Hei, olisiko kellään antaa vinkkiä hyvästä terapeutista ? Itse olen käynyt yhdellä 1,5 vuotta ja tuntuu ettei siitä mitään hyötyä ole. Masennukseni ja väsymyksen takia en ole saanut aikaiseksi etsiä uutta, ja mieleen on tullut että jospa syy onkin minussa, kun muutenkin olen niin skeptinen ja arvosteleva ihmisten suhteen.
Kysyisin myös mielipidettänne seuraavaan;
aina kun tapaaminen alkaa, niin terapeuttini aloittaa sanoilla " no mitäs kuuluu " ja koskaan hän ei palaa siihen mihin viimeksi jäätiin, vaikka olisi sanonut, että jatketaan tästä ens kerralla.
En mä aina jaksa muistaa ja itse miettiä , mikä nyt olisi mulle se tärkeä puheenaihe. Eikö terapeutín tehtävä ole myös aloittaa keskusteluja edellisten pohjalta jne. Apuahan sinne terapeutille kai mennään hakemaan, kun itse on niin väsysynyt ettei jaksa analysoida omia juttujaan ?
Usein myös kun kysyn hänen mielipidettään johonkin, niin hän vastaa " nii´in, tuohon on kyllä vaikea vastata. Ei minulla ole tarpeeksi perustaa jotta voisin vastata " Sitten hän sanoo että " mikä minä olen kenelläkään toiselle ihmiselle ohjeita antamaaan hänen omasta elämästään " ??? Joko olen käsittänyt terapian aivan väärin tai terapeuttini on ihan pihalla tai on itse uupunut ja väsynyt. Olen hänelle muutaman kerran kyllä antanut toiveen, josko hän olisi aktiivisempi tai että palataanko koskaan muistiinpanoihin, joita hän kokoajan tekee. Hänen vastauksensa on " tämä jatkuu samanlaisena kokoajan". Olen kertonut hänelle omasta mielestäni rankkojakin juttuja, kuten viiltelystäni ja itsemurha-ajatuksista ja itsemurhatavasta, joka kiehtoo minua. Muutamalla sanalla hän kommentoi näitä eikä sitten enää koskaan itse palaan niihin.
Arvostan ja kiitän kovasti jos kertoisitte tästä asiastani omat mielipiteenne ja/tai jos teillä olisi suositella jotain hyvää terapauttia. Tai on omakohtaisia kokemuksia. Mulla ainakin lisää uupumusta ja välinpitämättömyyttä sekä samaan aikaan myös ahdistusta tämä terapeuttini. Tekisi mieli huutaa hänelle päin naamaa ja haistattaa,e ttä mikä v..tun terapeutti hän oikein luulee olevansa, mutta pelkään että se kääntyisi minua vastaan ja koska olen n 40 v ja mies niin kai mun täytyy käyttäytyä fiksusti ja
" aikuismaisesti"....
Kysyisin myös mielipidettänne seuraavaan;
aina kun tapaaminen alkaa, niin terapeuttini aloittaa sanoilla " no mitäs kuuluu " ja koskaan hän ei palaa siihen mihin viimeksi jäätiin, vaikka olisi sanonut, että jatketaan tästä ens kerralla.
En mä aina jaksa muistaa ja itse miettiä , mikä nyt olisi mulle se tärkeä puheenaihe. Eikö terapeutín tehtävä ole myös aloittaa keskusteluja edellisten pohjalta jne. Apuahan sinne terapeutille kai mennään hakemaan, kun itse on niin väsysynyt ettei jaksa analysoida omia juttujaan ?
Usein myös kun kysyn hänen mielipidettään johonkin, niin hän vastaa " nii´in, tuohon on kyllä vaikea vastata. Ei minulla ole tarpeeksi perustaa jotta voisin vastata " Sitten hän sanoo että " mikä minä olen kenelläkään toiselle ihmiselle ohjeita antamaaan hänen omasta elämästään " ??? Joko olen käsittänyt terapian aivan väärin tai terapeuttini on ihan pihalla tai on itse uupunut ja väsynyt. Olen hänelle muutaman kerran kyllä antanut toiveen, josko hän olisi aktiivisempi tai että palataanko koskaan muistiinpanoihin, joita hän kokoajan tekee. Hänen vastauksensa on " tämä jatkuu samanlaisena kokoajan". Olen kertonut hänelle omasta mielestäni rankkojakin juttuja, kuten viiltelystäni ja itsemurha-ajatuksista ja itsemurhatavasta, joka kiehtoo minua. Muutamalla sanalla hän kommentoi näitä eikä sitten enää koskaan itse palaan niihin.
Arvostan ja kiitän kovasti jos kertoisitte tästä asiastani omat mielipiteenne ja/tai jos teillä olisi suositella jotain hyvää terapauttia. Tai on omakohtaisia kokemuksia. Mulla ainakin lisää uupumusta ja välinpitämättömyyttä sekä samaan aikaan myös ahdistusta tämä terapeuttini. Tekisi mieli huutaa hänelle päin naamaa ja haistattaa,e ttä mikä v..tun terapeutti hän oikein luulee olevansa, mutta pelkään että se kääntyisi minua vastaan ja koska olen n 40 v ja mies niin kai mun täytyy käyttäytyä fiksusti ja
" aikuismaisesti"....
Vastaukset 14
Vanhimmat
kyllä mielestäni terapeuttisi toimii ihan oikein! Sorry. Mä pystyn sanomaan, sillä olen itsekin ollut analyyttisessä terapiassa, jossa asiakkaan/ potilaa ON ITSE vedettävä kaikki tunnit. Se on TYÖTÄ! Just noin minullakin jokainen tunti alkoi tyyliin 'niin...?', ja minuutit kuluivat enkä tiennyt mistä aloittaa puhuminen; potilaan on aina se aloitettava, sillä tavoin sitä minuutta etsitään. Tällaisen terapian ei kuulukaan olla jotakin raportointia, että mitenkäs viime viikko on mennyt. Valitettavasti ei. Huomasin itsekin sen. Okay, joskushan kyllä ITSE aloitin kertoilemalla jotakin fiiliksistäni viime käynnin jälkeen. Kaikki lähtee asiakkaasta tässä, yhtä yksittäistä istuntoa myöten.
Kirjoitit "En mä aina jaksa muistaa ja itse miettiä , mikä nyt olisi mulle se tärkeä puheenaihe. Eikö terapeutín tehtävä ole myös aloittaa keskusteluja edellisten pohjalta jne." Kuules, ei. Sinun tarvitsee tehdä se puhumisen työ ja kaivella esiin omasta sisältäsi, mitä siellä on ja puhua siitä. SE ei ole helppoa, mutta siihen perustuu, että pääsee eteenpäin. Kertilla ja raportoida voi aina mielin määrin, aikka ystävillä ja kyläntutuille, mutta tämä on syvempää ja ns. taidokkaampaa lajia tämä terapointi.
Koska olet "skeptinen ja arvosteleva", niin epäilen vähän jopa, että oletko ihan hyvänlaatuinen terapiapotilas ollenkaan, sillä tuo pintakovuutesikin on esteenä, sorry. Se on sinulla varmaan suoja, mutta myös sen murtaminen terapeutin kanssa veisi sinua eteeniäin. Siis, eisinun heti tarvitse muuttua 'muulle maailmalle', mutta nyt ensin siellä terapiakammarissa. Pehmene niinku, ja etsi, mitä sinä todella olet. Näin löydät itseäsi, tunteitasi ja pääset asioiden lähteillekin.
Sinun toisen kappaleesi kysymykseen vastaan oman hyvän kokemukseni pohjalta: Ei, se ei mene noin. Tuo on yleensä maallikon käsitys, että terapeutti on vain jokin 'mitä kuuluu' -kone tai kuin kaveri. Ei ole, siksi maksaakin enemmän :) Hänellä on tosi pitkät analyyttiset yms. opinnot ihmispsyyken rakenteesta. - Hänen tehtäväsä on auttaa Sinua OIVALLUKSIIN omista asioistasi. Se ON jänskää työskentelyä. Mielestäni, tämänkin perusteella kuinka tähän kirjoitit, olet jo uusien oivallusten tiellä. Tuommoiseen seinään minäkin aikoinaan törmäilin. Sinun tarttis mennä tuosta yli ja vain aloittaa ne istunnot - jotenkin, miten vaan, mitä suustasi saat ulos, ja siitä sitten alkaa kunkin tunnin sisältö, tai sitten ei ala aina niin hyvin. Se ON Työtä!
Tämänkin kuvaat just hyvin: "mielipidettään johonkin, niin hän vastaa " nii´in, tuohon on kyllä vaikea vastata. Ei minulla ole tarpeeksi perustaa jotta voisin vastata " Sitten hän sanoo että " mikä minä olen kenelläkään toiselle ihmiselle ohjeita antamaaan hänen omasta elämästään " ??? " - Just noin, ei hän ole sitä varten, että vastailee asiakkaan kysymyksiin. Se on kauheeta, mutta sun tarttee itse löytää niitä vastauksia, siinä kaikessa hän myötäauttaa ja myötäelää niin, että tuskin huomaat asiaa. Siis, kyllä olet alunpitäen käsittänyt hiukan väärin, mutta niinhan käsittävät kaikki. Itsekin aikoinaan, mutta sitten sivusta joku neuvoi ja tsemppasi jatkamaan. Lopputulos oli, että terapeutti toimi oikein ja minäkin "kasvoin" ja sain apua, avun ja työvälineitä runsaasti loppuelämäkseni. Tästä on kyse. - Huuda vain siellä ja NÄYTÄ TUNTEITASI, siitäkin on kyse, että löytäisit niitä. Myös kielteiset tunteet on sallittuja, myös 40-vuotiaalle, siitäkin on kyse.
Hyvä kun kirjoitit tänne. Tsemppiä,ja jatka sinnikkäästi. Sinulla on hyvä arpa käynyt, kun edes olet päässyt tämmöiseen terapiaan! Älä luovuta. Kaikki, mikä sua painaa, niin puhu sille terapeutille, tästäkin terapian kulusta ja siitä, että 'ottaa päähän'. Myös, ei kannata niinkään tarinoida vanhoja asioita, moneen kertaan kerrottuja ihmisille, vaan pysy tässä ja nyt -hetkessä.
Kiitos vastauksestasí, itsehän pyysin. Mutta olen kyllä kanssasi täysin eri mieltä; jo tuo toinen lauseesi kertoo koko totuuden; en ole analyyttisessä terapiassa vaan kognitiivisessä terapiassa, jonka unohdin mainita. Puhumme siis aivan eri asioista.
Kognitiivisen terapian peruedellytys on, että terapeutti on itse AKTIIVINEN JA ANTAA PALAUTETTA JA MYÖS OHJAA KESKUSTELUA.
Sanot:"Koska olet "skeptinen ja arvosteleva", niin epäilen vähän jopa, että oletko ihan hyvänlaatuinen terapiapotilas ollenkaan" No jessus sentään, HYVÄNLAATUINEN TERAPIAPOTILAS !!
Enpä ole tuohon tieteelliseen termiin ennen törmännytkään, täytyykin nyt varmistaa ensi kerralla olenko vai en ... :O) Ja aika hyvä analyysi ihmisestä, jota et ole koskaan tavannut etä tunne. Et ole ajatellut itse ryhtyä terapeutiksi ;)
Sanot myös:"ei hän ole sitä varten, että vastailee asiakkaan kysymyksiin" Siis TERAPEUTTI EI OLEMASSA SITÄ VARTEN, ETTÄ VASTAILEE ASIAKKAIDEN KYSYMYKSIIN ??? Voin kertoa sinulle, että kyllä sitä itsekseenkin voi höpötellä, jos kerran kukaan ei vastaa eikä ohjaa mihinkään suuntaan eikä palaa mihinkään eikä itseasiassa puhu juurikaan mitään.
Sanot:"Hänen tehtäväsä on auttaa Sinua OIVALLUKSIIN omista asioistasi." Hyvä pointti, olen samaa mieltä, mutta kun näin ei koskaan tapahdu. Tässä mielessä sinun on turhaa, sorry vaan sanoa:"Sinulla on hyvä arpa käynyt, kun edes olet päässyt tämmöiseen terapiaan!
Terapeuttini kehuminen minulle, joka olen häneen tyytymätön ei ole ehkä hirveän viisasta, paitsi jos tunnet hänet hyvin ja olet itse saanut haluamasi.
Tiedän mitä on analyyttinen terapia ja kognitiivinen, tiedän myös terapeuttini ja tiedän myös että on suuntaumisvaihtoehto mikä tahansa niin kyllä TERAPeÉUTIN PITÄÄ OLLA AKTIIVINEN.
Tiedän myös että tarkoitit hyvää kun vastasit, vaikkakin sinun on ehkä - sorry vaan - hyvä miettiä mitä vastaat, ettei tule väärää kuvaa tai joku ahdistu entistä enemmän. Et kuitenkaan voi tietää mistä syystä käyn terapiassa.
Hyvää jatkoa sinullekin.
kasvattamaan itseäsi poissa tuosta masennukseen ja arvotseluun taipuvasta luonteenpiirteestä. Se aiheuttaa sinulle niin suurta haittaa, että ala ihmeessä taistelemaan se poissa itsestäsi. Kukaan muu ei voi sinua auttaa, kuin sinä itse.
Ihmisen ei ole pakko olla sellainen, kuin on, vaan hänellä on oikeus muuttaa itseään.
Hoe nyt itsellesi, että elämä on tälläistä, kuin on ja minä olen tälläinen ja tuo on tuollainen ja se on HYVÄ, eli käy vastustamaan tarvetta ajatella negatiivisesti.
Jos nyt kaikki näyttää tympeälle ja huonolle, niin se johtuu vain tunteistasi, mutta kun tunteet alkavat itsekurin kautta nousta, niin hiljalleen samat asiat näyttävät siedettävälle ja jopa hyvälle.
Syvääluotaavia analyysien tekijöitä oikein pulppuaa ja riittää. Miten pystyt antamaan seuraavan ohjeen ihimiselle josta et tiedä mitään: "Hoe nyt itsellesi, että elämä on tälläistä, kuin on ja minä olen tälläinen ja tuo on tuollainen ja se on HYVÄ, eli käy vastustamaan tarvetta ajatella negatiivisesti.
Jos nyt kaikki näyttää tympeälle ja huonolle, niin se johtuu vain tunteistasi, mutta kun tunteet alkavat itsekurin kautta nousta, niin hiljalleen samat asiat näyttävät siedettävälle ja jopa hyvälle."
Voi helvetti, mikä vastaus; niin että hokemaan ja itsekuria lisää :) Miten muuten voit sanoa "kun tunteet alkavat itsekurin kautta nousta, niin hiljalleen samat asiat näyttävät siedettävälle ja jopa hyvälle." Jos minä olisin ollut paikalla esim Kauhajoen kouluammunnassa
( vilpitön osanottoni. en kuitenkaan ollut) ja kärsisin sen aiheuttamista hirveistä traumoista
niin luuletko tuo neuvosi tekisi hyvää ?
Tällä siis tarkoitan sitä, että ei kannata ruvetaan antamaan kaikenmaailman ohjeita kun ei tilannetta tiedä. Ohjeistasi voi joku kärsiä todella paljon ja siitähän ei hyvä seuraa.
Joopa joo...
Hyvää jatkoa sullekin.
vaan olen sen itse kokenut, että ihminen, joka aloittaa ajattelemaan negatiivisesti, voi jäädä sen negatiivisuuden vangiksi.
Meidän pitää oppia hyväksymään elämä sellaisena, kuin se tällä hetkellä on, eikä katsoa menneisyyteen, tai kurkottaa tulevaisuuteen, sillä menneisyys voi tuoda huonojen muistojen kautta huonoja tunteita ja tulevaisuuteen kurkottaminen voi tuoda huolta ja pelkoa.
Ihmisen aineenvaihdunta on siitä omituinen, että se toimii pitkälle psyyken voimalla ja jos antaa itselleen alkupotkun masennukseen, niin aineenvaihdunta muuttuu masentuneen ihmisen aineenvaihdoksi ja välittäjä aineet eivät toimi kunnolla ja siitä se kierre alkaa.
Onneksi et ole syyllistynyt ampumajuttuun, mutta jos olet johonkin muuhun juttuun syyllistynyt, joka on paineena, niin se kyllä kannattaa rehellisesti selvittää itselle ja osallisille.
Siis en ole syyllistynyt. Varmastikin negatiivisyys luo negatiivisyyttä, mutta elämässä on muutakin kuin musta ja valkoinen; on paljon harmaasävyjä. Ja tieteellinen fakta on , että joillakin ihmisillä on kemiallinen puute mm serotiinin puute, jonka määrää ei lisää riittävästi se jos/kun muuttaa asennoitumistaan.
Olen myös samaa mieltä kanssasi, mutta me kaikki olemme erilaisia.
unohtui tämä; taidan olla yksin tämän arvosteluni kanssa terapeutteja kohtaan.
on vaikea vastata, sillä terapeutitkin ovat ihmisä ja edustavat omia näkemyksiään ja sitä koulukuntaa minkä kautta ovat oppinsa saaneet. Olenkin sitä mieltä, että terapeutit eivät taida kyetä tekemään kovinkaan paljon ihmisten hyväksi. He kykenevät kyllä parhaassa tapauksessa laukaisemaan kysymyksillään ihmisessä käsittelytaidon omiin ongelmiin ja ymmärryksen omasta itsestään.
Aikanaan, kun kävin terapautilla, niin en saanut apua häneltä. Minä sain avun uskosta, sillä se teki minulle ihmeen. Valaisi ne synkkyydet, jotka minussa olivat ja poisti ne.
Olen aivan tosissani tuossa asiassa, että ihmisen tulee ensin tunnustaa itselleen se, että väärät ajatusmallit ja -tavat aiheuttavat negatiivisuutta ja sitten pyrki muuttamaan niitä ajatusmalleja ja -tapoja, joista seuraa ehdottomasti masennus.
Vaikkapa, jos on tottunut ajattelemaan itsestään, että olen tyhmä, ruma, en pärjää kenenkään kanssa ja kukaan ei välitä minusta, niin pitäisi kääntää ajatukset niin, että ajattelee, että olen tälläinen ja tykkään tälläisenäni itsestäni ja muut tykkäävät jos tahtovat, tai olkoot vaikka tykkäämättä.
Ajatusorjuus, jossa vaaditaan itseltä ja lähimmäiseltä liikaa ja odotetaan aina jotakin johdattaa pahaan oloon. Parempi oppia ottamaan kevyemmin elämä, joka ei niin kovi kamalan pitkä ole parhaassa tapauksessakaan.
Kiitos sinulle mieltäni erittäin paljon lämmittävästä vastauksestasi. Ajatuksesi tuntuvat järkeviltä; tunnistan kuvaamistasi ajatusmalleista kyllä itseäni ja omaa käyttäytymistä ja asennettani. Tuntuu hyvältä ajatella, että vaatisi itseltään vähemmän.. ja läheisiltään. Olen kyllä tiedostanut vaativani itseltäni paljon, mutta huomaatta on ehkä jäänyt se, että voin vaatia lähimmäisiltäni liikaa..
Paljon ajatuksia heräsi vastauksesi myötä, paljon asioita ehkä joissa olen itse itseni orja ja pyöritän uudelleen ja uudelleen tätä samaa masennuslumipalloa, joka vaan kasvaa.
Minulle on ehkä helppoa teoritisoida, että mitä minun pitää tehdä, jotta elämäni olisi onnellisempaa ja sitä kautta myös läheisteni elämä. Käytäntö onkin sitten vaikeampaa ja varsinkin pitkällä aikavälillä, puhumattakaan koko elämästä, joka on - kuten hyvin mainitsit - ei parhaassakaan tapauksessa kovin pitkä.
Usko on lähellä minun sydäntäni, ollut jo useita vuosia ja mielestäni tulinkin uskoon joskus yli 10 vuotta sitten. Mutta elämäni ei kyllä mielestäni ole ollut sitä, mitä uskossa olevan on.. tai vaikea sanoa mitä sen pitäisi olla.
Haluan ja haluaisin uskoa, tunnen toisinaan suurta rauhallisuutta kun mietin uskon asioita, Jeesusta tai luen Raamattua. Sitten iskee myös pelko, että onko se vain itsensä manipulointia johonkin ja kohta se oikea hulluus iskee ja sekoan.
Muistan kyllä vielä tunteen, kun mielestäni tulin uskoon; se oli jotenkin hirveän ihana ja vapauttava tunne ja sen kyllä haluaisin takaisin.
Jos aikuisella ihmisellä voi olla idoli, niin minulle se on kyllä Jeesus. Jos kaikki eläisivät kuten hän sanoo, niin maailma olisi hyvä paikka olla. Mutta sitten tulee se tärkein asia, uskonko että hän on Jumalan poika ja kaikki mitä Raamatussa sanotaan on totta. Vai onko tämä vain tapani saada rauha manipuloimalla itseäni.
Toisaalta en voi sanoa, että Jeesus ei ole Jumalan poika ja että Raamattu on valhetta, enhän tiedä sitäkään ja sitten myös pelko siitä että jos väitän näin, niin silloin Jumala kostaa.
En yhtään ihmettele, että ihmisiä on seonnut uskon takia.
Vahva mielipiteeni on, että haluan tulla uskoon -ehdottomasti. Raamatun lukeminen, kirkossa käynti, radio dein kuunteleminen, rukoileminen yms mikä liittyy uskoon tuntuu aina hyvältä. ehkä ytirän liikaa..
Olen vilpittömästi iloinen puolestasi ja toivotan sinulle hyvää oloa ja siunausta
( vaikken nyt oikein tiedä mikä olen ) sekä suuri kiitos vastauksestasi. Kun sen luin niin se tuntui jonkinlaiselta Vastaukselta, varmastikin tiedät mitä tarkoitan.
kokemaan paljon, kun olemme kokeneet syvän masennuksen. On aivan varma, että masennus herättää ihmisessä syvällä olevan henkisen ihmisen valmiuteen hakea apua Jumalalta, sillä todella syvän masennuksen kokenut tietää, että kaikki muu apu on lyhyttä, eikä kanna pitkälle, jos lainkaan.
Itse olen ollut masenuksesta vapaa 25 vuotta, mutta sitä ennen jouduin käymään niin syvässä masennuksessa, että se vaati sairaalassa oloa, josta tosin ei ollut apua.
Apu tuli uskon muodossa ja sen uskon kautta sain täydellisen vapautuksen.
Masennus on raskas taakka ihmiselle. Usein se saa alkunsa vääristä ajatusmalleista, joita tiedostamattammekin otamme vastaan lähiympäristöstä ja ne väärät ajatusmallit tuleva sitoviksi, eikä niistä enää pääse eroon.
Itselläni muuttui ajatuskaavio valoisaksi Jumalan Sanan kautta. Minun ei tarvinnut ponnistella, riitti, kuin luin ja kuuntelin Sanaa ja Sana teki tehtävänsä.
Lue sinäkin Johanneksen evankeliumia, sillä sieltä löydät ne ohjeet elämääsi, jotka nyt tarvitset. Sinun ei tarvitse yrittää itse itseäsi muuttaa, kuten täytyy heidän, jotka eivät usko, sillä Sana tekee alitajunnassa tehtävänsä ja alkaa valaista sitä ajamalla poissa sieltä vääristyneet ajatusmallit.
Uskolla Jeesukseen ei ole uhreja, mutta uskomuksilla on. Uskonta parantaa aina ja ajaa pelon poissa.
Siunausta ja oikein mielenkiintoista elämää, joka päivä päivältä kevenee Sanan myötä.
Kiitos sinulle erittäin lämpimästi !
Onnellista ja siunattua elämää sinullekin
Luin itsekin vähän kauhuissani noita kommentteja. Uskoakseni asia on niin, että kun masentunut menee terapiaan, terapian pitäisi toimia hänen avukseen, eli parantaa hänen oloaan. Terapian ei tulisi olla työtä joka rasittaa masentunutta entisestään, koska useinkaan masentuneella ei ole voimavaroja tehdä edes olemassa olevia velvollisuuksiaan, saati sitten hakea uusia "töitä ja velvollisuuksia" terapiasta. Itse olen harkinnut terapiaa raskaiden kokemusten selvittämiseksi ja voimien saamiseksi, ja todellakin odottaisin että terapeutti olisi kiinnostunut ongelmastani ja pyrkisi aktiivisesti kyselemällä ja yhdessä pohtimalla ratkaisemaan asioita. Minusta olet oikeassa ja sinuna katselisin jonkun toisen terapeutin, jolla on oikeata kiinnostusta alalle. Hyvää jatkoa!
Hei, kiitos sinulle myötäelämisestä. Itse ajattelen samoin kuin sinä ja minusta tuntuikin aika erikoiselta nuo jotkut edelliset kommentit. Ihan kuin minä -joka tarvin apua - käyttäydyn väärin ja terapeutti on oikeassa, minun pitää vain olla hyvälaatuinen terapiapotilas. Rehellisesti sanoen kyllä pisti ensin vihaksi, kun luin nuo kommentit, mutta onneksi osaan jättää ne omaan arvoonsa ja luotan omaan arviointikykyyn, vaikka se on laskenut vuosien saatossa.
Harmitti myös siksi, että jos joku joka lukee tuommoiset kommentit saattaa oikeasti ottaa niistä itseensä ja ahdistua enemmän. Kyllä terapeutille pitää voida avata sisimpänsä niin että ammattiauttaja ohjaa ja johdattaa. Kuten itse hienosti kuvasit, että kun itseltä on voimat loppu niin silloinhan sitä apua tarvitaan ja haetaan. Olen päätökseni tehnyt ja etsin toisen terapeutin; saa sitten ainakin vertailukohtaa.
Sitä kun on masentunut niin ainakin minä tunnen hyvin helposti kohtuutonta syyllisyyttä. Nyt tämän asian kuitenkin tiedostava yritän olla syyllistymättä tästä tulevasta vaihdosta; kaiken kaikkiaan minähän olen apua tarvitseva ja minun eleämästäni on kyse ja kyllä sitä kai rahoilleen pitää vastinettta saada :)
Toivon sinulle voimia ja keventyvää, mahdollisimman onnellista mieltä.
kohtaa terapeutin ja asiakkaan välillä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Niinhän se on muissakin kohtaamistilanteissa. Ei kaikkien kanssa samalla tavalla toimeen tule. Joitakin on helpompi lähestyä kuin muita. Se ei tarkoita,että itsessä tai toisessa olis jotain "vikaa".
Terapiaa on turha jatkaa sellaisen terapeutin kanssa,jonka kanssa ei tunne oloaan "kotoisaksi".
Voimia ja parempaa oloa kaikille!