Minusta Sitikka on

kaikista automerkeistä ehdottomasti huonoin. Huono ajaa, rimpula, kaikenlaista vikaa, ei kestä pakkasta, arvo tippuu nopeasti, surkea esitys.

Ranskalaiset voivat tehdä autoja vain koska siellä valtio subventoi ranskalaisia tehtaita niin vahvasti. Muuten olisivat konkassa jo. Laatu on todella huonoa.

Totuuden tietävät mutta surkea-itsetuntoiset sitikkakuskit tietysti poistattavat tämänkin kokemusperäisen jutun... ei saa sanoa pahaa meidän merkistä jonka huonoutta ei luonto anna periksi myöntää.
552479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

mutta ethän sinä autoista mitään ymmärrä. Toki sinulla on oikeus mielipiteeseesi joka on tosin väärä. Et tunnu olevan tekniikan ammattilainen.

Japanilaiset tekevät keskimäärin huonoimmat autot. Toki poikkeuksia löytyy Subarun ja Mitsun urheilullisen puolen mallistosta. Korealaisetkin ovat ajaneet ohi näistä tavanomaisemmista japseista.

PSA-konserni muuten myy autoja enemmän Euroopassa kuin kaikki japanilaiset yhteensä.

Citroen on mestareiden merkki.

Äänestä
  • huh huh...enpä ole ennen noin paksua itsepetosta kuullut. Muistutanko tiepalvelu, katsastus, kayttäjätyytyväisyystutkimuksista...muistutanko? Tiedät hyvin itsekin että tuo on pahimmanlaatuista skeidaa. Ranskikset aina laatu ja vikatilastojen peränpitäjinä. Mietipä miksi citroen ei myynyt viime vuonnakaan kuin vasta 11 parhaiten suomessa...ja mikä merkki on vuodesta toiseen ykkönen.

    Äänestä

  • keskimäärin huonoimmat autot.. kirjoitti:

    huh huh...enpä ole ennen noin paksua itsepetosta kuullut. Muistutanko tiepalvelu, katsastus, kayttäjätyytyväisyystutkimuksista...muistutanko? Tiedät hyvin itsekin että tuo on pahimmanlaatuista skeidaa. Ranskikset aina laatu ja vikatilastojen peränpitäjinä. Mietipä miksi citroen ei myynyt viime vuonnakaan kuin vasta 11 parhaiten suomessa...ja mikä merkki on vuodesta toiseen ykkönen.

    aika hyvin jäit kiinni kun aloit heti noista "luotettavuus"tilastoista paasaamaan. Tilastot on tilastoja. Ne saattavat olla sinulle tärkeitä mutta minä en anna niille taas minkäänlaista arvoa. Aivan muut asiat ratkaisevat auton valinnan.

    Ja myynnistä, miksi Tojo ei myy Euroopassa?

    Äänestä

tuossa jutussa. Olen ajanut about 30v leasing-autoja, mukana myös muutama sitikka. Nyt alla C5 2008 Exclusive 2.0 Hdi.
Yksikään auto ei ollut varsinaisesti huono, joitakin valmistusvikoja löytyi, vanhassa C5:ssa eniten, mutta ei sekään koskaan tielle jättänyt tai lähtöä estänyt. Sitikan laadunvalvonta ei ollut kovin häävi 2000-luvun alkupuolella.
Uusi C5 on ihan toiselta planeetalta, työn jälki on huolellista ja tavara laadukasta. Aika kertoo miten luotettava vehje on, ekat 10-tonnit ilman mitään ongelmia. Uudessa autossa nyt ei saisi mitään ilmetäkkään, eipä sinänsä.
Mitään pakkasongelmia ei ollut (eikä muillakaan merkeillä). Pitkän matkan ajossa Sitikka pesi muut, ainoastaan 9-3 saabi oli samaa tasoa. Kaupungissa C5 on vähän kankea, iso kun on.
Ranska on vanha autovalmistusmaa, valmistus olisi loppunut ajat sitten jos sikseen tulee.
Yhtään autoa, tai sen omistajaa, en ole nähnyt, jonka arvo ei tippuisi. Auto ei ole koskaan investointi, se on kulutushyödyke. Sitikasta ei ehkä paljoa saa vaihdossa, mutta eipä se sikakallis ole uutenakaan. Mielestäni prosenttien laskeminen on turhaa, tärkeämpi on se paljon rahaa kului autoon vaihtovälin aikana.
Omat puutteensa uudessa C5:sakin on, mutta ei mitään pahoja.

Äänestä
  • Autobon ilmeisen kriisissä kun joutuvat tänekin kirjoittelemaan mainospuheita kun kauppa ei käy..

    Äänestä

  • huonosti kun mainostaa täällä kirjoitti:

    Autobon ilmeisen kriisissä kun joutuvat tänekin kirjoittelemaan mainospuheita kun kauppa ei käy..

    Citroen on parempi kuin AutoBon

    Äänestä

  • tuohonkin asuun kun oikein yrittää. Miksi suomalaiset ei sitten luota sitikkaan? Miksi se ei myy kovin hyvin? Vasta 11 sija v.2008 myyntitilastossa.

    Äänestä

  • käännettyä kirjoitti:

    tuohonkin asuun kun oikein yrittää. Miksi suomalaiset ei sitten luota sitikkaan? Miksi se ei myy kovin hyvin? Vasta 11 sija v.2008 myyntitilastossa.

    Kuplavolkkari, Lada 1200, Corolla. Tässä muutama suosittu automalli, miksi kaikki ovat hyvästä myyntimenestyksestä huolimatta surkeita kotteroita?

    Selitys on tietenkin yksinkertainen, kalliin autoveron maassa konservatiiviset juntit eivät uskalla ostaa mitään mikä poikkeaa liikaa naapurin valinnasta. Auto pitää olla, mieluiten uusikin, mutta autoilu mielletään pakolliseksi pahaksi jolla välttyy liikunnalta eikä vapaudeksi saatika mukavaksi harrastukseksi, arvonalennukseen ei ole varaa ja tekniikasta ei tiedetä sitten mitään, joten valinta osuu siihen mikä eniten muistuttaa sitä edellistä vanhaa koppia.

    Sinäkin ilmeisesti kuulut tähän harmaaseen, arvo- ja tunnemaailmaltaan kuolleeseen massaan. Osanottoni.

    Äänestä

  • karu totuus kirjoitti:

    Käykääs saksan autosivuilla.Siellä ei pahemmin ajella harmaalla Corollalla.Automerkit ja automallit
    on huomattavasti laajempia kuin täällä suomessa:
    http://suchen.mobile.de/fahrzeuge/search.html?isSearchRequest=true&scopeId=C&negativeFeatures=EXPORT&lang=de&sortOption.sortBy=price.consumerGrossEuro&sortOption.sortOrder=ASCENDING&makeModelVariant1.makeId=11600&makeModelVariant1.modelId=9&maxPrice=&minFirstRegistrationDate=&maxMileage=&fuel=&ambitCountry=&zipcode=&zipcodeRadius=&doSearch.x=24&doSearch.y=

    Äänestä

  • karu totuus kirjoitti:

    Kuplavolkkari, Lada 1200, Corolla. Tässä muutama suosittu automalli, miksi kaikki ovat hyvästä myyntimenestyksestä huolimatta surkeita kotteroita?

    Selitys on tietenkin yksinkertainen, kalliin autoveron maassa konservatiiviset juntit eivät uskalla ostaa mitään mikä poikkeaa liikaa naapurin valinnasta. Auto pitää olla, mieluiten uusikin, mutta autoilu mielletään pakolliseksi pahaksi jolla välttyy liikunnalta eikä vapaudeksi saatika mukavaksi harrastukseksi, arvonalennukseen ei ole varaa ja tekniikasta ei tiedetä sitten mitään, joten valinta osuu siihen mikä eniten muistuttaa sitä edellistä vanhaa koppia.

    Sinäkin ilmeisesti kuulut tähän harmaaseen, arvo- ja tunnemaailmaltaan kuolleeseen massaan. Osanottoni.

    tälläisiin koskahan niitähän tulee olemaan...kokemusta on:
    http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=565&posting=22000000040686975

    Äänestä

  • karu totuus kirjoitti:

    Kuplavolkkari, Lada 1200, Corolla. Tässä muutama suosittu automalli, miksi kaikki ovat hyvästä myyntimenestyksestä huolimatta surkeita kotteroita?

    Selitys on tietenkin yksinkertainen, kalliin autoveron maassa konservatiiviset juntit eivät uskalla ostaa mitään mikä poikkeaa liikaa naapurin valinnasta. Auto pitää olla, mieluiten uusikin, mutta autoilu mielletään pakolliseksi pahaksi jolla välttyy liikunnalta eikä vapaudeksi saatika mukavaksi harrastukseksi, arvonalennukseen ei ole varaa ja tekniikasta ei tiedetä sitten mitään, joten valinta osuu siihen mikä eniten muistuttaa sitä edellistä vanhaa koppia.

    Sinäkin ilmeisesti kuulut tähän harmaaseen, arvo- ja tunnemaailmaltaan kuolleeseen massaan. Osanottoni.

    Eihän sitroen ole muuta tehnytkään kuin surkeita koppimopoja, jotka on hajonnu suorastaan silmissä. Luottamus pitää autoissakin ansaita, Corollalla on vahva historia luotettavana autona, hyvät testimenestykset vähiten vikoja tilastoissa, katsastustilastojen ykkönen jne, suomalaiset ihmiset on valveutuneita kuluttajia toisin kuin euroopassa, täällä maksaa autot enemmän, ei kannata ostaa mitään sellaista, jolla on surkea maine kestävyydessä, rahat menee hukkaan. Taasen kupla ja 1200 Lada on historiaa, jotka kyllä olleet molemmat parempia kuin sen ajan yksikään sitikka. Sitikka ei ole saanut mitään kunnolla aikaiseksi, ei ole tehny urheiluautoa, ei ole kunnon maasturia, eihän sillä ole mitään, täälläkin vaan hehkutetaan C5 mallia kun ei ole mitään muuta vähänkään auton näköistä tarjolla, no uusi citymaasturi on ihan ok, mutta siihenkin piti tulla japanilaista vahvistusta, että saatiin jotain aikaiseksi. Täällä on ihan turha mollata esim japanilaisia merkkejä, on ne sentään saanu aikaiseksi paljon enemmän kuin sitroen, ei teillä yksinkertaisesti ole varaa mollata, menetätte vaan viimeisenkin uskottavuuden sitronista. Sitroenista puhutaan vielä, että ei kuulu harmaaseen massaan, no se piti ennen paikkansa, ei kukaan muu autonvalmistaja tehny niin hirveän näköisiä koppimopoja kuin sitroen, heh. Nykyiset mallit ei läheskään poikkea muista niin kuin ennen, joten se siitä.

    Kuplavolkkari, Lada 1200, Corolla. Siinä on muuten kolme legendaarista autoa, jotka on suosionsa ansainneet. No onhan sitikalla rättäri, joka lienee samaa legenda-sarjaa, tosin autona noista selvästi huonoin, todellinen koppimopo aaltopellistä. Mutta sympaattinen "sätkä" tietysti.

    Muuten Citroen meni omana tehtaanaan konkurssiin jo 1973 muistaakseni, jolloin Peugeot eli PSA sen osti ja pelasti liittämällä itseensä. Kaatui muuten lähinnä laatuongelmiin...

    Äänestä

  • totuus? kirjoitti:

    Eihän sitroen ole muuta tehnytkään kuin surkeita koppimopoja, jotka on hajonnu suorastaan silmissä. Luottamus pitää autoissakin ansaita, Corollalla on vahva historia luotettavana autona, hyvät testimenestykset vähiten vikoja tilastoissa, katsastustilastojen ykkönen jne, suomalaiset ihmiset on valveutuneita kuluttajia toisin kuin euroopassa, täällä maksaa autot enemmän, ei kannata ostaa mitään sellaista, jolla on surkea maine kestävyydessä, rahat menee hukkaan. Taasen kupla ja 1200 Lada on historiaa, jotka kyllä olleet molemmat parempia kuin sen ajan yksikään sitikka. Sitikka ei ole saanut mitään kunnolla aikaiseksi, ei ole tehny urheiluautoa, ei ole kunnon maasturia, eihän sillä ole mitään, täälläkin vaan hehkutetaan C5 mallia kun ei ole mitään muuta vähänkään auton näköistä tarjolla, no uusi citymaasturi on ihan ok, mutta siihenkin piti tulla japanilaista vahvistusta, että saatiin jotain aikaiseksi. Täällä on ihan turha mollata esim japanilaisia merkkejä, on ne sentään saanu aikaiseksi paljon enemmän kuin sitroen, ei teillä yksinkertaisesti ole varaa mollata, menetätte vaan viimeisenkin uskottavuuden sitronista. Sitroenista puhutaan vielä, että ei kuulu harmaaseen massaan, no se piti ennen paikkansa, ei kukaan muu autonvalmistaja tehny niin hirveän näköisiä koppimopoja kuin sitroen, heh. Nykyiset mallit ei läheskään poikkea muista niin kuin ennen, joten se siitä.

    vai on Sitikat koppimopoja ja Corolla hyvä auto, heh heh. Olen omistanut kaksi Corollaa ja pari muutakin japsia. Corollasta ei jäänyt mitään hyvää sanottavaa. Enää ei tule alle japanilaista autoa, se on varmaa.
    Sitikalla kyllä riittää meriittiä, viimeisimpänä rallin mestaruudet. Ei ollut esim. Subarusta vastusta vaan piti lähteä häntä koipien välissä karkuun koko sarjasta.
    Ei joka valmistajan tarvitse tehdä jokaiseen luokkaan autoa. Nimimerkki Outlander on kyllä kertonut Mitsun citymaasturista aivan tarpeeksi. Japanilaiset onnistuivat sössimään tämänkin asian.
    Sitikka on edelleenkin persoonallinen auto.
    Turha tulla satuilemaan tälle palstalle.

    Äänestä

  • tarinaa kirjoitti:

    viisaiden "junttien" hylkimästä merkistä. Näitä tapauksia kun riittää niin ymmärtää miksi suomalaisten enemmistö ei osta sitikkaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=565&posting=22000000040708188

    on jo osoitus tojomiehen tyhmyydestä, kun samaa linkkiä tarjoaa monena eri vikana.

    Onhan niitä tarinoita joo. Ostahan kuule vaan sitä launtaimakkaraa ja olvia, niin kuin tekee muutkin tojomiehet, tojomieshän ostaa sitä mitä suurin osa muistakin suomalaisista, koska omaa päätösvaltaa ei uskalla käyttää, ja keksi parempia tarinoita.

    Äänestä

  • Tässä näin kirjoitti:

    vai on Sitikat koppimopoja ja Corolla hyvä auto, heh heh. Olen omistanut kaksi Corollaa ja pari muutakin japsia. Corollasta ei jäänyt mitään hyvää sanottavaa. Enää ei tule alle japanilaista autoa, se on varmaa.
    Sitikalla kyllä riittää meriittiä, viimeisimpänä rallin mestaruudet. Ei ollut esim. Subarusta vastusta vaan piti lähteä häntä koipien välissä karkuun koko sarjasta.
    Ei joka valmistajan tarvitse tehdä jokaiseen luokkaan autoa. Nimimerkki Outlander on kyllä kertonut Mitsun citymaasturista aivan tarpeeksi. Japanilaiset onnistuivat sössimään tämänkin asian.
    Sitikka on edelleenkin persoonallinen auto.
    Turha tulla satuilemaan tälle palstalle.

    persoonallisuudella tekee jos auto on erittäin vikaherkkä ja huonomaineinen jotta ei kelpaa kuin sitikkaharrastajille? Kaasunestejousitus aiheuttaa kaikenlaisia lisähuolia ja harmeja käytetyssä autossa verrattujna rautajousiin. On kaikenlaista vuotoa, venttiilivikaa ,naksutusta ja niksutusta ja sitä ihmetellään sitten että mikä mikä taas on vikana.Menet tavalliselle huoltoasemalle ja jousitukseen tulee vikaa eivät ymmärrä tuon taivaallista jousituksen ongelmista. Kokemusta on.

    Äänestä

  • sillä kirjoitti:

    koskaan kaasunestejousitus aiheuttanut minkäänlaista harmia kohdalleni. Kysyin tätä kerran katsastusmieheltä ja kertoili, että niissä ei juuri ole vikoja. Toisekseen jos vikaa tulee se pannaan kuntoon. Niin yksinkertaista se on.
    Huonoja ominaisuuksia, matkustusmukavuutta ja ruosteista koria kun on vaikea saada kuntoon isolla rahallakaan. Kokemusta riittää 70-luvulta asti.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    "Toisekseen jos vikaa tulee se pannaan kuntoon. Niin yksinkertaista se on. "

    Niin ja jos arvo laskee niin sitten maksetaan vaan. Niin yksinkertaista se on, sitikan omistaminen. Korjaa, maksa, korjaa, ...

    Rahaa voi tosin tuhlata hauskemminkin...

    Äänestä

  • Tässä näin kirjoitti:

    vai on Sitikat koppimopoja ja Corolla hyvä auto, heh heh. Olen omistanut kaksi Corollaa ja pari muutakin japsia. Corollasta ei jäänyt mitään hyvää sanottavaa. Enää ei tule alle japanilaista autoa, se on varmaa.
    Sitikalla kyllä riittää meriittiä, viimeisimpänä rallin mestaruudet. Ei ollut esim. Subarusta vastusta vaan piti lähteä häntä koipien välissä karkuun koko sarjasta.
    Ei joka valmistajan tarvitse tehdä jokaiseen luokkaan autoa. Nimimerkki Outlander on kyllä kertonut Mitsun citymaasturista aivan tarpeeksi. Japanilaiset onnistuivat sössimään tämänkin asian.
    Sitikka on edelleenkin persoonallinen auto.
    Turha tulla satuilemaan tälle palstalle.

    Sitikkaan vaihtuu pikapuoliin Japanilainen. Ei ole kovin luotettavaa kuvaa jättänyt, takaperän ja jakovaihteistonkin öljynvaihdot 30tkm välein. Sitikoilla olen ajanut n. 1,7miljoonaa km ja jättäneet minut tielle vianvuoksi peräti yhden kerran. Citikoissa joita olen ostanut on kilometrit vaihdelleet ostohetkellä 5000-220000km ja niillä on ajettu minun omistuksessa 60000-570000km saakka. Mitsu jätti ekana vuonna alta 20tkm ajettuna ekan kerran tielle. Nytkin auto on menossa 60000km huoltoon ja listalla on kolm takuukorjauskohdetta.

    Äänestä

  • outlanderisti kirjoitti:

    Noista Outolanderistin jutuista ihmettelen, että miten on joku kerenny ajaa noin paljon, omistanu montaa autoa ja pelkästään sitikoilla tullu 1,7 miljoonaa kilometriä? Oot varmaan ollu kymmeniä vuosia taksikuskina tai oot voittanu joskus lotossa ja et tee mitään muuta kuin ajat autoa ja nukut muutaman tunnin yössä?

    Äänestä

  • sitikka=rahareikä kirjoitti:

    "Toisekseen jos vikaa tulee se pannaan kuntoon. Niin yksinkertaista se on. "

    Niin ja jos arvo laskee niin sitten maksetaan vaan. Niin yksinkertaista se on, sitikan omistaminen. Korjaa, maksa, korjaa, ...

    Rahaa voi tosin tuhlata hauskemminkin...

    nimittäin on se ajokin niin paljon hauskempaa kuin esim. Toyotalla. Halvalla ei saa hyvää kyytiä. Viimeisen viimen vuoden aikana on pitänyt peräti kerran käydä ylimääräisen kerran korjaamolla. Sekin reissu oli reilusti alle 100 euroa. Joitain autoja täytyy huoltaakin jo useammin.

    Näkyy täällä olevan samanlaisia kokemuksia:

    http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=565&posting=22000000040720749

    Äänestä

  • mies intiasta? kirjoitti:

    Noista Outolanderistin jutuista ihmettelen, että miten on joku kerenny ajaa noin paljon, omistanu montaa autoa ja pelkästään sitikoilla tullu 1,7 miljoonaa kilometriä? Oot varmaan ollu kymmeniä vuosia taksikuskina tai oot voittanu joskus lotossa ja et tee mitään muuta kuin ajat autoa ja nukut muutaman tunnin yössä?

    että joillain autoilla ajetaan paljon. Itse olen tahkonnut 1.5 miljoonaa, en kaikkea Sitikoilla mutta yli puolet matkasta ranskalaisilla. Ja välille en ole jäänyt kertaakaan ranskalaisella autolla auton vian vuoksi.

    Äänestä

  • ymmärrät kirjoitti:

    Ranskalaisia autoja varten aikanaan keksittiinkin hinausautot, niin ei tarvii sinne välille jäädä? :)

    Äänestä

  • vitsi kirjoitti:

    Ranskalaisia autoja varten aikanaan keksittiinkin hinausautot, niin ei tarvii sinne välille jäädä? :)

    tulee tuollaista tekstiä. Omin voimin on tullut ranskalainen joka kerta perille, japanilainen ei.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    koskaan kaasunestejousitus aiheuttanut minkäänlaista harmia kohdalleni. Kysyin tätä kerran katsastusmieheltä ja kertoili, että niissä ei juuri ole vikoja. Toisekseen jos vikaa tulee se pannaan kuntoon. Niin yksinkertaista se on.
    Huonoja ominaisuuksia, matkustusmukavuutta ja ruosteista koria kun on vaikea saada kuntoon isolla rahallakaan. Kokemusta riittää 70-luvulta asti.

    pistokoeajossaan: Ikääntyessään kaasunestejousitus aiheuttaa huolto-ongelmia monimutkaisen rakenteensa takia ja siksi monella käytetyn ostajalla on ennakkoluuloja C5:tä kohtaan.

