Oletteko muistaneet laittaa lauseen:
Lasteni aviopuolisoilla ( nykyiset, tulevat) ei ole avio-oikeutta jälkeeni jäävään omaisuuteen.
Tuli mieleeni, kun pakosta joudun seuraamaan erästä eroa.
Siinä vaimo peri isänsä joku aika sitten, nyt sitten ero päällä ja hirveä tappelu omaisuudesta.
Ainakin juristit voittavat, palkkioillaan.
Jos tuo lause olisi ollut, ei olisi nokan koputtamista, ja kaikki olisi ohi.
Yhteisesti hankittu omaisuus vain olisi jaettu.
Nykyisin kun eroja on paljon, kannattaisi miettiä tuotakin.
En ainakaan haluaisi jälkeeni jäävästä, riitoja tulevaisuudessa. Vaikka ihan kivoja vävyjä onkin.
Lasteni aviopuolisoilla ( nykyiset, tulevat) ei ole avio-oikeutta jälkeeni jäävään omaisuuteen.
Tuli mieleeni, kun pakosta joudun seuraamaan erästä eroa.
Siinä vaimo peri isänsä joku aika sitten, nyt sitten ero päällä ja hirveä tappelu omaisuudesta.
Ainakin juristit voittavat, palkkioillaan.
Jos tuo lause olisi ollut, ei olisi nokan koputtamista, ja kaikki olisi ohi.
Yhteisesti hankittu omaisuus vain olisi jaettu.
Nykyisin kun eroja on paljon, kannattaisi miettiä tuotakin.
En ainakaan haluaisi jälkeeni jäävästä, riitoja tulevaisuudessa. Vaikka ihan kivoja vävyjä onkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuo on ihan hyvä tehdä silloin, kun omaisuutta on paljon,(esim. maata,metsää, kesämökkiä)mutta minun ei tuota kannata tehdä. Omistan vain nykyisen asuntoni, jonka lapseni heti myisivät ja siitä saaduilla rahoilla maksaisivat asuntovelkojaan ja eivätkä taatusti laittaisi siitä paperia, että osa yhteisestä asunnosta on heidän perintörahoillaan maksettu.
Useimmille tuttu julkisuuden bisnismies Jari Sarasvuo on ilmoittanut, että hän ei jätä jälkeensä mitään perintöä. Hän on sitä mieltä, että jokaisen sukupolven on itse luotava uransa ja varallisuutensa. Niinhän Sarasvuo on itse tehnyt. Toisaalta, kaikki eivät siihen kykenisi. Siinä menisi samalla murhakirjailijoitten lempiaihe pois kuvasta: Perintövarallisuus.
Tietty tuossa Sarasvuon ajattelussa on hyvää ainakin se, että kukaan ei perinnöstä riitelisi, ei lapset, ei miniät, ei vävyt. Jossain muualla maailmalla, esim. Amerikassa, lienee mahdollista, että testamentilla on mahdollista sivuuttaa varsinaiset perilliset kokonaan...! Olisikohan se hyvä mahdollisuus meilläkin? Millaisessa maassa eläisimme ilman perintöoikeutta? Alkaisivatko rikkaittenkin perilliset ahkeroimaan sen sijaan että odottavat perintörahoja?
Testamentissa tuo on otettu huomioon.
Samoin minun ja vaimoni yhteisen tilin käyttöoikeudessa " Hra TAI Rva".
Hra JA Rva vaatisi leskeksi jäävältä aikaa, kärsivällisyyttä ja toimeliaisuutta.
Lapsillemme lahjoitetun asunnon lahjakirjaan merkitsimme tuon saman "eroehdon".
Tuli testiin jo vajaa vuosi sitten.
En tiedä miten pätevä se olisi oikeudessa ollut.
Lapsemme entinen puoliso on juristi.
käytiin vilkasta keskustelua samasta aiheesta, kun yksi uudessa avioliitossa elävä aikuinen nainen oli suorastaan tuohtunut saatuaan kuulla anopinsa testamentissa olevasta samanlaisesta tekstistä. - Ehkä testamentin tietoja ei kannata tarjoilla mukavillekaan miniöille tai vävyille.
Tuota sarasvuolaista ajattelua on hieman vaikea ymmärtää. Miten hän aikoo varmistaa omaisuutensa kuluttamisen, ellei tiedä etukäteen kuinka vanhaksi elää, vai testamenttaako hän ehkä omaisuutensa hyväntekeväisyyteen?
Olen parin vuoden ajan lueskellut tätä, aloituksiakin toki tehnyt, ja vastaillut.
Minulta on mennyt se keskustelu sitten ohi, pahoillani, kun nyt kalutun aiheen avasin.
Sarasvuo ei voi kun puolet "lahjoittaa" testamentissään, lapsillahan on lakiosansa.
Hurjalta tuntuu tuo, aikuinen nainen haluaisi osingolle, hänelle kuulumattomasta omaisuudesta?
Silloin jos hän on maatalossa, osallistuu kaikkin töihin siellä, ja hoitaa esim, anoppiaan, olisi paras sopia palkka, kuluineen, kasvaisihan siinä eläkekin ko naiselle.
Ilmaista työvoimaa ei ole, eikä kannata tehdä.
Enpä nyt tiedä Sarasvuon pitkän aikavälin suunnitelmista yhtään mitään enkä myöskään Jarin itsensä kaavailuista oman varakkuutensa piilottamisesta perillisiltä. Kova homma taitaisi olla kaiken tuhlaaminenkin ennen kuolemaa. Alkaisikohan Jari viettää huonoa elämää ja ryhtyisi harrastamaan uhkapelejä, mutta niissäkin voi voittaa ja raha tulisikin rahan luo!
Itänaapurissamme Venäjällä on oiva trendi kuulemma meneillään. Siis kelpo menetelmä omalla alallaan. Siellä on ihanteena semmoinen elämäntilanne, jossa mies on niin rikas, että hänellä on varaa pitää "Tuhluri"-vaimoa, joka törsää ja tuhlaa täydeltä laidalta sen kun kerkiää ja niin paljon kuin huvittaa. Miten lienee nyt tällä hetkellä sen ihanteen kanssa, kun suhdanteet ovat kääntyneet taantumaan itänaapurissakin? Niin hyvin en ole perillä asioista, että tilanteen tietäisin tältä päivältä.
Voisihan tuo olla ihan kiinnostavaa, jos perintökaarta (se lienee lain nimitys tässä yhteydessä) muokattaisiin siihen suuntaan, että testamentilla olisi mahdollista määrätä koko perinnöstä eikä vain puolikkaasta, joka jää lakiosien ulkopuolelle. Alkaisikohan vanhusten kohtelu parantua sen jälkeen? Ainakin murhakirjailijat saisivat uusia juonen kehittelyjen saumoja.
Saada päättää kenelle euronsa haluaa antaa.
Luultavasti nämä aikuiset lapset, jotka pari kertaa vuodessa kortilla muistavat, alkaisivat muistaa käydäkin joskus.
Yleensähän vanhusten hoito jää yhdelle, tai korkeintaan kahdelle sisarukselle, muiden vedotessa kiireisiinsä.
Kiire on saapua sitten kyllä kun jakotilaisuus on, ja jaksavat vieläpä posliineistakin tapella. Ettei vain jäisi yhtään vähemmälle kun nämä "työn tehneet".
Taas kerran totesin miten onnekas olen. Ei tarvitse laatia testamenttia perintöriitojen pelossa kun ei perittävää ole. Ei tarvitse viettää unettomia öitä peloissaan siitä, että mitä epämieluisa vävy/miniä tekisi minun rahoilla. Sen verran on, että riittää hautajaisiin. Siinä se.
Ja se on ....vain lapsilleni ei heidän aviopuolisoilleen, jakakoot sitten keskenään jos niin tahtoovat, mutta jos käy niin että lapsistani kuolee joku ennen minua on heidän lapset ne jotka perii.
tulee ajatelleeksi testamenttia.
Eräällä tapauksella oli myös huono lopputulos.
Äiti ja lapsi, (aikuinen, lapseton) omistivat yhdessä asunnon.
Lapsi menehtyi äkillisesti, ja kun testamenttia ei ollut, peri lapsen isä puolet lapsen osuudesta.
Siinähän pienellä eläkkeellä oleva äiti sitten maksaa entiselle puolisolleen loppuelämänsä, jotta voi asua kodissaan.
Erään mummun mies kuoli 60-luvulla ja hänellä ja hänen vaimollaan oli keskinäinen testamentti. Nyt kuoli tämä vaimo, joka oli tehnyt testamentin kahdelle kummilapselleen. Toinen näistä kummilapsista oli huolehtinut tästä mummusta loppuaikoina, kun hän ei itse ollut enää kykenevä. Asian luultiin olevan järjestyksessä, mutta eipäs.
Tämä 60-luvulla kuolleen miehen omaiset riitauttivat testamentin ja on tainnut huveta koko omaisuus tuomarien palkkíoihin.
Nämä miehen omaiset eivät koko tämän mummun elinaikana juuri yhteyttä ottaneet häneen, mutta kylläpäs ilmestyivät tuomareineen perunkirjoitustilanteeseen.
Lisään tähän, että minulla ei ole ollut osaa eikä arpaa tuohon juttuun, mutta olen vierestä seurannut tuota ihmisten ahneutta, ahneellahan on tunnetusti kakkanen loppu.