Jemima,

Jemima, matkan varrella olen monesta asiasta ollut kanssasi samoilla linjoilla. Olen myötäelänyt traumaasi hoitokokouksien suhteen. Olen lukenut paljon siteeraamiasi Lutherin tekstejä.

Nyt huomaan, että olet radikalisoitumassa. Otteesi ovat koventuneet, arvostelusi on kiihtynyt aika ankaraksi. Nyt nimität Päivämiestä sirkuslehdeksi, joka mielestäni on kuitenkin kristillisyytemme ykkösjulkaisu edelleen, ja jota me useimmat vl:t luemme ja arvostamme. Vaikka PM:n sisältö monelta osin kaipaisikin muutakin kuin kiiltokuvamaisen kuvan antamista, en silti saattaisi nimittää sitä sirkuslehdeksi. Sillä on kuitenkin pyrkimys hyvään. Rakentavammalla otteella palaute menisi paremmin perille, nyt esittämälläsi kommentilla vedät yllesi monen ihmisen ihmettelyn.

Onko Kristuksen mielesi kadonnut matkan varrelle? Haluatko näin radikaalilla tavalla tehdä pesäeron kristilliyydestämme? Mitä oppi-isämme Luther tekisi tällaisessa tilanteessa?

En halua lytätä mielipiteitäsi, mutta mielestäni olet lähdössä kovalle tielle, josta on vaikea palata. Rukoilen eritoten omasta puolestani, mutta samalla meidän kaikkien näiden asioiden kanssa kipuilevien ihmisten puolesta, myös Sinun, Rakas Ankkamme.
133345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

harhaopeista.

Luuletko että saarnamiehet seuraavat Jeesusta?


http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 7:1&rnd=1231409271866

15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [7:15-20: Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2]
16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. [Jaak. 3:12]
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. [Matt. 3:10 ]
20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.



Hoitomiesten tekojen perusteella voidaan sanoa, että he ovat vääriä profeettoja.

Äänestä

jos naama on vino. Sinä haluat nähdä vian peilissä eli Ankassa, etkä naamassa eli Päikkärin kirjoittajissa ja kumppaneissa.

On ihan hyvä, että 70-luvun runsas esilläpitäminen on pakottanut SRK:n johdon paljastamaan todelliset karvansa. Nytpä ne on sitten nähty.

Äänestä
  • uusherännäisyys

    Äänestä

Näköjään valittujakin eksytetään...
Itse olen ainakin varma, että kun vl-uskossa kuolee, niin taivas on osana.

Äänestä
  • Itse voin olla varma vain siitä, että Jeesuksen sovintotyö on täydellinen ja vie perille, jos jaksan sen osalleni uskoa ja omistaa. VL-usko ei sinällään vielä riitä.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527

    Äänestä

  • -veli- kirjoitti:

    Itse voin olla varma vain siitä, että Jeesuksen sovintotyö on täydellinen ja vie perille, jos jaksan sen osalleni uskoa ja omistaa. VL-usko ei sinällään vielä riitä.

    sitten tarkoitatkin, ei riitä pelastukseksi, kun Raamatun mukaan ei edes PM:tä tarvita kainaloon, kun lähdön hetki koittaa.

    Äänestä

Se on sellainen homma että tuota lehte on syytä lukea siinä Jumalan saan ääressä...

Sanoiko Jeesus että hän varjelisi meidät pahasta. Millä meidät pahsta varjellaan. Silläkö että me eroitamme itsemme siitä mikä on pahaa. Ja lankeamme samantein siihen perkeleen juoneen ja alamma rakentaa sitä omavanhurskauden harniskaa ympärillemme.

Mitä hän sanoi Matt 10

34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.
37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.

Miksi Jumala olisi puettanut meille kaikki sotavasusteensa. Jos hän ei pitäisi niitä meille tarpeellisena

EF 6

11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

Mikä on ehkä pahinta mitä raamattu tietää

Ilm.3

15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.

Välinpitämättöymyys! Se on pahinta mihin ihmine voi joutua.

Matteus 25 puhuu samaa

8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.
13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

jne jne...

Se on veliseni sellainen asia että jos sinä lyöt laimin tuon käskyn valvoa - niin kuin näemme edes viisaat neitseet eivät jaksaneet valvoa vaan nukkuivat. Mutta se mitä meidän kuitekin tulee jaksaa valvao on se että meidän lapuissa palaa Jumalan sanan valkeus.

MISSÄ ON JUMALAN SANA? Ohjaako tuo lehti meitä Juamalan sanan ääreen.

Äänestä
  • jo aikasemmin toisten esille tuomia Raamatun lauseita.
    Ei siis mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

Jemimankin kohdalla kysymys inhimillisestä reagoinnista siihen ristiriitaan, joka itsekoettujen kokemusten ja Päivämiehen 70-luvun tapahtumia kaunistelevien kirjoitusten välillä on. Tämä ristiriita on niin suuri, ettei siihen voi sellainen ihminen olla reagoimatta, joka on itse elänyt ja kokenut nämä kauhujen vuodet 70-luvulla. Varsinkaan, kun on kysymys elämän kaikkein tärkeimmästä asiasta, uskonasiasta.

Itseäni lähinnä puistattavat nämä PM:n kirjoitukset, niin valheellisen kuvan ne antavat 70-luvun tapahtumista.

Äänestä

Mielistäni Jem toteuttaa Jeesuksen sanomaa > "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan.> Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.
Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan.
Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.>"Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

Äänestä

Nyt kun -veli-rakas on tuon huomannut, että

"rakentavammalla OTTEELLA palaute menisi paremmin perille",

jakaisi Ankka mieluusti Sinulle halihalit, sylillisen kukkia ja pusun poskellesi. Ja PM:n toimitukseenkin. Ihana kaikille. Niin uskon.

Mutta, mutta. IHMISOTTEILLAKO Sinä arvelet uskon asioiden hoituvan? Heittämällä totuus kauniitten puheitten ja otteitten mukana likakaivoon?

Äänestä
  • jyrkempää asennoitumista eli "barrikadeille lähtemistä" ja piti palopuheita rakentavan ja rakkaudellisen keskustelun puolesta. Siitä ei ole kauankaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


-veli- kirjoitti:

Jemima, matkan varrella olen monesta asiasta ollut kanssasi samoilla linjoilla. Olen myötäelänyt traumaasi hoitokokouksien suhteen. Olen lukenut paljon siteeraamiasi Lutherin tekstejä.

Nyt huomaan, että olet radikalisoitumassa. Otteesi ovat koventuneet, arvostelusi on kiihtynyt aika ankaraksi. Nyt nimität Päivämiestä sirkuslehdeksi, joka mielestäni on kuitenkin kristillisyytemme ykkösjulkaisu edelleen, ja jota me useimmat vl:t luemme ja arvostamme. Vaikka PM:n sisältö monelta osin kaipaisikin muutakin kuin kiiltokuvamaisen kuvan antamista, en silti saattaisi nimittää sitä sirkuslehdeksi. Sillä on kuitenkin pyrkimys hyvään. Rakentavammalla otteella palaute menisi paremmin perille, nyt esittämälläsi kommentilla vedät yllesi monen ihmisen ihmettelyn.

Onko Kristuksen mielesi kadonnut matkan varrelle? Haluatko näin radikaalilla tavalla tehdä pesäeron kristilliyydestämme? Mitä oppi-isämme Luther tekisi tällaisessa tilanteessa?

En halua lytätä mielipiteitäsi, mutta mielestäni olet lähdössä kovalle tielle, josta on vaikea palata. Rukoilen eritoten omasta puolestani, mutta samalla meidän kaikkien näiden asioiden kanssa kipuilevien ihmisten puolesta, myös Sinun, Rakas Ankkamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu