Nyt on sen verran aikaa kulunut että asia pitäisi jo olla käsittelyn alla. Tíetääkö kukaan tuliko siitä rikostutkinta vai ei?
Simputuksesta
Niinisalossa
111354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mitään.. Oikeus voitti
..voin vain todeta, että ns. simputus kuuluu varusmiespalvelukseen. Sillä opetetaan kuria ja tottelevaisuutta. Sillä hetkellähän se tuntuu haljulta, mutta kotiutuessa niitä juttuja jo hymyssäsuin muistelee.
Kurittomat armeijat eivät ole aiemminkaan sotia voittaneet. Näin on yhä.
Olen täysin samaa mieltä.
armeija voittanut jonkin sodan (muun kuin sisällissodan)?
Se siitä. Olen varmasti vanhempi reservin kersantti, enkä allekirjoita menneiltä ajoilta olevaa mielipidettäsi. Se on suorastaan typerä.
Suomihan saavutti torjuntavoiton, sen jo historiakin tunnustaa. Ehkä se sinulle ei ollut voitto, kuulostaa että olisit jopa saattanut viihtyä naapurimaan alaisena.
Ei kannattaisi aukoa päätään, jos ei tiedä. Suomi on voittanut viimeisimmän sodan, mitä se on käynyt. Eli Lapin sodan.
Ja torjuntavoittokin on dokumenttien valossa osoittautunut todelliseksi voitoksi. Sopisi hiukan kunnioittaa veteraanejakin... heidän ansiostaan meillä on itsenäinen maa.
Simputus itsessään ei kuulu varusmiespalvelukseen. Simputustahan on toiminta mitä ei ole etukäteen ilmoitettu tai ole muuten etukäteen luettavissa esim. viikkosuunnitelmasta tai vast.
Simputus ei ole mitään koulutusta vaan jonkun henkilön tai ryhmän päähänpisto teettää jotain sellaista jota ne pystyvät valvomattomissa olosuhteissa käskemään.
Se että onko patjojen tuulettaminen simputusta, niin ei ole jos siitä on ilmoitettu esim. viikko ohjelmassa etukäteen että petivaatteiden tuuletusta silloin ja silloin paikkana se jä tähän aikaan, varustus tämä jne..
Simputus itsenään ei siis ole mitään koulutusta.. vaan useimmiten jonkin asteen johtajan omavaltaista toimintaa. eikä kenenkään kansalaisvelvolisuuttaan suorittavan nuoren/ nuorten tarvi sellaista hyväksyä (esim. ryhmänjohtajan vallan väärin käyttöä) koska varuspalvelua suorittavat suorittavat käskettyä palvelusta ja kansalais velvollisuutta.
Kun asiaa hieman hieman mietitte mielessänne, niin varmasti teillekkin ajatukseni tästä asiasta aukeaa. Jos joidenkin mielestä on mukavaa kokea esim. nöyryyttävään käytöstä itseään tai joukkoa kohtaan suorittamalla jonkun johtajan omavaltaista käskyä sellaisessa palveluksessa johon et ole hakenut esim. vapaa ehtoisena, vaan olet palveluksessa käskettynä (varusmiespalvelus) , niin sitten en voi kun ihmetellä.
tämäkin asia toimenpide mielestäni olisi voinut hoitaa toisin.. esin ilmoittaa vaikka aamupäivällä (kunhan on korkeamman tahon siunaus asiassa mukana) että tänään klo. 14.00 petivaatteiden tuuletusta päävartion edessä, varustus.. ulkovarustus jne jne jne.. niin silloin ei käsittääkseni olisi tarvinnut alkaa mihinään simputus juttuun puuttua, koska olisi ollut ennalta ilmoitettua ohjelmaa tai oheistoimintaa.
Ja simputus kun kerran on varuskunnissa kiellettyä lain mukaan, niin ei sellaista kenenkään tarvi hyväksyä oli sen nöryytys/varaallisuus aste mikä hyvänsä.
useimmiten "simputus" on johtajan vallan väärinkäyttöä joka taasen on rangaitava teko.
voin tietekin olla väärässäkin vai olenko ??
tekstissä on varmasti kirjoitus virheitä.. mutta se ei ole asiani tärkein pointzi.
..oikeampi ilmaisu olisi ehkäpä jokin näistä: kouluttaminen kuriin ja järjestykseen,
rajojen asettaminen "pullamössö"-sukupolven nuorille, pitkän pinnan kehittäminen.
Ei simputuksessa mitään pahaa ole jos ei uhata varusmiehen terveyttä. Se kuuluu koulutukseen siinä missä muutkin harjoitteet. Jos armeijassa ei ole kuria, on nuorelle aivan turhaa ajanhukkaa olla "harmaissa". Itse aikoinaan työhön miehiä ottaessani tarkistin aina ovatko käyneet armeijan. Työelämässä kuriin sopeutuminen on yhtä tärkeää kuin armeijassakin. Jos puolustusvoimissa on vain "puhutaan nyt vielä ja mietitään sitten yhdessä totteletko käskyä vaiko et"-mentaliteetilla toimivia kouluttajia, ollaan pahasti hakoteillä. Kyllä armeijaan kuri kuuluu. Niinkuin on aina kuulunut.
Ja sillä logiikalla että on simputusta patjojen ulos vienti, niin meillä ilmeisesti simputettiin vaimoa noilla pakkasilla mitä oli tuossa muutama päivä sitten.. Sehän heitti ulos matot, tyynyt ja peitot kun siivosi. Tosin en käskenyt, mutta naapurit varmaan epäilee ettei kyseessä voi olla kuin simputus!
Voi helvetti että voidaan turhasta asiasta saada aikaan mahdoton mekkala!
...että nyt me naiset aletaan päästä aika vähällä kun petivaatteiden tuuletusta ulkona sanotaan simputukseksi. Säästetään aika paljon aikaa ja vaivaa.
simputus ja koulutus on ihan eri asioita.. kuria ja järjestystä koulutetaan lähinnä sulkeisharjoitusten muodossa jolloin ryhmän/joukon toiminta saadaan yhdenmukaiseksi. Samalla sulkeistoiminnalla iskostetaan johtajien äänet takaraivoon. Jos kuvitellaan tilanne että on tosi edessä ja tuttu ääni karjaisee MAAHAN!!! niin äijät pistää itsensä turpeeseen vaiston varaisesti.. joka tasen saattaa säästää menetyksiltä. Tämä siis jos ajatus olisi että oltaisiin vaikka sitten sodassa ja tietenkin muutenkin.
Jos varusmiespalvelusta suorittava tötöilee ja rikkoo sääntöjä,tai muuten sooloilee, niin siitä seuraa esitutkimus jossa määritetään rangaistus, mutta sen rangaistuksen antaa siihen valtuutetut henkilöt. käsittääkseni ne ovat henkilökuntaan kuuluvia henkilöitä ei varusmiesjohtajia.
ja nämä ovat minun omia mielipiteitä ja ajatuksia.