Lapsen ikävöinti

Siis lapsemme on kohta 3v. ikävöi ollessaan isovanhemmilla hoidossa esim. yön yli.(päivähoidossa ei ongelmia.)Varmaan ihan normaalia, mutta kun ollaan miehen kanssa lähdössä esim. johonkin juhlimaan niin mulla on sit koko ajan paha mieli itsellänikin kun tiedän lapseni ikävästä. Käydään noin 3-4 kertaa vuodessa miehen kaa kahdestaan jossain. Kuinka muilla, jätättekö menonne lapsen takia vai miten?
6594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

takia olen jättänyt menoja koska olen imettänyt, en isompien. Tosin noita menojakin on vuodessa juuri se 3-4, että ei ole monia väliin jäänyt;) Mutta siis isomman takia en vähiä menoja väliin jätä kun tiedän että hyvässä paikassa kuitenkin on hoidossa. Minkälaista tuo ikävöinti teillä on? Kyllähän juuri esim. nukkumaan mennessä saattaa se ikävä yllättää mutta siitä pääsee eroon turvallisessa sylissä, olet siis kuitenkin huolissasi ikävöinnin määrästä?

Äänestä
  • hoidossa sujuu ihan hyvin, itku tulee nukkumaan käydessä ja kuulemma useaan otteeseen kyselee, että tuleehan äiti hakemaan. Tiedän, että stressaan turhaan ja lapsikin on hyvässä hoidossa mutta pahalta tuntuu silti lapsen puolesta. Itsekin olen aikoinani ikävöinyt eikä tuntunut kivalta....

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    hoidossa sujuu ihan hyvin, itku tulee nukkumaan käydessä ja kuulemma useaan otteeseen kyselee, että tuleehan äiti hakemaan. Tiedän, että stressaan turhaan ja lapsikin on hyvässä hoidossa mutta pahalta tuntuu silti lapsen puolesta. Itsekin olen aikoinani ikävöinyt eikä tuntunut kivalta....

    jostain syystä ei luota siihen, että tulet hakemaan. Koita kertoa aina, ennen ku viet lapsen ja vielä siellä paikan päällä, että tulet hakemaan sitten yön jälkeen. Jos haet esimerkiksi iltapäivällä, niin kerro, että ensin nukut yön, sittten syötte aamupalan ja sitten leikitte ja tettee ruokaa ja sitten äiti tulee. Konkreerristen tapahtumien kautta lapsen ol helpompi ymmärtää milloin äiti tulee, koska kellohan he eivät ymmärrä.

    Itse myös tehnyt samalla tavalla kuin edellinen, että alle 1 vuotiaan kanssa en ole ollut poissa kuin muutaman tunnin. Yli yksi vuotias sitten mielestäni pärjää yli yön.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    hoidossa sujuu ihan hyvin, itku tulee nukkumaan käydessä ja kuulemma useaan otteeseen kyselee, että tuleehan äiti hakemaan. Tiedän, että stressaan turhaan ja lapsikin on hyvässä hoidossa mutta pahalta tuntuu silti lapsen puolesta. Itsekin olen aikoinani ikävöinyt eikä tuntunut kivalta....

    Olen tuota päiväkodissa työskennellessäni nähnyt niin niin paljon. Juuri nukkumaan mennessä se itku ja äitiä ikävä tulee, vaikka päivä muuten menee oikein hyvin.

    Ihan normaalilta eroahdistukselta tuo kuullostaa. Huolestuttavampaa olisi jos lapsi jäisi hoitoon ilman mitään tunteita.

    Äänestä

Me "jätämme" lapsen hoitoon kerran kuussa.
(on kuulemma hyvä väli asiantuntioidenkin puheissa)
- Lapsi kinuaa jopa yökylään joskus . =) (5V)

Lapselle on tottakai huoli ja hätä vanhemmistaan ja tämä kertoo terveestä kehityksestä !
Lähtekää vain ottamaan aikaa itsellenne.
Lapi kyllä pärjää ! (reagtio on suunnilleen sama kuin vanhemmalla.. kun on väsynyt ja kaikki ikävät/stressaavat asiat tulevat päähän pyörimään hetkeksi)

Lapsi oppii kyllä luottamaan ja huomaa, että tulette takaisin !
Mitään pahaa omaatuntoa tuosta ei tule tuntea ! Se on normaalia lapsen kehitystä !

LAPSEN TÄYTYY KÄYDÄ NUO TUNTEET LÄPI, JOTEN ÄLKÄÄ VAIN JÄTTÄKÖ OMIA JUTTUJANNE JA KAHDENKESKEISTÄ AIKAANNE LAPSEN VUOKSI !!!
(muuten teette halla lapselle)

Äänestä

Juuri oli meillä kolmevuotias isonsiskon kanssa pari päivää mummolassa.Ensimmäisenä iltana tuli hetkeksi suru puseroon pienemmällä "mulla on äitiä ikävä,lakastan niin äitiä".Sitten soitettiin kotiin,jutteli hetken äidin,ja isänkin kanssa ja ongelma korjaantui.Seuraavana iltana soitti myös ja aloitti kertoen olevansa tänään ihan reipas.On mielestäni ihan normaalia,että hetkittäin hiukan kaipaillaan,silloin on varmasti vanhempiin suhde kohdallaan.Jos ei mitään suurta ahdistusta koe,miksei olisi välillä muualla hoidossa,siitä saa lapsikin itsevarmuutta ja isovanhemmat iloa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmittaa kirjoitti:

Siis lapsemme on kohta 3v. ikävöi ollessaan isovanhemmilla hoidossa esim. yön yli.(päivähoidossa ei ongelmia.)Varmaan ihan normaalia, mutta kun ollaan miehen kanssa lähdössä esim. johonkin juhlimaan niin mulla on sit koko ajan paha mieli itsellänikin kun tiedän lapseni ikävästä. Käydään noin 3-4 kertaa vuodessa miehen kaa kahdestaan jossain. Kuinka muilla, jätättekö menonne lapsen takia vai miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu