Kertokaa ei-niin-ujolle mikä suhteessa ja läheisyydessä pelottaa ujoa?
Ihan konkreettisesti, mitkä tilanteet, miltä se sanoin kerrottuna ujosta tuntuu...?
Pakokauhua, halua karata pois tilanteesta, mykkyyttä...?
En nyt tarkoita fyysisiä oireita kuten vapinaa tms vaan miltä tuntuu ujon sisällä, ujon tunteita.
Jaksaako joku ihan todella syvällisesi pohtia, tahtoisin kovasti tietää sekä ymmärtää.
Ei-ujollakin on (ainakin alku-) suhteessa vaikeaa, kun ei tiedä mitä tehdä/ei tehdä, mitä sanoa/ei sanoa, miten tulkita/ei tulkita, tuhansia kysymysmerkkejä.
En halua luovuttaa, vaan haluan yrittää ymmärtää ujon käytöstä...
Ihan konkreettisesti, mitkä tilanteet, miltä se sanoin kerrottuna ujosta tuntuu...?
Pakokauhua, halua karata pois tilanteesta, mykkyyttä...?
En nyt tarkoita fyysisiä oireita kuten vapinaa tms vaan miltä tuntuu ujon sisällä, ujon tunteita.
Jaksaako joku ihan todella syvällisesi pohtia, tahtoisin kovasti tietää sekä ymmärtää.
Ei-ujollakin on (ainakin alku-) suhteessa vaikeaa, kun ei tiedä mitä tehdä/ei tehdä, mitä sanoa/ei sanoa, miten tulkita/ei tulkita, tuhansia kysymysmerkkejä.
En halua luovuttaa, vaan haluan yrittää ymmärtää ujon käytöstä...
Vastaukset 15
Vanhimmat
sen sanoiksi pukea.
Haluaa pakoon tilanteesta mutta kuitenkin olla siinä lähellä.
Pakahduttavaa tunnetta sisällä jota ei uskalla näyttää ulospäin vaikka toisaalta haluaisi että toinen sen näkisi.
Sellaista kaksintaistelua tunteiden kanssa.
Haluaa mutta ei uskalla.
Neuvo:
Hiljalleen etenemistä ei äkkirynnäkköä joka pelottaa ujon pois tai menee lukkoon.
Miten kauan ujolla voi sitten oikeasti kestää tuo tilanteisiin sopeutuminen?
Itse olen nopea ja varma toimissani sekä tunteissani, voiko ujo esim. tarvita viikkoja (kuukausia?)aikaa siihen samaan tunnetilaan päästäkseen tai ymmärtääkseen herääviä omia tunteitaan?
Onko viikon parin 'hiljaisuus' ujon puolelta tavallista (siis ei ota yhteyttä), saako silloin toinen yrittää ottaa kontaktia ujoon, vai kokeeko ujo ihminen tuollaisen painostukseksi.
Voi että on kuulkaa vaikeaa tietää... :'(
paljon tuosta parista viikosta. Ujoutta on myös sellaista, ettei uskalla katsoa silmiin, jotka ovat tunteen tulkki. Muuten sitten voikin puhua niitä näitä. Muistan, kun ujona kalatmiehenä olin eka treffeillä skorpionittaren kanssa, juotiin teetä pöydän molemmin puolin ja siinä sitten asetin jalkani hänen koipensa päälle. Ensin hän veti sen pois alta kauemmaksi, mutta lykkäsin taas lähelle niin ei sitten enää vastustellut ja etenin säärtä ylöspäin.Sanan mukaisesti siis säärtä pitkin pääsee käsiksi talon tyttäreen.
siis kyseessä...;) Ja ihan hyvässä iässä jo ;))
kokemusta tähän.
Olen ujo ja tapasin kiinnostavan miehen netinkautta, kirjoittelimme jonkin aikaa, sitten tapasimme (jännitin aivan kauheasti tilannetta)kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja sovimme seuraavan tapaamisen.
Tapaamisiamme jatkui muutama kahvittelun merkeissä.
Mies oli avoin, rempseä ja mukava.
Sitten mies kysyi että voisinko tulla hänen luokseen käymään. Vähän epäröin mutta suostuin.
Menin ja iltaa istuimme jutellen mukavia, mutta tunsin vain olevani jotenkin vaivaatunut siellä.
Sitten tein virheen kun suostuin menemään pidemmälle kuin pelkkää keskustelua, olin miehen luona yötä.
Aamulla pahamieli (liian nopeasti etenevästä jutusta) ja kotiini päästyäni viestitin miehelle etten voi jatkaa näin.
Tapaamisemme loppui siihen ja joskus sain viestin mieheltä että olisi jotain kiinnostusta hänen puoleltaan, mutta itse en enää halunnut.
Jos "syyllistä" etsin niin minä olin se joka teki "vastoin tahtoaan" ja pakenin.
Eli aikaa se vie ennen kuin alkaa luottamaan toiseen ja uskaltaa aloittaa vakavempaa suhdetta.
Tämä tietysti jokaisella omakohtainen juttu, joten vaikea sanoa mikä on se aika...
Toivottavasti jotain vinkkiä.
Edelleen sitä mieltä että hiljaa hyvä tulee.
Mikä sinut sitten säikäytti liian nopeassa etenemisessäsi? Olithan jo edennyt siihen asti eli näin ei-ujon mielestä siis kokenut jo sen sinulle 'pelottavan osuuden'? Kai?
On siis ihan tosi vaikeaa ei-ujona ymmärtää ujon maailmaa.. Mikä pelottaa, tunteetko..omat vai toisen...?
Jaksaisitko mitenkään tarkemmin eritellä, esim. miksi katkaisit välit. En voi ymmärtää, jos kuitenkin välitit miehestä...Eikö se ole tärkein asia, ujollekin??
Ps. Olen nainen itsekin, jos sillä merkitystä 'ymmärrykseeni' ;))
mikä minut säikytti.
Tuli vaan tosi ahdistunut olo siitä nopeasta etenemisestä ja kaikesta.
Vie aikansa ennen kuin minun pitäisi "sortua" moiseen.
Olenko sitten niin hitaasti syttyvää sorttia, en tiedä.
Ehkä hyvä aloittaa tapaamisilla yleisillä paikoilla ja lähinnä ystävinä. Keskustella paljon ja tutustua toiseen ihan rauhassa.
Kaikki olemme niin erilaisia tuossakin asiassa.
..aikamoinen seikkailu.
Tahtoisi puhella toiselle, mutta kainostelee itsekin kun jännää. Jos pienen katseen häivähdyksenkin saa, tuo se hyvän mielen. Haluis niin nähdä mitä toinen ajattelee, muttei vaan osaa tulkita.
Positiivisia hetkiä nuo :)
riippuupi ujouden laadusta..mutta, sehän ei välttämättä ole pelkoa..se voi olla myös kokemattomuutta ja ujoilla ihmisillä voi olla vaikeuksia aluksi luottaa ihmisiin..
en ole itse ollut vielä oikein suhteessa kenenkään kanssa, juurikin ujouteni takia, mutta..hmm..,
sinun täytyy yrittää olla kärsivällinen..tuo on ainakin hyvä asenne, että et halua luovuttaa ;]
ansaitse ujon henkilön luottamus..,se saattaa viedä jonkin aikaa..
en toki tiedä minkälainen suhde sinulla tähän kyseiseen henkilöön on?
jos tunnette jo hyvin, voithan yrittää keskustella asiasta myös hänen kanssaan..se avaa solmuja..
Aikas vaikea kysymys. Ilman ihastumisenkin tunteita on ujon useimmiten vaikea tutustua ihmisiin. Ihastuminen tietenkin vielä vaikeuttaa tutustumista - siinä on kyse jostain suuremmasta. Ujo suojelee joltakin itseään, vaikea aina sanoa miltä.
