Muistan hyvin neljän vuoden takaa kun join viikolla 2-3 krt pikku kännin ja viikonloppuisin riipaisin lähes poikkeuksetta perjantaista-sunnuntaihin.
Elävästi muistan kun ajattelin usein, että taas tulee viikonloppu joka aina aloitettiin kaveriporukalla liikunnalla ja siitä kuppilaan ja syömään -onkohan muilla näin kivaa, tuumasin!
Sunnuntaisin korjailtiin vielä ja maanantaisin olo oli todella ahdistava. Usein tein päätöksen, että nyt saa riittää mutta kaksivuotta meni pisimmillään 10 päivän breikillä. Olin aika kylläinen jo viinalle kun saatoin kiskoa litran viinaa ja painua baariin.
Näin kului nelisen vuotta ja ennen sitä oli tintannut säännöllisesti viikonloppuisin ja lomat meni kännissä.
Sitten tulin risteykseen jossa oli katkolla terveys, perhe ja työ.
Oli irtosuhteita, verenpainetta ja sairaus poissaoloja.
Muutin pois kotoa, vaihdoin työpaikkaa, kaveripiiriä sekä harrastuksia.
Tein täydellisen remontin ja kävin jopa AA-ssa muutaman kerran koska halusin tutkia itseäni ja kuulla muiden kokemuksia. Huomasin monella olevan saman kohtalon mutta siellä porukat olivat juoneet todella paljon ja koin, että vikisin turhan pienistä. Olihan mulla iso talo, kaksi autoa ja iso palkka.
Menin yksityiselle terapeutille koska olin ihan pihalla siitä kuka minä olen ja mitä minulle on tapahtunut. Eniten peloitti se, että mihin olen menossa.
Koin vieroitusoireita kun en ottanutkaan enää viikonloppu känniä. Olin hermostunut ja tuskainen.
Purin ahdistuneisuuteni juoksemiseen. Se auttoi. Palasin puolen vuoden jälkeen kotiin ja siellä perhe odotti muuttunutta miestä. Olin lähtenyt siis omasta tahdosta. Minulla oli raha-asiat kunnossa, menestyin taas työssä, minua arvostettiin ja olin fyysisesti elämäni kunnossa.
Tuli ensimmäinen pikkujoulu työnpuolesta. Puhuttiin siitä vaimon kanssa ja hän sanoi, että päätös on minun. Juodakko vai eikä juoda.
Peloitti mutta päätin ottaa niinkuin muutkin.
Join illan aikana olutta ja ruuan kanssa punaviiniä. Alkoi väsyttämään klo 12.00 jä kävelin kotiin. Seuraavan kerran otin kaverin varpajaisissa, tulin sinne myöhässä ja jengi oli jo ihan nahkat kun saavuin. Saunoin, söin ja otin saunajuomat ja häivyin vaimon viereen ja aamulla olin juoksulenkillä aamu-usvassa, aamusaunan kera. Muistan sen tunteen, se oli kuin voittajalla.
Kolmas kerta oli kun meille tuli vieraita ulkomailta, tehtiin ruokaa ja tarjoisin punaviiniä. Hyvin meni.
Kertoja on ollut tämän jälkeen lukuisia. Kertaakaan ei ole mopo karannut käsistä. Usein mietin aamuisin, että miten olen joskus voinut juoda niin paljon ja niin useasti. Mikä oli se perimmäinen syy miksi ajauduin siihen jamaan?
Monien tapahtumien jälkeen olen sisäistänyt asian. Join kun olin masentunut. Masennuin lisää ja join lisää. Oli pakko juoda kun oli niin helvetin pahaolo.
Kohtuukäyttö on sitä että tietää mitä tekee ja tiedostaa että alkoholi on ollut ongelma ja vain sitä juomalla pääse samaan tilanteseen jos itse niin haluaa. Viina laukaisee masenukseni takuulla uudestaan ja sitä sillä ruokin.
Alkoholi on riippuvuutta aiheuttava päihde. Riippuvuutta voi vähentää ja kohtuukäyttöön voi siirtyä jos pitää itse huolen, että juo kohtuudella SIIS KOHTUUDELLA! Kohtuukäytöstä ei tule ongelmia. Mutta raja on häilyvä.
