Koulutuskeskus Salpaus,Asikkala?

Kertoisitteko kokemuksianne Asikkalan pieneläinhoitajan perustutkinnosta?Mitä piditte?Millanen opiskelutahti?Millainen asuntola?Millainen oli pääsykoe?Kuinka työllistyitte koulun jälkeen?Yms.Kaikkea mitä tulee mieleen?
42488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

itse olen lukion jo käynyt ja tulin viime syksynä opiskelemaan asikkalaan, eläintenhoitajaksi.
Kannattaa perehtyä koulutusohjelmaan (salpaus.fi) ettei tule yllätyksiä, sillä koulutus on täällä hyvinkin maatalouspainotteinen. Käsittelemme mm. viljelyä ja työkoneita, sillä ne täytyy osata jos lomittajaksi aikoo. Myöhemmin yhteisten opintojen päättyessä (meillä ens vuonna) valitsemme suuntaudummeko pien- vai tuotantoeläimiin.
Mielestäni opiskelutahti ei ole ollenkaan mahdoton. Pikemminkin tiukempaakin voisi olla. Navettaviikko otti kyllä koville kun koulua samaan aikaan ja navettatyöt olivat uusia. Asuntolassa olen asunut ainoastaan navetta- ja pieneläinviikkoni. On soluasuntoja ja sitten yksittäis/pari asuntoja, joihin voi tuoda oman lemmikin jos luvat koululta kunnossa. (vaaditaan mm. rokotustodistukset)
Pääsykoe oli mielestäni helppo. Käytännönkoe, kirjallinen (lyhyt essee vain) ja haastattelu. Ei mitenkään erikoista, eikä pääsykoe kuitenkaan ole se suurin vaikuttajat otetaanko sinut kouluun vai ei.
Siitä vain tutustumaan koulutusohjelmaan ja kiinnostumaan lisää.. :)

Äänestä
  • Sigma

    Äänestä

Onko kukaa menossa tonne Salpaukseen tutustumaa kouluun perjantaina/lauantaina? Mie oon menossa, sitä en tosin tiiä et kumpana päivänä. En tajunnu siitä tiedotteesta salpauksen sivulla, et kumpana päivänä sinne pitäis mennä jos kouluun tahtoo tutustumaan... Kellään tietoo tästä? :D

Äänestä
  • Mä oon kans menos, tavataanko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sumppa86 kirjoitti:

Kertoisitteko kokemuksianne Asikkalan pieneläinhoitajan perustutkinnosta?Mitä piditte?Millanen opiskelutahti?Millainen asuntola?Millainen oli pääsykoe?Kuinka työllistyitte koulun jälkeen?Yms.Kaikkea mitä tulee mieleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu