mulla on nyt varmaan jotain ongelmia itseni kanssa, koska tunnen oloni yksinäiseks vaikka mul on aika paljonkin kavereita. siis tosi hyviä kavereita. koulussa yleensä oon iha kohtuu ilonen mut sit ku tuun kotiin nii tuntuu et ei vaa jaksa enää ja masentaa aivan kauheesti. en kuitenkaan ajattele mitään itsemurhaa tai mitään mutta tää olo on oikeesti aivan sietämätön.
kavereitten kanssa oon usein paljon äänessä mut silti musta tuntuu et kaikki ajattelee et oon kauheen epäsosiaalinen. ja vaik monet kehuu nätiks ja jopa kauniiks nii tuntuu et ne sanoo sitä kuitenki kaikille. ja joidenki ihmisten kanssa tulee kauheen epävarma olo vaikka se ei välttämättä ees näy päälleppäin.
onko kukaan muu ollut samassa tilanteessa? miten tätä oloo sais helpotettua? nykyään en ees halua enkä jaksa aina lähteä kavereitten kaa mihinkää vaa haluun vaa nyhjätä kotona. tuntuu ihan kummalliselta et on tämmönen olo ku kuitenkaa ei mitään suurempia ongelmia/traumoja ole.
kavereitten kanssa oon usein paljon äänessä mut silti musta tuntuu et kaikki ajattelee et oon kauheen epäsosiaalinen. ja vaik monet kehuu nätiks ja jopa kauniiks nii tuntuu et ne sanoo sitä kuitenki kaikille. ja joidenki ihmisten kanssa tulee kauheen epävarma olo vaikka se ei välttämättä ees näy päälleppäin.
onko kukaan muu ollut samassa tilanteessa? miten tätä oloo sais helpotettua? nykyään en ees halua enkä jaksa aina lähteä kavereitten kaa mihinkää vaa haluun vaa nyhjätä kotona. tuntuu ihan kummalliselta et on tämmönen olo ku kuitenkaa ei mitään suurempia ongelmia/traumoja ole.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuulostaa jossain määrin tutulle tuollainen yksinäisyyden kokeminen, yksin vaikka ei yksin. Itse pääsin eroon bluesistani lukemalla kirjoja, sarjakuvia ja katsomalla hyviä elokuvia (varsinkin Disneyn elokuvat) ihan yksikseni tai joskus jonkun hyvän kaverin kanssa. Olisi hyvä olla joku, jonka seurassa voi olla oma itsensä ja jolle voi kertoa aivan kaiken, puhuminen nimittäin vanhan kliseen mukaan ihan oikeasti keventää oloa. Myös ongelmien pakeneminen viihtyisiin ja hiljaisiin paikkoihin auttoivat ja auttavat, mutta pakeneminen ei RATKAISE ongelmia. Pakeneminen ja ongelmilta piiloutuminen ovat tarkoitettu voimien keräämiseen, että jaksetaan kohdata ja korjata nuo ongelmat. Loputtomalla pakomatkalla voimat vain lopulta loppuvat.
Toisaalta myös vaikeiden asioiden ajatteleminen ja selvittäminen ovat auttaneet ainakin itseäni silloin kun on ollut ahdistavaa. Älä pelkää pohtia kaikenlaisia asioita, mutta älä tee liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, ne ovat käytännössä aina vääriä ("ne ei haluu olla mun kanssa" "oon ruma" jne).
Mikä aiheuttaa sulle depistä? Itselleni aiheuttivat kaikki asiat, jotka vaativat mua olemaan joku toinen kuin oma itseni, esim jos joku vaati mua tekemään jotain, mitä en olisi halunnut tehdä ja kuitenkin tein niin se aiheutti mulle masennusta ja syyllisyydentuntoo. Vaatiiko joku sua olemaan jotain, mitä sä et ole? Jos vaatii niin ÄLÄ SUOSTU VAIKKA MIKÄ OLISI! Jos kaverisi tekevät jotain joka susta tuntuu pahalta niin älä mene mukaan (hyvät kaverit ei ikinä vaadi sulta tällaisia asioita!).
Et voi elää selkä suorana itsesi kanssa, jos taivut asioihin jotka ovat vastoin sun omaa sydäntä.
Toivottavasti noista nyt oli jotain apua. Mä olen ollut myös samankaltaisessa tilanteessa ja pääsin 'kuiville' kun pohdin noita yllä olevia asioita ja OPIN OLEMAAN OMA ITSENI ja kuuntelemaan omaa sydäntäni. Oikeastaan ensiksi opin olemaan oma itseni ja sitten kaikki eteen tulevat ongelmat selvisivätkin aivan kuin itsestään =) Jos mä pystyin siihen niin kyllä säkin! Tsemppiä =)
(katso myt vaikka niitä Disneyn piirrettyjä ja pohdi niitten sanomaa =)
kiitos kovasti hyvästä vastauksesta. :) ihana tietää ettei kuitenkaa oo ainoa jolla tällanen ongelma on/on ollut.
Nuo jutut ihan oikeasti auttoivat ja auttavat kun on ollut vaikeaa, mua ainakin. Myös se on auttanut, kun tajusin että oikea tapa ratkaista ongelmia ei aina ole se helpoin. Sellaista täydellisen onnellista olotilaa on mahdotonta saavuttaa jos aina vain kadehtii toisia, mutta kun on kateuden sijaan iloinen toisten puolesta tai vaikka kauniista luonnosta niin omakin olo paranee. Sellaista jatkuvaa onnentunnetta ja euforaa taas ei olekaan, vaan elämässä vain on vaikeita aikoja aivan kaikilla.
Disneyn elokuvat muuten kertovat pohjimmiltaan siitä, että on tärkeä kuunnella omaa sydäntä (mm. Mulan, Pocahontas), pitää huolta rakkaista ihmisistä ja olla rohkeasti oma itsensä. Yks jäbä aikoinaan sanokin näppärästi että rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi =) Kaiken lisäksi tuo periaate Toimii (vaikka onkin joskus niin pirun vaikeeta pitää mielessä). Tsemppiä, et todellakaan ole ollut yksin ongelmasi kanssa! =)
olla masennusta, vähintään lievää. Ei se aina aikaa tai paikkaa katso eikä erityisiä elämäntapahtumia vaadi ilmestyäkseen. Kuitenkin jotakin on varmaan muuttunut, todennäkösesti ajattelet asioita eri tavalla kuin aikaisemmin, ennen pahaa oloa, vaikket sitä osais sanoiksi pukea tai ehket sitä edes ite tiedosta. Näin uskon, jos elämässäs ei kerran mitään konkreettista mullistusta oo tapahtunut. Kasvaminen on yks asia joka tuo tullessaan niin sisäsiä kuin ulkosia haasteita ja paineita, joskus myös ongelmia. Nuoruusiässä ulkoinen elämä ja oma ajatusmaailmaa muuttuu niin valtavasti, ihan huomaamattakin. Sitä on joskus tosi vaikea itse huomatakaan.
Suosittelen lämpimästi, että käyt juttelemassa kerran tai pari kouluterveydenhoitajan kanssa, ja hän voi sitten mahdollisesti suositella sulle sellasta henkilöä (esim. terapeuttia), joka on kouluttautunut auttamaan sellasissa asioissa jotka sua nyt vaivaa. Siitä ei varmasti olisi haittaa ainakaan. Voimia!
Joo on varmasti. Puhu asiata vaikka vanhemmillesi ja kuuntele itseäsi. Mikä tuntuu pahalta? Juttele asiasta jonkun kanssa. Sekin jo saattaa helpottaa tilannettasi ja saatat alkaa ymmärtämaan itseäsi kun juttelet asiasta jollekulle, esim terapeutille, tervhoitajalle, vanhemmillesi tms.
voi ollakkin ehkä pientä sellaista. ongelma on vaan se että asun tällä hetkellä ulkomailla joten en voi mennä juttelemaan kouluterkkarille/psykologille enkä oikeen kellekkään muullekkaan koska en voi jutella suomeksi. enkä jotenkin vanhemille viitsi avautua niin paljon..
mulla on IHAN sama juttu, olin just alottamassa uutta viestiä ja kirjottamassa varmaan ihan samat sanat!
ihanaa kun ei ees tarvinu tehä sitä vaa mennä suoraan asiaan..x)
siis oon ihan saman ikänenkin kun sä,ja mulla on aivan sama tilanne sun kans. mä en tosin epäile kauheesti mun sosiaalisuutta mut oon alkanu vähän erakoitumaan ja olemaan koulussa hiljanen ja ehkä välillä vähän äksykin.
mun itsetunto on tosi alhaalla,ollu jo koko yläasteen, välillä se on kohonnu pitkäkskin aikaa mut sit taas tulee alamäkiä, jos ymmärrät..
ja just nyt mulla on sellanen tunne et alkaa taas meneen huonommin. mulla on ollu ehkä jo jonkun aikaa masennus.ja poikkeen susta vielä sillä tavalla et mä taas oon välillä harkinnu myös itsaria,päihtyneenä tosin mut joskus kun on oikein itkettäny ja masentanu jotkut asiat niin paljon, tiekkö tullut sellasia hetkiä, niin on tullu myös itsari mieleen.mut en usko et ikinä pystyisin tekeen sitä, ehkä TOSI kännissä tai muuten päihtyneenä kun ei muutenkaan oo mitään kontrollia itteensä...
eli siis kun mulla on tosi alhanen itsetunto (lähinnä,tai oikeestaan vaan ulkonäön suhteen) niin sitä pahentaa vielä mun nätit kaverit.varsinkin yks, joka on kuitenkin mun ehkä parhain kaveri.se on tosi nätti, varsinkin pojat on aina ja vaan sen perään eli mä jään ihan väkisin aina kakkoseks.vaikka joskus musta tuntuukin tosi nätiltä ja oon sillä hetkellä tyytyväinen itteeni. lisäks sen kaverin perhe on aika rikas, sillä on tosi rennot säännöt (kotiintuloajat jne), se tuntee paljon ihmisiä ja kaikkee muuta epäreilua. oon oikeesti sille välillä kateellinen.... vaikka loppujen lopuks musta mä en poikkee siitä kuitenkaan sit loppujen lopuks hirveesti: meijä perheellä on myös hyvät tulot,oon vähän parempi sitä kaverii koulussa eikä se kaveri oo mun mielestä ees niin kaunis sit kuitenkaan,ees verrttuna muhun.
silti masennun välillä, nykyään aina kun ees nään sen!
ihan niinku sä tyttö-92 sanoit ni mäkään en enää oo vähään aikaa halunnu lähtee mihinkää ulos kun musta tuntuu jotenkin turhalta lähtee ku on jotenki masentunu ja ahdistunu olo kun ees aattelee et lähen taas näyttään naamaani ulos muiden 'parempien' seurassa..
joo kyl tajuun mitä tarkotat sillä et tulee alamäkiä. mul on kans aika huono perusitsetunto. välillä on sillee että kaikki on tosi hyvin oon tosi nätti ja kiva ja hauska ja on paljon kavereita ja kaikki on mahdollista. mut sit taas tulee välillä sellasia aikoja et käyn iha pohjalla et mikää ei tunnu muulta ku pahalta ja epätoivoselta. eikä siihen tarvita ees paljoa. mulla toi huono itsetunto on lähinnä sisäisistä asioista, harvoin ajattelen että oon kauheen ruma. sen takia niistä onki tosi vaikee puhua ku osaan tavallaan pitää sen kulissin pystyssä et kaikki ois hyvin vaik oikeesti koko ajan itkettäis.
kadehdin eniten ihmisiä jotka vaikuttaa siltä että voi puhua kenen kanssa tahansa mistä tahansa vaikka ei tuntis edes sitä henkilöä kunnolla. ja inhoon kateuden tunnetta se oikeesti tappaa.
epävarma olo tulee väkisinki jos on itseään "parempien" ihmisten seurassa. näin ei sais ajatella tiedän kyllä mutta sille ei voi mitään jos on itsetunto maassa. ja mullaki on sellasia ihmisiä jotka masentaa heti ku näkeeki. mut ei ne sillon vaikuta ollenkaa ku on se hyvä olo.
ja itsarista, vaikka kuinka pahalta tuntuis nii älä tee sitä! kyl elämässä tulee hyviäkin aikoja ihan pakolla! tiiän kyl et on vaikee yrittää jatkaa elämää ku mikää ei tunnu miltään mutta silti.
tsemppiä vaan sullekkin :) enkä muute usko että kukaan muu ajattelee et oisit ruma, se on yleensä pään sisällä.
ps. olin ihan varma ku kirjotin ton alotusjutun et ihmiset tulee vaa vittuilemaan tai ainaki jotkut. onneks olin väärässä, täällä käy oikeesti ihania ihmisiä jotka osaa auttaakki. :)
mulla on jostain syystä sama juttu ja tuntuu, että oon liian kauan 'esittäny tavallista' vaikka oikeesti ahistaa ja masentaa.. niille ystäville taikka kavereille, porukoista puhumattakaan en halua ja en varmaan pystyskään puhumaan, nyt sitten kuitenkin kävin koulussa puhumassa terkkarille, sekin oli jo ponnistus sinänsä tärisin ja olin vähällä hajota kokonaan sinne, sieltä sitten sain ajan psykologille ja nyt sitten sinne menossa juttelemaan..
en tosin tiedä miten puhuminen tuntemattomallekkaan onnistuu, oon niin kauan pitänu kaiken sisällä ja ollu puhumatta kenelläkkään, että aluks varmasti on vaikeeta ja ongelmia, mutta en usko että sitä ihan turhaan aina käsketään puhumaan jollekkin ja hankkimaan apua.. sitä vartenhan ne ammattilaisetkin on ja eihän ne voi periaatteessa mihinkään pakottaa mitä ei ite halua?
toi on tosi hienoo et uskalsit mennä juttelee terkkarille. mä en tiiä pystyisinkö ite vaik ois mahdollisuuski ku varmaa just hajoisin sinne ihan kokonaan. toivottavasti psykologilla käynti auttaa. :)
Luojan kiitos et kirjotit ton! Ei tarvinnu mun hukata aikaa yrittämäl selittää miltä must tuntuu...:) kiitos!
No täs vähä mun stooria:
Kaikki alko ku siirryin yläastelle. Mun ennen nii hyvä itsetunto romahti alas nii nopeesti et kirjaimellisesti putosin pohjalle.
Oon yhtäkkii niin helvetin ruma, inhoon itteeni.
Niin kuvottavan näköinen, että melkein oksettaa kun katsoo peilistä! (tää ei oo mikää läppä)
Onhan monet mua kehuneet kauniiksi, mutta silti...
Aloin laihduttaa, en syöny muutakuin iltasin jotain ja sen välissä olevat hetket kun tunsin olevani nälkäinen, korvasin polttamalla.
Oon aina ollu normaalipainoinen, mutta ku pari kolme kiloa painoa tippu, nii menkat jäi välii.
Vähitellen aloin kuitenki hellittää, en yksinkertasesti jaksanu...olin pohjal, mut aloin silti päästä takas "pinnalle".
Vähän aikaa kaikki oli taas hyvi. Tuntu et mul on taarpeeks ihmisiä ketkä välittää yms.
Ja sit se taas tuli. Emmä tiedä mistä se tulee, minkätakia se tulee mut kaikki tuntu taas iha hirveeltä. Kaikki oli päin persettä ja on edellee.
Tuntuu et oon niin yksin, vaikken oikeesti ole. En jaksa enää koulussa hymyillä ja hermot on koko aja hirveen kireel. :/
Melkee joka ilta mä itken ku on nii paha olla.
En tiiä mitä mun pitäis tehä. Mennä puhumaa terveydenhoitajalle? En IKINÄ vois tehä niin. En oo pystyny kertoo ees mun parhaalle kaverille.
Tuntuu et oon jotenki mieleltä vääristyny. Kaikki asiat mitkä ennen oli hauskoi ei huvita enää.
Mun perusvastaukset kaikkii kysymyksii joo/en.
Ja ihan ku oisin unohtanu miten ihminen nauraa!
Jos joku vaa auttais
Vastasinkin jo tuossa ylempänä aloittajalle.. Tsekkaa noi mun kirjoitukset, kirjoittaisin sulle ihan samat jutut =)
Tässä nyt kuitenkin lyhyesti noi mun pointit:
- kannattaa puhua, se keventää
- pohdi asioita
- älä tee pitkälle vietyjä johtopäätöksiä (oon ruma jne), ne on vääriä
- katso elokuvia (Disneyleffat on hyviä!)
- lue kirjoja ja sarjakuvia
- selvitä itsellesi mikä on sulle tärkeää
- kaikkein tärkein asia - kuuntele omaa sydäntäsi
Tsemppiä! Kukaan meistä ei ole täydellinen! =)
noista vinkeistä :) ovat varmasti parhaimpia vinkkejä mitä oon keneltäkään saanut!
Kyllähän mä oon yrittäny noita asioita toteutella, muttaku se on niin vaikeaa...
Kenelle mä puhuisin?
Miten voin selvittää mikä on tärkeää, jos mikää ei enää tunnu tärkeältä?
Miten Disneyleffat voi auttaa? oon katsonut ne pienempänä niin monta kertaa, että osaan ne jo ulkoa! x)
"Pohdi asoita" mä oon pohtinu asoita niin paljo ettei mitää rajaa ja yleensä se vaan pahentaa oloa...teen sen ehkä jotenkin väärin? :D
Tää saattaa kuulostaa vähän oudolta mutta: mulla on yks poika (en oo kyllä ihastunut siihen...) jonka näkemisestä tuun aina hyvälle tuulelle. En ymmärrä miks, mutta sen aikaa kun saan seisoa kyseisen tyypin lähellä, oon melkeempä onnellinen...
Mistä tää johtuu? Onko mulla kehittynyt joku ihme "riippuvuus" tätä tyyppiä kohtaan? Mitä teen?
Eihän kukaan meistä ole täydellinen, mutta välillä toivoisi että olisi... :D
Kiitos!
Eipä kestä =) Toivottavasti niistä on edes jotain hyötyä.
Kenelle mä puhuisin?
Kenelle vaan, kuka kuuntelee. Vaikka naapurin kissalle. Pointti olikin siinä, että kun saa jäsenneltyä omat fiilikset sanoiksi niin näkee selkeämmin mikä mättää ja sit on helpompi olla, kun tietää mikä vaivaa.
Miten voin selvittää mikä on tärkeää, jos mikää ei enää tunnu tärkeältä?
No mites olis vaikka se yks poika? Vois varmaan olla yks sulle tärkeä asia, jos hän kerta saa sut tuntemaan olon paremmaksi. Search your feelings, you'll know it to be true.. En osaa sanoa muuta kuin että fiiliksen perusteella. Mitkä asiat saa sut tuntemaan olon paremmaksi? Kaikilla on omat yksilölliset tärkeät juttunsa.
Miten Disneyleffat voi auttaa? oon katsonut ne pienempänä niin monta kertaa, että osaan ne jo ulkoa! x)
Ei oo pakko olla just Disneyleffa, mutta mä katselin (ja katselen edelleen) niitä kun mulla on vaikeeta. Mä sit rupesin pohtimaan niitten leffojen sitä juttua, ideaa tai opetusta ja ne sitten on kyllä auttanu ainakin mua selvittämään mikä mulle on tärkeää. Miksi Mulan lähti armeijaan? Miksi Pocahontas ei mennyt naimisiin Kocoumin kanssa? Miksi John Silver päästi käsistään valtavan aarteen? Pohdi =)
Olen kokenut kaiken edellä mainitun ja joka päivä olen oppinut anatmaan armoa enemmän itselleni! Ja kokemuksesta voin sanoa että puhuminen auttaa! Jos pohdit asioita yksin, yleensä ihminen tekee vaan vääriä johtopäätöksiä tai ajattelee liikaa...eikä se auta oloa juurikaan. Mutta yksi asia on varmaa: anna kaikkien tunteiden tulla, ja hyväksy ne, hyväksy paha olosi ja se että ei tarvitse tuntea olevansa juuri nyt todella onnellinen...kaikilla on joskus alamäkiä, ja hyvin heikkoja aikoja, myös niillä jotka näyttävät voivan hyvin, voivat tuntea olonsa surullisiksi..Jos hyväksyt itsesi juuri ihanana, ainutlaatuisena sinunua, muutkin pitävät seurastasi enemmän! Anna armoa itsellesi äläkä vertaa itseäsi muihin..ole ylpeä itsestäsi, kaikesta mitä olet ja osaat!!! sinun kaltaistasi ei ole toista maan päällä...:) Aloita tänään unelmointi! Onko elämässäsi asioita joista todella nautit? Mitä haluat harrastaa? Missä olet hyvä? Keskity itsessäsi vain positiivisiin puoliin, ja hei, jos teet virheitä niin voin sanoa, että kannattaa ottaa niistä oppia...ja hymyile mokille, ja vielä parempi jos mokaat oikein pahasti, yritä nauraa koko jutulle! Eli jos mokailet, tee se tyylillä:::) ja tiiän, ettei hieman masentuneena nää pakosti valon pilkahdustakaan. Usko silti itseesti! jaksa vain uskoa!! Sillä sinussa on voimavaroja enemmän kuin uskotkaan: kaikki vastaukset ovat jo sinussa...kaikista tunteista olisi saatava vaan puhua, luota itseesi ja ole oma itsei...Itseäni auttaa joka päivä sähköpostiini tulevat ajatukset: www.positiivarit.fi -sivuilla on hyviä tekstejä elämänhallintaan liittyen...Kannattaa käydä sivustoilla. Myös hyvää lukemista on Paulo Coelhon kirjat, joita luettuasi voit tuntea olosi varmasti paljon kevyemmäksi!
hyvää jatkoa ja kevättä! :)
kummasti hymyilyttämään! :) oot varmasti joku synnynnäinen terapeutti, saat ton kuulostamaan niin helpolta ja vaivattomalta...
Hyötyä on, tottakai, ja enemmän kuin uskotkaa!
hyvää kaikkea sulle ja kiitos tsempaamisesta! =)
oli kyllä niin paljo tekstii että huhhuh ;)
Mulla on paljo asioita joista unelmoin ja asioita jotka haluisin tehä, mut tuntuu vaan et elämä on samaa harmaata sumuu päiväst toiseen....siis että mitä järkeä nousta huomenna ylös jos seki päivä on samanlainen kun kaikki muutki?
Haluisin et kaikki ois yksinkertasta ja et osaisin iloita pienistäki asioista mut ei se vaa onnistu...mut harjoitus tekee mestarin! :D
Suurin ongelma on kai se, etten oikeesti pysty hyväksymään itteeni. Jos saan päähäni et oon ruma, niin sillon oon ruma eikä sitä asiaa voi muuttaa.
Sama koskee monii asioita mun elämäs. En osaa "joustaa" vai miten se nyt sanotaan...
Kiitos noista vinkeistä! Oon joskus ennenki eksynyt tuolle positiivarit sivulle...ja ihan varmasti luen ainakin muutaman noista Paulo Coelhon kirjoista!
Hyvää kevättä sullekkin ja kiitos paljon!
My pleasure =D Omista virheistä (ja elokuvista...) oppii ja sit mielelläänhän sitä koettaa auttaa muitankin.
Ja, helvetti, aina leuka pystyyn ja rento asenne, muuten tulee hulluksi silleen negatiivisella tavalla.