Alkoholismi sairaus on oman päätelmäni mukaan sitä että alkoholi on mielessä 24/7 ja kun juo niin juomista ei voi kontrolloida vaan se alkaa rajuna ja kestää montapäivää.
Olinko silti sairas ja parannuin vai mitä tapahtui.
Oma päätelmäni on se, että henkinen riippuvuus katosi ja löysin korvaavia tapoja tyydyttää mielihyvä keskusta. Lisäksi aloin pelkäämään terveyteni puolesta, voitin viinan himon.
Nykyään minä määrään eikä pullo.
Toivottavasti näin jatkuu, ja vaikka ei jatkuisikaan niin tiedän mikä tilanteseen auttaa. Siihen auttaa kun laittaa korkin kiinni. Piste.

Vastaukset 5
Vanhimmat
minua.Jos joku voi noin hyvin tsempata, niin sitten voin minäkin.Tsemppiä eteenpäin.
Hieno kirjoitus ja täytyy vain onnitella, sillä kuulut niihin harvoihin, vahvoihin ihmisiin, jotka ovat asian oivaltaneet ja tehneet tietoisen päätöksen kohtuukäytöstä. Usein vain on niin, että se täytyy mennä sen raskaimman kautta, ennen kun asian oivaltaa.
Itse olen myös viime vuosina miettynyt omaa tissutteluani ja huomannut, miten suurta riippuvuutta alkoholi aiheuttaa, sama koskee myös tupakkaa ja sokeria. Jos alat naukkailla viikolla olutta tai punaviiniä, kohta tarvitset sitä kaksinkertaisen annoksen ja näin se jo koukuttaa. Ajatukset pyörivät jatkuvasti juomisen ympärillä. Siksi minusta tipaton tammikuu on varsin terveellinen muistutus tästä riippuvuudesta ja sen voi jokainen testata.
Minä pidän nykyään alkoholia juhlajuomana ja kun juhlia ei kertakaikkiaan voi joka päivä, ei siihen kuulu myöskään alkoholi. Eli saunakaljat (max.2) viikonloppuun ja kenties pari lasia punaviiniä, mutta muuten vain juhlissa (eikä sielläkään enää mitään perseitä :) Tällä pärjää jo hyvin ja on ah, niin vapaa olo! Vapaa ihminenhän on vasta silloin, kun on vapaa kaikista riippuvuuksista. Siinä on hyvä tavoite!
Olipas hyvä kirjoitus eikä ansaitse sen kummempaa tädennystä.
Tosin tähän aloitukseen tulee vielä monia vastauksia joissa aloittaja leimataan kuivahuikkapotilaaksi, juopoksi, joka ei halua "toipua" tai ihmiseksi, jolla ei ongelmaa ollut alunperinkään. Nimittäin vähän vastaavia aloituksia on ollut ennenkin ja aina aivonsa soosiksi juoneet, usein AA-aivopestyt aloittaa sen saman virtensä.
Tsemppiä aloittajalle ja muillekin samaa yrittäville. Itse olen myös aika hyvällä tiellä, putketukset on jääneet ja kännit jää siihen yhteen iltaan - jos siihenkään!
Samalla tiellä olen kanssanne ja kyllä nousuhumalaakin paremmat fiilarit saa itsensä voittamisesta. Matkoilta tuotua alkoholia olis kaappi täynnä, mutta pitkä tie piti kulkea että opin kohtuukäyttäjäksi. Pari saunakaljaa lasi viiniä ja konjakki paukku kuluu viikonloppuisin. On se vaan uskomattoman hieno tunne kun vie itse itseään eikä kukaan tai mikään muu. Hyviä jatkoja kaikille!
Kiitos kirjoituksesta, veit sanat suusta juuri noin olen itsekin asian ajatellut.
Asiahan on just niin ettei kaikki reippaasti alkoholia käyttävät ole alkoholisteja... sitä tosiasiaa elävästi itsekin edustan