EX-el:n elämää

Istun tässä koneen ääressä pitkän työpäivän jälkeen. Kotiin tullessa odotti kirje el-sukulaiselta, joka kantoi huolta elämisestäni synnissä. Päätin kirjoittaa tänne siitä mitä ajattelen; ehkäpä ei sitten tarvitse vastata ks. kirjeeseen kun saa asiasta mainittua muualla.

Elämäni: Lapsuus el-piireissä, teini-iässä irtautuminen. Elämä sujui aivan normaalisti ilman sen suurempia tragedioita tämän jälkeenkin. Uskostani en koskaan ajatellutkaan luopua, halusin vain elää ympäristössä jossa huivin käyttö ei ollut statementti ihmisen sielun tilasta. Valmistuin aikanaan ammattiin jossa toimin vanhusten parissa; menin naimisiin ja elin muutenkin aivan tavallista elämää. Elän edelleen.

Käytän alkoholia silloin tällöin, käyn elokuvissa ja ulkona syömässä. Synneistä raskaimpia?

Mietin usein uskonasioita, käyn kirkossa saamassa sielulleni ravintoa. Rukoilen.

Koen elämäni olevan tasapainossa ja olen onnellinen. En vain jaksaisi kertoa sitä minua pelastavalle sukulaiselle, joka ei vaivaudu ottamaan selville sieluni -tai minkään muunkaan tilaa vaan jakelee ohjeita paremmasta elämästä kuin jumala ikään. Eikä ole ainoa el joka tällaista harrastaa.

Jos asiasta jotain mainitsee, voi käydä niinkuin veljelleni: vastauksena paatosta ja raamatun lainauksia käsittämättömällä el-sanastolla; ei niin mitään mitä tavallinen ihminen edes ymmärtäisi ilman tulkkia. Tämä onkin todella ahdistavaa, minusta tuntuu että "tiukkis"- uskovaiset elävät kuplassa eivätkä tajua tai näe oikeastaan mitään mikä ei tapahdu yhteisön sisällä.

Puhua kuin ihminen ihmiselle, voiko sellaista tapahtua el:n kanssa? Vastauksena tulee ulkoa opeteltu rimssu jumala sitä ja tätä blaa blaa. Ilman mitään omaa tai inhimillistä. minua kauhistuttaa se kylmyys jota tällaisissa ihmisissä näen. Ihminen ei ole ihminen ellei ole el, muut ovat syntisiä raukkoja joita pitää pelastaa. Mieluusti istuisin kahvilla sukulaiseni kanssa, mutta emmehän voi. Hän ei seurustele syntisten kanssa.

Toivon, että jos sieltä kuplasta ei näe eikä kuule mitään, niin pysykää sitten sisällä tuomitsemassa muuta maailmaa. Minä en ainakaan jaksa edes huvittua enää kolmikymppisenä siitä, että olen suuren luokan syntisäkki KOSKA EN OLE EL. Eläkää mutta antakaa toistenkin elää, ja uskoa omalla ja ihan yhtä oikealla tavallaan.
311928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Olet irti henkisesti ahdistavasta ympäristöstä. Onneksi olkoon. Elä täyttä elämää.

Äänestä

Tunnut kunnon naiselta ja vaimolta. En vain tiedä, mitä el tarkoittaa. Lestadiolainenko, koska kirjoitat tälle palstalle, vaiko evankelis-luterilainen? No, joka tapauksessa ihmisellä on oikeus seurustella niitten sukulaisten ja tuttavien kanssa, joiden haluaa. Jos joku aiheuttaa ahdistusta ja pahaa mieltä, ei ole syytä välittää siitä eikä ainakaan vastata kirjeisiin tai sähköposteihin. Ehkä hän lakkaa yrittämästä pitää yhteyttä ja saat elää rauhassa. Pää pystyyn vain!!

Äänestä
  • el=EsikoisLestadiolainen.

    Äänestä

Minusta on aina mielenkiintoista lukea kun ihmiset kirjoittavat omasta elämästään, ja erityisesti, jos siinä puhutaan asioista, jotka jollain tavalla liittyvät omaan elämään. Toisten ihmisten näkökulman kuuleminen avartaa aina näköpiiriä.

Esikoislestadiolaisia on monenlaisia. On olemassa myös paljon kuvaamasi kaltaisia kaavoihin kangistuneita, jotka toistelevat paupaijana totuttuja fraaseja ja ajatusten kulku noudattaa aina samaa rataa, ja todellakin, monille esikoislestadiolainen herätysliike on heidän koko todellisuutensa eikä oikein kiinnitetä huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Ja itse asiassa vaikka yrittäisi kiinnittääkin, niin ei silti välttämättä ymmärrä ulkopuolella tapahtuvaa. Itselleni on esikoislestadiolaisuudessa koko ikäni olleena esim. usein vaikea ymmärtää, miten "tavalliset" ihmiset ajattelevat ja elävät.

Mutta vaikka joku olisikin sellainen kaavoihin kangistunut papukaija, niin se ei välttämättä tarkoita, että hänen uskonsa olisi kuollutta pintauskoa. Kyseessä voi olla ihan oikeasti uskovainen ihminen, jonka tarkoitukset kohdallasi ovat vilpittömästi hyvät, ja hän vain haluaisi olla sinulle jotenkin avuksi. Tulos vain on vähän kömpelö hänen lähtökohdistaan johtuen.

Hän puhuu sinun elämisestäsi synnissä. No, ainakaan minä en pidä mitään mainitsemistasi asioista varsinaisesti syntinä, tosin ne eivät välttämättä ole ihan vaarattomia uskovaisella. En tiedä miten sinulle kirjoittanut näistä ajattelee, ovatko ne hänen mielestään syntiä, tai tietääkö hän edes mitään yksityiskohtia sinun elämästäsi. Mutta monet ihmiset pitävät tavallaan itsestään selvänä, että jos ei kuljeta esikoislestadiolaisen herätysliikkeen mukana, niin sitten eletään synnissä, ja tämän logiikan mukaan tämä kyseinen ihminen sitten ehkä vain olettaa, että olet luopunut esikoisoikeudestasi ja elät täysillä maailmassa...

Uskon että elävää uskoa löytyy myös esikoislestadiolaisuuden ulkopuolella, mutta kannattaa kuitenkin aina pitää mielessä, että on olemassa myös sellaista kristinuskon nimen alla kulkevaa uskonnollisuutta, joka ei ole Jumalasta. Ja sellaisen vaikutuspiirissä saattaa helposti entinen elävä usko muuttua kuolleeksi ilman, että itse edes huomaa. Kannattaa siksi olla vähän varuillaan sen kanssa, mistä hengellisen ruokansa hankkii. Mutta toivottavasti sinun uskosi ei ole muuttunut kuolleeksi, ja toivottavasti sinulla on elävä usko silloin kun siirryt pois ajasta ikuisuuteen.

Ja vaikka olet kyllästynyt joihinkin esikoislestadiolaisuuden piirissä esiintyviin negatiivisiin piirteisiin, niin ei varmaankaan kuitenkaan kannata "heittää lasta pesuveden mukana"...

Äänestä
  • Kiitos pitkästä vastauksestasi.
    En yrittänyt arvostella ks. henkilön uskonnollisuutta, siitähän en todellisuudessa tiedä mitään. Hänen aikeensa voivat olla hyvät, mutta ne loukkaavat - sukulainen ei edes vaivaudu katsomaan mitä olen "syntisen" kuoreni alla. Tähän johtanee sokea usko siihen että vain esikoislestadiolaisuus voi johtaa nk. elävään uskoon. Se on väsyttävää, mitä tahansa sanoin tai tein niin aina vedetään esiin "lestadiolaisuuskortti". Olen huomaavinani samaa viittauksessasi lapseen pesuveden mukana. Minä en voinut elää yhteisössä jonka kirjoittamattomattomia sääntöjä en ymmärrä, uskoni ei siitä kärsinyt. Päinvastoin: ulkonäön miettimiseen mennen ajan voi kirkossa käyttää itse jumalanpalvelukseen. En epäile etteivätkö useimmat lestadiolaiset olisi onnellsia tapaansa elää enkä heidän tapaansa tuomitse. Ikävä kyllä he (minun tuntemani el:t) tuomitsevat minut.

    Ihmistä, jota (ulkonäkö)sääntöjen mukaan eläminen ahdistaa, ainakin aikoinaan voimassa olleet pukeutumis/kampauskoodit voivat todella vaivata. Itse totesin jo teini-iässä, että minun mielestäni jumalaa ei palvella ulkoisella olemuksella vaan sydämellä. Tuntemuksia voimisti saamani ilkeä ja suora palaute ulkonäöstäni; minun annettiin selkeästi ymmärtää etten kelpaa jumalalle lyhyin hiuksin.

    Kun uskonto määrää suhtautumisen lähimmäisiin, mielestäni tulos on surullinen. Monta ihmissuhdetta jää syntymättä ja etäisyys omiin sukulaisiinkin kasvaa. Mietin, voisiko joku mainitsemistani es. lestadiolaisista kuvitella näkevänsä toisen ihmisen pelastusprojektin sijasta? Ei oletettu syntisyys tartu. (Vai tarttuuko heidän mielestään? Voisi kyllä olla syy välttelyyni.)

    Olen lapsena käynyt esikoisten kokouksissa, ja minulle jäi sieltä mielikuva "maailmallisista" ihmisistä joiden elämässä kovat arvot jylläävät. Hämmästykseni oli suuri kun sain ystäviä jotka eivät kuuluneet lestadiolaisuuteen: niin lämpimiä ja rakastavia ihmisiä en ollut tavannut montaa missään. Jos koko "Maailma" nähdään homogeenisenä joukkona, on mielikuva melkoisen ristiriitainen; samaan ryhmään niputetaan niin moottoripyöräjengit kuin naapurin mummotkin. Ehkä tästä on osin kysymys sukulaiseni tapauksessa?

    Se, mitä peräänkuulutin ei ole niinkään argumentointi oman uskonnollisuuden oikeutuksesta. Uskoni ei ole varmaankaan samanlaista kuin esikoislestadiolaisuuden, enkä usko niillä olevan paremmuusjärjestystä. Minua ihmetyttää se, miksi kaikki pitää suodattaa uskonnon läpi? Jos kaikki aika menee siihen että toisen uskon elävyyttä punnitaan, mitä käy inhimilliselle yhteydelle? Minun mielestäni ihmisyyteen kuuluu halu ja (toivottavasti) kyky olla ihmiselle läsnä, yritämättä muokata heistä omien uskomusten kaltaisia.

    Varmastikin toistin itseäni tässä kirjoituksessa, suonet anteeksi. Ehkä ideani kuitenkin tulee selväksi?

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    Kiitos pitkästä vastauksestasi.

    Ensiksi, lapsen heittämisellä pesuveden mukana tarkoitin sitä, että vaikka näkee negatiivisa piirteitä yhteisössä kokonaisuutena tai joissain sen osissa, niin niitä voi kuitenkin yrittää katsoa sormien lävitse ja nähdä hyvät puolet. Mutta ehkä tässä voi myös tulla kyseeseen kunkin ihmisen persoonallisuus, joskus olen ajatellut, että voisi olla aika hankala elää, jos olisin kovin ehdoton ihminen luonteeltani. Suurpiirteinen luonne tekee "sormien läpi katsomisen" huomattavasti helpommaksi. Ja varmasti asiaan vaikutta myös paljon se, millaisia ihmisiä lähipiiristä löytyy. Itselläni on erittäin vähän mitään luonnollista kosketuspintaa esim. sukulaisuussuhteiden kautta ns. ääritiukkiksiin, joten en ehkä osaa asettua täysin kyseisenlaisten ihmisten kanssa paljon tekemisissä olevan ihmisen asemaan.

    Kirjoituksessasi oli paljon hyviä pointteja. Itseänikin joskus häiritsee saarnoissa ja muussa puheessa esikoislestadiolaisuudessa se, että välillä lipsahtaa vähän mustavalkoiseksi: kaikki paha on ulkona, ja ulkona on vain mustaa pahuutta, ja kaikki hyvyys on sisällä, ja sisällä on kaikki vain hohtavan valkoista. En tarkoita, että kaikki ajattelisivat näin, mutta sellaisia puheita kuitenkin kuulee joskus.

    Toinen asia, jota olen myös itse ajatellut paljon on juuri se toisen ihmisen kohtaaminen ihmisenä ja ystävyyssuhteiden solmiminen myös muiden kuin omaan piiriin kuuluvien kanssa. Itse ainakin toivoisin enemmän ystävyyssuhteita myös muiden kanssa, ja olen kuullut myös muiden esikoislestadiolaisten puhuvan ihan samaa, mutta keskusteluissa on noussut ongelmana esiin se, että ystävyyssuhteuden solmiminen ei-esikoislestadiolaisten kanssa on käytännössä hyvin suuren vaivan takana, ei oikein ole keinoa miten niitä solmisi, en minä ainakaan osaa kovin hyvin. Enkä tarkoita tällä, että pitäisi etsiä uusia "lähetysprojekteja", vaan kyseessä on ihan aito halu elää ihmisenä muiden ihmisten kanssa eikä erottautua miksikään omaksi ylhäiseksi seurakseen. Tietysti uskovainen toivoo myös olla valona kaikkialla siellä missä liikkuu, mutta eiköhän se tarkoita paremminkin sitä, että voisi kertoa avoimesti omasta uskostaan silloin kun se sopii asiayhteyteen luonnollisesti. Minusta tuntuu, että Jumalan tarkoituksena on, että sitä pitäisi pakonomaisesti tunkea joka väliin ja "pakkokäännyttää" ihmisiä. Usko on kuitenkin Jumalan työ ihmisessä.

    Olen kyllä sitä mieltä, että kaikki pitää suodattaa uskonnon kautta, mutta en tiedä tarkoititko sillä ihan samaa asiaa. Mutta tällä tarkoitan siis, että usko pitäisi olla mukana ihan arkipäivässä ja mukana kaikissa arkipäiväiseen elämäänkin liittyvissä päätöksissä. Mutta sitä en kyllä harrasta, että koko ajan luokittelisin ihmisiä heidän sieluntilansa mukaan. Sinänsä oikeastaan ihan täysin mahdotonkin tehtävä, koska minä ihmisenä en koskaan voi täysin tietää toisen ihmisen sieluntilaa.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    ...olemme siitä samaa mieltä, että kristinusko saisi näkyä jokapäiväisessä elämässä toisten ihmisten ja elämän kunnioittamisena.
    Viittauksellani tarkoitin enemmänkin sitä, että uskonto on silmissäni hiukan negatiivissävytteinen asia jos sen takia arkipäivässä jättää esimerkiksi kontakteja uusiin ihmisiin solmimatta. Kuten itsekin sanoit, voi olla vaikeaa luontevasti aloittaa seurustelu aivan uusien ihmisten kanssa. Samaa taitaa päteä kaikissa ympyröissä! :o)

    Äänestä

Olen myös el..perhessä kasvanut nyt jo aikuinen mies..ja aina on ottanut kaaliin nämä lapselliset säännöt...olen muutaman vuoden ollut poissa seuroista....eikä kukaan ole kaivannut...ei kukaan käy...ei kukaan soita....ja vuosien ajan kuulin puhuttavan...tämä on siitä hyvä joukko jossa ei kaveria jätetä

Äänestä
  • Itsehän sinä olet jättäytynyt joukosta ja jättänyt kaverit.

    Äänestä

Vaatisi yliluonnollisia kykyjä, että voisit tekeytyä El:ksi tai ex-El:ksi, niin ettei jokin pini tai tässä tapauksessa iso vivahde, kieliasu tms kuvaelma paljasta itseäsi.

Sujuvaa kirjoitusta, käytäppä lahjojasi muin aihein.

Äänestä
  • Mikä siinä kirjoituksessa pisti korvaasi? Minusta se kuulosti ihan aidolta, enkä epäillyt hetkeäkään, etteikö kyseessä olisi oikea ex-el (sukua hiihtosauvoille... ? ;) ).

    Äänestä

  • Sillehän en mitään voi, että en mielestäsi kuulosta aidolta. En silti ymmärrä, mistä päättelit että olen feikki? Onko ex-lessuilla jokin salainen keskustelukoodi, josta en tiedä?

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Sillehän en mitään voi, että en mielestäsi kuulosta aidolta. En silti ymmärrä, mistä päättelit että olen feikki? Onko ex-lessuilla jokin salainen keskustelukoodi, josta en tiedä?

    Luen kaiken "vaiston"varaisesti, se vaan tuntuu että niin on. Ehkä ei. Tunnen lukuisan joukon näkymättömiksi jääneitä ja yksikään ei käytä itsestään termiä ex. Joka ikinen sanoo, huom siis joka ikinen, että haluaa tulla seuroihin ja luopua synnistä muttei jaksa. Kun Baarissa otetaan, suruttomat laukovat suureen ääneen puolusteluja juomiseenasa, mutta joka kerran on saanut maistaa tosi taivaan viiniä, ei koskaan puolustele ottamistaan. Tämä yksi esimerkki, vain.

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    ...en siis sovi sinun käsitykseesi siitä, millainen ihminen on jättänyt lestadiolaisyhteisön. Ja mitä ilmeisimmin nämä henkilöt joista puhut ovat jotenkin enemmän kiinni lestadiolaisuudessa kuin minä. Kun elän ja uskon milestäni oikealla tavalla, en luonnollisestikaan kadu tai surkuttele sitä etten "jaksa" palata ks. yhteisöön.
    Todennäköisesti olen unohtanut kuinka "oikea" lestadiolainen puhuu, joten minussa ei ole mitään mistä saisit kiinni.
    Ihmisiä on niin monenlaisia: minä ahdistun ajatuksestakin palata lestadiolaiseksi.(Sinänsä korni sanavalinta; ei kukaan kysynyt syntyessäni haluanko liittyä lestadiolaisuuteen. Heti kun itse osasin päättää, valitsinkin siis toisin). Minä en mahtunut siihen yhteisöön, mikä ei tietysti muuta faktaa että monille muille kammoamani elämäntapa sopii.

    Ehkä sinun on vaikeaa kuvitella ihmistä joka ei ole enää lestadiolainen mutta uskoo ja pitää elämäntapaansa oikeana. Mutta meitäkin on. Koska emme kadu elämäämme, et luonnollisesti kuulekaan siitä mitään.

    Äänestä

On mielenkiintoista huomata kuinka eri tavoin el-yhteisön jättäneet reagoivat.
Toinen – nimim. “Minä Syntinen ;0)” - kärsii kun häntä puhutellaan.
Toinen – nimim. HOO – syyttää kristittyjä siitä, että nämä ovat unohtaneet hänet eli eivät puhuttele.
Kummallekin on yhteistä se, että kristillisyyden opetus on tuntunut lapselliselta tai naurettavalta.
On luonnollisesti valitettavaa, etteivät ystävämme ole saaneet sellaista rakasta kohtelua kuin olisivat ansainneet. Siinä meillä on tehtävää vaikka kuinka, ja paikka myös itsetutkistelulle: kuinka tulisi lähestyä seurakunnasta vieraantunutta? Nalkutuksesta ei ole nähtävästi mitään hyötyä, mutta toisaalta – joku voi kaivata myös parannuksen sanaa, ja siihen on Raamatunkin kehotus: “Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella.”

Haluan esittää pari kysymystä teille, jotka olette jättäneet el-yhteisön.

Uskotteko, että Kristuksen ja apostolien oppi on ilmoitettu Pyhässä Raamatussa ja että sen tulee olla kristityn ohjenuorana?

Onko syyttävään mieleenne syynä ainoastaan toiset el-kristityt?

Onko omasta itsestä löydettävissä mitää pahaa?

Minä Syntinen ;0): “Käytän alkoholia silloin tällöin, käyn elokuvissa…” - Kuinka uskosi rakentuu alkoholia nauttiessasi tai elokuvaa katsellessasi? Näkyykö silloin silmien edessä kärsivä Kristus?
Toteutuuko siinä tilanteessa apostolin kehotus: “Mutta sinä, Jumalan ihminen, karta niitä ja noudata vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä ja hiljaisuutta. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, käsitä iankaikkinen elämä, johonka sinut kutsuttu on, ja olet tunnustanut hyvän tunnustuksen monen todistajan edessä.”?

Mitä tarkoittaa apostoli, kun hän kirjoittaa: “Ja ottakaamme vaari toinen toisestamme, että me ahkeroitsemme rakkaudesta ja hyvistä töistä, Ei antaen ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaa teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.” ?

Käykääpä joskus seuroissa ja koetelkaa itseänne. Vai onko rukoushuoneesta tullut pahempi kokoontumispaikka kuin elokuvateatterista tai ravintolasta, niin että sinne ei voi koskaan mennä?

Jaksatko uskoa täydellisesti apostolin sanan: "Rakkaani, minä kirjoitan teille, että teille synnit anteeksi annetaan hänen nimensä tähden." ?

Mutta itse rauhan Herra antakoon teille rauhan aina kaikella tavalla! Herra olkoon teidän kanssanne!
Meidän Herran Jesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne, amen!

Äänestä
  • On ilmeistä, ettet lukenut viestiäni tai ainakaan ymmärtänyt lainkaan mistä kirjoitin. Teet itseasiassa juuri sitä mikä sai minut alunperin kertomaan ajatuksiani: Näet minut vain langenneena jolle voi tarjota pelastusta, tuskin toisena ihmisenä joka on samalla tasolla kanssasi.

    En todella näe kärsivää kristusta silmieni edessä kun otan saunabissen. Mielestäni on jotakuinkin kaamea visio, että viettäisin elämäni kristinuskon kärsimysaspektissa kieriskellen. Uskonto on minulle iloa ja rakkautta, ei kärsimystä.

    Epäilen kyllä, etten ihan todella ymmärrä mitä tarkoitit. Kirjoituksesi on kouluesimerkki lestadiolaiskielenkäytöstä, joka ei aukea minulle ilman tulkkia joka kääntää sen selkokielle.

    Tarkoituksesi oli varmasti hyvä, mutta keskutelua ei tällaisilla viesteillä saa aikaan.

    Kaikkea hyvää sinulle, vaikken ajatuksiasi ymmärräkään.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    On ilmeistä, ettet lukenut viestiäni tai ainakaan ymmärtänyt lainkaan mistä kirjoitin. Teet itseasiassa juuri sitä mikä sai minut alunperin kertomaan ajatuksiani: Näet minut vain langenneena jolle voi tarjota pelastusta, tuskin toisena ihmisenä joka on samalla tasolla kanssasi.

    En todella näe kärsivää kristusta silmieni edessä kun otan saunabissen. Mielestäni on jotakuinkin kaamea visio, että viettäisin elämäni kristinuskon kärsimysaspektissa kieriskellen. Uskonto on minulle iloa ja rakkautta, ei kärsimystä.

    Epäilen kyllä, etten ihan todella ymmärrä mitä tarkoitit. Kirjoituksesi on kouluesimerkki lestadiolaiskielenkäytöstä, joka ei aukea minulle ilman tulkkia joka kääntää sen selkokielle.

    Tarkoituksesi oli varmasti hyvä, mutta keskutelua ei tällaisilla viesteillä saa aikaan.

    Kaikkea hyvää sinulle, vaikken ajatuksiasi ymmärräkään.

    Mikä siinä niin vaikeaa oli?
    Suomeahan minä yritin kirjoittaa, tosin osa on vanhasta Raamatusta. Ja esittämistäni kysymyksistä selviää olemalla itselleen rehellinen ja vastaamalla kyllä tai ei.

    Kehotan sinua olemaan myös rehellinen omaisillesi ja kertomaan, missä menet: Että sinulla on elävä usko, jonka kanssa pääset kerran perille. Eivätköhän he lopeta uskon asioista puhumisen.

    Mitä puheeseen rististä tulee, olen Paavalin kanssa samoilla linjoilla.
    "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu:
    -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta."

    Olemme aika lailla eri aaltopituuksilla. Tämä on osoitus siitä, kuinka ihmiset voivat elää monella tavalla. Minä en ole itse voinut valita tätä uskon tietä, koska olen sen saanut lahjaksi ja koska omatuntoni ohjaa minua sitä kulkemaan.
    Sinä voit kyllä mennä itse kirkkoon kuuntelemaan sanaa rakkaasta Jeesuksesta, mutta et sinäkään voi ottaa itsellesi uskoa kuin kaupan hyllyltä.

    Jos kaipaat sitä, että lestadiolaiset tunnustavat sinut kristityksi, niin eihän sillä ole mitään merkitystä itse asian kannalta: "Mutta Jumalan vahva perustus kuitenkin pysyy, joka tällä kiinnitetty on: Herra tuntee omansa."

    Aiheetta enempään.

    Ystävyydellä Matkaaja

    Äänestä

  • En syytä ketään....totesin vaan että,kun jäät pois el-yhteisöstä niin sinut unohdetaan..jos et ole ns.suuresta suvusta tai muuten hyvin koulutettu tai rikas...heitä ei unohdeta...seuroissa käynti ei minua pelota...mua vaan ottaa pattiin nämä vuoskymmeniä kestäneet tappelut Jellivaara vastaan Suomi

    Äänestä

  • Hoo kirjoitti:

    En syytä ketään....totesin vaan että,kun jäät pois el-yhteisöstä niin sinut unohdetaan..jos et ole ns.suuresta suvusta tai muuten hyvin koulutettu tai rikas...heitä ei unohdeta...seuroissa käynti ei minua pelota...mua vaan ottaa pattiin nämä vuoskymmeniä kestäneet tappelut Jellivaara vastaan Suomi

    Anteeksi jos tulkitsin väärin kirjoitustasi. Minuakin ottaa kaaliin tappelut. Tunnen sympatiaa sinua kohtaan, koska tiedän omasta kokemuksesta kuinka ihminen voi kyllästyä ja väsyä. Ja lihassa on tunnettavana synnin voima.

    Voin ilmoittaa sinulle, että tilanne on - ainakin minun mielestäni - paranemaan päin. Ja asiat näkee tietysti monta kertaa omalta kantiltaan. Ei minulla ole ollut mitään erityistä pahaa mieltä Lapin suuntaan.

    Ajattelen sinua tänään erityisellä lämmöllä ja samalla kun pyydän itselleni ja läheisilleni siunausta rukouksessa, liitän sinut siihen, jos et ole vastaan.

    Terveisin Matkaaja

    Äänestä

  • Matkaaja kirjoitti:

    Kiitos että ajattelet lämmollä...vaikka olen tälläinen tuhlaajapoika niin en ole koskaan kieltänyt oppia...sen uskon , että oikea oppi ja armonjärjestys on voimassa...mulla on vaan tälläinen kausi menossa elämässäni...ehkä liian kriittinen tiukkapipoisten toimintaan...kaikkea hyvää sinulle ystäväni...sain voimaa sinun kirjoituksesta...kiitos

    Olisi mukava jatkaa mielipiteiden vaihtoa, mutta ehkei kuitenkaan tällä palstalla...

    Terveisin Matkaaja

    Äänestä

  • Matkaaja kirjoitti:

    Olisi mukava jatkaa mielipiteiden vaihtoa, mutta ehkei kuitenkaan tällä palstalla...

    Terveisin Matkaaja

    samaa mieltä...täs olis aihetta pohdiskeluun...tänne ei vaan voi yhteystietoja laittaa...

    Äänestä

  • Hoo kirjoitti:

    samaa mieltä...täs olis aihetta pohdiskeluun...tänne ei vaan voi yhteystietoja laittaa...

    Keksitään jokin keino, minne voisi jättää viestin. Vai sopiiko?
    Terveisin Matkaaja

    Äänestä

  • Matkaaja kirjoitti:

    Keksitään jokin keino, minne voisi jättää viestin. Vai sopiiko?
    Terveisin Matkaaja

    hyvinkin

    Äänestä

  • Hoo kirjoitti:

    hyvinkin

    Hei
    Avasin tällaisen sähköpostitilin tätä tarkoitusta varten:
    [email protected]

    Pistä meiliä, niin jatketaan jutustelua. Avaa vaikka salanimitili, jos et halua heti kertoa kuka olet.

    Lämpimin terveisin Matkaaja

    otan yhteyden kunhan saan siihen aikaa...kuullaan

    Äänestä

  • Hoo kirjoitti:

    otan yhteyden kunhan saan siihen aikaa...kuullaan

    Sitten kun on aikaa. - Ei kristillisyydessä saa olla kiirettä, sanoi jo piispa Rimpiläinen aikanaan :)

    Äänestä

  • Matkaaja kirjoitti:

    Sitten kun on aikaa. - Ei kristillisyydessä saa olla kiirettä, sanoi jo piispa Rimpiläinen aikanaan :)

    siis aikaa hommata tuo huuhaa sähköpostiosoite...mä koitin mut en saa sitä pelaamaan ,,,,aina ´vaan olen itse lähettäjänä....osaaks neuvoo miten luon oman hotmailini??

    Äänestä

  • Hoo kirjoitti:

    siis aikaa hommata tuo huuhaa sähköpostiosoite...mä koitin mut en saa sitä pelaamaan ,,,,aina ´vaan olen itse lähettäjänä....osaaks neuvoo miten luon oman hotmailini??

    Ihan sattumoisin tulin tänne kurkkaamaan, vieläkö täällä juttua riittää. Kiva kun olit kirjoittanut tänne.
    Varmaan olet mennyt www.hotmail.com -sivulle?
    Se ohjaa sinut ilmeisesti suomenkielisille sivuille. Siellä uuden tilin rekisteröiminen. Täytä vain tiedot. Itse käytin tuossa hotmail-osoitteessa vääriä feikkitietoja. Onnistui hyvin.
    Toinen paikka jossa voit tehdä itsellesi sähköpostin (salatiedoin) on tämä "suomi 24". www.suomi24.fi. Klikkaa siellä "Ota käyttöösi maksuton sähköposti" ja sitten on kaikki ohjeet suomeksi.
    Onnea yritykseen.

    yritän saada pelaamaan

    Äänestä

Oma on elamasi.Olet valintasi tehnyt,tai saatathan sita viela joskus muuttaakin.Ei kaikki haluakaan kulkea e.l:na ja siina opissa mika Jumalan valtakunnassa on.Sinun kannattaisi selvasti ilmoittaa oma kantasi sukulaisille.Tunnusta heille se usko mika sinulla nykyaan on.
Mina synnyin el-kotiin ja toivon ja rukoilen etta elamani lopuun asti sailytan taman uskon, silla tiedan niin monien kuolleen autuaalisen kuoleman tassa seurakunnassa ja menneen taivaaseen talla uskolla niin uskon etta minullekin kay kerran hyvin.Yhta vamasti kuin sina jatit niin mina tahdon pysya tassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minä Syntinen ;0) kirjoitti:

Istun tässä koneen ääressä pitkän työpäivän jälkeen. Kotiin tullessa odotti kirje el-sukulaiselta, joka kantoi huolta elämisestäni synnissä. Päätin kirjoittaa tänne siitä mitä ajattelen; ehkäpä ei sitten tarvitse vastata ks. kirjeeseen kun saa asiasta mainittua muualla.

Elämäni: Lapsuus el-piireissä, teini-iässä irtautuminen. Elämä sujui aivan normaalisti ilman sen suurempia tragedioita tämän jälkeenkin. Uskostani en koskaan ajatellutkaan luopua, halusin vain elää ympäristössä jossa huivin käyttö ei ollut statementti ihmisen sielun tilasta. Valmistuin aikanaan ammattiin jossa toimin vanhusten parissa; menin naimisiin ja elin muutenkin aivan tavallista elämää. Elän edelleen.

Käytän alkoholia silloin tällöin, käyn elokuvissa ja ulkona syömässä. Synneistä raskaimpia?

Mietin usein uskonasioita, käyn kirkossa saamassa sielulleni ravintoa. Rukoilen.

Koen elämäni olevan tasapainossa ja olen onnellinen. En vain jaksaisi kertoa sitä minua pelastavalle sukulaiselle, joka ei vaivaudu ottamaan selville sieluni -tai minkään muunkaan tilaa vaan jakelee ohjeita paremmasta elämästä kuin jumala ikään. Eikä ole ainoa el joka tällaista harrastaa.

Jos asiasta jotain mainitsee, voi käydä niinkuin veljelleni: vastauksena paatosta ja raamatun lainauksia käsittämättömällä el-sanastolla; ei niin mitään mitä tavallinen ihminen edes ymmärtäisi ilman tulkkia. Tämä onkin todella ahdistavaa, minusta tuntuu että "tiukkis"- uskovaiset elävät kuplassa eivätkä tajua tai näe oikeastaan mitään mikä ei tapahdu yhteisön sisällä.

Puhua kuin ihminen ihmiselle, voiko sellaista tapahtua el:n kanssa? Vastauksena tulee ulkoa opeteltu rimssu jumala sitä ja tätä blaa blaa. Ilman mitään omaa tai inhimillistä. minua kauhistuttaa se kylmyys jota tällaisissa ihmisissä näen. Ihminen ei ole ihminen ellei ole el, muut ovat syntisiä raukkoja joita pitää pelastaa. Mieluusti istuisin kahvilla sukulaiseni kanssa, mutta emmehän voi. Hän ei seurustele syntisten kanssa.

Toivon, että jos sieltä kuplasta ei näe eikä kuule mitään, niin pysykää sitten sisällä tuomitsemassa muuta maailmaa. Minä en ainakaan jaksa edes huvittua enää kolmikymppisenä siitä, että olen suuren luokan syntisäkki KOSKA EN OLE EL. Eläkää mutta antakaa toistenkin elää, ja uskoa omalla ja ihan yhtä oikealla tavallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu