En millään jaksa muistaa yhtä ainutta taiteilijaa, todellista tekijää, joka olisi retostellut ansioillaan, näyttelyillään tai cv:lla yleensä. Kaikki se tuotanto, taide ja ansiolista kun yleensä puhuvat puolestaan.
Taitaa siis se svenssonien vanha sanonta 'tyhjät tynnyrit kolisevat eniten' pitää paikkansa.
Taitaa siis se svenssonien vanha sanonta 'tyhjät tynnyrit kolisevat eniten' pitää paikkansa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
pääsimpähä pamauttaan!
Anders Zornin omaelämäkerran. Loistavan maalarin loistavien maalausten (niiden kuvien) ohella saat luettavaksesi omakehua enemmän kuin olet eläessäsi lukenut. Mutta maalarina hän olikin todella oman aikansa huipulla.
joill on jotain kehuttavaa, kaikillaha sitä ei oo ja ne joutuu just tällee sit kelailee.
Taiteilija yleensä itse ei juurikaan kehtaa retostella cv:llaan mutta pyydettäessä mielellään näyttää sen siitä kiinnostuneille varsinkin kun se on pitkä.
Taiteilijaesittelyssä tuo cv on ihan olennaisimpia seikkoja mihin esimerkiksi ostajat kiinnittävät huomiotaan. Jos taiteilijan cv:ssä ei ole tapahtumia kuin muutama hassu niin se panee ostajan miettimään.
Kun näistä "meriiteistä" nyt niin innokkaasti taas keskustellaan niin kertokaapa te muutkin kannattaako esimerkiksi cv:ssään mainita keille kaikille taiteilijan tauluja on hankittu ja mihin maahan? Olen nimittäin törmännyt useammankin taiteilijan nettisivuun joissa noita cv:ta on pidennelty tuollaisilla "listoilla".
Itse en pidä tuollaista soveliaana.
Varmaan helpotti, kun pääsi vähän tölväisemään työkseen taidetta tosissaan tekeviä ja sillä itsensä elättämään yrittäviä.
Ja mistähän tuo purkaus sitten taas kertoikaan ... ;))
on suuri kun tarkastelee näitä kehujia niin jää kysymyksiä pitävätkö ne paikkaansa. Itsehän voi kirjoitella mitä sielu sietää niihin CV-asioihin.
Tavallinen ilmiö on sellainen. että jos kyseisellä taiteilijalla ei oikein ole koulutuksia niin hän tavallisesti merkitsee että ollut sen ja sen yksityisoppilaana. Joidenkin kohdalle niitä oppilaita saattaa muodostua satoja jotka tuskin koskaan ovat edes tavanneet oppilastaan mikä on aika vaikeasti varmennettavissa.
Olen myös koulutuksien kohdalla tavannut sellaisen, joka antaa tiedoissaan ymmärtää, että on käynyt saman koulun kuin minäkin. Käynyt ainoastaan pääsykokeissa. Samanlainen ilmiö on myöskin ilmoitetut yritykset jotka ovat ostaneet kyseisen taiteilijan teoksia ja kun tätä tietoa tarkastelee lähemmin niin nämä yritykset ovat mahdollisesti ostaneet mainospalveluksia mutta ei "teoksia". Se niistä CV-tiedoista ja niitten luotettavuudesta. Taitavat pikemminkin ne todella tyhjät kolista pahemmin.
jotenkin huonompi oppi kuin oppilaitos? Jos on niin miksi?
ansioluettelo eli nykyinen cv on nykyään päässyt arvoon aevaamattomaan, ilman sitä ei enää pysty itseään (siis ammatillisesti) esittelemään. Työelämässä se on keskeinen asiakirja, joka on tarpeettomastikin laajentunut, mutta hyvin tehty ja harkiten tiivistetty cv on todella hyvä tapa esitellä itsensä ja osaamisensa. Tapana ilmeisesti alkaa olla, että turha vaatimattomuus ei cv:tä kiusaa, mieluumminkin turhat pikkuasiat.
Taiteilijoilla on vastaava kansionsa, jossa he esittelevät taustansa ja muut ns. ansionsa mutta ennen kaikkea teoksensa valokuvina, mikäli ne ovat kuvattavia. On vaikea uskoa, että siihen pistettäisiin paikkansa pitämättömiä tietoja, koska lähes kaikki on tarkistettavissa. Nimenomma taiteilijan kohdalla kuvat teoksista muine tietoineen antavat melko luotettavan käsityksen ko. henkilön todellisesta osaamisesta, tekstiosuus jää silloin kovin toisarvoiseksi.
