissivöissä.
Vihaan hipstereitä.
Olen Adam Lambert -kaappifani.

[ ]Kinosti
[x]Ie kinostanu

Äänestä
  • poikamaiset tytöt on kiinnostavia. En tiedä miksi. Ehkä ihan vaan koska ne on erilaisia.

    Äänestä

No täällä taas on tämmönen 14v. poikamainen tyttö. tyyli on semmonen maastokuvioon suuntautuva ja kaikki bling korut ja tuommoiset on kivoja kyllä, mut en niihin paljoa rahaa panisi likoon. ja no hiukset on aika perus värjätyt tummat raidoitetut, meikkiä käytän, mutta on kivaa olla ilmankin :) tota okei joo, kyllä multa farkkuja löytyy vaikka kuinka monta, ja niitä kulutan koulunpenkeillä, mutta maastohousut on tullut lujaan käyttöönn, ja paitoja on ihan perus toppeina löytyy myös maastoa, kaiken maailman bling tuollaista perus teini hössötystä, ja kaikkea laidasta laitaan. joo, ja liikun aika seka porukassa, siellä on ihan erillaisia ihmisiä kun itse olen, kaikki oikeastaan ovat ihan erillaisia, yksi bling ja toinen taas sitte on enemmän jou ja sitte löytyy iha perus huppari pilli tyyppejä, ja kaikkea mahdollista. sitte oon tämmönen eläinrakas luonnollinen persoona, mutta semmoinen sanoin kuvailematon :D soitan its rumpuja, ja musiikki suunnalta menee aika laidasta laitaan kaikkea mutta punk on melkeinpä parasta :) ja mielestäni tyttömäiset pojat ovat hauskoja ja tulee mieleen "vähän" gay pojat ja mutta semmoisia hihittelijä hassuttelijoita :D xD

Äänestä

Mulla on sillä tavalla ristiriitainen tilanne, et oon poika, pukeudun, kuin pojat yleensäkin ja oon ihan hetero. Kuitenkin oon kiinnostunut asioista, joista suurimmaksi osaksi tytöt on kiinnostuneita, kuten tekstiilityöt, manga ja anime, foorumiroolipelaus ja sen sellaiset. Ihme kiinnostus menkkoja kohtaan on tässä lähiaikoina herännyt. Tulen hyvin toimeen tyttöjen kanssa ja ymmärrän heitä hyvin. Ja pienen hakemisen perusteella päädyin siihen, että kai olen pikkaisen transgender.

Äänestä

Itselläni on jäljellä hieman tyttömäisyyden rippeitä...
Meikkaan, mutta silmät maalaan aina meikkauksessa mustiksi. enkä meikkaa aina.
Saatan käyttää mekkoa joissain juhlissa vaikka en siitä pitäisikään.
Mutta pidän samoista asioista kuin pojat ja liikunkin enimmäkseen poikien kanssa :)

Äänestä

Noh siis nii.. en oo mikää hyvä sitte kirjottaa mtn, mutta kaikkia tartteepi kokkeilla... Elikkäs onn 16v tyttö, joka sattuupi olemaan jotenki outo joittenki mielestä. Käytän ihan normaaleja vaatteita. huppari kollarit/muut ei-tiukat housut (poikkeuksena joskus, HOX joskus harvoin pillifarkut). En käytä paljo koskaa meikkiä, koska aattelen että mitä sitä turhaan.. Tahroja vaatteisa en pelekää sitte yhtää, enkä muutenkaa säiky pienistä. Oon aika poikamainen joittenki mielestä ku kuulun vpk:hon, ja sitte ossaan korjata rekkoja. Kyllä, rekkoja. Monet saattasi säikähtää minun juttuja ja niitä mitä juttelen nuitte ukkoje kansa esim. rekkahallilla.
Siinä oli vaan murto-osa minusta ku en jaksa kirjotella mittää enempää tähä, kuha vaan vähä raotin asiaa, että kyllä meitä poikamaisia tyttöjäki löytyy.

Äänestä

No oli nyt pakko tulla tänne kommentoimaan koska kiinnostava aihe:D ite oon siis 15 v. tyttö ja oon omasta mielestäni tavallaa henkisesti myös poika:D että joo tykkään tyttöjen jutuista ja hyväksyn sen että oon tyttö (vaikka joskus halusinki olla poikaXD) mut tykkään tosi paljo kans poikien jutuista esim hommasin skootterin koska tykkään ajella:D seki kans vaikuttaa että oon kasvanu kahen pikkuveljen kaa ja kiinnostaa tällaset 'miesten jutut'. Mul on kans mun yhe parhaa kaverin kaa, joka on poika, aina sellaset miehiset jutut joita ei meidä kaveriporukan tytöt ymmärrä tai ne on liia ällöjäXD oon pimee ihmine:D ymmärsin kans enemmä ehk poikii ku naiisii sillee mut nykyää ymmärrä kumpaaki sukupuolta tasavertasesti:) pukeudun välillä sillee poikamaisesti että tyylii mustat housut ja yleensä mun lempi huppariin joka on siis idolin vaatemerkkiä :D ja joo se kyl vaikuttaa että kuuntelen heviä ja vähä kaikkee sinne päi. Oon nyt nykyää alkanu 'muuttuu' enemmä tyttömäiseks, niinku että pidän vaatteita jotka korostaa niit tyttömäisii kurvei ku sattuu nyt olee vähä isommanpuoleinen etumus:D tottakai niide vaatteide täytyy olla mukavat ja näyttää kivalta, ja kyllä, aina oon meikannu tyttömäisesti. On se vaa mukavaa löytää oma tyyli:3
Joo tota jossai vaihees koulussa läpällä 'huutelin' olevani mies ja oli sisäpiiriläppää parhaitte kavereide kaa että oon miesXD nojoo jotkut juorukellot koulussa sit alko luulee että oon joku lesbo ja alko jakaa luulojaa, että hienoo. mut sil on mun mielest vaa välii että tiiän ite sen että oon täysin hetero:) oon siis itsevarma tästä asiasta ja pukeudun niinku ite haluun eikä mua pätkääkää kiinnosta jos mua luullaa lesboks sen takii mite pukeudun :)

No mun mielipide poikamaisista tytöistä on se että mun mielestä on mahtavaa jos joku uskaltaa olla ittensä ja pukeutuu niinku itestä tuntuu:) ja tyttömäisistä pojista että ne on mun mielest sulosii ja niitä liia usei luullaa homoiks! mut tässäkin se että on tosi mahtavaa jos uskaltaa olla oma ittensä:) ite kyl tykkään enemmä iha 'miehisistä miehistä' jos näin voi sanoaXD

Mun mielestä tekee kiinnostavamman jotenki jos vähä erottuu, en osaa selittää:D Ja toi että omasta mielestäni on ehkä helpompi lähestyy sellasta joka erottu massasta koska sellaset ihmiset on yleensä itsevarmoja koska uskaltavat olla sitä mitä haluavat eivätkä välitä toisten mielipiteistä:) ite ainaki menisin ehkä sellasen luo juttelee, kuin sellasen, joka seuraa muotia ja pitää samanlaisia/tyylisiä vaatteita kuin muut:D mut riippuu kans ihmisestä tää, ei kaikki oo samanlaisii joka on hyvä juttu!

Kiitos, olen puhunut:D

Äänestä

Luin jostain että
Naiselliset naiset kiinnostavat miehisiä miehiä ja päin vastoin.
Miehiset naiset taas kiinnostavat naisellisia miehiä.

Ääripäät siis vetävät toisiaan puoleensa.

Äänestä

Moikka!
Oon ite 16v tyttö, ja kaikki on pitäny (pitää vieläkin) mua tyttönä, mutta oon leikkaamassa vähän yli olkapään hiukset lyhyiksi ja olen saanut kommentteja asiaan. Hiukset oon leikkaamassa ihan perus poikatukaksi, ja sisimmässä tunnen että alqn saamaan outoja arvostelevia katseita. Mua se ei silti haittaa, vaikka yks kaveripiiristä on sanonu mulle ihan suoraan että "en oo enää sun kaveris jos leikkaat hiukset" mutta hän onkin tällanen perusblondi. Olen saanut kavereilta (tytöiltä) kommentteja esim: oot tosi kaunis, sulla on nii ihanat hiukset, oot niin nätti, ja tää palaute on ollut ihan suoraa puhetta. Oon todella innoissani tulevasta hiustenleikkuusta, vaikka tiedän että kaveripiirini tulee kutistumaan. Oon alkanu hiljalleen käytämään yhä poikamaisempia vaatteita ja mekkoa en pukisi vaikka maksettaisiin. Käytän joka päivä meikkiä, kulmat, meikkivoide ja puuteri kuuluu tähän. Oon ihan hulluna poikien vaatteisiin mutta toisinaan on sellanen olo että tekee mieli laittaa iso villapaita ja legginssit.
Oon myös aika varma, että jopa pari meiän koulun poikaa tykkää musta. Asia vaan lähinnä naurattaa kun aattelen niiden ilmeitä sen jälkeen kun leikkaan hiukset. Nykyään luodaan niin pinnallista kuvaa "täydellisestä ihmisestä" sosiaalisen median kautta. Olen sitä mieltä, että perinteinen tyttö voi tottakai olla kaunis, ihan siinä mielessä kuin poikatyttökin. Jokainen on omalla tavallaan kaunis, myös miehekäs poika ja tyttömäinen poika ovat mielestäni yhtälailla kauniita olentoja.
Neuvoni on että olkaa kaikki omia itsejänne rohkeasti. :)

Olen siis suoraansanottuna tietoisesti muuttumassa tyttömäisestä tytöstä poikatytöksi, olen itsestäni ylpeä ja minua ei haittaa pätkääkään jos joku kysyy,"ootko tyttö vai poika?".
En itseasiassa tiiä ollenkaan miten vastaisin :D

Postaan tämän kommentin monelle palstalle ja toivon että mahdollisimman moni löytää apua vaikeisiin tilanteisiin. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


!!!! kirjoitti:

Olen 16-vuotias tyttö ja aika poikamainen. En tykkää mistään hörhelöistä tai kimalteista, enkä kulje korkokengissä tai pukeudu hameisiin. Inhoan meikkaamista, enkä ikinä kuluta peilin edessä 15 minuuttia kauempaa. Juttuni eivät ole kovin naisellista tasoa ja olen muutenkin kova pelleilemään. Olen aika persoonallinen, tosin kovin ujo ja vieraassa seurassa hiljainen. Sekin johtuu siitä, ettei omalaatuisia juttujani oikein ymmärretä.

Mitä mieltä olette poikamaisista tytöistä ja tyttömäisistä pojista?
Tekeekö jonkinasteinen poikamaisuus/tyttömäisyys vastakkaisesta sukupuolesta kiinnostavan tai vähemmän kiinnostavan?
Onko persoonallista ja massasta poikkeavaa henkilöä vaikea lähestyä?
Mitä mieltä olette henkilöistä, jotka erottuvat hyvin muista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu