Haluan vain tuoda julki ärsyyntymiseni. Tänne palstalle kirjoitellaan "Oon tosi yksinäinen. Mulla on mies/vaimo, lapsia, kavereita mut oon jotenkin yksinäine..." ARGH! Ärsyttää, koska täällä on ihmisiä, jotka ovat oikeasti yksin, esim. minä. Mulla ei oo ketään. Ei ketään, ei mitään. TEHKÄÄ NIITTEN LÄHEISTENNE KANSSA JOTAIN KERRAN SELLAISET TEILLÄ ON TARJOLLA! Joillain niitä ei ole, ja niitä on mahdoton saada.
iso huokaus
oikeasti yksin
161404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vanha sanonta "vakka kantensa valitsee", mutta jos valinta olikin virhe.
Jotkut voivat tuntea itsensä yksinäisiksi kun haluaisivat tehdä ja touhuta jotain eikä kumppani ja/tai lapset innostu mukaan. Jotkut voivat olla energisiä "touhuajia" jotka toisten mielestä ovat vaan ärsyttäviä touhottajia. Tällaiset ihmiset eivät useinkaan huomaa ette ovat rasittavaa seuraa. Hyviä ystäviä ei ole ja kotonakin tulee vaan kinaa.
Toisaalta toinen voi olla sen verran syrjään vetäytyvä ja kumppani onkin aktiivinen menijä. Sitten se kumppani meneekin yksinään ja omien kavereidensa kanssa. Yksinhän sitä silloinkin jää.
Ihmissuhteet eivät ole yksinkertainen asia ja ihminen muuttuu, kuka mihinkin suuntaan.
Toki ymmärrän että voi olla hieman yksinäistä parisuhteessakin mutta herran jumala oikeasti sitten on sentään ihminen johon olla yhteydessä päivittäin!
Osa ihmisistä ei tapaa ketään päiväkausiin.
Niinhän se on yleensä että mitä paremmin menee niin sitä pienemmät murhen aiheet.... Et valitukset tuskin loppuvat menisipä asiat miten hyvin tahansa...
Toisaalta ihmettelen sitä jos nämä "yksin yhdessä" eläjät eivät tutustuisi toisiinsa kun niitä tuntuu olevan tälläkin palstalla yksinäisistä naisista enemmistö?
Jep, samaa olen itekin täällä välillä itsekseni (no mitenkäs muuten) hymähdellyt. JOTKUT MEISTÄ, ovat tosiaan IHAN OIKEASTI YKSIN. TÄYSIN. Vaikka jokaisen yksinäisyyskokemus onkin kunnioitettava kaikessa yksilöllisyydessään, niin silti. Ette voi tietää mitä se on. Se jos mikä muuttaa ihmistä.
Monet sanovat vielä että ovat onnellisempia yksin... No niin. Voihan sitä olla sen jälkeen kun vuosia ollut sitä "seuraa".. Niillä joilla ei ole koskaan ollut seuraa tai yrityksestä huolimatta ei tule olemaan niin vaikeaa sitä on olla onnellinen "yksinäisyydestään". Pitäisi ensin nähdä se toinenkin puoli... (tosin moni olisi onnellinen siitä ajasta vaikka "joutuisikin" siihen "onnelliseen yksinäisyyteen" myöhemmin)...
Vähemmän "oikeasti yksin" ihminen voi olla todella yksinäinen. Henkinen yksinäisyys voi olla yhtä riuduttavaa kuin fyysinen. Joku elää elämänsä yksin, mutta ei tunne itseään yksinäiseksi.
Yksinäisyyden tunne ei ole "oikeasti yksinäisten" yksinoikeus.
Jokaisella on tunteet, ei toisen tunteita voi mennä kieltämään.
Sinulle voisi yhtä hyvin sanoa: etsi itsellesi ihmisiä, niin et ole yksin.
jos joku tuntee yksinäisyyttä kun hänellä riittää ihmisiä ympärillä niin vika on hänessä itsessään tai sitten niissä läheisissä jotka eivät huomioi.
Toisen tunteet nyt voivat perustua täysille harhoille joten niitä ei pidä ottaa aina tosissaan.
joopa joo mut voi ihmiset silti olla yksinäisii vaikka ympärillä olisikin tuttuja ihmisiä...mulla ei ainakaan ole kavereita joile puhuu niin sen takii laitoin tänne viestii et jos joku vaik haluis jakaa ilot ja surut
tuollaiset ihmiset jotka sanelevat toisille esim. kuka on oikeasti yksinäinen. Tulepa kuule elämää tätä minun elämää vähän aikaa, niin huomaat, että vaikka on mies ja lapsia, niin yksin voi olla siltikin. Lapsilla on omat kaverit ja omat menot, mies on päivät töissä ja minä olen kotona, eikä ole kavereita yhtään.
että jonakin päivänä heräisit huomaamaan, ettei sinulla oikeasti olekkaan miestä, eikä lapsia.
Olisitko sen yksinäisempi kuin nyt?
Yhdellä ei ole varaa kunnon ruokaan, toisella uuteen mersuun; köyhiä kumpikin.
"Yhdellä ei ole varaa kunnon ruokaan, toisella uuteen mersuun; köyhiä kumpikin."
Näinhän se on..
Ja jos vastaajalta kysyttäisiin "että olisitko elänyt samalla lailla" niin todennäköisesti vastaus olisi "kyllä"...
Ihminen joka on tehnyt niitä lapsia ja jolla on se mies niin on korkeintaan osapäiväyksinäinen... (jos sitäkään).. Toiset ovat sen 24h/365vrk yksinäisiä ja eivät ole olleet kenenkään kumppanin kanssa tai eivät ole halutessaankaan...
Onhan sekin kyllä totta, että aina se hieman itsestäkin riippuu että miten asiat ovat mutta toisaalta on iso joukko joka ei yrityksistä huolimatta ole saanut kovinkaan suurta vastakaikua niin vastakkaiselta sukupuolelta kuin oikein keneltäkään.. ja toiset taas ovat pienillä ponnistuksilla saaneet seuraa...
Ottamatta vielä huomioon edes sitäkään että tämä samainen nainen asui (mahdollisesti vuosia) tämän miehen kanssa ja eli onnellisesti ja päätti tehdä sitten myös lapsia...
Me vain puhumme liikaa siitä tämänhetkisestä tunteesta... Emme ajattele kokonaiskuvaa joka on joillakin todella ankea.
Tuo mersuvertaus saa monilta jyrkän tuomion, mutta se tiivistää hyvin nuo ajatukset yhteen.
Olen paljon kuullut ajatuksia tästä "subjektiivisesta ajattelusta" eli jos tuo tyyppi jolla ei ole varaa ruokaan olisi onnellinen edes siitä että on vettä niin olisi yhtä iloinen kuin tuo mersustaunelmoiva tyyppi joka ei olisi tyytyväinen oikein mihinkään asiaan kun ei saisi sitä mersua.. Oma ajattelukaan ei poista silti niitä tosiseikkoja että sillä mersustaunelmoivalla tyypillä olisi edelleen varaa niihin muihin juttuihin ja tuolla ruoan puutteesta kärsviällä tyypillä ei olisi varaa siihen ruokaan...
Tuo vertaus kävisi aivan hyvin tähän samaan tilanteeseen että "mulla on viissataa kaveria ja avopuoliso mut silti mä oon hirveen yksinäinen...".
Kun tänne ei sitten saakaan kirjoitella muut kuin oiekasti yksinäiset. Muistakaa sitten muutkin, ettette voi olla yksinäisiä jos käytte opiskelemassa tai töissä, onhan sielläkin ainakin tuttuja. Ja minä koitan perheellisenä jättää lukemasta ja kirjoittamasta tänne, kun en "oikeasti yksinäinen" leikisti vain.
joiden ongelma ja yksinäisyys ja ahdistus on muotoa: antaako persettä Kimmolle vai sille toiselle. Kauheata semmoinen.
Yhdessäkin voi olla yksin, joku voi tuntea olonsa näin jopa enemmän yksinäiseksi kuin yksin ollessaan. Kaikki riippuu siitä, mitä itsessä sisällä tapahtuu. Toisinaan joku, joka elää tuttaviensa kanssa roolielämää kulissien takana voi tuntea itsensä paljon katkerammin yksinäiseksi kuin sellainen, joka on konkreettisesti yksin. Kullakin on omat ongelmansa, ja se tulisi kuitenkin hyväksyä, vaikka toisilla ne ovat epäilemättä erisuuruisiakin kuin toisilla.
Tulipa tästä jo parempi olo kun nämä luki..luulin itseäni yksinäiseksi, mutta ilmeisesti en sitten ollutkaan.. onhan minulla tuo naapuri jota aina sentään voi nopeasti tervehtiä kun sattuu samaan aikaan ovelle ja kissa kotona. Olenpa onnekas!