on surkeaa seurata aluelämmön hinnan korotuksia kun leikkivät että voivat nostaa millä perusteella hyvänsä....olen kuullut että osa asiakkaista on viemässä 1.1.2009 korotuksen OIKEUDEN päätetäväksi uskon että yhtiö häviää sen jutun...on hyvä että asiakkaat rupeavat pitämään puolensa yhtiön kukkoillessa....uskon että Lasse Ijäs auttaa tarvittaessa onhan hän entinen yhtiön hallituksen jäsen vastustanut korotusta ja varmaan tietää asioita että korotus menee osinkon maksuun...älkää antako periksi asiakkaat
aluelämpö
lämpöalue
121222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kyseisen henkilön sinne valtuustoon. Minunkin mielestä tämä henkilö hoiti Varkauden asioita hyvin, siksi äänestinkin häntä. Voihan hän mennä Aluelämmön hallitukseen vieläkin, jos Kokoomus vain suo hänelle paikan sinne.
henkilökuntaan, kun tuntuvat tekevän muita töitä kuin Aluelämmön asioita pomoista lähtien.
laskea sanoi Ministeri Jermu Laine aikoinaan öljyn hinnasta. Kristillisten Päivi Korpivaara muuten vaati juuri Aluelämmön hallitukseen muutosta, ennen vaaleja. Kuinkas kävikään? Entinen puheenjohtaja uudelleen, nyt vain loikkarina Kristillisistä. Se Kristillisten politiikasta
onko loikkari tai ei. Uskon ja tiedän, että varmasti hän hommansa hoitaa. Nää sdp.n porukat vaan täällä huutelee ja varmaankin arvaatte miksi.
Luitkohan tuon Päivi Korpivaaran kirjoituksen? SDP ei kuulu tähän juttuun. Ainostaan Kristillisten ehdokkaan, nyt valtuuston jäsenen, mielipiteestä oli kysymys. Muuten, on mielenkiintoista nähdä Korpivaaran esiintyminen valtuustosalissa ko. asiassa, kun valinnat luottamuspaikkoihin vahvistetaan.Loikkarin ja Lissun tietämykset näyttävät olevan yhtä. Herran rauhaa.
Ei yhtiön tarvitse perustella hinnan korotuksiaan sinulle eikä kenellekkään muulle, vaan yhtiön on toimittava osakeyhtiölain mukaan.Höpö,höpö sulle.
Toiseksi aluelämpö on edullisin vaihtoehto alueellamme,vertaan mm.omaani(suorasähkö)
Jos mahdollista vaihdan aluelämpöön mitä nopeammin sitä parempi.Ja vielä mitä tulee mainitsemasi henkilön asiantuntemukseen saanen olla kanssasi erimieltä,..tuota mantraansa hän on hokenut jo kyllästymiseen saakka.
Monopoliasema, Oy ja poskettomat hinnankorotukset...
joku tuossa yhtälössä lyö sutaria.
niin ja laskeppas veliseni tulevan investointisi takaisinmaksuaika -- saatat yllättyä antipositiivisesti.
Lämmönhinta on ollut kohtuullinen johtuen meidän saamasta hukkalämmöstä. Joten hinta on ollut vertailukelpoinen. Kalliita investointeja ei ole tarvinnut tehdä. Korotukset on suunnattu pönkittämään kaupungin taloutta. Luottamusmiesjohto( hallitus ) on tulavanakin vaalikautena enemmän matkailulautakunta, mikäli puolueitten ensitiedot pitävät paikkansa. Kenelläkään ei ole alkeellisintakaan, alaa sivuavaa koulutusta. Ei kaupallista eikä teknistä. Se pätevyydestä. Hallituksen tehtävä on valvoa yhtiön toimintaa.Epäpätevä hallitus ei pysty siihen ja se on vastoin asiakkaiden ja veronmaksajien etua. Ainoa pätevä oli kokoomukselta jolle toivoisi jatkoa. Päivi Korpivaara oli kirjoituksessaan täysin oikeassa. Joutuu vain vaikenemaan kun hyvä-veljet jyrää!
säästämään energiaa; se kun rohmuaa siivunsa isona perusmaksuna. Uudempiin vähän energiaakuluttaviin taloihin ei kyllä ole mitään mieltä ottaa aluelämpöä. Se törkeine liittymismaksuineen tulee niin kalliiks ettei koskaan maksa itseään takas
olkaa edes työpakallanne, eikä paariloissa työaikana.
jykää?
Energian hinta nousi rajusti vuonna 2008. Nyt väliaikaisesti laskusuunnassa. Eikö ihmiset todellakaan ymmärrä, että hinnan nousu tulee jälkikäteen?