Mitä mieltä olette, että tuttia käytetään vain "nukuttamistarkoituksessa"? Eli, ettei vauvalle eikä isommallekaan anneta kuin nukkumaanmennessä ja yöllä? Toimiiko? Entä jos aloittaa tähän totuttelun 2 kuukauden ikäiselle, joka on jonkin verran syönyt tuttia muutenkin päivällä, mutta yleensä ei sitä huoli tai tarvitse?
Mitä mieltä olette
tutin käyttö
5358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sai 6kk eteenpäin tutin vain nukkumaanmennessä ja tutti jäi kokonaan käytöstä tytön ollessa 1v1kk. Tutti jäi pois ilman itkuja ja ihan helposti ja uskon, että se johtui siitä, että tutista ei ollut hänelle muodostunut leikkikalu ja jatkuva mussutettava.
Eli suosittelen sitä, että tutti on käytössä vain nukkumaanmennessä, jos silloinkaan...
Olen sitä mieltä että tuttia pitäisi antaa MAHDOLLISIMMAN vähän eli esim. nukahtamista auttamaan. Jos tutti ei ole hereillä ollessa lapselle erityisen tärkeä niin ei sitä kannata sitten tietenkään antaa. Mitä aikaisemmin alkaa tutin käyttöä vähentämään niin aina parempi, tietenkin lapsen "ehdoilla".
Jonkun tutkimuksen mukaan aikainen vieroitus tutista voi johtaa vanhempana änkytykseen, mutta tämä taisi tarkoittaa joitan "erityis" lapsia joilla on poikkeuksellisen suuri imemisen tarve.
Jos vauva on rintaruokinnalla, imemisen tarve tulee todennäköisesti siinä tyydytettyä aika hyvin.
Henk.koht en ihan allekirjoittaisi.
Lapseni ei viisikuiseksi syönyt tuttia, sen sijaan söi minua, parikin tuntia kerrallaan yöllä. EIhän siis muuta kuin imaisi kerran silloin, toisen myöhemmin.
Mutta sain olla itse tuttina. Sitten aloin antaa tuttia, ja lapsikin alkoi nukkua. Tutit käyttöön vain.
Olen itse sitä mieltä,että ainakin 6kk asti saa käyttää tuttia niin paljon kuin haluaa ja sen jälkeen vain kun mennään nukkumaan.
Äitini on mulle tehnyt niin pienenä ja se kuulemma toimi todella hyvin.
imemisen tarve, niin en rajoittaisi tutin käyttöä alle puoli vuotiaalla. Jos tuntuu, että hyvin pärää ilmankin, niin mikäs siinä sitten. Toisaalta, jos tutille ei tunnu olevan tarvetta, niin en turhaan tekisi siitä mitään pakollista nukkumaanmenoa varten tarvittavaa kapistusta, voi nimittäin olla vaikea päästä eroon siitä myöhemmin.
Kokonaan lopettaisin tutin käyttämisen alle vuoden ikäiseltä, sitä vanhemmalla ei enää ole varsinaista imemisen tarvetta, vaan tutti on ennemminkin opittu tapa.