Pelkopoli

Varaa aika neuvolan kautta psykologille ja pyydä ohjeet itsesuggestion harjoittamiseen.
Itse olin menossa pelkopolille edellisen synnytyksen jättämien traumojen takia, mutta sainkin yllättävän avun ensin mainittua kautta.

Pelkopolista kun otin selvää, niin vastaan tuli aivan joka puolelta samaa; koittavat puhua sinua ympäri synnyttämään keinolla millä hyvänsä. Varmasti riipuu paikkakunnasta ja polista mille menee, mutta pääsäntöisesti kaikki info mitä löysin, oli lähinnä negatiivista. Toki siellä kannattaa käydä juttelemassa, jos haluaa ja jos vähänkään koet, että pelkosi ovat ehkä irrationaalisia. Ne yleensä nimittäin ovat.
Mutta on myös "leiri", joka sanoo että näille peloille useimmiten on syy ja se on odottavan äidin alitajunnassa kertomassa siitä, että jotain oikeasti saattaakin mennä vikaan synnytyksen aikana. Nimittäin vakavissa peloissa synnyttämään lähteneiden synnytysten aikana on mennyt yhtä ja toista vikaan. Asiasta lisää, jos sinua kiinnostaa.
Mutta siis. Ensiarvoista olisi nyt selvittää, ovatko pelkosi irrationaalisia ja minkä asteisia ylipäätään.

Itse harjoittelin siis suggestiota muutaman viikon ennen hoo hetkeä (kannattaa harjoitella kyllä pitemmänkin aikaa) ja tajusin vasta synnytyksen jälkeen, että suggestio oli itseasiassa se, mikä avitti minut synnytyksen aikana kestämään kivun ja hengittämään (pintahuohotusta) supistuksen huippuun asti. En ajatellut koko toimituksen aikana mitään muuta kuin hengityksen kasassa pitämistä ja niimpä siinä myös onnistuin. Suggestoin sen ariviikkoisen itseäni saavuttamaan tuon nimenomaisen "ylikeskittymisen".
Ja nyt jälkikäteen ajateltuna olen aivan poskettoman ylpeä itsestäni, että onnistuin! Olin menossa toteuttamaan pelkosektiota ja vasta viime tingassa tajusin käydä puhumassa asiasta neuvolan psykologin kanssa.

Paras apu synnytyspelkoon taita olla vain toinen saman kokenut. On siis pelännyt, synnyttänyt kuitenkin alateitse normaalisti ja huomannut jälkikäteen pelkojensa olleen lähes täysin turhia.

Kerron mielelläni lisää ja autan, jos kaipaat apua. Jätä sähköpostiosoitteesi niin otan yhteyttä, jahka lasten hoidolta ehdin :)

apua julkiselta puolelta, koska omat pelkoni eivät olisi sektiolla helpottaneet. Pelkään toimenpiteitä ja kontrollin menettämistä henkilökunnalle enkä halunnut keskustella henkilökunnan kanssa niistä. Olen enemmän tietoinen kaikenlaisista hoitovirheistä, välinpitämättömyydestä, varmuuden vuoksi eppareista jne ja pakokauhuni puuttumista kohtaan oli mieletön. Pyörryn verikokeissa ja aloin vain hyperventiloimaan hyödyttömänä esikoisen ponnistusvaiheessa, koska pelkäsin tehtäviä toimenpiteitä niin.

Sain synnytykseeni apua luomukirjoista, joista pystyi harjoittamaan luonnollista kivunhallintaa ja ymmärtämään paremmin oman kehon toimintaa synnytyksen aikana, sekä hakeuduin myös synnyttämään paikkaan, jossa sai tehdä etukäteen synnytyssuunnitelman, jossa nämä pelkoni toimenpiteitä kohtaan tulivat ilmi ja pystyin etukäteen "vääntämään kättä" niistä rajoista, milloin puuttuminen on oikeasti tarpeen - pystyimme sopimaan, että episiotomiaa ei tehdä kuin oikeasti vauvan takia, omat repeämäni eivät ole tekijänä päätöksenteossa jne. Oma analysointi toi lisäksi esiin sen, että pelkäsin mielettömästi avuttomana makaamisen tunnetta ja selittämällä asian selkokielellä jo synnytyssuunnittelussa sain kätilöt pitämään minut koko ajan pystyssä, kontillaan tai jakkaralla, mikä esti paniikin tulon. Saliin tuleva kätilö tiesi suoraan, että minua ei auta lohduttaa lääkärillä tai epiduraalilla enkä pysty lepäämään sängyllä, ja väärinkäsityksiltä vältyttiin.

Mielestäni tärkeintä on ensin vaikka itselleen listata pelot ja painajaiset, joita synnytykseen liittyy ja sitten lähteä järkipohjalta niitä avaamaan. Mikä pelottaa? Voiko sitä itse estää toimillaan? Voiko siihen pyytää apua ulkopuolisilta? jne. Jos pystyy löytämään pelon aiheet tai asiat, jotka omaa synnytystä vaikeuttavat, selittää ne vielä paperille kätilöä varten. Ainakin minun kokemukseni mukaan kätilöt suhtautuvat eri tavoin ns. elämysmatkailijaan ja toimenpidepelkoiseen, minun pelkoani kunnioitettiin.

Kärsin itse voimakkaasta synnytyspelosta. Pelkäsin repeämistä, toimenpiteitä, kontrollin menettämistä, epäasiallista kohtelua ja vaikka mitä. Kävin pelkopolilla ennen synnytystäni ja koin, että siellä tehty "toivelista" ja muu keskustelu oli minulle tosi iso apu. Ehkä se hallinnan tunne vähän lisääntyi noista, vaikka tietenkin synnytys on sellainen tapahtuma että täysin sitä ei hallitsemaan pysty ikinä. Minulle tärkeintä oli ehkä se, että koin että toiveitani kuunneltiin enkä menettänyt hallintaa tapahtumista kenellekään muulle. Kuin siis luonnolle tietenkin tavallaan. :) Tärkeää ehkä onkin se, että ymmärtää tapahtumien etenevän luonnon tarkoittamalla tavalla eikä yritä taistella vastaan..? Tietysti tähän vaikuttaa myös hoitohenkilökunta, eli jos syytä synnytyksen keinotekoiselle vauhdittamiselle tms. ei ole, sitä ei ole syytä mielestäni käyttääkään. Itse koin myös yllätyksenä sen, että etukäteen pelkäämäni asiat eivät olleetkaan niitä "pahimpia", esimerkiksi ponnistusvaihe oli mielestäni melkeinpä helpointa koko hommassa.

Kopsaan tähän suoraan tekstini tuolta allaolevasta keskustelusta, siinä on jotain omasta hyvin menneestä synnytyksestäni. Keskustelun aihe oli siellä tuo paraneminen synnytyksen jälkeen. Oikein paljon tsemppiä sinulle!



Ehkä kuukausi-puolitoista meni että täysin normaalin tuntuinen oli. Tosi nopeaa oli parantuminen mulla. Istuminen ym onnistui heti synnytyksen jälkeen normaalisti.

Muutama tikki tuli emättimeen sisälle, kun poika syntyi nyrkki poskella. Muuten ei olisi tullut yhtään. Lapsi oli 3,8kg eli kait keskikokoinen. Epparin leikkaamisesta sanoin etukäteen että ei leikata jos ei ihan pakko ole ja pyysin käyttämään kaikki keinot repeämien välttämiseksi. ;) Lisäsin vielä erikseen, että tahdon että toiveitani ja omia tuntemuksiani kunnioitetaan synnytyksessä niin pitkälle kuin mahdollista. Kätilö oli ihana ja toteutti toiveeni täydellisesti. Lämpimiä kääreitä ym siis käytettiin jotta kudokset joustaisivat paremmin, ja sain ponnistaa rauhassa omaan tahtiini niin kuin olin toivonutkin. Puoli-istuva oli tosin asento, kun jalat olivat sen verran epävarman oloiset puudutuksesta, mutta tyytyväinen olin siihenkin loppujen lopuksi. Pään ponnistin ulos ja sen jälkeen seurasin kätilön ohjetta olla ponnistamatta ja ponnistin uudestaan vasta kun antoi luvan.

Niin ja se seksikin sujui hyvin, meni vähän ohi aiheen jo. ;)Tuon toipumisajan jälkeen ihan normaalisti kaikki mennyt.

Siksi näin pitkä stoori, että olen ehdottomasti noita turhia episiotomioita vastaan. Ja muutakin synnytyksen keinotekoista vauhdittamista, jos mitään kunnon syytä ei siihen ole. Samat toiveet aion esittää toisessa synnytyksessäni sitten kun sen aika pian tulee.

Mä kävin pelkopolilla juttelemassa kätilön ja synnytyslääkärin kanssa yhteensä n. 4 kertaa ennen synnytystä. Kätilön kanssa jutustelu oli todella avartavaa ja helpottavaa. Hän oli asiallinen ja kertoi juurta jaksaen kaikki mahdolliset kivunlievitykset ja synnytyksen kulun vaihe vaiheelta. Teimme hänen kanssaan alustavan suunnitelman miten haluaisin oman synnytykseni etenevän. Eihän kaikkea toki pysty suunnittelemaan, mutta itseäni ainakin helpotti suunnattomasti, että toiveeni olivat jo valmiiksi paperilla, ettei niitä sitten tarvinnut enää käydä läpi siinä supistusten lomassa.

Lääkärin kanssa käydyt keskustelut olivat yhtä tyhjän kanssa ja lähinnä lisäsivät pelkoani. Lääkäri oli mielestäni jotenkin turhan kylmäkiskoinen ja tosiaan tuputti alatiesynnytystä ärsyttävyyteen asti. Tein hänelle selväksi, voimakastahtoinen persoona kun olen, että minä haluan varmuuden myös sektion mahdollisuudesta, mikäli paniikki alatiesynnytystä kohtaan alkaa käydä liian suureksi. Pienen väännön jälkeen sektiolupa heltisi, onneksi sitä en koskaan tarvinnut, vaan rohkeus voitti.

Kaiken a ja o on, että uskallat kovaan ääneen vaatia mitä haluat, kyllä sinua kuunnellaan. Turha nöyristely niinkin henkilökohtaisessa asiassa kuin synnytys on täysin turhaa. Sinulla on oikeus esim. sektioon, jos pelko alatiesynnytystä kohtaan on ylitsepääsemätön.

Itse olen näin jälkeen päin ajatellen tyytyväinen, että synnytin alakautta, vaikka toipuminen vei kauan ja synnytykseni oli vaikea, päätyen imukuppiin. Minulle tehtiin vastoin alkuperäistä toivettani episiotomia, mutta tämä oli kuulema välttämätöntä imukupin vuoksi. Haava tietenkin vielä kaiken lisäksi tulehtui. Sen aiheuttama parin viikon tuska oli melkeinpä pahempaa kuin itse synnytys.

Mutta siis, rohkeasti vaan juttelemaan kätilön kanssa, minusta hän on ehdottomasti parempi tässä pelkoasiassa kuin lääkäri.