Juuri kuulin

homekoulukorjauksiin suunnitelluista rahoista, joita ei siis ole vielä edes päätetty. Samalla näytettiin, kuinka Kokkolassa olevassa koulussa sujuvasti opiskelu onnistuu remontin keskellä. Muovia oli vedetty sinne ja tänne ja osastointia harrastettu. Viisaita olivat ne vanhemmat, jotka eivät päästä lapsiaan altistumaan remontin keskelle, vaan lapset ovat kotiopetuksessa. Tekisin itse ehdottomasti samoin. Ja miksi niin, siksi, että olen itse vakavasti ja peruuttamattomasti sairastunut juuri vastaavassa tilanteessa. Olin töissä remontin keskellä ja nyt elämäni on erittäin rajoitettua ja saan hetkessä pahat hengenahdistuskohtaukset, rajut päänsäryt pahoinvointeineen, huimauskohtaukset ja massiiviset nivelkivut, eikä tuossa ollut kaikki, mutta ehkä tärkeimmät. Siksi arvostan vanhempia, jotka uskaltavat ajatella lastensa edun puolesta ja tehdä ne vaadittavat ratkaisut, johon nyky-yhteiskunnan virkamiehet ei pysty. Kuten rehtorikin sanoi, olisi parempi, jos korjausten ajaksi olisi opetus siirretty tiloihin, joissa ei parhaillaan remontoida. Asiaan voi suhtautua monella tapaa, mitäs se, jos pikkuisen pölisee. Valitettavasti homeista sairastuminen on niin salakavalaa, että jotkut ongelmat puhkeavat vasta silloin, kun joudut samantapaiseen altistuskohteeseen yhden, viiden, kenties kymmenen vuoden kuluttua. Silloin on jokseenkin turha miettiä, mitä olisi tehnyt toisin joskus aiemmin.
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommetoin, että kirjoituksesi on oikein hyvä ja olen siitä sisällöstä samaa mieltä.

On meidän aikuisten syy, jos tulevat sukupolvet sairastuvat homekouluissaan. Minusta lasten terveyttä tulisi suojella tehokkaammin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kymmenen uutisissa kirjoitti:

homekoulukorjauksiin suunnitelluista rahoista, joita ei siis ole vielä edes päätetty. Samalla näytettiin, kuinka Kokkolassa olevassa koulussa sujuvasti opiskelu onnistuu remontin keskellä. Muovia oli vedetty sinne ja tänne ja osastointia harrastettu. Viisaita olivat ne vanhemmat, jotka eivät päästä lapsiaan altistumaan remontin keskelle, vaan lapset ovat kotiopetuksessa. Tekisin itse ehdottomasti samoin. Ja miksi niin, siksi, että olen itse vakavasti ja peruuttamattomasti sairastunut juuri vastaavassa tilanteessa. Olin töissä remontin keskellä ja nyt elämäni on erittäin rajoitettua ja saan hetkessä pahat hengenahdistuskohtaukset, rajut päänsäryt pahoinvointeineen, huimauskohtaukset ja massiiviset nivelkivut, eikä tuossa ollut kaikki, mutta ehkä tärkeimmät. Siksi arvostan vanhempia, jotka uskaltavat ajatella lastensa edun puolesta ja tehdä ne vaadittavat ratkaisut, johon nyky-yhteiskunnan virkamiehet ei pysty. Kuten rehtorikin sanoi, olisi parempi, jos korjausten ajaksi olisi opetus siirretty tiloihin, joissa ei parhaillaan remontoida. Asiaan voi suhtautua monella tapaa, mitäs se, jos pikkuisen pölisee. Valitettavasti homeista sairastuminen on niin salakavalaa, että jotkut ongelmat puhkeavat vasta silloin, kun joudut samantapaiseen altistuskohteeseen yhden, viiden, kenties kymmenen vuoden kuluttua. Silloin on jokseenkin turha miettiä, mitä olisi tehnyt toisin joskus aiemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu