Istuin yön kylmässä kuumuudessa Kaftaani ylläni,
katsoen hevosensilmään,minä Vishnan henki seuranani,
minä katsoen sudentähteä,
minä valkoinen kuolema menettäneenä kaiken jo ennen syntymää,
minä joka ratsastin valkoisen tiikerin orjana tunsin menneisyyden kutsun ja he tulivat kuin aina.
Kun ei koskaan pitäisi,olinko muuttunut monenlaiseksi,ensin viiltävä nuoseva päättyen suden ulvaisuun,toinen outo naarastiikerin käheä kutsu kuin kuuma tuli joka sai vereni sulan lyijyn tavoin kuumenemaan,samalla ihoni kylmeni ja meni nypyille kuin naisen nännit ja silloin päästin vuosituhansien takaa olleen huudon jonka tuskan ja petoksen tajunnut olleensa hylättynä,ihminen joka on,päästää viimein tajuttua,että jumala on hänet hylännyt antaen kuvan minuuden todellisuudesta ja tyhjän pimeyden
rauhallisuuden tarpeen jota jokainen hakee,eikä tajua poistaa valhetta joka jokaisessa sanassa on jonkun toisen,eikä koskaan minun ja totuus on tie joka on harvoin totta on kadonnut kuin hiekka ajan meressä niin--ajalla ei merkitystä,mutta on ihmisellä mikä jumala on,vain ihmiseläimiä ei henkeä ja sen monenkaltaisuutta vain surullisuus ja viha monien tvoin joka ei ole rakkaudessaan kuin seksuaalista tulta jakaen taivaallista oloa.Taistelu maailmaa vastaan alati tappiota,
jokaisesta voitosta,jokainen rikastuminen materian tappiota,voimaton jokaisesta voimasta,mutta olen vain kuoleman syleilyssä,kumpa pelkuruuteni ei olisi esteenä hyppyyn syvyyksien kuiluun,koska tämä pieni tila
vastuun vankeudessa saa henkeni kaipaamaan valoa joka täyttäisi mustan tilan ja kuun loistaessa tähtien vyön kirjossa hän kuunvalon varjoista tehty loiste tähtien ikuinen tyttä tulisi johdattaisi maan orjana olleen rakkauden kapinallisen omiensa pariin valoon joka muita sokaisee mutta täyttää täydellisyyden olemuksella hekuman eteeris fyysisen sielujen yhteydellä,laulaessa sisäisesti ensinmäisren ihmisten laulua maailmankaikkeuden harmoniassa sinua odotan,"Arial"
katsoen hevosensilmään,minä Vishnan henki seuranani,
minä katsoen sudentähteä,
minä valkoinen kuolema menettäneenä kaiken jo ennen syntymää,
minä joka ratsastin valkoisen tiikerin orjana tunsin menneisyyden kutsun ja he tulivat kuin aina.
Kun ei koskaan pitäisi,olinko muuttunut monenlaiseksi,ensin viiltävä nuoseva päättyen suden ulvaisuun,toinen outo naarastiikerin käheä kutsu kuin kuuma tuli joka sai vereni sulan lyijyn tavoin kuumenemaan,samalla ihoni kylmeni ja meni nypyille kuin naisen nännit ja silloin päästin vuosituhansien takaa olleen huudon jonka tuskan ja petoksen tajunnut olleensa hylättynä,ihminen joka on,päästää viimein tajuttua,että jumala on hänet hylännyt antaen kuvan minuuden todellisuudesta ja tyhjän pimeyden
rauhallisuuden tarpeen jota jokainen hakee,eikä tajua poistaa valhetta joka jokaisessa sanassa on jonkun toisen,eikä koskaan minun ja totuus on tie joka on harvoin totta on kadonnut kuin hiekka ajan meressä niin--ajalla ei merkitystä,mutta on ihmisellä mikä jumala on,vain ihmiseläimiä ei henkeä ja sen monenkaltaisuutta vain surullisuus ja viha monien tvoin joka ei ole rakkaudessaan kuin seksuaalista tulta jakaen taivaallista oloa.Taistelu maailmaa vastaan alati tappiota,
jokaisesta voitosta,jokainen rikastuminen materian tappiota,voimaton jokaisesta voimasta,mutta olen vain kuoleman syleilyssä,kumpa pelkuruuteni ei olisi esteenä hyppyyn syvyyksien kuiluun,koska tämä pieni tila
vastuun vankeudessa saa henkeni kaipaamaan valoa joka täyttäisi mustan tilan ja kuun loistaessa tähtien vyön kirjossa hän kuunvalon varjoista tehty loiste tähtien ikuinen tyttä tulisi johdattaisi maan orjana olleen rakkauden kapinallisen omiensa pariin valoon joka muita sokaisee mutta täyttää täydellisyyden olemuksella hekuman eteeris fyysisen sielujen yhteydellä,laulaessa sisäisesti ensinmäisren ihmisten laulua maailmankaikkeuden harmoniassa sinua odotan,"Arial"
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.