    Äänestä

  • maksan kirjoitti:

    nimittäin on se ajokin niin paljon hauskempaa kuin esim. Toyotalla. Halvalla ei saa hyvää kyytiä. Viimeisen viimen vuoden aikana on pitänyt peräti kerran käydä ylimääräisen kerran korjaamolla. Sekin reissu oli reilusti alle 100 euroa. Joitain autoja täytyy huoltaakin jo useammin.

    Näkyy täällä olevan samanlaisia kokemuksia:

    http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=565&posting=22000000040720749

    mitä täälloä suoli24:ssä uskotellaan. Viralliset vikatilastot(tiepalvelu ja katsastus) on ainoat mihin voi luottaa. Jos sitikka olisi niissä kärjessä niin sitten uskoisin en joitain teiniamisten kirjoituksia suoli24:ssä.

    Äänestä

  • asenteella... kirjoitti:

    tulee tuollaista tekstiä. Omin voimin on tullut ranskalainen joka kerta perille, japanilainen ei.

    totuutta. Lukekaan autolehtiä ja virallisia vikatilastoja ja myyntitilastoja ja tulkaa sitten sanomaan että japanilainen auto ei ole muka markkinoiden kestävin ja vähävikaisin. Miksi niitä ostetaan niin paljon? Eikö hälytyskellot soi miksi sitikka ei myy? Joku syyhän täytyy olla ei suomalaiset niin tyhmiä ole. Jos laatu olisi kohdallaan niin myyntimäärät olisivat takuulla top 5:ssä. Itse pyyhin anusta noilla suoli24:n kirjoituksilla. Tännehän saa uskotella ihan mitä vaan.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    mitä täälloä suoli24:ssä uskotellaan. Viralliset vikatilastot(tiepalvelu ja katsastus) on ainoat mihin voi luottaa. Jos sitikka olisi niissä kärjessä niin sitten uskoisin en joitain teiniamisten kirjoituksia suoli24:ssä.

    Tuollahan kerroin, että mielelläni maksan Sitikalla ajamisesta enemmän kuin esim. Toyotalla ajamisesta, se kyyti on sen väärti. Eikä tarvitse ruosteen kanssa tapella.
    Joillain tiepalvelun tilastoilla tai katsastustilastoilla ei ole minulle hevon paskan merkitystä. Näkyy Sitikka olevan toisena tiepalvelun tilastossa pienissä ja keskisuurissa tila-autoissa mutta ei silläkään ole mitään merkitystä, vain sillä autolla itsellään on. Luotettavuus on minulle toisarvoinen asia koska nykyään kaikki autot ovat riittävän luotettavia. Jos toisessa palaa vuodessa yksi polttimo ja toisessa kaksi niin toinen on kaksi kertaa luotettavampi.

    Äänestä

  • kirjoittaa kirjoitti:

    pistokoeajossaan: Ikääntyessään kaasunestejousitus aiheuttaa huolto-ongelmia monimutkaisen rakenteensa takia ja siksi monella käytetyn ostajalla on ennakkoluuloja C5:tä kohtaan.

    ja antaa ihmisillä olla ennakkoluuloja. Tottakai kaasunestejousitus on monimutkaisempi kuin yksinkertainen rautajousi. Mutta se rautajousi tarvitsee kaverikseen iskunvaimentimen. Se on ihmisten mielestä normaalia, että vaihdetaan iskunvaimennin mutta se ei, että huolletaan kaasunestejousitusta. Tämä on tekniikkaa ymmärtämättömien ongelma.
    Sitikka tekee kaasunestejousitusta loistoautoihin ja on valmistanut yli 50 vuotta kaasunestejousituksella varustettuja autoja.

    Äänestä

  • muunneltua kirjoitti:

    totuutta. Lukekaan autolehtiä ja virallisia vikatilastoja ja myyntitilastoja ja tulkaa sitten sanomaan että japanilainen auto ei ole muka markkinoiden kestävin ja vähävikaisin. Miksi niitä ostetaan niin paljon? Eikö hälytyskellot soi miksi sitikka ei myy? Joku syyhän täytyy olla ei suomalaiset niin tyhmiä ole. Jos laatu olisi kohdallaan niin myyntimäärät olisivat takuulla top 5:ssä. Itse pyyhin anusta noilla suoli24:n kirjoituksilla. Tännehän saa uskotella ihan mitä vaan.

    Euroopassa. Toyotan propaganda koneisto jauhaa Suomessakin kyllä hyvin. Miksi Toyota ei myy Euroopassa?
    Japanilainen auto saattaa olla vähävikaisin mutta kestävimmäksi sitä en sanoisi perustekniikaltaan. Itse aloitin autoilun 70-luvulla Toyotalla. Eipä voi peltien kestävyyttä kehua. Samoin moottori on mikä on. Öljyä on palanut Toyotien kanssa minullakin enemmän kuin riittävästi. Ja ominaisuudet, ulkonäkö ja tyyli ovat kuitenkin ne tärkeimmät asiat, niitä on turha japanilaisista perheautoista etsiä.

    mutta joita ei osteta eikä kukaan muu valmistaja luota kaasunesteeseen.

    Äänestä

  • mies intiasta? kirjoitti:

    Noista Outolanderistin jutuista ihmettelen, että miten on joku kerenny ajaa noin paljon, omistanu montaa autoa ja pelkästään sitikoilla tullu 1,7 miljoonaa kilometriä? Oot varmaan ollu kymmeniä vuosia taksikuskina tai oot voittanu joskus lotossa ja et tee mitään muuta kuin ajat autoa ja nukut muutaman tunnin yössä?

    ajokortti on ollu taskussa 28v ja kotoa muuton jälkeen on tullu vain työmatkoista sellanen 25-30tkm/vuosi ja siihen hupiajot päälle. Lisäksi meillä oli vaimon kanssa useita vuosia omat autot työmatkoja varten ja molemmilla työmatka ajoa tuo n30tkm/vuosi. Tuossa 80luvun loppu- 90luvun alku kertyi ns ykkösautoon tollasta 80tkm/vuosi eli ajoin vuodessa keskiverto tojoteron viiden- kuuden vuoden ajot. Välillä kokeiltiin muitakin kuin sitikoita, mutta palattiin tojo,ford ja volvo kokeilujen jälkeen takas sitikkaan. Nytkin tuo mitsu hankittiin, kun vaimoke ajoi työmatkallaan 19km/suunta hiekkateitä jotka saattoivat olla auraamatta aamulla töihin mennessä ja illalla kotiintullessa. No ei tota lunta paljon ollut viime talvenakaan. Mietis, kun autolla on nytkin alta kaksi vuotta ikää ja menossa 60tkm huoltoon (meneeköhän jarrupalat taas eteen uusiksi? niinkuin 30tkm huollossa)

    Äänestä

  • se myy kirjoitti:

    Euroopassa. Toyotan propaganda koneisto jauhaa Suomessakin kyllä hyvin. Miksi Toyota ei myy Euroopassa?
    Japanilainen auto saattaa olla vähävikaisin mutta kestävimmäksi sitä en sanoisi perustekniikaltaan. Itse aloitin autoilun 70-luvulla Toyotalla. Eipä voi peltien kestävyyttä kehua. Samoin moottori on mikä on. Öljyä on palanut Toyotien kanssa minullakin enemmän kuin riittävästi. Ja ominaisuudet, ulkonäkö ja tyyli ovat kuitenkin ne tärkeimmät asiat, niitä on turha japanilaisista perheautoista etsiä.

    euroopassa niin miksi se myy hyvin suomessa ja maailmassa ja on suurin autonvalmistaja. Siinäpä ankara miettimisen paikka...aikamoinen pardoksi :)

    Äänestä

  • myy hyvin kirjoitti:

    euroopassa niin miksi se myy hyvin suomessa ja maailmassa ja on suurin autonvalmistaja. Siinäpä ankara miettimisen paikka...aikamoinen pardoksi :)

    Suomessa on aina Ladan ja Toyotan kaltaiset autot myyneet hyvin. Myös Amerikassa kelpaa konservatiiviset autot.

    Äänestä

  • ja tekee kirjoitti:

    mutta joita ei osteta eikä kukaan muu valmistaja luota kaasunesteeseen.

    kaasunestejousituksen. Ja sen valmistaa Citroen Rollsille. Ja Citroen myy aivan hyvin, PSA-konserni myy enemmän Euroopassa kuin kaikki japanilaiset yhteensä. Toki minulle on aivan sama paljonko autoa myydään, riittää kun tekevät minulle yhden kappaleen. En minä halunnut Suomen suosituinta talopakettiakaan vaan on omaa suunnittelua. Ja muun lämmityksen lisänä on mukavuussyistä lattialämmitys. Maksaa talvikuukausina varmaan sata euroa lisää, voi hirvitys, olisi pitänyt säästää siinäkin. Säästää, säästää ja säästää mutta kun viimeisessä palttoossa ei ole taskuja. Meni ohi autoaiheen mutta jospa auttaa ymmärtämään.

    Äänestä

  • kirjoittaa kirjoitti:

    pistokoeajossaan: Ikääntyessään kaasunestejousitus aiheuttaa huolto-ongelmia monimutkaisen rakenteensa takia ja siksi monella käytetyn ostajalla on ennakkoluuloja C5:tä kohtaan.

    Vajaan neljänkymmenen vuoden aikana on minulla ehtinyt olemaan kaikenlaisia autoja. Kun vertaa jousituksen huolettomuutta, ovat mehuSitikat aivan kärjessä. Uudet pallot ovat halpoja ja nopeasti vaihdettavia. Vuotava tiiviste vaihtuu samalla kun käy kahvilla. Eikä paljoa enempää maksakaan. Parin euron muoviklipsi vaihtuu odottaessa. Eipä niissä muuta. Piiitkää ajoa hyvillä mielin.
    Toista se on rautajousilla. Milloin on jousen pää poikki tai iskari vuotaa. Ja korjaus aina pareittain. Paljon enemmän niihin on uponnut rahaa ja aikaa.

    Äänestä

  • muunneltua kirjoitti:

    totuutta. Lukekaan autolehtiä ja virallisia vikatilastoja ja myyntitilastoja ja tulkaa sitten sanomaan että japanilainen auto ei ole muka markkinoiden kestävin ja vähävikaisin. Miksi niitä ostetaan niin paljon? Eikö hälytyskellot soi miksi sitikka ei myy? Joku syyhän täytyy olla ei suomalaiset niin tyhmiä ole. Jos laatu olisi kohdallaan niin myyntimäärät olisivat takuulla top 5:ssä. Itse pyyhin anusta noilla suoli24:n kirjoituksilla. Tännehän saa uskotella ihan mitä vaan.

    puhutaan ihan kokemuksesta, niin japanilaisista, amerikkalaissita kuin ranskalaisista ja muista eurooppalaisista.

    Mutta lue sinä toki niitä tilastoja, ne kun tuntuvat olevan sinulle niin kovin tärkeitä. Joku päivä sinullakin saattaa olla niin paljon kokemusta autoista että opit suhtautumaan noihin tilastoihin niinkuin niihin kuuluu suhtautua. Ne kun eivät ole mikään ehdoton totuus.

    Äänestä

  • ennakkoluuloja kirjoitti:

    Vajaan neljänkymmenen vuoden aikana on minulla ehtinyt olemaan kaikenlaisia autoja. Kun vertaa jousituksen huolettomuutta, ovat mehuSitikat aivan kärjessä. Uudet pallot ovat halpoja ja nopeasti vaihdettavia. Vuotava tiiviste vaihtuu samalla kun käy kahvilla. Eikä paljoa enempää maksakaan. Parin euron muoviklipsi vaihtuu odottaessa. Eipä niissä muuta. Piiitkää ajoa hyvillä mielin.
    Toista se on rautajousilla. Milloin on jousen pää poikki tai iskari vuotaa. Ja korjaus aina pareittain. Paljon enemmän niihin on uponnut rahaa ja aikaa.

    varmaan suurin osa autoilijoista ja korjaamoista. Jos kaasunestejousitus olisi hyvä niin se olisi otettu hyvin yleisesti käyttöön myös muissa merkeissä mutta kun ei ole.

    Äänestä

  • vaan... kirjoitti:

    puhutaan ihan kokemuksesta, niin japanilaisista, amerikkalaissita kuin ranskalaisista ja muista eurooppalaisista.

    Mutta lue sinä toki niitä tilastoja, ne kun tuntuvat olevan sinulle niin kovin tärkeitä. Joku päivä sinullakin saattaa olla niin paljon kokemusta autoista että opit suhtautumaan noihin tilastoihin niinkuin niihin kuuluu suhtautua. Ne kun eivät ole mikään ehdoton totuus.

    mikä on absoluuttinen totuus? Suoli24:n sitikanomistajien oma totuusko? Sitäkö pitäisi uskoa autonhankinnassaan? Nuo viralliset tilastot ovat edes puolueettomia kuten katsastustilastot. Suoli24:n sitikanomistajien kommentit tuskin.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    mikä on absoluuttinen totuus? Suoli24:n sitikanomistajien oma totuusko? Sitäkö pitäisi uskoa autonhankinnassaan? Nuo viralliset tilastot ovat edes puolueettomia kuten katsastustilastot. Suoli24:n sitikanomistajien kommentit tuskin.

    aivan pöljä? Oletko tietoinen että "absoluuttista totuutta" ei ole olemassakaan, varsinkaan mitä tulee autoihin. Edelleenkin kaikkia tilastoja voidaan tulkita miten halutaan, ja vääntää millaisiksi halutaan.

    Lisäksi, olethan tietoinen että kärkkäimmät lastenkasvatusohjeistajat ovat ihmisiä, joilla ei ole lapsia. Koirankasvatusohjeet saat ihmisiltä, joilla ei ole koiraa. Kärkkäimmät sitikka- kommentoijat ovat ihmisiä joilla ei ole sitikkaa.

    Mutta koskapa sinulle nämä tilastot ovat niin tärkeitä, niin niistä väittely kanssasi on yhtä hedelmällistä kuin raamatusta ja sen tapahtumista väittely jonkun himouskovaisen hihhulin kanssa. Sinulle vain raamatun tilalla ovat tilastot ja autolehdet.

    Onnea ja menestystä "absoluuttisen totuuden" etsinnässäsi, onpahan sinulla siinä tehtävä joka ei pääty aivan lähiaikoina.

    Ps. Sitä "absoluuttista totuutta" et löydä ainakaan täältä Suomi24:n palstoilta, niin Sitikka- kuin miltään muultakaan palstalta. Voisit koettaa vaikka Wikpediaa tai Hikipediaa, nekin ovat yhtä luotettavia tietolähteitä.

    Äänestä

  • lienetkö... kirjoitti:

    "Kärkkäimmät sitikka- kommentoijat ovat ihmisiä joilla ei ole sitikkaa. "

    -> joilla ei ENÄÄ ole sitikkaa... kokemusta paskasta on mutta ei enää mitään tarvetta puolustella huonoa valintaa. Olen itse sellainen, minäkin puolustelin sitä kun vielä omistin sen (varmaan hävetti tai jotain oma tyhmyys) mutta en todellakaan enää!

    Äänestä

  • korjataan vähän... kirjoitti:

    Tilasto on sitä mitä tilaaja haluaa. ADACin tilasto on siinä mielessä luotettava, ainakin alle 3v autojen osalta, että siinä ei omistajn mielipiteet paljoa vaikuta. Sitä kun hieman tarkemmin tarkastelee, niin mitä eroa on esin alle 3v ikäisissä perheautoissa sijoilla 1-10 olevilla??(ave-luokka) Tiellejättäneitä n.2-10 autoa/1000 rekisteröityä. Samaa voi sanoa katsastus tilastosta, mitä minä olen tuttujen kanssa keskustellut ja vähän tuntemattomienkin, niin tojon omistajat huollattavat (katsastushuolto) autonsa usein merkkiliikkeessä ennen katsastusta, myös vanhemmat autot. Tällöinhän autot ovat timmissä kunnossa katsastuksessa ja merkkihuolto omillatoimillaan ylläpitää kuntoa, jotta luotettavuusmielikuva säilyy. Mitä taas tulee ns halpismerkkeihin (fiat,citikka pösö...) niillä usein ajetaan leimaan "kotimatkalla" ja otetaan sieltä vikalista, jonka mukaan autoa sitten korjautetaan jossain nyrkkipajalla tai tallissa. Itselläni citikat esim. menivät n. 90% katsastus kerroista "laakista" läpi ja nillä autoilla oli yleensä ajettu 200000km+. Nytkin omistamani BX vm 92 ajettu n.750000km meni marraskuussa ekalla läpi ilman huomautuksia.

