Miten selvitä elämästä kun kaikki ympäriltä katoaa vähitellen?
Olen ollut kohta puoli vuotta työttömänä. Ammattiin valmistuin viime keväänä, mutta en ole onnistunut saamaan töitä enkä opiskelupaikkaa. Nyt on jo ikää 21 vuotta, enkä ole ikinä ollut missään töissä jos ei lasketa vanhempien yritystä. Nyt olen jo sen verran vanha, että en tule enää ikinä saamaan mitään töitä vaikka kuinka opiskelisin, koska ikää on jo mutta ei työkokemusta.
Työttömäksi jäätyäni ja työttömyyden pitkittyessä yhteydenpito kaikkiin ihmisiin on vähentynyt. Kavereita minulla ei tällä hetkellä oikeastaan enää ole, koska en kehtaa työttömänä pitää kehenkään yhteyttä, kun kaikilla muilla on töitä tai opiskelupaikka. Eikä kukaan muutenkaan halua olla työttömän ja kaikesta syrjäytyneen ystävä tässä suorituspainotteisessa yhteiskunnassa. Kun ei työttömän elämässä tapahdu mitään kertomisen arvoista niin kukapa sitä viitsisi mitään yhteyttä pitää. Jopa omiin sukulaisiin ja vanhempiin on alkanut puhevälit heiketä kun ei jaksa sitä jatkuvaaa sääliä ja syyllistämistä jonka työttömänä joutuu kokemaan.
Tiedän ettei itsemurha ole mikään ratkaisu ongelmiin, mutta mielessä on käynyt kun on kaiken elämässä menettänyt eikä mitään parempaa ole näkyvissä.
Onko kukaan muu ollut koskaan vastaavassa tilanteessa ja mitenkä olette selviytyneet?
Olen ollut kohta puoli vuotta työttömänä. Ammattiin valmistuin viime keväänä, mutta en ole onnistunut saamaan töitä enkä opiskelupaikkaa. Nyt on jo ikää 21 vuotta, enkä ole ikinä ollut missään töissä jos ei lasketa vanhempien yritystä. Nyt olen jo sen verran vanha, että en tule enää ikinä saamaan mitään töitä vaikka kuinka opiskelisin, koska ikää on jo mutta ei työkokemusta.
Työttömäksi jäätyäni ja työttömyyden pitkittyessä yhteydenpito kaikkiin ihmisiin on vähentynyt. Kavereita minulla ei tällä hetkellä oikeastaan enää ole, koska en kehtaa työttömänä pitää kehenkään yhteyttä, kun kaikilla muilla on töitä tai opiskelupaikka. Eikä kukaan muutenkaan halua olla työttömän ja kaikesta syrjäytyneen ystävä tässä suorituspainotteisessa yhteiskunnassa. Kun ei työttömän elämässä tapahdu mitään kertomisen arvoista niin kukapa sitä viitsisi mitään yhteyttä pitää. Jopa omiin sukulaisiin ja vanhempiin on alkanut puhevälit heiketä kun ei jaksa sitä jatkuvaaa sääliä ja syyllistämistä jonka työttömänä joutuu kokemaan.
Tiedän ettei itsemurha ole mikään ratkaisu ongelmiin, mutta mielessä on käynyt kun on kaiken elämässä menettänyt eikä mitään parempaa ole näkyvissä.
Onko kukaan muu ollut koskaan vastaavassa tilanteessa ja mitenkä olette selviytyneet?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mutta ymmärrän kyllä tilanteesi, ja tunnen myötätuntoa. Apua en voi tarjota koska se on varmaa itsestäsi kiinni enemmän ja ratkaisua en keksi. Itsemurhahan pakostikkin tulee tuossa varmaan mieleen mutta koita kestää.
Itsellä oli hieman sama tilanne joitain vuosia sitten. Ammattikoulun jälkeen ei löytynyt töitä lähes pari vuotta olin työtön. Hain toiseen koulutukseen, jossa olin vajaa pari vuotta kunnes lopetin kesken. Ei vaan ollut minun alani. Taas olin lähes pari vuotta työtön, kunnes jatkoin hieman ensimmäisen ammattini koulutusta. Kurssin jälkeen olikin sitten työpaikka varma ja edelleen töissä. Noihin työttömyys jaksoihin mahtui monenlaista kokeilua, työkkärin järjestämiä lähinnä. Työharjoittelua enimmäkseen. Ei niistä vaan mitään apua ollut, ei se ollut oikea työsuhde. Olin aika epätoivoinen ja ajattelin etten koskaan löydä töitä, olin pari vuotta vanhempikin kuin sinä. Nykyinen työnantaja ei onneksi työkokemuksen puutteesta välittänyt. Alalla on työvoimapulaa ja vaikka lama tulisikin niin ensimmäisenä ei siltä alalta työt lopu. Joten älä turhaan huolehdi, et ole vielä "menetetty" tapaus. Kaikki riippuu toki itsestäsi ja oletko aktiivinen. Sitä aktiivisuutta on joskus vaikea löytää ja itsellä oli motivaatio hukassa pitkään. Ei ollut juurikaan ystäviä jne. Mutta tsemppiä sulle, ei tosiaankaan kannata luovuttaa. Oot kuitenkin vielä nuori ja kaikki edessä.
ryhdy opiskelemaan putki,sähkö tai linja-autokuskiksi. isotäti sanoi että niistä on pulaa. helsingissä on linja-autokuskeista pulaa.
hoitoavustaja.
Just kehitysvammaisten parissa tai silleen.
Siihen ei tarvita koulutusta eikä aikasempaa kokemusta.
Se oli mun eka työ ja olin 18v kun aloitin.
Mahtavaa työtä.
Ja henkilökohtaisia avustajia tarvitaan myös.
Ota yhteyttä.
22 vuotias, töissä olen ollut viimeksi vuoden 2007 alussa ja silloin irtisanoin itseni. Sen jälkeen olen ollut muutaman kerran varamiespalvelun kautta jotain paska hommia tekemässä. Töihin mua ei oteta, minulla ei ole työkokemusta paljon paskaakaan ja koulutusta ei ole kuin yhdeltä alalta ja siitä ei tullut mitään. Ja nyt kun on tämä ah niin mukava lamakin alkamassa niin työpaikat katoaa kiven alle. Itse en enää jaksa evääni heilauttaa koska töitä on lähes mahdoton saada varsinkin tällä hetkellä. Aikeissani on kyllä muutenki irrottautua tästä "hyvinvointi" yhteiskunnasta, helvetin oravanpyörästä jossa meitä orjuutetaan rahasta. Työnteko on vain palkallista orjuutta. Ja monet työnantajat eivät hyväksy kuin juuri sellaisia ns täysin tavallisia ihmisiä. Jos ulkonäkösi/vaatetuksesi/hiuksesi ynnä muut ovat erilaisia kuin muilla, olet työnantajan silmissä hulttio, friikki, paska, laiska, valehteleva, varasteleva ja saamaton vätys. Tiedän tämän kokemuksesta, minulla on esim muutamia lävistyksiä mm huulessa ja nenässä. Ja kynsilakkaa kynsissä, massasta poikkeavat vaatteet, pitkät hiukset yms. Tämähän siis tarkoittaa etten kykene työntekoon. Joo'o, milloinkahan ihmisten, etenkin vanhempien ihmisten asenteet muuttuvat nykyajan mukaiseksi? Tuskin koskaan, näiden "vanhojen partojen" nuoruudessa kun ei ollut mitään tuollaista niin sitä pelätään tai ei ymmärretä joten sitten onkin helppo vain sano että olet laiska paska kun sinulla on korvis. Siis OMG! Vanhojen pomojen/työnantajien tilalle nuorta verta niin eiköhän ala homma toimimaan.
Siellä ei edes koulutusta aina tarvitse.
Työ opettaa ja kouluttaa siellä.
Tuskin moni ois uskonut että parissa kuukaudessa elämänsä ensimmäistä kertaa kehitysvammatyötä tehnyt osasi käyttää gastrostoomaa ja antaa epilepsialääkettä.
Vartijan hommissa ei tarvita kuin vartijakurssin käyminen ja töitä riittää.
no mutta
olen 24-vuotias tehnyt työmarkkinatukea 9 kuukautta. ollut päiväkoti harjoittelijana, ollut epäonnistuneesti aupairina englannissa. en ole opiskellut mitään muuta kuin pätkätyötä ja elämänkoulua sen jälkeen kun pääsin lukiosta. Kuvittele kävin viisi kertaa pääsykokeissa ammattikorkeassa kunnes joku viisas päätti vihdoin valita minut neljänneltä sijaltani ammattikorkeaan ja keskelle periferiaa. Mutta olen helpottunut yrittänyttä ei laitettu. Ja mulle sanotaan joku ois kyllä jo lannistunut. Hiki vaan virtaa kun kattelee molin sivuja etsii tulevia kesätöitä, saanko töitä vai en . ja lisäksi aivan tavattoman yksinäinen opintojeni lomassa. katsos, sen sulle tsempix sanon että oot nuori ja sun ikäsenä ajattelin just noin. mua lohdutti vaan tänään sellanen puhelu kun puhelu jonka päättex sain vastauksen ihmettelyyni et olen näin vanha opiskelija, kuule oot vielä ihan lapsen kengissä ja moni opiskelee vielä tuhannesti vanhempana. että niin... kaikki on eessä. mutta pidetään silmät ja korvat auki.
vai ei kukaan halua olla työttömän kaveri kun ne keksii perustaa kerhon ja tavata toista työtöntä kaveria. :D ihminen on ihminen toiselle, aina