Väitteesi on siis että väärät tiedot cv:ssä on tavallinen ilmiö. Voisitko antaa edes yhden esimerkin tällaisesta toiminnasta...?
Halua yksilöidä tapauksia olen niihin vain törmännyt hoitaessani tehtäviä joihin olen joutunut. Ilpitore tuossa edellä jo toteaakin, että CV:llä on hyvä esitellä työnantajalle tekemisiään ja ettei sen pituus olisi haitaksi. Hän on ihan oikeassa kunhan vain kaikki tiedot pitävät paikkansa mitä en hänen kohdallaan epäilekään. Olin 10 vuotta tehtävässä jossa valitsin vuosittain 2-3 taideaineiden opettajaa ja hakemuksia parhaillaan tuli yli sata. Niitä sitten CV-perusteella kutsuin paikalle ja tutustuin todistuksiin, niin ei kaikki aina ollut sitä miltä näytti CV-kantilta.
Tähän yksityisoppilaan pätevöitymiseen niin kyllä varmasti on ihan paikallaan kunhan vain on ollut todella opetuksessa muutakin, kuin kerran tai kaksi. Kun tutkii matrikkelia niin joillekin määrätyille hyville nimille näitä yksit. oppilaita kertyy aika paljon.
Todellisuudessahan cv on se mikä nykytaiteessa määrää, siinä seisovat jäsenyydet, koulutus, yksityisnäyttelyt, yhteisnäyttelyt, teokset kokoelmissa, apurahat, hienon kuuloiset projektit, mahdolliset opetustyöt jne.
Taiteilijan ja hänen töidensä arvo voidaan sitten suoraan laskea tästä "tekstiosuudesta." Kaikenlaiset pikkuasiat tietysti rumentavat cv:tä, näyttely jonkin takahikiän kirjaston aulassa on meriitti, jota ei kannata mennä cv:hen pistämään, jos haluaa vaikuttaa ammattilaiselta.
Tähän asiaan on kyllä varmasti jokainen nuori/aloitteleva ammattitaiteilija törmännyt niin monta kertaa, että haavekuvat teoksista välittyvistä taidoista ja ansioista ovat karisseet jo alkumetreille. Hyvin varhaisessa vaiheessa ammattitaiteilija tajuaa, että taiteilijan työ ei itseasiassa ole varsinaisesti taiteen tekemistä, vaan cv:n kasvattamista ja kirkastamista.
Vähän provosoiden tämä, mutta nuorena koulutettuna taiteilijana tämän tiedän.
olinpa iloinen kun menetin 500 € kaiken maailman materiaali-, kehystys-, jury-, ripustuskustannuksiin ja sain kauniin rivin Cv:iin.
Tätä on ammattilaisuus.
Oonkin suositellut taiteilijan ammattia kaikille tutuille: Teet vuoden ilmasiks duunia, sitten maksat kolme tuhatta euroa, että muut pääsevät katsomaan, mitä olet vuoden aikana saanut aikaiseksi, etkä kuitenkaan myy mitään...:D
No, onneksi, asiat eivät ihan noin ole kuitenkaan...
puhdasta potaskaa. Kukaan ei osta taiteilijan töitö cv:n perusteella vaan joko siksi, että pitää teokse(s)ista tai tietää tekijän arvon markkinoilla ja sijoittaa teokseen arvonnousun toivossa. Museot ja kokoelmat ostavat myös jonkin verran sen vuoksi, että aikakauden taiteesta saataisiin kattavampi kuva.
Avioin, että puolet ostajista ei edes tutustu tekijän cv:hen, koska se ei tarjoa mitään oston lisäksi.
todellakaan merkitse mitään se, että sait töitäsi julkisesti esille? Jos näin on miksi ylimalkaan uhrasit rahaa koko touhuun? Ojan kaivuulla ansaitsisit varmasti eikä cv:stä olisi p.....kaan väliä. Voisin ostaa värejäsi jos et niitä tarvitse.
Kylläpä vain cv:t kiinnostaa. Ensin ehkä kiinnostutaan teoksesta ja sitten syynätään cv. Jos se on lupaava, kysytään vielä mielipide joltain asiantuntijalta ja sen jälkeen tehdään (ehkä) ostopäätös.
Esim. erään näyttelyni avajaisissa halusin parilta kulttuuripuolen edustajalta jotain kommenttia töihini...vastaus oli se että kertovat sitten kun ovat lukeneet kritiikin. Eli monella ei ole omaa mielipidettä, ei todellakaan, niin uskomatonta kuin se onkin!
mutta helvetin kalliiksi se käy. Onkin vaikeaa päättää uskaltaako tätä alaa tehdä tosissaan ja päätoimisesti. Se kun on muutakin kuin pelkkää taiteen tuottamista. Enkä ole ainoa joka näitä miettii. Tässä ei todellakaan riitä että on lahjakas ja tuottelias.
puhdasta potaskaa.
Voi olla, että monikaan ei varsinaisesti osta taidetta tekijän cv:n perusteella, siis sen aktuaalisen paperilappusen, joka löytyy sieltä näyttelystä sen vieraskirjan vierestä. Taiteilijan aiemmilla ansioilla ja tulevalla mahdollisella "menestyksellä" on kuitenkin aivan varmasti tekemistä useimpien ostopäätösten kanssa.
Museot ja kokoelmat ostavat aivan varmasti ja taatusti juuri niiden nykytaiteilijoiden töitä, joiden cv:kin on näyttävin. En väitä, että työt valittaisiin cv:n perusteella, mutta tekijät kyllä. Minä voisin pikkuruisen cv:ni kanssa tehdä vaikka kuinka mahtavaa nykytaidetta, eikä sitä taatusti yksikään museo ostaisi ainakaan ennen kuin cv:lle olisi kertynyt rutkasti enemmän mittaa.
Merkittävimmät nykytaiteen ostajat ovat itseasiassa yksityiset kokelmat, jotka eivät paljon ostoistaan julkisuuteen raportoi. Isojen kokoelmien omistajat käyttävät vartavasten asiaan palkattuja ostajia, jotka ovat yleensä sekä taiteen että sijoitustoiminnan ja talouden asiantuntijoita. Olen keskustellut tällaisen ostajan kanssa sekä kuunnellut hänen luentojaan nykytaiteen ostamisesta ja selvää on, että ainoastaan hyvin harvoin kokoelmat ostavat nuoren vähemmän tunnetun (l. vähemmän cv:tä kartuttaneen) nykytaiteilijan teoksia.
Toisaalta taas tuntuu, että yksityisen ns. tavallaisetkin ihmiset ovat nuoren taiteilijan edullisia töitäkin ostaessaan hyvinkin kiinnostuneita taiteilijan mahdollisesta tulevasta menestymisestä (eli cv:stä.) Erään taidekoulun opettajat kertoivat, kuinka joka kevät kevätnäyttelyn avajaisissa heillä on riesa innokkaista hihan nykijöistä, jotka haluavat "asiantuntijan mielipiteen" siitä, kenen oppilaan töihin kannattaisi tässä vaiheessa sijoittaa, kenestä saattaisi kenties tulla "menestynyt" taiteilija. Kyseessä ei ole edes ammattiin valmistava koulu. Onhan se vähän huvittavaa, mutta kertoo kyllä minusta jotakin ihan tavallisten ihmistenkin asenteesta.
Jos ruvetaan puhumaan apurahoista ym. avustuksista, on myöskin aivan turha väittää, ettei cv:llä olisi merkitystä niitä jaettaessa. Esim. kotikaupunkini työtila-avustukset, jotka olisivat mielestäni erittäin hyvä kanava nimenomaan nuorten taiteilijoiden tukemiseen, jaetaan pelkän tutkintotodistuksen ja cv:n perusteella. Periaatteessa tutkintotodistus riittäisi kriteeriksi tuen myöntämiseen, mutta käytännössä avustus menee niille, joilla cv on pisin. Tämän huomaa heti, kun silmäilee päätöksestä läpi hyväksyttyjen ja hylättyjen listat. Hylättyjen listalla ovat nuoret tai jonkin aikaa sitten aloittaneet, hyväksyttyjen listalla cv:tään kartuttanet, riippumatta siitä ovatko he pitäneet viimeisen yksityisnäyttelynsä vasta vai 90-luvun alussa.
Teoskuvia ei näiden hakemusten kylkiäisinä kehoteta lähettämään, joten peli on minusta sikäli selvä.
Mitään erityistä katkeruutta en ole viitsinyt alkaa näistä asioista repimään, maailman tapa on aina ollut tällainen. On kuitenkin liian idealistista väittää, että nykytaiteessa pärjäisi vain tekemällä hyviä töitä, ottamalla niistä kuvia, lyömällä kansioon ja lähtemällä esittelemään osaamistaan. Nyt puhun tietysti ammattitaiteesta vain ns. "nykytaiteilijan" näkövinkkelistä, jolla ei ole ainakaan aivan ensisijaisena päämääränä taloudellinen menestyminen vaan nimenomaan se, että saisi mahdollisuuden tehdä työtään ja esitellä taidettaan ilman, että kuolee nälkään alta aikayksikön.
Aloittelevan taiteilijan kannalta olennaista ei ole se, ostaisiko joku hänen töitään, jos ne olisivat tarpeeksi hyviä. Olennaista on se, että saa ensin hankittua tilan, jossa taidetta alkaa tekemään. Seuraavaksi olennaisinta on se, että saa hankittua materiaalit taiteen tekoon, sitten se, että istuttuaan 8 tuntia päivässä kaupan kassalla voidakseen kustantaa hengissäpysymisensä lisäksi nämä ylellisyydet (siis työhuoneen ja materiaalit) jaksaisi vielä iltatöinään tehdä niin hyvän taiteen, että sillä kannattaisi edes lähteä hakemaan näyttelyitä ja maksamaan yhteisnäyttelyiden jurytuksia. Jos yksityisnäyttelyn sitten saakin, se on todennäköisesti jossakin sinänsä ihan hyvässä mutta ostavan yleisön kannalta hieman mitättömässä edullisemmassa (esim. taiteilijaseuran) galleriassa. Näistä kyllä harvemmin myydään niinkään montaa työtä, että sillä saisi edes näyttelytilan vuokraa, saati töiden materiaaleja ja työhuonekustannuksia katettua. Tämän asian voin kokemuksesta kertoa ihan faktana. Työt voivat olla vaikka kuinka hyviä ja yleensä varsin edullisiakin, mutta paikka ei ole "ostopaikka." Seiniltä töitä ei juuri varata, sukulaiset ja tuttavat ostavat sitten alennuksella näyttelyn jälkeen, jotta vältytään gallerian provisiolta.
Tällä välin cv:tä kartuttaneet vanhemmat kolleegat ovat lähettäneet sen cv:nsä (tietysti teoskuvilla höystettynä) paikkaan jos muutamaankin ja saaneet työtila-avustuksensa, kohdeapurahansa näyttelyiden materiaalehin ja vuokrakustannuksiin, parhaassa tapauksessa työskentelyapurahankin. Työ jatkuu ja cv karttuu ja positiivinen noidankehä on valmis. En missään tapauksessa väitä että näiden tekijöiden työt olisivat huonoja tai että he eivät sinänsä ansaitsisi menestystään. Tosiasia vain on se, että vaikka minä tekisin sinänsä aivan yhtä hyviä, taiteellisesti ansiokkaita ja yhteiskunnallisesti potentiaalisesti merkittäviä töitä, minä en menestyisi niillä nykyisessä tilanteessani läheskään yhtä hyvin. Syy on siinä, että cv:stä puuttuu rivejä.
taiteilija joutuu aloitaaan samasta, cv ei synny tyhjästä. Jokaisella on ensimmäinen näyttely, ensimmäiset myydyt teokset, ensimmäiset apurahat (jos koskaan), ensimmäiset lunastetut työt jne. Jokaisen cv kasvaa ajan myötä, toisilla enemmän, toisilla vähemmän.
Yksi kouluttautuu yhdellä tavalla, toinen toisella, mutta taide ei poikkea muista ammateissa siinä, että koulutus ei automaattisesti anna ammattia. Köulutus antaa vain tiedot, taidot ja edellytykset hakeutua johonkin ammattiin, taidekoulutkin moniin sellaisiin.
Jokaisen vapaan taiteilijan on löydettävä paikka töittensä tekemiseen, rahaa siihen ja kaikkiin tarvikkeisiin, joltakin se onnistuu yhdellä tavalla, joltakin toiselta toisella tavalla. Kaikki ovat aloittaessaan enemmän tai vähemmän samalla viivalla.
Yhdenkään ura ei ole toisten kaltainen, jokainen on oma tapauksesna. Siinä mielessä jokainen on samassa asemassa, että on "oman onnensa seppä". Taiteilijaksi ryhtyminen on riskipeliä, sen tietää jokainen alalle antautuessaan. Mitään muuta reseptiä onnistumiseen ei ole kuin taiteensa tekeminen ja itseensä uskominen. Tosin yhä enemmän tuntuu vaikuttavan hyvä verkostoituminen ja itsensä aktiivinen myyminen tavalla tai toisella, siihen ei voi luottaa, että joku tulisi kaivamaan esille tuntemattomudesta ilman omaa panosta
on eikä muulla tavalla voisi ollakaan.
Hyvin harva saa hyviä näyttelyitä ja apurahoja muutaman vuoden sisällä valmistumisesta ja ne jotka saavat, ovat kyllä yleensä tehneet töitä sekä taiteensa että sen esille tuomisen eteen.
En ole niin kyyninen kuin katkerimmat kyynikot tällä palstalla, kyllä taidettaan voi ja pystyy saamaan esille Suomessa ilman, että käy "oikeiden piirien" saunailloissa ja kissanristiäisissä. Se vaatii juuri tuota mainitsemaasi tekemistä ja itseensä uskomista. Kovin vaikeaa on kuitenkin saada tilaisuuksia, jos ei ole sosiaalisesti lahjakas ja valmis tilaisuuden tullen aktiivisesti tutustumaan ja hieman tuppaamaan itseään esille. Esim. apurahoista, jäsenyyksistä ja näyttelyajoista päättävillä on tuttuja ja suojatteja, joille luita heitellään huomattavasti helpommin kuin tuikituntemattomille hakijoille.
Tietysti cv on ihan hyödyllinen ja asiallinen väline tekijöiden vertailemiseen erilaisissa valintatilanteissa, sitä ei voi kiistää. Kuitenkin joskus tuntuu, että niitä teoskuvia katsotaan sitten viimeiseksi, päätöksen vahvistamiseksi pikemminkin kuin valinnan tärkeimpänä kriteerinä. Monimutkainen juttu, mutta systeemi ei kyllä millään tavalla toimi nimenomaan nuorten ja aloittelevien tekijöiden eduksi, oli heillä sitten kuinka hyviä töitä tahansa.
Uran alku on aivan turhan takia liian piikkinen ja kivikkoinen. Ainakin meillä Suomessa on minusta aika ihmeellinen "jyvät akanoista"-mentaliteetti, jonka mukaan uran aloittamisen pitääkin olla mahdollisimman vaikeaa ja mahdotonta, jotta turhat räpeltäjät tippuvat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa parempiensa jaloista pyörimästä. Outoa ja vähän julmaakin, kun on kuitenkin kyse ammattiin kouluttautuneista ja isolla rahalla koulutetuista ihmisistä, jotka ehkä eivät kaikki ole mitään uusia Picassoja, mutta omaavat kuitenkin todistetusti ainakin jonkinlaista lahjakkuutta, kun ovat onnistuneet ammattiin saakka pääsemään. Tällaista mentaliteettia ei ole muilla aloilla, vaan ammattiin koulutettua pidetään yleensä ilman muuta lähtökohtaisesti pätevänä ammattiaan harjoittamaan. Tietysti cv ja työkokemus merkitsevät työpaikkoja jaettaessa paljon, mutta asia ei ole lainkaan yhtä mystinen kuin taidemaailmassa. Kukaan ei epäile, etteikö vastavalmistunut lääkäri, lakimies, insinööri tai putkimies voisi aivan hyvin tehdä menestyksekkään elämänuran valitsemallaan alalla.
Vanhemmat kolleegat ovat tietysti tästä eri mieltä, mutta minusta ainakin osa yhteiskunnan jakamista tuista ja avustuksista pitäisi korvamerkitä nuorille vastavalmistuneille taiteilijoille ja jakaa sitten mielellään todellakin niiden teoskuvien perusteella ilman liikoja cv:hen tuijottamisia. Eikö olisi aika hauskaa, jos jokin apuraha jaettaisiin pelkkien teoskuvien perusteella tai jopa ilman, että tekijöiden henkilöllisyyksiä kerrotaan ennen päätöksen tekemistä? Ei varmasti kellään jäisi mitään hampaankoloon. Näin muuten toimitaan joitakin paikallisen taiteilijaseuramme näyttelyitä järjestettäessä. Ulkopuolinen juryttaja kutsutaan katsomaan ehdokkaiden töitä ilman, että ehdokkaiden nimiä kerrotaan juryttajalle. Tietysti monien tunnetumpien tekijöiden työt on helppo tunnistaa, mutta monet aloittelevammatkin taiteilijat ovat tällä tavalla päässeet mukaan eivätkä työt ole ollenkaan hävenneet nimekkäämpien tekijöiden töiden rinnalla.
Yhteiskunta kouluttaa valtavan suurella rahalla kuvataiteilijoita joka vuosi. Kuvataiteilijan koulutus on esim. ammattikorkeakouluissa yksi kaikkein kalleimmista koulutuksista. Siinä ei ole mitään järkeä, että vastavalmistuneiden taiteilijoiden uran alku tehdään niin vaikeaksi, että kuka tahansa täysjärkinen ihminen välttää sellaista kohtaloa viimeiseen saakka. Työttömyysturvasta ym. asioista en viitsi alkaa tässä edes puhumaan, niin hullunkurisia yhteiskunnan vaatimukset ja rajoitukset niiden suhteen ovat.
Taide ja kulttuurin tekeminen yleensä on luovaa työtä, joka on parasta, tuottoisinta ja tehokkainta, kun ilmapiiri on salliva, toimitaan yheistyössä ja mieliala on toiveikas ja ideoiden toteuttaminen vaikuttaa mahdolliselta. Nykyinen -suoraansanottuna lyttäys- ja lynkkausmentaliteetti ei ole toimiva. Keltä se olisi pois, jos yhteiskunta lähtisi aktiivisemmin tukemaan nimenomaan nuoria taiteiljoita, joilla on eniten vaikeuksia saada tehdyksi ja esille taidettaan? Voisi perustaa muutaman (tai edes yhden) yhteiskunnan tukeman taiteellisesti korkeatasoisen gallerian, joissa esiteltäisiin nimenomaan nuorten taiteiljoiden taidetta. Rahaahan se tietysti kysyisi, mutta kuinka paljon rahaa siinä hukataan, kun vastavalmistuneet motivoituneet tekijät putoavat työttömyyteen, ahdistukseen ja masennukseen tai jumittuvat vuosikymmeneksi sinne Siwan kassalle vailla mitään mahdollisuuksia harjoittaa ammattiaan edes osapäiväisesti? Näin on käynyt monelle, itseasiassa monelle kymmenelle tutulleni ja ystävälleni, joten tunnen asian erittäin hyvin.
Tämä nyt meni kyllä jo vähän tuon cv-asian ulkopuolelle, mutta mielestäni liittyy siihen kuitenkin. Katse pitäisi kääntää pois siitä cv:stä ja kohti niitä teoksia ja sitä taidetta ja tekemistä. Se on tietysti vaikeaa, kun taidetta on niin monenlaista ja niin monenlaisia tapoja arvottaa ja arvostella sitä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaa laittaa pää pensaaseen ja luovuttaa. Metsään mennään tälläkin tavalla, taide ei todellakaan lymyile siellä paperissa rivien välissä, kuten sanoit, se on yleensä siitä cv:stä hyvinkin irrallinen ja erillinen asia.
tästä mielenkiintoisesta ja niin osuvasta kirjoituksesta! Tuo käväisysi ulkopuolella aihetta oli ihan luonteva osa tähän kokonaisuuteen.
Minä olen samaa mieltä että nuo apurahalautakunnat voisivat kohdentaa enemmän sitä tukea noille nuorille ja vastavalmistuneille taiteilijoille että heillä olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet kasvattaa sitä CV:tään. Kun nyt kuitenkin näyttää siltä että tuo CV on sentään aika tärkeä täällä suomessa.
Olen ollut itsekin kutsuttuna parissa tilaisuudessa jyrytettävänä ja ne koski maalaustaideteoksen tekoa jotka tulee kaupunkimme julkisiin tiloihin. Aihepiiri noihin töihin oli ennalta suunniteltu mutta taiteilija muuten sai käyttää omaa luovuuttaan kohtuullisen paljon noissa töissä. Kutsussa oli erityismaininta että hakemuksessa CV:n pitää olla mukana mahdollisimman kattavasti esitettynä.
Lopulta molemmat työt sai 2 eri taiteilijaa joiden CV:t ovat todella mittavat. He tosin ovat kyllä muutenkin sellaisia taiteilijoita joiden töistä ainakin minä pidän ja varmaan moni muukin.
Mielellänihän minäkin olisin ottanut jomman kumman työn vastaan, olisihan se tiennyt pitkäksi aikaa toimeentuloa.
Kyllähän se CV on kuitenkin aika tärkeässä osassa, vaikka sitä joskus toivoisi ne työt puhuisi puolestaan noissa jyrytystilanteissa. Ehkä nuo kaksi yhdessä ovatkin se ratkaiseva yhtälö.
sana hallussasi ja tiedät, mistä kirjoitat eli tunnet asian hyvin. Kaikki nämä kirjoituksesi peräkkäin pistettynä (sen voisi kuka hyvänsä tehdä, jos niillä olisi sama nimimerkki) saisit tukevan pohjan hyvälle debatti-kirjoitukselle.
Pienellä stilisoinnilla saat parin kolmen liuskan tiivistä asiaa, jonka voit laittaa nettiin soveliaalle palstalle (ei tänne!) tai tarjota laajalevikkiselle lehdelle (HS, SK, tms). Nosta vain reilusti kissa pöydälle, asiallisesti ja provosoimatta, tuot tärkeän asian esille ja samalla myös nimesi, jos et sitä kaihda. Myös tv (vaikka MoT?) saattaa olla hyvinkin kiinnostunut asiasta ja rakentaa siitä kunnon iskun.
Itse asiaan palaisin vielä tekstiisi, josta otan pätkän ".. jotta turhat räpeltäjät tippuvat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa parempiensa jaloista pyörimästä.", mutta hiukan toisessa mielessä kuin sinä. Ranskan yliopistoissa kuten meillä mm. Vapaassa taidekoulussa karsinta jatko-opinnoista tehdään vasta ensimmäisen vuoden jälkeen. Systeemiä on moitittu yhteiskunnan kannalta kalliiksi mutta esim. juuri taiteen tekemisessä siinä on mieltä. Kyllä yhden vuoden tiiviin tekemisen jälkeen niin opiskelijalla kuin koulullakin alkaa olla kohtalaisen hyvä kuva siitä, kannattaako todella jatkaa. Toisaalta opiskelija saa todellisen potkun eteenpäin vaikka ei jatkoon pääsisikään, vuodessa ehtii tosi paljon sekä tehdä että oppia.
Ja vielä tekstiisi: "Voisi perustaa muutaman (tai edes yhden) yhteiskunnan tukeman taiteellisesti korkeatasoisen gallerian, joissa esiteltäisiin nimenomaan nuorten taiteiljoiden taidetta."
Ajatus on hyvä mutta periaatteessa siinä ollaan samassa liemessä kuin mistä tässä puhumme. Maassa valmistuu vuosittain kai muutama sata "taiteilijaa" eri opinahjoista (eli aivan liikaa), joten vain murto-osa saisi tuon mahdollisuuden ja alkaisi sama kähinä "mahdollisuuksien puutteesta" sen suhteen ja ihmettely miksi tuo mutten mimä.
Patenttilääkettä ei valitettavasti taida olla, vaan jokainen aloitteleva taiteentekijä (koulutettu tai ei) on enemmän tai vähemmän oman aktiivisuutensa, ahkeruutensa, yritteliäisyytensä, sinnikkyytensä sekä, eikä vähimmin, onnensa varassa. Yhteiskunnalla on loppujen lopuksi aika vähän resursseja ja vielä vähemmän velvollisuutta auttaa yhä kasvavaa joukkoa yhä kilpailummiksi käyville markkinoille. Tälläkin alalla näyttää evolutio eli luonnollinen valinta joutuvan hoitamaan selviytyjät.
ihmettele pois vaan..ei sinusta varmaan muuksi olekaan!