    Äänestä

  • korjataan vähän... kirjoitti:

    "Kärkkäimmät sitikka- kommentoijat ovat ihmisiä joilla ei ole sitikkaa. "

    -> joilla ei ENÄÄ ole sitikkaa... kokemusta paskasta on mutta ei enää mitään tarvetta puolustella huonoa valintaa. Olen itse sellainen, minäkin puolustelin sitä kun vielä omistin sen (varmaan hävetti tai jotain oma tyhmyys) mutta en todellakaan enää!

    kärkkäimmät kommentoijat ovat NIMENOMAAN niitä joilla EI OLE sitikkaa, eikä ole koskaan ollutkaan. Sinä nyt satut olemaan, jälleen kerran, eräänlainen poikkeus...

    Äänestä

  • Fakta on, että kirjoitti:

    kärkkäimmät kommentoijat ovat NIMENOMAAN niitä joilla EI OLE sitikkaa, eikä ole koskaan ollutkaan. Sinä nyt satut olemaan, jälleen kerran, eräänlainen poikkeus...

    selvännäkijä. Olet käynyt tarkistamassa jokaisen tapauksen erikseen ja dokumentoinut sen. Kaikkea skeidaa sitä saa kuulla.

    Äänestä

  • näyt olevan kirjoitti:

    selvännäkijä. Olet käynyt tarkistamassa jokaisen tapauksen erikseen ja dokumentoinut sen. Kaikkea skeidaa sitä saa kuulla.

    että sinä olisit se selvännäkijä, joka on kaiken dokumentoinut...

    Äänestä

  • kuten kirjoitti:

    varmaan suurin osa autoilijoista ja korjaamoista. Jos kaasunestejousitus olisi hyvä niin se olisi otettu hyvin yleisesti käyttöön myös muissa merkeissä mutta kun ei ole.

    Olsikohan siksi, että tuo mehujousitus Sitikan tapaan toteutettuna on yhä patentin alainen, eikä vastaavan kehittäminen ole halpaa. Lisensoimalla se onnistuisi, mutta se maksaa. Tietysti rahalla ja voi ostaa valmistakin, kuten Rollssi on tehnyt.

    Äänestä

Mulla on 98 vuoden sitikka eikä oo ollu mitään vikoja. kuskissa taitaa olla vika. prkl

Äänestä

Sitikoita sanottiin ennen niiden jousituksen perusteella apinakiikuiksi, :DD

Äänestä
  • olla oikeassa autossa... Mutta muistele toki vain niitä menneitä, tulevaisuutta sinulla kun ei taida enää ollakkaan.

    Äänestä

tai arvon alennus haittaa ei mitään auto tässä tapauksessa citroen on ostettu ajamista varten ja käytettynä tuo hinnanalenema on meidän saama etu ,ihmetyttää tuo ainainen paaruaminen että toyota esimm. pitää vaihdokkihinnat korkeina mutta tuohan on samanlainen itsensähuijauskupla kuin optiot tai pössiosakkeitten arvo }= ostetaanko se tojo tai muu auto vain sen takia että se täytyy heti vaihtaa ,vai minkä takia se täytyy vaihtaa ,

Äänestä

moittimalla jotain toisten automerkkejä?

Äänestä
  • suomijuntti on sellainen elukka, että kun itse on työntänyt kätensä paskaan, sitä ei voi myöntää, niin pitää tulla sitten vittuilemaan muille ja haukkumaan toisten "paskaa".

    En kyllä muutenkaan tajua, että mitä vittua nämä tojomiehet tällä palstalla tekee. Onko se teidän tojopalstansheriffi kikkeli pystyssä tappanut koko keskustelun niin te sitten täällä riehutte. Siellähän sallitaan vain HALLELUJA TOJOTA-viestit, joko teille on oma uskonto?

    Äänestä

  • koska kirjoitti:

    suomijuntti on sellainen elukka, että kun itse on työntänyt kätensä paskaan, sitä ei voi myöntää, niin pitää tulla sitten vittuilemaan muille ja haukkumaan toisten "paskaa".

    En kyllä muutenkaan tajua, että mitä vittua nämä tojomiehet tällä palstalla tekee. Onko se teidän tojopalstansheriffi kikkeli pystyssä tappanut koko keskustelun niin te sitten täällä riehutte. Siellähän sallitaan vain HALLELUJA TOJOTA-viestit, joko teille on oma uskonto?

    on kuskin penkissä iso reikä, että edellisessä tojotassa tulleet peräpukamat ei aiheuttaisi kipuja ajon aikana.

    Äänestä

Joo tiedetään! Tiedetään!! Italiassa valmisettu mopoauto on paras!! Ajele vaan Tero taas tänään sinne Putaan Amikseen sillä, mutta muista, laita se varoituskolmio taakse!

Äänestä

vait kuvattu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kolme vuotta sitikalla kirjoitti:

kaikista automerkeistä ehdottomasti huonoin. Huono ajaa, rimpula, kaikenlaista vikaa, ei kestä pakkasta, arvo tippuu nopeasti, surkea esitys.

Ranskalaiset voivat tehdä autoja vain koska siellä valtio subventoi ranskalaisia tehtaita niin vahvasti. Muuten olisivat konkassa jo. Laatu on todella huonoa.

Totuuden tietävät mutta surkea-itsetuntoiset sitikkakuskit tietysti poistattavat tämänkin kokemusperäisen jutun... ei saa sanoa pahaa meidän merkistä jonka huonoutta ei luonto anna periksi myöntää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu