Mitä tehdä..

Ei tietenkään olisi väärin!

Mielipiteeni on, että koskaan ei ole väärin tehdä abortti jos sitä itse ihan oikeasti haluaa.

Abortti aiheuttaa vaaran mielenterveydelle ja se ei ole mikään pieni trauma mikä siitä tulee jos tulee... On kolme syytä miksi naiset tarvitsevat psykiatrista apua abortin jälkeen. Ne ovat liian hätäinen päätös (ei olla tiedetty perustellisesti mitä tehdään) pakottaminen (joku on painsotanut aborttiin) ja aiemmat mielenterveysongelmat. Sinulla on siis tällä hetkellä mielenterveys ongelmia ja koska olet pahassa paikassa nyt, kukaan ei siis sano,e ttä jos tarvitset mielenterveydellistä apua myöhemminkin, se johtuisi abortista. Mutta silti on vaarana, että heikko terveytesi vaarantuu lisää, jos alatkin joskus katua aborttia.

Elämä on valintoja valintojen perään. koskaan ei tiedä sitä katuuko jotain valintaa myöhemmin vai ei. Sen voi kuitenkin arvata onko itse niin vahva, että kestää sen mahdollisen katumisen jos se tulee.

Mutta mikään ei korvaa lasta. Ei edes seuraava lapsi. Eli mielestäni sinun tulee harkita nyt tätä raskauttasi vain ja ainoastaan tämnän nyt kohdussasi olevan lapsen kautta. Mitenkään et voi siitä tehdä korvaajaa edelliselle. On selvää,e ttä edellisen olisit halunnut pitää. Nyt sinun on mietittävä halautko tämän.

Itse kannan myös periytyvää sairautta, mutta itselleni se ei ole koskaan ollut kynnyskysymys lapsia ajatellessa. Olen ajatellut, että silloin kun haluan lapsen minä sen haluan, näillä perintötekijöillä jotka on tarjota, oli lapsi sitten terve tai sairas. Asia olisi itsenikin kohdalla täysin eri mikäli kyseinen sairaus olisi jokin aineenvaihdunnallinen häiriö, joka aiheuttaa jo varhaisen kuolemisen. Silloin en usko,e ttä minusta olisi riskiä ottamaan. Kun sanon, että nyt haluan lapsen tarkoitan, että haluan lapsen pitää myös pidempään kuin lapsuuden ajan. Eihän sitä koskaan tiedä milloin kukin kuolee, mutta se on kohtalon ivaa, siihen ei voi vaikuttaa. Vaikuttaa voisi taas siihen,e ttä tekeekö lapsen jonka tietää kuolevan varhain... Adoptiohan on mahdollinen, saisi terveen lapsen.

Tilanteesi on varmasti pahin mahdollinen. Et ole varmaan syönytkään (itselleni ei ruoka maistu surressa) ehkä viikkoon? Toivotaan että kuukautisesi ovat myöhässä vain stressin ja surun taatta.

Otan osaa! (Kliseen kuuloinen lause, mutta kun sitä pohtii tarkemmin on se erittäin toimiva. Sitä vain toivoisi voivansa ottaa edes pienen palasen toisen taakasta pois...)

Ensinnä, mitä hittoa tuohon nyt sanoisi, olen puolestasi niiiiin pahoillani... saman surun olen itse käynyt läpi. No, en aivan saman, minun lapseni syntyi kuolleena, en häntä koskaan tavannut. Sinulla on varmasti edessäsi vielä kauheampi urakka tuon surun kanssa...

Jatka hengittämistä. Päivä toisensa jälkeen, ja yhtenä päivänä huomaat että olet elossa taas. Hyvä että olet jo lääkitysken saanut.

Meidän kohdallamme oli luonnollista yrittää uutta raskautta heti uudelleen, koska emme olleet edellistä saaneet ja raskauden jäljiltä oli vain entistä pahempi vauvankaipuu. Sinulla on kuitenkin lapsestasi vielä surutyö tekemättä ennenkuin seuraavaa voi ajatellakaan, jos koskaan. Miltä sinusta tuntuu sen suhteen? Varmasti liian aikaista sanoa kuitenkin...

Julma se ihminen joka menisi sinulle sanelemaan mitä mahdollisen raskauden tapahtuessa sinun pitäisi asialle tehdä. Vain sinä tiedät. Minä tietenkin kuvittelisin että uusi lapsi voisi auttaa selviämään (pelko on edessä joka tapauksessa, se ei katoa), mutta minä näen vain oman kokemukseni, enkä tunne mitä sinä tunnet.

Hirveästi voimia minä sinulle toivon.

***

..voit saada toisilta kirjoittajilta vain erilaisia _mielipiteitä_. Älä muodosta päätöstäsi (jos nyt raskaana olet) niiden perusteella, vaan kuuntele ennenkaikkea itseäsi. Puhu siis muiden kanssa, mutta kuuntele itseäsi. :) En ota tässä kantaa abortin oikeuteen/vääryyteen tilanteessasi, mutta esitän sinulle tässä lämpimän osanottoni suruusi ja taakkaasi, jota nyt kannat. Minusta 1977 kirjoitti tuossa hyvin, ja sinun kannattaa todellakin ajatella asiaa monelta kantilta ja miettiä sitäkin, olisiko abortti tässä tilanteessa kuitenkin vain henkistä taakkaasi lisäävä!? Lapsesi syntyisi joskus syksyn alkupuolella, jos olet nyt raskaana, ja vaikka kahdeksisen kuukautta onkin surussa lyhyt aika, voivat mietteesi uuden lapsen suhteen olla silloin jo aivan erit, ja voimasi ovat varmastikin tuolloin jo osin palanneet. Vaikka kuulostaakin tässä tilanteessa karulta, niin uusi lapsi suuntaisi katseesi väkisinkin eteenpäin ja toisiin asioihin. Tietysti olisi hyvin raskasta, jos tämäkin lapsi perisi sairauden, ja sama olisi taas edessä.

Laitan sinulle linkin Tiinaleenan- kotipihallaan vesisaaviin hukkuneen lapsen- muistosivuille, joita pitää Tiinaleenan äiti, ja jotka on tarkoitettu kaikille lapsensa menettäneille. Sivusto sisältää myöskin (äidin) uskonnollisen näkemyksen, mutta vaikka ei itse sellaista omaisikaan, voi jokainen lapsensa menettänyt poimia sivustolta varmasti itselleen omat palasensa. Myöskin keskustelulle on varattu oma paikkansa tuolla.

Itse olen käynyt vuosien aikana useita kertoja noilla sivuilla, eivätkä ne lakkaa toistonkaan jälkeen aiheuttamasta syvää liikutusta.. siksipä sanonkin tässä, että jos haluaa välttää tällaisia surullisia ja liikuttavia sivustoja, ei välttämättä kannata mennä tuonne...

http://kaarinalle.googlepages.com/tiinaleena



Voimia sinulle!

En osaa muuta neuvoa. Ehkä et olekaan raskaana, vaan kuukautiskiertosi on sekaisin.

Jos olet raskaana, niin odottamasi lapsihan voi olla tervekin. Sinullahn on fiftY/fifty mahdollisuudet saada terve tai sairas lapsi. Kannattaisi varmaan käydä perinnöllisyysneuvonnassa. Ehkä olette jo käyneetkin.

Abortti on aina syntiä näin kristilliseltä kannalta katsottuna, mutta joskus se voi olla ns pienempi paha, jonka joutuu valitsemaan suuremman pahan välttämiseksi. Riippuu tapauksesta, milloin abortti on vähemmän vahingollinen asia kuin raskauden jatkaminen. Me ihmiset teemme jatkuvasti syntiä kaikkina elämämme päivinä, sitä ei voi mitenkään välttää.

Toivotan kaikkea hyvää. Toivottavasti et ole raskaana!

Kiitos teille kaikille jotka haluatte tukea..

En minä vastausta haekkaan vaan juuri mielipiteitä.. Päätöksen teemme lopulta kuitenkin minä ja miheneni..

Meillä vain meni koko odotus aika esikoisen kohdalla pelkäämiseen ja odotteluun, heti ensimmäisen ultran jälkeen.. Aina löydettiin uutta, epäiltiin, tutkittiin ja tehtiin päätelmiä.. Koko odotus aika oli siis jo yhtä piinaa.. Vaikka Heini tyttären syntymän jälkeen emme mitään vastaavaa osanneet edes odottaa.. Tiesimme että jotain on vialla, mutta että aisiat olivat niinkin huonosti..

Lapsi oli kaunis ja meidän vanhempien silmiin täysin normaali.. Vaikka lääkärit muuta sanoivatkin.. Tyttö eli tutkimuksissa ja sairaala hoidossa lähes koko elin ikänsä.. Viidestä kuukaudesta hän oli kaksi viikkoa kotona..

Ja sairaus oli sellainen että se tuhosi koko elimistön.. Sille ei voitu mitään.. Ja tätä ei pystytty selvittämään ennenkuin syntymän jälkeen..

Perinnöllisyys lääkäriä emme vielä ole nähneet.. Aika on varattuna...

Aborttia harkitsen juurikin sen takia, että tällä hetkellä en kestä uutta kahdeksan kuukauden pelkäämistä ja piinaa.. Lisäksi uskon ettei minun mielenterveyttä järkytä enään kovin moni asia..

Mutta kuten sanottu.. Toivotaan etten ole raskaana..

mutta pahemmalta 5 kuisen vauvan kuolema tuntuu, kuin alkion abortti. Olenkin miettinyt, että mistä asti äiti rakastaa lastaan? Voiko kukaan väittää rakastaneensa heti raskaaksi tultuaan? Omalla kohdalla sikiö oli alusta asti rakas, mutta kyllä se rakkaus kehittyy synnytyksen, hoivaamisen ja tutustumisen myötä. Ehkä siksi abortti on niin helppo monille, kun ei ole tunteita sikiötä kohtaan. Mitä muut ovat mieltä?