Varmaankin se on sekä omien että toisen tunteiden epävarmuutta. Jos ei ole kokemusta suhteista ja läheisyydestä, on heittäytyminen vaikeampaa. Näin on toki ei-ujonkin kohdalla. Onko minun tunteet aitoja? Onko toisen tunteet aitoja? Uskallanko näyttää tunteeni? Kelpaanko? En kai mokaa? Miten tulisi edetä?
Uskallus ja paljastuminen. Minun on vaikea näyttää tunteitani, yritän monesti piilotella niitä - oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Se varautuneisuus vain tulee jostakin, ja ehkä tähän käytökseen helposti myös tottuu. Katseita on joskus vaikea luoda - paljastunko minä? Se kuitenkin on tunteiden ristiriitaa - haluaisi sanoa, että tykkää toisesta, muttei uskalla/pysty/osaa. Itsessäni on myös pohtijan vikaa, joten saatan pyöritellä erilaisia skenaarioita päässäni. Mielessä voi olla myös aiemmat negatiiviset kokemukset (eivät välttämättä liity edes suoranaisesti seurusteluun / suhteisiin), jotka kuitenkin jollakin tapaa vaikuttavat arkuuteen, varautuneisuuteen ja itsevarmuuteen.
Kyse on myös keskinäisestä luottamuksesta, josta voi riippua se, kuinka nopeasti ujo uskaltaa heittäytyä enemmän tunteiden vietäväksi. Itse olen hyvin herkkä, empaattinenkin - pystyykö toinen ymmärtämään minua? En kai reagoi liioitellusti? Jos toinen osaa luontevalla, ymmärtävällä tavalla olla kannustava oma itsensä sekä kärsivällinen, auttaa se asiaa. Voi myös olla helpottavaa, jos rohkeampi osapuoli ottaa uudestaan yhteyttä tapaamisten tms. jälkeen - kohtuuden rajoissa tietenkin.
Ujo valitettavasti rakentaa eteensä kynnyksiä, joa muureja, joiden ylittäminen on ujolle itselleen haastavaa, sitä se on myös toiselle osapuolelle, joka yrittää murtaa niitä. Haluan toki kertoa asioita, jakaa niitä ja näyttää tunteeni, ehkä siihen tarvitaan jonkinlaista turvallisuuden tunnetta, turvallista ympäristöä.
Tutustuminen, ilman ihastumistakin, on meille kaikille pohjimmainen piirre tai halu. Ihmissuhteita luodessa / ylläpitämisessä joutuu kokemaan iloa, surua, häpeää ja ujoutta. Joskus vaan ei mikään hyvä tunnu onnistuvan - johtaa mitä ihmeellisimpiin tekoihin.
Ujoudesta vähän. Joskus vaan tulee se tunne, että tästä henkilöstä tykkää ja sen haluaisi kertoilla. Sitä vaan yrittää etsiskellä reittiä tuon ujouden muurin ohi. Nuo tuhannet kysymysmerkit (aloituksessa) painavat mieltä siinä samalla. Tekeepä ylilyönnin, niin helposti tulee tunne että suhtautuminen kääntyy välinpitämättömyydeksi, jopa inhoksi. Jokin sisimmässä vain käskee jatkamaan, ainakin yrittämään.
Toivoisin, että lähestymisyritys (oli millanen hyvänsä) otettaisiin aitona kiinnostuksena henkilöä kohtaan. Se on suurta kunnioitusta ja ihailua toista kohtaan. Ihan ok, jos toisen tunteet eivät ole vastaavalla tasolla, EI aiheuta pahastumista. Tahtoo vaan ilmaista, että "Hei! oot upee ja mielenkiintonen tyyppi yms. sinusta olen kiinnostunut"
Joistain ihmisistä vaan tahtoisi pitää kiinni, tutustua ystävinä tai ihan muuten vaan olla yhteydessä. Pienet jutut voi merkitä paljon.
Sinäpä sen sanoit. Tuhansia kysymysmerkkejä sitä on ujollaakin. "Entäpä jos tuo ei olekaan tosissaan kanssani, mitä jos tuo ei pidä tyylistäni, millainen minun pitäisi olla, pitääkö hän tosiaan minusta" (tätä ujo epäilee, vaikka merkit olisivat kuinka selvät). Tosin, tässä kyllä minusta auttaa, jos toinen tekee ihan konkreettisen aloitteen, ainakin alkuun pääsee sillä. Minä ainakin ujona pelkään kaikenaikaa toimivani väärin. En oikein tiedä miksi. Minä olen vain jotenkin aina pelännyt näyttää tunteeni. Sitten olen vielä törmännyt kaltaisiini ujoihin. Siitähän ei oikein mitään tule. Silloin on ollut helppo itsenikin pelätä, että toinen ei tunnekaan samoin, mut jos kerran tiedät toisen tunteet, etkä pelkää, niin vie sinä, ja anna toisen vikistä. Minä olisin ainakin ujona ilahtunut siitä, että toinen olisi vain ottanut minut. Kuitenkin voin sanoa, että aikaa vie ennenkuin lukot aukeaa täysin, vaikka henkilökohtaista sekin on. Saatat joutua odottamaan, jos unelmoit vastarakkauden osoituksista. Minulle koskettaminen, ja rakkauden tunnustukset ovat olleet suhteissa vaikeita pitkään, ja se on harmittanut minua, koska olen saanut palautettakin asiasta, mutta eikös hyvää kannata aina odottaa?!
Kiitos kommentistasi!
Tuon viimeisen lauseesi olen tälle henkilölle jo sanonutkin, siitä hymyn kuva otsikkooni :)
Eli hyvää kannattaa odottaa, vaikka vuosia :)
Näin olen päättänyt...
Aihepiiriin liittyen toivoisin mietteitänne.
Miten voisi hyvittää toisen mielen, jos on edellämainituilla saroilla käyttäytynyt jokseenkin sopimattomasti, ts. ei-kauniilla tavalla.
Kohtailen ihastustani silloin tällöin, mutta alun tapaamisen jälkeen on ollut hieman jäykkää. Mieleen hiipii usein ajatus, ettei hän jaksa kiinnostua tai tutustua enää. Näitä ajatuksia kumpuaa mm. siitä, että on itse ollut aikas epämääräinen, hämillään, pikkumainenkin jne...
Nykyään se on semmoista säpsähtelyä toisen tullessa näkösälle vaikka oikeasti olisin hyvinkin mielissäni jos moikkailtaisiin tai juteltaisiin jotain.
Haluaisin avata nämä solmut, mutten vaan oikein osaa
TäälaosessOlen ujo, etenkin useamman ihmisen porukat ovat minulle hankalia. Jostain syystä minulla kuitenkun juttu luistaa joidenkin ihmisten kanssa miltei ensi hetkistä lähtien. Tällöin tunnen selkeästi olevani hyväksytty. Tiedän, että toinen ei tuijota heikkouksiani, eikä minun tarvitse selitellä saati puolustautua, vaan kaikki sujuu omalla painollaan, jännittämättä. Sitten on taas tyyppejä, joiden tunnen suhtautuvan minuun kuin kummajaiseen. Tuntuu kuin he saattaisivat lausua kielteiset ajatuksensa ääneen hetkellä millä hyvänsä. Eipä ihme, että tilanne jäykistyy. On myös heitä, jotka lähestyvät jollain tapaa kiinnostuneina, ajatellen opettavansa minullekin raukalla käytöstapoja, oikeita asenteita ja ajatustapoja. Usein he ovat kestoilon ja ikihymyn teesketeleviä sanansaattajia.
Näinhän ne uhmissuhteet jakautuvat varmaan monilla "normi-ihmisilläkin". Monet meistä ujoista vaan ovat saaneet ilkeää, pirullista, latistavaa palautetta jo lapsesta lähtien. Kyky lukea ihmisiä on ujoilla varmasti hyvin kehittynyt. Itse luotan lähes täysin tunteeseen, siihen, että ihminen ja tilanne ovat oikeat, jos siltä tuntuu. Tällaisessa suhteessa minua ei pelotata mikään, silloin myös läheisyyys on sujuu luontevasti, pakottamatta.